Ajattelin kirjoittaa tänne jos vaikka joku olisi kokenut samaa ja saisin vertaistukea...
Olen raskaana nyt 14 viikolla ja olen raskauspahoinvoinnista huolimatta ollut onnenikukkuloilla tämän ajan ja seurannut innokkaana tätä palstaa...kunnes nyt...
Haimme vauvan isän kanssa uutta isompaa asuntoa ja löysimme IHANAN kaksion josta molemmat tykkäsimme. Meillä on vielä lisäksi tosi suloinen koira josta on aina iloa elämään.
Eilen piti lähteä kirjoittaan vuokrasopimus kun tulevan lapsen isä ilmoitti että parempi ettei hän muutakkaan sinne vaan omaan asuntoon ja selityksiä en saanut!!! Olen järkyttynyt! Ollaan oltu neljä vuotta yhdessä, ongelmiakin on ollut, mutta niistä on puhuttu ja kaiken piti olla hyvin. Kaiken lisäksi hän itse on minulle puhunut jo ajat sitten vauvan hankinnasta?! Olen ajatellut että johtuuko kaikki siitä että hän on minua nuorempi 26v ja itse olen 30v..en tiiä..
Minulla on henkisesti niin paha olla että oksettaa eikä ruoka maistu...kaikista pahinta on että pelkään saavani keskenmenon tai vahingoittavani vauvaa tällä olotilalla..
Kiitos jos joku jaksoi lukea, itseäni ainakin hieman helpotti kun kirjoitin..
Onkohan ketään joka on kokenut samaa??? Ja miten tästä selviää eteenpäin?
Olen raskaana nyt 14 viikolla ja olen raskauspahoinvoinnista huolimatta ollut onnenikukkuloilla tämän ajan ja seurannut innokkaana tätä palstaa...kunnes nyt...
Haimme vauvan isän kanssa uutta isompaa asuntoa ja löysimme IHANAN kaksion josta molemmat tykkäsimme. Meillä on vielä lisäksi tosi suloinen koira josta on aina iloa elämään.
Eilen piti lähteä kirjoittaan vuokrasopimus kun tulevan lapsen isä ilmoitti että parempi ettei hän muutakkaan sinne vaan omaan asuntoon ja selityksiä en saanut!!! Olen järkyttynyt! Ollaan oltu neljä vuotta yhdessä, ongelmiakin on ollut, mutta niistä on puhuttu ja kaiken piti olla hyvin. Kaiken lisäksi hän itse on minulle puhunut jo ajat sitten vauvan hankinnasta?! Olen ajatellut että johtuuko kaikki siitä että hän on minua nuorempi 26v ja itse olen 30v..en tiiä..
Minulla on henkisesti niin paha olla että oksettaa eikä ruoka maistu...kaikista pahinta on että pelkään saavani keskenmenon tai vahingoittavani vauvaa tällä olotilalla..
Kiitos jos joku jaksoi lukea, itseäni ainakin hieman helpotti kun kirjoitin..
Onkohan ketään joka on kokenut samaa??? Ja miten tästä selviää eteenpäin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
että ne miehet osaa olla välillä todella aivottomia =(
olen todella surullinen puolestasi, en (onnekseni!) ole joutunut kokemaan samaa, mutta ymmärrän kyllä miten pahalta sinusta tuntuu. miehesi käytös on kyllä epäreiluinta mitä voi toiselle tehdä..
en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että toivon sinulle voimia koko sydämestäni ja yritä saada miehestä irti missä mättää. kyllä sinulla on oikeus saada kunnollinen selitys moiselle p**katempulle.
tiedän että mieli on sekaisin ja kaikki kaaosta, mutta yritä jaksaa vauvankin vuoksi. tarvittaessa pärjäät kyllä yksinkin, älä yhtään epäröi sitä. äläkä myös epäröi nyt pyytää edes henkistä apua ystävältä, sisarukselta, äidiltä (?) kuka tahansa onkin sinulle läheinen ihminen.
iso hali ja toivottavasti tilanteenne selkiytyy parhain päin. ehkä miehellesi vain tuli "isäpaniikki" joka menisi jonkin ajan kuluttua ohi?
