Heippa... Mulla olis kysymys teille joilla on astma todettu. Minulla on ollut lapsena kissa-allergia, ja mitä luultavammin on edelleen, mutta kissan otin puoli toista vuotta sitten eikä allergiaoireita kestänyt kuin 2kk. Sittemmin olen 2x joutunut PEF-puhallukset tekemään, ja ennen kissan hankkimista 2x aiemminkin. Minulla on epäilty astmaa jo monen vuoden ajan, mutta vasta nyt olen päässyt kunnon tutkimuksiin... Mietityttää todella paljon, että voiko olla että kuitenkin,vaikka ei muuten ole oireita, kissani saa astman oireet aikaan? En todellakaan haluaisi luopua pikkuisestani, onhan se miltei kuin oikea perheenjäsen... Jos jollakin on neuvoja tai ihan oikeaa tietoa, pyydän että vastaisitte minulle. :)
Kissa ja astma
Kissanminttu_88
91196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
eli minulla on pysyvä lääkitys astmaan ja kaksi kissaa... Kissat ovat niin rakkaita etten luovu niistä. Lääkityksellä astma pysynyt kurissa. Minulla on todettu lapsuusiällä astma.
että veronmaksajat maksavat lääkkeesi. Eli kun haet alennuslääkkeitä niin yhteiskunta maksaa sinun kissojesi tähden astman hoitosi.
Eikä silloin ollut kissoja!! V"#¤%n vikisijä!! Lääkkeitä olen "vetänyt" kolkytviisivuotta, vahvuus pienin mahdollinen ja kissat olleet viisi vuotta talossa. Joten yhtälö eriskummallinen sinulla!!
vastasin vain samalla tavalla, kuten minulle vastattiin täällä eräs astmaatikko, jolle kerroin että ITSEKIN omistan kissan ja joudun nyt menemään lääkärille, että saan kelakorvauslääkkeet astmaan! Siis lääkäri patisti tuohon kelakorvausrumbaan, en edes itse tiennyt moisesta ennen.
Ihmettelin itsekin moista vastausta, että miten ihmiset voivat olla niin idiootteja joskus vastauksissaan. Panin vain vahingon kiertämään, olen pahoillani siitä.
Itsellä meni jauhot suuhun luettuani omiin vastauksiin tulleita viestejä! Sinä sentään pysyit asiaa kommentoimaan ihan reilusti!
Itse saan myös aivan pienimmät annokset, niillä pärjään. Olen päättänyt pitää kissan, ja vaikka saan veronmaksajien huokoista lääkettä, siitä huolimatta!
Onhan niitä ylilihavia, tupakoitsevia astaatikoita sun muita sairauksia, joille maksetaan kelakorvauksia, mutta jos sinä saat kelakorvausta astmaan ja omistat kissan, niin siihen maailma kaatuu! Tupakkaa voit huoletta vetää..............
Maailma on ihmeellinen paikka!
Hyvä ystävä!
Itselläni oli lapsuudessa kissa 7 vuoden ajan. Silloin entiennyt sukurasitteestamme (josta sukulaiset joko unohtivat tai eivät halunneet kertoa) eli periaatteessa jatkuva altistus mille tahansa eläimelle, voi aiheuttaa astman, jos sinulla on perinnöllisiä taipumuksia astma tai allergia saada. Olen huomannut että ihmiset mielellään kieltävät astmamahdollisuuden niin pitkään kuin mahdollista. Ole sinä viisaampi. Minulle tuli vaikea krooninen keuhkoastma, eikä elämäni ole koskaan sen jälkeen palautunut ennalleen, ongelmaa tuottivat niin ammatinvalinta kuin se, etten saanut töitä astman vuoksi. Astma rajoittaa elämääni joka päivä, parempi hoitaa astma ENNEN kuin se hoitamattomana aiheuttaa pysyvää solutason tuhoa.
ja kaksi kissaa teen töitä kemikaalien parissa. Astma pysyy kurissa lääkkeillä...
Eli en nyt tiedä. Taitaa olla yksilöllistä tämäkin sairaus.
Kissa voi aiheuttaa astmaoireita jos sinulla on kissa-allergia. Suosittelen testeihin menoa.
Toisaalta, moni allerginen tulee aivan hyvin toimeen lemmikkien kanssa ihan tavallisen, reseptivapaan allergialääkkeen turvin (halvempaa tietty reseptillä).
Mulla on 2 kisua ollu jo yli vuoden ja vaikea allergia ja lievempi astma. Hyvin oon silti tullu toimeen säännöllisel lääkityksel ja hoidol: aerius allergiaan ja flixotide astmaan joka päivä. Lisäks on tärkeetä ettei kisu oo samas huonees mis nukutaan ja että siivoo paljon!
minulla on kolme kissaa ja minulla on astma. Allergioita tosin minulla ei ole todettu. Mun kissallakin on astma (eikä hänen tarvitse luopua itsestään... :)). Astma on keuhkosauraus ei välttämättä allerginen oire. Tiedän monia joilla on astma ja on eläimiä. Tosin jos on allergiaa asia on sitten ehkä eri. Ehkä voisit mennä lääkäriin ja ottaa uudelleen allergia testejä ja miettiä sitten ihan lääkärin kanssa tarvittavasta hoidosta joko lääkkeistä tai kissan luopumisesta mutta voi olla että se ei ehkä edes sit taas auta asiaan sillä jos et ole allerginen niin luovut turhaan ja jos taas olet allerginen niin menee aika kauan aikaa että asunnostasi lähtee tämä allergeeni.