vaalit tulossa

Ottakaa yhteyttä ehdokkaisiinne ja tivatkaa, mitä he aikovat tehdä Suomen aborttilain puutteiden suhteen. Miten on mahdollista, että maassamme nainen joutuu sepittelemään lääkärille satuja saadakseen abortin.

Nainen on siis yhä holhouksen alainen? Huolimatta yhdestä varhaisimmasta yleisestä äänioikeudesta koko maailmassa? Miten tämä on mahdollista? Kärventäkää ehdokkaitanne joukolla!
14790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä otan yhteyttä. Nimittäin sen puolesta, että sosiaalisista syistä tehtävät abortit kielletään. Monet ehdokkaistakin ovat tätä mieltä, mutta kenellä olisi rohkeutta lähteä ajamaan asiaa feministien painostuksesta huolimatta? Pelkäävät äänten menetyksiä :/

Mikään sivistysvaltio ei toimi niin, että toisen saa tappaa oman mielihalunsa mukaan. Jos joku nainen ei tätä käsitä, niin silloin on syytäkin laittaa sitten vaikka holhouksen alle. Lain mukaanhan toisille vaaraksi olevan henkilön voi kuule ihan aikuisten oikeasti laittaa holhouksen alle, eikä siihen ole kenelläkään mitään kiukuttelemista. Ainoa ongelma on siinä, että pitää löytää tarpeeksi rohkeutta, jotta abortti saadaan tämän saman lainsäädännön piiriin.

Ja ihan näin uskontokuntiin kuulumattomana korkeasti koulutettuna naisena tämän sanon.

Äänestä
  • Ihme juttu, että täällä jaksetaan meuhkata aborttien takia, mutta kukaan ei tunnu muistavan, että Suomessakin on kymmeniätuhansia lapsia, jotka joutuvat elämään joka päivä varsin epäilyttävissä oloissa!

    Tuollaisten lasten vanhemmat ryyppäävät, hakkaavat tai eivät muuten vain pysty tarjoamaan lapselle turvallista kotia. Tai sitten lapsen elämä pilataan ainaisilla tappeluilla huoltajuuksista ja elatuksista.

    Missä on näiden lasten puolustajat? Missä on lasten puolustajat silloin kun niitä OIKEASTI tarvitaan??

    Abortin takia ollaan kyllä valmiita lässyttämään kaikkea soopaa "abortti on murha" ja "tappajat holhuksen alle"-tyyliin, mutta JO OLEMASSA OLEVIEN lasten kurjat elämäntilanteet saa ilmeisesti unohtaa noin vaan. Menkää ihmiset itseenne!!

    Äänestä

  • "Monet ehdokkaistakin ovat tätä mieltä, mutta kenellä olisi rohkeutta lähteä ajamaan asiaa feministien painostuksesta huolimatta? Pelkäävät äänten menetyksiä :/"

    Äänten menettämisen pelko on aivan aiheellinen, koska enemmistö kansasta ei halua tiukentaa aborttilakia, mikä onkin täysin ymmärrettävää.

    Äänestä

  • "Mikään sivistysvaltio ei toimi niin, että toisen saa tappaa oman mielihalunsa mukaan."

    Ei niin, ei missään sivistysvaltiossa tappaminen olekkaan sallittua. Mutta sivistysvaltioissa kyllä on abortti laillista ja hyväksyttyä.

    Äänestä

  • tekopyhyyttä kirjoitti:

    Ihme juttu, että täällä jaksetaan meuhkata aborttien takia, mutta kukaan ei tunnu muistavan, että Suomessakin on kymmeniätuhansia lapsia, jotka joutuvat elämään joka päivä varsin epäilyttävissä oloissa!

    Tuollaisten lasten vanhemmat ryyppäävät, hakkaavat tai eivät muuten vain pysty tarjoamaan lapselle turvallista kotia. Tai sitten lapsen elämä pilataan ainaisilla tappeluilla huoltajuuksista ja elatuksista.

    Missä on näiden lasten puolustajat? Missä on lasten puolustajat silloin kun niitä OIKEASTI tarvitaan??

    Abortin takia ollaan kyllä valmiita lässyttämään kaikkea soopaa "abortti on murha" ja "tappajat holhuksen alle"-tyyliin, mutta JO OLEMASSA OLEVIEN lasten kurjat elämäntilanteet saa ilmeisesti unohtaa noin vaan. Menkää ihmiset itseenne!!

    puhut asiaa. suotta tehtailla lisää lapsia suoraan huostaanotettavaksi kun entisillekään ei ole paikkoja! esim tässä pikkukaupungissa on narkomaaniäiti jolla 3 lasta, ovat tilannetta sossusta katselleet jo vuosia mutta asialle ei tehdä mitään. kun ei niitä sijaisperheitä puissa kasva1! ja niistä sijaisperheistä... tuttavani lapsi on sijaiskodissa ja siellä tästä 9v pojasta on aivopesty kiihkouskovainen joka vihaa muslimeita ja pelkää helvettiä... tuttavani haki huostaanotonpurkua niin perheen äiti haistatteli vittua ja uhkasi järjestää juttua hoitaneen lakimiehen kuseen... että enpä VÄLTTÄMÄTTÄ suhtautuisi noihin sijaisperheisiin kuin enkeleihin...

    Äänestä

  • Maailmahan toimii niin, että hyvinvointi, sivistys ja aborttioikeus kulkevat käsi kädessä. Välillä ovat toistensa seuraus, välillä toistensa edellytys, mutta aina liikkuvat kimpassa.