Otan osaa. En osaa muuta sanoa.
Tilanteesi on kauhea. Mutta.... nyt sinun täytyy nousta tilanteen yläpuolelle. Koita ajatella asioita ulkopuolelta, niin vaikeaa kun se onkin.
Miehesi teki väärin. Älä syyllistä itseäsi. Ajattele vauvaa. Anna miehesi olla rauhassa. Hän on varmaan kovin hämmenytnyt, etkä tee mitään hyvää sillä jos soittelet tai roikut miehessä.
Anna ajan kulua. Sure, pura pahaa mieltäsi tänne, ystäviisi tai jos se ei riitä, niin vaikka lääkärille. Lääkärille voisi olla hyvä mennä muutenkin, jotta osaavat auttaa sinua ajoissa, jos väsyt/romahdat.
Kuuntele voimiasi, itseäsi.
Vauva on nyt tärkein.
Kun aika kuluu, osaat myöhemmin iloita ajasta ihana vauvasi kanssa. Oli sitten miestä tai ei.
Sinä pärjäät!
En kyllä usko että teidän ikäerolla on mitään tekemistä koko asian kanssa...Minunkin mies on minua monta vuotta nuorempi ja meillä on kohta neljä lasta samoin minun siskon mies on häntä paljon nuorempi (10v)..Olisikohan asia niin että häntä rupesi pelottamaan? ensinmäinen lapsi jne..se on tosi iso muutos miehellekin jospa hän ei oikein osaa/uskalla keskustella asiasta?Minun mies "näytti" pelon ensimmäistä lasta kun odotin sillä lailla että hän rupesi juomaan..Mutta kun keskustelin asiasta hänen kanssa niin kaikki muuttu paremmaksi.Juominen jäi pois ja nyt meillä menee tosi hyvin...Voimia sinulle!Kyllä asiat tavalla tai toisella järjestyy
Mulla itsellä kävi niin,kun olin 18v. Tytön isä vaan päätti kun olin 4kk raskaana, että hän ei haluakaan isäksi. Käski tehdä abortin, mutta ei noin pitkällä olevaa raskautta enään keskeytetä ja en olisi muutenkaan sitä keskeyttänyt.
Olimme olleet yhdessä reilu 2v ja mies oli mua 4v vanhempi. Ja vauvan hankitaa halusi kumpikin. Eipä ollut vastuun kantajaa hänestä.
Asuin vielä vanhempieni luona, joten muutin sitten yksin asumaan ja jäin yksin odottelee vauvaa. Jossakin vaihessa sain selville että hänellä on joku nainen. Soitin tälle naiselle ja sanoin, että ole hyvä saat pitää koko paskan!
Lapsen synnyttyä hänen isä kävi välillä katsomassa tytärtään ja yritti jotakin sänky juttuja mun kanssa ym... Ei voinut vähempää kiinnostaa! Jossakin vaihessa tapasin mukavan miehen, joka hyväksy tyttäreni ja oli kuin isä hänelle. Tyttären isä siitä raivostu ja uhkaili mitä millonkin, mutta mitään en koskaan tehnyt. Sitä saa mitä tilaa mies!!!
Kyllä siitä selviää, mutta aikaa se vie!Ja helppoaei todellakaan tule olemaan.
Nyt olen naimisissa ja 3 lapsen äiti. Ihana mies rinnalla! Joka on minua 3v nuorempi. Ei se ikä sano mitään!!:o)
Tyttären isä on kuollut ja minusta ja siitä toisesta naisesta on tullut kaverit. Toinen nainen pitää yhteyttä enimäkseen tyttöön, kun tiesi enemän tytön isästä, kuin minä ja tyttö kävi heidän luona kyläilemässä. Kesällä tyttö oli tämän toisen naisen kanssa ulkomailla kyläilemässä isänsä sukulaisten luona.
Tsemppiä sulle raskauteen ja synnytykseen!Ja voimia!
