Aloitin syksyllä sairaanhoitajan opinnot. En ollut alun alkaenkaan täysin varma että haluanko sitä, mutta päätin mennä kokeilemaan kun kerran pääsin. Nyt parin kuukauden jälkeen tuntuu että perhe-elämän ja opiskelujen yhteensovittaminen on aivan mahdoton asia yhteensovittaa, vaikka tähän asti hyviä numeroita olen saanutkin. Lapset ovat alle kouluikäisiä ja joutuvat olemaan pitkiä päiviä hoidossa.( Huono omatunto siitäkin). Mies tekee pitkiä päiviä myös. Iltoja, viikonloppuja sekä leirejä silloin tällöin. Eli häneltä en saa juurikaan tukea opiskeluihini.
Olisiko jollain neuvoa miten JAKSAN tämän prässin läpi 3,5 vuoden ajan? Motivaatio löytynee melko varmasta työllistymismahdollisuudesta koulutuksen jälkeen, mutta samalla pohdin miten auttamishaluni riittää tekemään vastuullista työtä tappotahdilla, pätkätyötä ja kolmivuorotyötä. Mahtaako hoitoala sittenkään sopia minulle? Kommentoikaa ihmeessä.
Olisiko jollain neuvoa miten JAKSAN tämän prässin läpi 3,5 vuoden ajan? Motivaatio löytynee melko varmasta työllistymismahdollisuudesta koulutuksen jälkeen, mutta samalla pohdin miten auttamishaluni riittää tekemään vastuullista työtä tappotahdilla, pätkätyötä ja kolmivuorotyötä. Mahtaako hoitoala sittenkään sopia minulle? Kommentoikaa ihmeessä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei! Kysymykseesi ei ole oikeata vastausta, sillä toimit voimiesi rajoissa ja rajoilla, mutta kirjoitan sinulle kuitenkin. Sinä vaikutat kunnianhimoiselta opiskelijalta kuten aikuiset yleensäkin. Minä opetan lähihoitajaopiskelijoita ja olen huomannut, että aikuiset opiskelijat vaativat itseltään paljon enemmän mitä minä heiltä opettajana vaadin. Sinä tuskin tulet onnellisemmaksi jos lopetat opiskelun, siihen en usko. Olisiko mahdollista, että yrittäisit ottaa opiskelut rennommin ja panostaa tietoisesti lapsiin. Tiedän että se on vaikeata, mutta hanki tutkinto, mutta tingi arvosanoista. Ehdit työssäsi hankkia kaiken osaamisen vaikka koulussa et kaikkea mahdollista oppisikaan. Usko. Näin on. Sinun alallasi on paras mahdollinen työllisyystilanne. Älä jätä opiskelua. Opiskelu on kuitenkin oman itsesi kehittämistä ja pääomaa, jota ei kukaan sinulta ota pois. Tsemppiä ja jaksamista. Lopultakin aika kuluu nopeasti.
En tulisi onnellisemmaksi lopettamalla opintoja. Sisällä on vain sellainen "kaaottinen" tilanne. Tuntuu että aina jää joku asia roikkumaan. Ärsyttävää! Mutta uusi asennehan tähän on otettava jos mielii maaliin joskus päästä. Vaatimustason laskemisessa oli pointtia ja kuitenkin lapset tulisivat huomioiduksi. Olen myös menossa tekemään ns. hlökohtaista hopsia, että saan edetä rauhassa. Kiitos vastauksestasi!
Sinäpä vastasit nopeasti. Jos haluat jutella sähköpostitse, voit meilailla minulle [email protected] niin jutellaan lisää. Terveisin Maria
Sinulla "perhekeskeinen" on opiskelusta johtuva stressi, ja se on erittäin normaali olotila. Otat opiskelun tosissasi, joten se stressaa sinua. Olet vasta alkuvaiheessa opintoja, joten et tiedä mitä eteen tulee. Epätietoisuus stressaa. Näin on. Uskon, että hops-keskustelu auttaa sinua ja kannattaa kysellä siellä tulevista opinnoista ja yleensäkin miettiä ja kysyä itseltään, että mikä minua lopunviimein stressaa? Itse opiskelen nyt työn ohessa, on kaksi lasta ja mies kaukana ja ymmärrän tilanteesi oikein hyvin.
Itselläni on kaksi alle kouluikäistä lasta ja olen yh. Valmistuin keväällä lähihoitajaksi ja lähdin samantien lukemaan sairaanhoitajaksi.
