Endokrinologien jonot

Mistä johtuu, että endokrinologeille on hirveän pitkät jonot? Soitin Helsinkiin eräälle yksityisasemalle, ja siellä on hirveän pitkät jonot. Jollekin olisi saanut marraskuun puolivälissä, jollekin vasta ensi vuoden puolella.

Täällä suositellaan menoa endokrinologille ja erityisesti kilpirauhasasiantuntijalle, mutta kun sinnekään ei niin vain pääse. Pitäisi voida valita. Kai se on niin, että hoitoa saa helpommin joiltakin lääkäreiltä, ja kaikki jonottavat sinne.

Mitä voisi itse tehdä olonsa parantamiseksi ennen kuin pääsee sellaiselle lääkärille, joka ottaa oireet vakavasti? Vajaatoimintaa epäilevä.
2293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

liian vähän täällä suloisessa Suomessamme. Ja niinkuin huomaamme pitäisi olla enemmän. Olisiko koulutusta lisättävä.

Äänestä

Ihmettelin samaa asiaa ja huomasin, että on vain iltavastaanottoja usein vain kerran viikossa. Eihän tuosta paljon jää jaettavaa. Endot ovat usein päivätyössä julkisella. Kukaan ei taida olla vain yksityisvastaanoton varassa.

Yleislääkärinkin vastaanotolla pääsee alkuun. TSH ja T4v ainakin tutkintaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi pitkät? kirjoitti:

Mistä johtuu, että endokrinologeille on hirveän pitkät jonot? Soitin Helsinkiin eräälle yksityisasemalle, ja siellä on hirveän pitkät jonot. Jollekin olisi saanut marraskuun puolivälissä, jollekin vasta ensi vuoden puolella.

Täällä suositellaan menoa endokrinologille ja erityisesti kilpirauhasasiantuntijalle, mutta kun sinnekään ei niin vain pääse. Pitäisi voida valita. Kai se on niin, että hoitoa saa helpommin joiltakin lääkäreiltä, ja kaikki jonottavat sinne.

Mitä voisi itse tehdä olonsa parantamiseksi ennen kuin pääsee sellaiselle lääkärille, joka ottaa oireet vakavasti? Vajaatoimintaa epäilevä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu