Elikkäs... Olen 5.viikolla raskaana ja sekavasta elämäntilanteesta johtuen keskeytys olisi paikallaan. Osaisiko kukaan kertoa kumpi vaihtoehdoista olisi järkevin? Saako menetelmän valita itse vielä tässä vaiheessa?
Entä onko kenelläkään kokemusta jälkioireista jommalla kummalla menetelmällä? Onko alapäänne parantunut täysin normaaliksi vuotojen loputtua(lähinnä kaavinnan jälkeen)? Voiko kaavinnassa "revetä", jos on ollut aikaisemmin kaikenlaisia hankaluuksia?
Kiitos! :)
Entä onko kenelläkään kokemusta jälkioireista jommalla kummalla menetelmällä? Onko alapäänne parantunut täysin normaaliksi vuotojen loputtua(lähinnä kaavinnan jälkeen)? Voiko kaavinnassa "revetä", jos on ollut aikaisemmin kaikenlaisia hankaluuksia?
Kiitos! :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00025
Kannattaa vielä ennen keskeytystä ottaa yhteyttä vaikkapa kriisilinjaan ja jutella heidän kanssaan tunteista jotta voi olla varma päätöksestään.
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh: 0203 445 566
ti-la klo 15-06
su-ma 15-22, ppm
Suomen mielenterveysseura
Mikäli et ole vielä täysin varma päätöksestäsi ja pohdit olisiko apua tarjolla:
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/
kaavinnalla. Se oli siinä mielessä helpoin että se on yhdellä kerralla alta pois. Kaavinnassa on tietyt riskit, verenvuodot,repeämät,tulehdukset, mitään näistä ei tullut.Jopa vuotokin loppui viikossa, sinänsä simppeli juttu. Henkisesti myös parannuin sairaalasta lähtiessä, koska olin varma mitä teen.Joten olethan varma päätöksestäsi ettei sureta sen jälkeen. voimia tohon paskamaiseen tilanteeseen. ps.paljon puhuttu parisuhde myös kesti tän.
Itse en kärsinyt mistään vuodoista kaavinnan jälkeen.Kuukautiset tulivat luonnostaan n.2kk päästä operaatiosta.Mitään muutakaan epänormaalia en huomannut.
...ja tuntuu että mieli vaan vaihtelee koko ajan. Mutta niinä hetkinä kun pystyy ajattelemaan järjellä, niin tilanne ei ole lapsen kannalta hyvä (taloudellinen tilanne huono opiskelun vuoksi ja lapsen isä joutuisi olemaan poissa kuvioista alkuaikoina). Toisaalta tuntuu että kun lapsi on saanut alkunsa vahingossa, niin silloin hänet on tarkoitettu tähän maailmaan. Ja jotenkin pelottaa että jos keskeytämme tämän niin emme ole ansainneet uutta mahdollisuutta. Varmaan tuttuja tunteita... Ja eikö silloinkin pitäisi olla varma jos aikoo pitää lapsen...?
Onneksi tässä on vielä aikaa. Maanantaina on vasta ensimmäinen lääkäriaika...
Luen mieluusti teidän muiden ajatuksista ja kokemuksista...
Jos tuntuu siltä että haluaisit lapsen ja ainoastaan tilanne (raha, opiskelu jne.) estää sen, niin itse en suosittelisi abortin tekemistä. Suurimmasta osasta äitejä tuntuu epävarmalta raskauden alussa. Pärjäänkö minä? Olenko tarpeeksi tasapainoinen äidiksi? Miten minä ikinä selviän tämän kaiken kanssa? Jaksanko kasvattaa vuosikausi tätä lasta ja muuttaa koko elämäni lapsen vuoksi?
Itse uskon siihen, että jokainen lapsi on ainutkertainen olento joka saapuu tänne meidän luoksemme vain kerran. Jos on vain mahdollista ja haluat, niin mikset ottaisi tätä lasta vastaan? Amerikkalainen Feministit elämän puolesta-yhdistys käyttää tunnuslauseenaan: "Women who are experiencing an unplanned pregnancy also deserve unplanned joy". Minusta se pitää paikkansa monen tapauksen kohdalla. Kukapa äiti ei olisi miettinyt omia voimavarojaan eikä raskautta aikaisemminkaan suunniteltu. Monet tuttavistani ovat saaneet opintojen keskellä eikä se ole maailmaa kaatanut. Monet ovat saaneet siitä myös potkua opintoihinsa, koska motivaatio on tullut merkityksellisimmistä asioista kuin tenttinumeroista.