Pelotti niin kertoa tänne tilanteesta jos tuleekin ikäviä vastauksia, mutta pelkäsin turhaan, ihania viestejä kiitos! Kyllä siinä on joku ihmeellinen positiivinen voima mitä voi toisilta saada ihan näin kirjoituksien kauttakin..Ihanaa odotusta teille kaikille!
Älä heitä vielä kirvestä kaivoon miehesi suhteen jos todella rakastat häntä ja pystyt antamaan anteeksi tämän todella paskamaisen tempun sillä epäilen minäkin että se saattaa olla jonkin sortin paniikkireaktio tulevasta isyydestä..
Olen viimeisilläni raskaana ja meillä myös tuleva isä alkoi empimään koko meidän suhdetta muutama kuukausi sitten ja mun maailma romahti myös täysin kun pelkäsin jääväni yksin.
Parin päivän surussa ja järkytyksessä rypemisen jälkeen pakkasin kamani ja lähdin ystäväni luo "evakkoon" ja jätin miehen yksin miettimään asioita ja meidän tarinaan tuli (ainakin näillä näkymin )onnellinen loppu sillä kun mies jäi yksin hän koki herätyksen asian suhteen ja haki meidät kotiin.. Tosin en heti suostunut tulemaan vaan tahdoin että mies on aivan varma asiasta sillä tämän kaltaisia ohareita ei kukaan raskaana oleva pysty kohtaamaan monta kertaa..
Voimia sulle ja toivotaan parasta!
Voi kurja, miten toiset miehet voikin olla lapsellisia! En tiedä onko se jokaisen raskaana olevan naisen pelko, mutta mulla ainakin on monta kertaa käynyt mielessä ajatus siitä että mitä jos jäisin yksin. Mitä jos mies ei haluakaan? Mitä jos se yhtäkkiä saa päähänsä että vielä on nuoruutta elettävänä? Sulle on nyt niin käynyt ja täytyy sanoa että ihan itseä viilsi syvältä sisimmästä kun ajattelin teidän tilannetta... Voi itku sentään!
Oletteko puhuneet asiasta nyt tuon miehesi ilmoituksen jälkeen? Oletteko riidoissa vai puheväleissä? Oletteko vielä saman katon alla kuitenkin? Oletko saanut mitään selitystä asiaan?
Koetahan jaksaa nyt ja kirjoittele tänne meille jos ei ole muita kenelle sydäntä purkaa! Mutta yritä kuitenkin keskustella asioista läheistesi kanssa, tarvitset nyt tukea enemmän kuin koskaan. Raskaana olevan ei ole hyvä olla ihan yksin maailmassa..
Kiitos viestistä. Minunkin painajainen on ollut sama. Olen ajatellut kuinka kauheaa olisi joutua synnyttään yksin. Raskaudenaikaisissa unissani mies on jättänyt minut ja olen jopa näistä peloista miehelle puhunut ja arvaappa mitä hän vastasi? Ei ikinä! Sinusta ei kyllä tule yksinhuoltajaa!...eikö ole ironista..
En saa miehestä mitään puhetta, hän on kuin eri mies..kova ja kylmä, eikä näytä tunteitaan. Ilmoitti minulle että on löytänyt jo asunnon ja hakee tavaroita sillä aikaa kun olen töissä...eli ei halua kohdata minua..En jaksa riidellä, mutta haluaisin jotenkin ymmärtää tilanteen...Sen on sanonut että rakkaus ei ole loppunut, mutta ei vain osaa olla mulle hyvä mies?!? En ymmärrä...onkohan nuo vain tekosyitä siihen ettei halua sitoutua..jos ei vain uskalla suoraan sanoa.