Voin sanoa, että raskasta tämä on, mutta sen arvoista. Kannattee vain ottaa huomioon muutama asia!
Ekanakin, itselläni arkipäivät olivat todella raskaita, koulun jälkeen hain lapset, hoidin normaalit kotiaskareet, lapset kahdeksalta nukkumaan ja sitten teen läksyt. Päivät saattavat venyä todella pitkiksi ja yöunet välillä jäädä vähiin, mutta viikonloppuisin en ajattelekkaan kouluhommia, enkä loma-aikoina. Silloin vietän laatuaikaa lasten kanssa ja lataan akkuja uuteen viikkoon.
Toiseksi, jätä elämästäsi "epäolennaiset" asiat vähemmälle. Itse olin kauhea siivousfriikki ja meni ensimmäiset kaksi vuotta ennenkuin kykenin tajuamaan, ettei sitä huushollia tartte joka päivä olla siivoamassa.
Kolmanneksi, kuten edellinen sanoi, ei ne arvosanat ole enää ammattikorkeessa se tärkein juttu. kun luin lähihoitajaksi, oli minun pakko panostaa arvosanoihin jotta pääsisin amk:hon ja voin sanoa, että se söi voimia se stressi. Nyt tiedän ettei enää tarvitse bingottaa, mutta se on vaikea madaltaa rimaa. itse pyrin nyt siihen, että tajuaisin sen asian jotta ei burn out iske
Neljänneksi, tiedän miltä tuntuu huono omatunto lasten pitkien päivien vuoksi, mutta muista se laatuaika jolla voit "korvata" asian kun olet vapaalla =)! Ei ne pitkät päivät vaikuta lapsiin negatiivisesti. Lapsi oppii siihen. Itseäni huolettaakin ensivuosi kun lapseni lähtee kouluun. Mutta en jaksa murehtia sitä velä!
Tsemppiä sinulle =) ja voimia! Sitä opiskelevat pienten lasten äidit tarvitsevat! Ja kyllä se opiskelu on lasten kanssa paljon raskaampaa kuin työnteko.. =)!
Itse valmistuin 3,5 vuodessa amk-tutkinnosta terv.alalta. Olin yksinhuoltaja opiskelujen alkaessa, lapset tuolloin 1v8kk ja 3v5kk, nykyisen mieheni löysin opiskelujen aikana. Itse pidän tärkeimpinä asioina onnistumiselle
a)motivaatiota
b)vaatimustason laskua mm. kotitöiden ym. kodinhoidollisten asioiden suhteen
c)priorisointia (esim. ajankäytön ja arvosanojen suhteen).
Samoja asioita siis pidän tärkeinä, kuin tässä ketjussa muutkin. Ehkä tekstisi perusteella kehoitan Sinua olemaan itsellesi hieman armollisempi ja edetä opiskelussa omalla tahdillasi. Jos tarve vaatii (esim. lapset sairastaa, oma pää on hajota tms.) tenttien lykkääminen uusintoihin, tai deadline:n pyytäminen tuonnemmas auttaa pahimmassa paineessa. Joskus ne on toisaalta aina tehtävä.. Minua auttoi eniten periaate "asiat yksi kerrallaan valmiiksi" eli en murehtinut kaikkia tekemättömiä tehtäviä ja lukemattomia kirjoja kerrallaan. Tein yhden kerrallaan valmiiksi laatimassani järjestyksessä, ja jos tarve vaati, jätin jotkut tentit uusintaan. Panostin joihinkin aineisiin tosissani, joistakin halusin vain päästä läpi.
Ja ne kotityöt ei katoa minnekään. Lapset arvostavat enemmän aikaasi kuin siivoamaasi kotia ja kiiltävää tiskipöytää. Tulpaanikimppu näyttää muuten ihan kivalta paperikasankin keskellä ;)
Tsemppiä! Onnistut kyllä!
Lukematta aikaisempia vastauksia, vastaan, että löysin rantein on mentävä. Et voi vaatia itseltäsi vitosen tuloksia tenteistä tai olla koulussa välttämättä aina paikalla tai loppuun asti. Minäkin opiskelen sairaanhoitajaksi ja olen yksinhuoltaja. En ota millään älyttömällä kunnianhimolla tätä opiskelua, en kuitenkaan pyri suorituksiin myöskään rimaa hipoen...sellasta keskitason molemmin puolin vaihtelevaa menestystä :) Että en kovin vakavasti jaksa opintojani ottaa, se on kait se avain millä jaksan opiskella ja pyöritellä arkea lapsen kanssa.
Tsemiii