Sinun ei tarvitse jäädä yksin asiasi kanssa vaan esimerkiksi Ensi-ja turvakotien liitolta löytyy apua. Myös perheneuvoloista saat tietoa tilanteeseesi. Opiskelevana äitinä saisit esimerkiksi alussa taloudellista tukea äitiyspäivärahan muodossa, tämän jälkeen kun palaisit kouluun vaikkapa vuoden päästä on mahdollista saada paitsi opintotukea, lapsilisää myös yleistä asumistukea sekä lopuksi toimeentulotukea jos et pärjää muuten. Eikä tuossa toimeentulotuessakaan ole mitään hävettävää, niin kuin kuulee joidenkin sanovan, vaan itsekin olen sitä aikoinani ottanut enkä häpeä ollenkaan. :-)
Joissakin yliopistoissa on myös järjestetty lapsenhoitoapua, joten voit käydä tenttimässä vieden lapsen hoitoon siksi ajaksi. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto auttaa lastenhoidossa ja kysymyksissä, jotka heräävät mieleen.
http://www.mll.fi/tukea_ja_apua/
Täällä on aika hyvin selitetty nuo mahdolliset tuet:
http://www.ltky.lut.fi/sivu/Toiminta/Sosiaalipoliittiset asiat/Perheelliset opiskelijat
Muita kokemuksia (opiskelija)vanhemmuudesta:
http://metku.net/~pesu/artikkelit/depis4.html
http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/gradu_lapsi_ja_tyo.htm
http://www.kaksplus.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&tid=413500
http://www.ylioppilaslehti.fi/1998/05/08/melkein-mutseja/
http://www.jyvaskyla.fi/kysy/kysymys.php/1247
Elämä on haasteita täynnä, eikä se vanhemmaksi tuleminen ole sama kuin oppisi ajamaan fillarilla. Eli se ei ole mielestäno ongelmallista jos isä on kuvioista alkuunsa pois, Sinä olet kuitenkin se ensimmäinen kontaksti lapseen ja hyvä tutustua rauhassa, niin että vauva saa kokea sen perusturvallisuuden ollakseen huoleton. (Vauvat ovatkin oikein ahneita turvallisen olon perään, miettien elämää Tiiviissä ja ahtaassa kohdussa kuunnellen tuttuja Äidin ääniä).
Raskauden alussa, kuten toisella kolmanneksellakin mieli pyörii kuin Tuuliviiri, varsinkin kun on esikoisen odotuksesta kyse. Olethan Periaatteessa astumassa tuntemattomaan, sinusta on tulossa äiti, ja äiditkin tuntevat hyvin paljon epävarmuutta, Joka asiassa.. Oli kyse Kohdun asukista, vauvasta, taaperosta tai leikki-ikäisestä... Ja mitä onkaan epävarmuus Teini maailman saavutettua? :D
...Raskauden kolmanneksen alettua, iskee vasta se ns. Pahin mahdollinen. Ne kaikki kysymykset: Onko valmis äidiksi, Onko lapsi normaali, Miltä hän näyttää, Onko hän mahdollisesti poika, Onko koliikkia jne... Kysymykset ovat niin monikirjoisia, ja niihin saa vastauksen vasta sitten kun Vauva on syntynyt.
Voi sitä ihmettä ja kummaa :) Oikeasti, siinäkin vaiheessa kun olet saanut vastauksen raskauden aikaisiin kysymyksiin, niin siltikin ei voi kuin ihmetellä :) Vauvan kanssa yhdessä... Varttuen ja kasvaen ja pian huomaatkin sen pienen vauvan jo olevankin eteenpäin konttaava touhupakkaus.