Pahempaa, kuin tulla jätetyksi, on vain se, että tulee jätetyksi saamatta mitään selitystä. Mielestäni se että "en oo sulle tarpeeks hyvä mies" ei riitä selitykseksi ottaen huomioon missä elämäntilanteessa olet, ja sulla on täysi oikeus vaatia selitystä. Mutta anna sille aikaa. Anna miehelle aikaa miettiä tekojaan rauhassa. Ole omissa oloissasi tai mene vanhemmille tai ystäville pitkään kylään, vaikka päivät ja yöt tuntuisivat pitkiltä ja yksinäisiltä. Anna miehen olla ja miettiä mitä on tehnyt. Jos hän edelleen sinua rakastaa, tai jos hän edes sinusta vilpittömästi välittää, niin hän ei elämästäsi häivy selittämättä, niin se vain menee. Jos hän on ihan henkisesti terve ja tasapainoinen ihminen, niin tulee kyllä luoksesi selitysten kera sitten, kun sen aika on. Anna sille aikaa ja keskity nyt raskauteen ja päätä, että pärjäät yksinäsi kunnes pahin kriisi on ohi ja tilanne rauhoittunut. Älkää riidelkö, se vain pahentaa asioita. Ajattele asiaa niin, että tälle kaikelle on selitys. Mies ei tee tätä vihassa eikä ilkeydessä sinua kohtaan, hänellä on jokin asia josta ei jaksa eikä halua nyt vielä puhua vaan haluaa miettiä asiat läpi rauhassa, yksinään. Ehkä se on isyys joka pelottaa ja ahdistaa, ehkä se on jotain ikävämpää, toinen nainen tai muuta. Varaudu kaikkeen mutta älä painosta koska se vain pahentaa tilannetta. Ole sinä nyt tilanteen herra koska miehesi ei sitä näköjään pysty olemaan.
Voimia sinulle ja vauvalle, pärjäätte kyllä! Nimimerkillä yhden surullisen avioeron läpikäynyt...
Heissan!
Meillä kävi niin, että tavattiin, ihastuttiin, muutettiin yhteen ja vahinko raskaus.. Kaikki alle puolen vuoden sisällä.. Kun kuulin raskaudestani, niin mies ilmoittikin, että ei halua asua enää kanssani ja syytti, että olin hankkiutunut tahallani paksuksi. Oli ollut aikaisemminkin kyllä hänen puoleltaan puhetta, että hän ei viihtyisi täällä toisessa kaupungissa jonne hän muutti takiani. No, hän sitten otti ja lähti, olin viikolla 8 silloin.. Hän muutti takaisin toiselle puolelle Suomea. No nyt mietittyään, tapasimme kyllä toisiamme ahkerasti koko kesän, hän muutti takaisin luokseni :) Viikot alkaa käymään vähiin, nyt kasassa 36.. Meistä tuloo perhe kummiskin, vaikka en siitä silloin keväällä edes uskaltanut unelmoida.. Olin aivan rikki silloin aluksi, mutta kun aloin totutella yksinhuoltaja ajatukseen niin mieskin huomasi, etten painosta kysymyksillä ja kait pikkuhiljaa alkoi miettiä asioita.. Saa nähdä mitä meille tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nyt se ainakin näyttää aurinkoiselta :)
Toivoa vielä sinullakin on.. Koita pärjätä !! Neuvolapsykologi auttaa jos alkaa käydä ylivoimaiseksi yksin olo.. Otat vaan reippaasti asian puheeksi siellä !! Itselleni se oli pelastavaa saada puhua jollekkin ja purkaa omaa pahaa oloani..
Eilen kysyi vielä, että mikä oli syy ja vastaus oli: Ei tarvitse syitä etsiä eikä syytellä...Eikä mitään muuta.
Päätin antaa miehen olla. Kirjoitin uuteen asuntoon sopimuksen yksin ja viikon päästä muutan. Siinäkin saan varmasti muuta ajateltavaa kun laitan uutta kotia kuntoon. Eihän ketään voi pakottaa olemaan vierellä. HUomaan syytteleväni itseä, etsin syitä tekemisistäni ja sanomisistani vaikka sydämmessäni tiedän että tein parhaani. Kummallista ettei osaa miestä syyttää tai ajatella että teki minulle paskamaisen tempun..No kyllä se tästä kunhsn vauva vain pysyy masussa loppuun asti :)
La on 26.4 eli tulossa ihana kesävauva!
KIITOKSIA KAIKILLE TUESTA!