Taloudelliseen tilanteeseen sen verran.. Et meillä on 5 henkinen perhe, Mies töissä ja minä olen työtön. Eli varallisuutta ei ole, mutt asaadaan kaikkien perustarpeet tyydytettyä. Ruokaa, puhtaat vaatteet, leluja, ja 2 autoa on joista voisi tinkiä toisen, mutta tarvitsen tämän katraan kanssa kyllä autoa :) En suostu tinkkimään. Niin ja Laskut maksettua. Vauva hyvin vähän painaa budjetissa, niin ettäkö Köyhyys iskisi :)
Kun sain tietää olevani raskaana, olin tosi järkyttynyt ja masennuin ahdistuin. Ajattelin että ei nyt kyllä mitenkään sovi tähän elämäntilanteeseen. kaikenlaisia syitä ja tekosyitä keksin paljon aborttiin, taloudellisia, parisuhde, 2 lasta joiden kanssa ihan tarpeeksi hommaa.Sitten lääkäriin ja seuraavaan ja seuraavaan, kunnes olin sairaalassa tiputuksessa odottamassa kaavintaa. Olin todella masentunut ja ahdistunut. Sängyssä ajattelin , että minun suurten suunnitelmieni tieltä nyt eliminoin pienen ihmisen alun. Miten voin koskaan katsoa itseäni peilistä tämän jälkeen. Juttelin myös pienelle että anna anteeksi kun äiti ei halua sinua. Olin myös katsonut netistä kuvia imukaavinnan "materiaalista"; pienten käsien ja jalkojen paloja sikinsokin. Yritin pysyä kovana. Kun lääkäri kysyi että olenko nyt ihan varma sanoin että en ja aloin itkeä. Olin kuitenkin ehtinyt jo ottaa kaksi cytotec-pilleriä, jotka pehmentävät kohdunduuta. NIin tutkittiin onko kohdunsuu avautunut. Ei ollut, elävä sikiö siellä kohdussani kyyristeli, yritti mennä inhottavaa ultraäänilaitetta karkuun. Lääkäri kysyi,miltä minusta nyt tuntui kun katselin pientä. SAnoin että tuntuu siltä että minun pitäsi suojella sitä eikä tappaa sitä. Tämän päätöksen jälkeen olen ollut tosi iloinen ja ei kiinnosta mitä kukaan muu ajattelee, pidän vauvani ja pyydän tarvittaessa hoitoapua jos ja kun siltä tuntuu. Psykiatrille menen nyt keskusteluapuun kerran viikossa. Masentuneena melkein tein kamalan virheen.
..Kuulemaan, mihin ratkaisuun päädyit?
Ja toivottavasti teit ratkaisun sydämen ääntä kuunnellen, etkä taloudellisen tilanteen. :)
Monella paikkakunnalla eivät anna valita menetelmää itse, vaan noudatetaan; alle yhdeksänviikkoinen kemiallisesti, 9-12 viikkoinen mekaanisesti. Sitten taas loppuraskaudesta lääkkeillä.
Itselleni tehtiin lääkkeellinen, eivät edes kysyneet mielipidettäni rv6. Ei tullut mitään oireita, vuotoa oli muistaakseni kaksi viikkoa ja sen jälkeen on sujunut normaalisti.
En ole kuullut kenenkään koskaan revenneen kaavinnassa...
Moi! Tässä minun kokemus. Tein lääkkeellisen keskeytyksen. Viikkoja oli 7. sain eka pillerin suun kautta ja kaksi päivää myöhemmin 2 tablettia alakautta. Vuoto alkoi saman päivän iltana ja kesti runsaana vain sen päivän. Sen jälkeen ei mitään. Väsynyt ja vetämätön olo vaan jatkui ja parina aamuna oli pahoinvointiakin, mutta luulin sen kuuluvan asiaan.
3 viikkoa myöhemmin menin terveyskeskukseen jälkitarkastus verikokeeseen. Sitten sain puhelun terveydenhoitajalta, että ota välittömästi yhteys sairaalaan. Raskaushormonipitoisuus yli 65000, kun pitäisi olla alle 1000.
No menin sairaalaan ja lääkäri ilmoitti katsottuaan ultralla että kohdussani on elävä sikiö! Luulin itse että kohtuuni on jäänyt jotain raskausmateriaalia, mutta että elävä sikiö.Ei kai. No lääkäri ilmoitti tietenkin ettei sikiö olisi niitten lääkkeitten jälkeen elinkelpoinen, ja heti seuraavana päivänä kaavinta. Tämä mahdollisuus on kuulemma 1:1000.Että lääkkeellinen keskeytys epäonnistuu. Päätin että jos joku ikinä kysyy, suosittelen kaavintaa sen helppouden ja varmuuden! vuoksi. Nukutus ja se on siinä. Nyt jouduin tekemään keskeytyksen 2 kertaa!! Ja käymään asioita läpi 2 kertaa. selvisin hyvin henkisesti eka kerrasta, mutta nyt mieltä painaa tuo sana elävä sikiö jatkuvasti. Miksi juuri mulle piti näin tapahtua?
Tämä oli minun kokemus, eikä tarkoita että juuri sinulle voisi käydä näin.
Tässä pää täynnä kysymyksiä yritän miettiä, että olikohan tämä joku rangaistus jostain korkeemmalta, että lapsi olisi sittenkin pitänyt pitää kun ei meinannu poiskaan lähtee millään..
Joten suosittelen kaavintaa kaikille jotka epäröivät.
Jouduin tämän valitettavan tilanteen eteen ja kohdallani päädyttiin lääkkeelliseen. Sain sen aivan itse valita. Lääkäri kertoi molempien toimenpiteiden kulun ja siksi pääsyin lääkkeelliseen.
Lääkkeellistä suositaan siksi, että silloin kohtuun ei tule mekaanista rasitusta, mikä voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista myöhemmin. Lääkkeillä ikään kuin huijataan elimistöä luulemaan niin, että kyseessä on keskenmeno. Sen lisäksi lääkkeellisessä keskeytyksessä vältytään nukutukselta.
Itse sain ensin yhden pillerin suun kautta ja kahden päivän kuluttua kaksi pilleriä emättimeen. Ensimmäisestä pilleristä ei tullut mitään oireita eikä vuotoa. Kahden pillerin laiton jälkeen n. kolmen tunnin kuluttua alkoi vuoto. Verta tuli aika runsaasti keskeytyspäivänä. Seuraavina päivinäkin verta tuli paljon, mutta sitten se muisutti kuukautisvuotoa. Kokoajan niukkenevaa jälkivuotoa pari viikkoa. Kipuja oli keskeytyspäivänä aika paljon, mutta minä sain hyvät lääkkeet.
Kokemuksena rankka, mutta tiesin koko ajan mitä tapahtui. Komplikaatioita voi tapahtua myös kaavinnassa jo pelkästään nukutuksen vuoksi.
Varaudu siihen, että henkinen paha olo saattaa tulla vasta jälkikäteen. Silloin on hyvä, jos pystyt puhumaan jonkun kanssa asiat läpi.
tehnyt molemmat.kaavinnan ja lääkkeellisen keskeytyksen ja en enää ikinä vois tehä tota lääkkeellistä.se oli aivan kauhee kokoemus.oli niin kovat kivut että melkein pyörryin.sattu aivan niin paljon etten osaa edes sanoo..itkin kivusta ja huusin!eikä siinä vielä kaikki..kuukausi tuon jälkeen ihmettelin kun ei vuoto meinaa olleskaan loppua..aloin vuotamaan ihan kamalasti sit jossain vaihees ja menin sairaalaan tutkimukseen niin kohtuuni oli jäänyt istukan palasia jotka sit kaavinnassa poistettiin.että suosittelen kaavintaa jos vielä meinaat tehä keskeytyksen!
Ainakin tuon sekavan elämäntilanteen suhteen. 3 lasta, juuri eronnut ja siis yh. Raskaus oli ihan täysi vahinko ja isä on siis exäni.
Tympäsee nuo viestit "menin sairaalaan tekemään abortin, tulin ulos äitinä. Äidin tunteet heräsivät"
Siis helvetti, mulla on varmaan jo nyt äidin tunteita tätä vauvaa kohtaan, mutta mulla on myös äidin tunteita 3 lastani kohtaan.
Jokaisella on kait joitain "äidintunteita", mutta kai joskus on tilanne jossa on PAKKO ajatella järjellä?
Siis, itselle tehtiin lääkkeellinen keskeytys kohta kaks viikkoa sitte. Ongelmia ei ollu, menin sairaalaan aamulla, sain ekat tabletit emättimeen ja sitte aina kolmen tunnin välein suun kautta lisää. Kätilö sanoi ekan kolmen tunnin jälkeen että oli odotellu että pyytäsin kipulääkitystä, mutta ei ollu sitte tarvetta. Välillä sellasia kuukautiskipujen tapasia mut ei muuta. Ja näin kuulemma on osalla, toisilla voi olla sit todella pahat kivut, mutta onhan siellä vahvat kipulääkkeetki käytössä. Raskausviikkoja oli ehtiny kertyä kahdeksan, että ei multa kyllä kukaan kysyny haluanko tällä vai toisella menetelmällä, mutta enpä sitten edes kysyny mahdollisuutta kaavintaan. Välillä tuli sellasia pahoinvointi kohtauksia, mut meni sit ohi ettei onneksi tarvinnu ruveta oksentamaan. Aamuyhdeksästä iltakuuteen siellä meni, sain yhteensä kolme kertaa niitä tabuja ja sit ennenku lähdin kotiin niin lääkäri vielä katto ultralla että kohtu on todella tyhjentyny. Vuoto oli mun mielestä aika vähäistä siihen nähden mitä odotin- niinku olis ollu vähän runsaammat menkat vaan. Nyt kohta kaks viikko kestäny jälkivuoto ja ehkä on loppumaan päin. Itse olin sinänsä varma päätöksestä juu että tiesein ettei tulevaisuutta lapsen isän kanssa olis ollu, enkä olis kyenny huolehtimaan lapsesta, mut kyllä ne pari viikkoo ennen sairaalaan menoa oli aika itkuntäyteiset.. Tottakai tunsi syyllisyyttä ja mietti että mitä jos jne. Itselläni sairaalareissun jälkeen nämä tunteet sit on vähän helpottanu, kyllä välillä tulee tosin mieleen että mitä olis sit voinu olla ja olishan se pieni ollu sitte mun oma pieni enkeli.. Mut ehkä tää on kuitenki sit sellanen asia josta voi vaan oppia ja kasvaa sen myötä ja ehkä osaa joskus antaa itselleen anteeksi, vaikka tietääkin että teki oikean päätöksen. Joka tapaukses toivotan sulle voimia, hyviä vointeja ja päädyt sit mihin ratkasuun tahansa, että kaikki menis kohdallas hyvin. :)
Et sinä oikeaa ratkaisua mielestäni tehnyt. Olihan vauva, jonka elämän päätit, lapsi, lapsesi.
Anteeksi voit itsellesi antaa, mutta vasta silloin voi antaa anteeksi, kun on ensin myöntänyt virheensä.
Selvästi sinua vaivaa asia, eikä sinulla ilmeisestikään itselläsikään ole varmuutta teitkö oikein.
Kiitospa vaan kovasti näistäkin sanoista juu.
Onneksi se nyt vain on sinun mielipiteesi.
Onneksi et tiedä elämäntilanteestani mitään etkä minua tunne.
Ja tiedän kyllä että TAPOIN oman lapseni. niin että KIITOS KUN MUISTUTIT.
Kokemuksesta on kaksi viikkoa aikaa. Hormonitoimintakaan ei ole vielä normaali! Abortti on henkisesti raskas kokemus melkein kaikille, saamastasi vastauksesta näet kyllä sen hyvin selkeästi. Sinä et kuitenkaan tiedä koko tilannetta etkä päätökseen johtaneita syitä ja mielestäni on erittäin asiatonta syyllistää noin mustavalkoisesti... äääh. Mitämänijaksan. Te nöllit koskaan muutu.
***
molemmat. lääkkeellä kivut olivat aivan sietämättömät vuorokauden. mutta ihan hyvin meni siitä eteenpäin.
kaavintani oli huolimaton ja eivät olleet saaneet kaikkia ulos niin jouduin uudestaan kaavintaan 4 viikon päästä.
mutta tuo edellinen on erittäin harvinaista.
eli tällä hetkelläkin kannatan kaavintaa.
mutta tee oma päätöksesi harkiten ja keskustele lääkärisi kanssa asiasta.