    Minkä abortin muuten ajattelet tulevan sosiaalisten aborttien tilalle terveydellisten syiden toveriksi, jos sosiaalisin syin tehdyt abortit kielletään? Tulisko vihdoin ja viimein se oikea syy eli ei halua lasta -abortti? Nyt on ikävää kun sitä ei ole ja esimerkiksi itse tein sosiaalisin syin abortin, vaikka en lasta vain halunnut. Minulla ei siis ollut mitään sosiaalista syytä tehdä aborttia, mutta se kaivettiin väkisin mm. siitä, että miehelläni oli opiskelut kesken (hän opiskeli työnohella ja valmistui kahden kuukauden päästä aborttihakemuksen täyttämisestä...) ja siitä että asumme vuokralla (onpa kaamea kohtalo lapselle syntyä vuokralle! Ja vielä kun sanoin hakemusta täyttäessä, että vuokralla asuminen ei ole raha kysymys, vaan sopivaa paikkaa ei ollut vielä löytynyt...). Silti tein abortin sosiaalisin syin. Tässä olisi todellakin puuttumisen paikka!

    Mutta miksi sosiaaliset syyt pitäisi kieltää, entä jos ihmisellä on oikeasti heikko taloudellinen tilanne tai vastaavaa? Minustakin ehdottomasti mukaan siis pitäisi saada se tahto abortti, mutta ei niitä huonossa sosiaalisessa asemassa olevia naisia, joilla on kyllä halua, muttei mahdollisuuksia pitää lasta, kuitenkaan voi lasta pakottaa pitämään. Vai mitä järkeä siinä olisi?

    Eli muutos kolmitasoiseksi; terveydelliset, sosiaaliset ja ei-tahdotut, siinä minun viestini päättäjille. Mutta miksi nuo sosiaaliset syyt siis sinusta pitäisi poistaa?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Maailmahan toimii niin, että hyvinvointi, sivistys ja aborttioikeus kulkevat käsi kädessä. Välillä ovat toistensa seuraus, välillä toistensa edellytys, mutta aina liikkuvat kimpassa.

    Minkä abortin muuten ajattelet tulevan sosiaalisten aborttien tilalle terveydellisten syiden toveriksi, jos sosiaalisin syin tehdyt abortit kielletään? Tulisko vihdoin ja viimein se oikea syy eli ei halua lasta -abortti? Nyt on ikävää kun sitä ei ole ja esimerkiksi itse tein sosiaalisin syin abortin, vaikka en lasta vain halunnut. Minulla ei siis ollut mitään sosiaalista syytä tehdä aborttia, mutta se kaivettiin väkisin mm. siitä, että miehelläni oli opiskelut kesken (hän opiskeli työnohella ja valmistui kahden kuukauden päästä aborttihakemuksen täyttämisestä...) ja siitä että asumme vuokralla (onpa kaamea kohtalo lapselle syntyä vuokralle! Ja vielä kun sanoin hakemusta täyttäessä, että vuokralla asuminen ei ole raha kysymys, vaan sopivaa paikkaa ei ollut vielä löytynyt...). Silti tein abortin sosiaalisin syin. Tässä olisi todellakin puuttumisen paikka!

    Mutta miksi sosiaaliset syyt pitäisi kieltää, entä jos ihmisellä on oikeasti heikko taloudellinen tilanne tai vastaavaa? Minustakin ehdottomasti mukaan siis pitäisi saada se tahto abortti, mutta ei niitä huonossa sosiaalisessa asemassa olevia naisia, joilla on kyllä halua, muttei mahdollisuuksia pitää lasta, kuitenkaan voi lasta pakottaa pitämään. Vai mitä järkeä siinä olisi?

    Eli muutos kolmitasoiseksi; terveydelliset, sosiaaliset ja ei-tahdotut, siinä minun viestini päättäjille. Mutta miksi nuo sosiaaliset syyt siis sinusta pitäisi poistaa?

    "Maailmahan toimii niin, että hyvinvointi, sivistys ja aborttioikeus kulkevat käsi kädessä. Välillä ovat toistensa seuraus, välillä toistensa edellytys, mutta aina liikkuvat kimpassa."

    Ovatko Irlanti, Puola, Portugali, Malta ja Etelä-Korea sitten sivistymättömiä maita, joissa ei ole hyvinvointia?

    Viestisi perusteella näemme jälleen kerran, että Suomessa on vapaa aborttioikeus vaikka sitä aina puolustellaan rajoitettuna.

    http://www.womenonwaves.org/set-1020.245-en.html

    Äänestä

  • Malin kirjoitti:

    Anna Maltalle aikaa, niin maltallakin pian tehdään laillisia abortteja. Puola lähtee nousuun, kunhan neuvostovallan paineet on kaikki karistettu; sivistys ja elinolojen taso nousee, kohta oikeasti voidaan puhua hyvinvointivaltiosta, portugali ja Etelä-korea ei ole vielä sitä tasoa lähelläkään.

    Sivistyksen alkutekijöitä on se, että toisista opitaan pitämään huolta, kun kaikista aletaan pitämään huolta on mahdollisuus alkaa puhumaan yleisestä hyvinvoinnista joka tietenkin tähtää vielä korkeammalle, sivistys ja hyvinvointi ruokkivat siten toisiaan. Puola alkaa tähyilemään jo sinne korkeammalle, ei varmastikaan mene enää kovin montaa vuosikymmentä kun naisen oikeudet on puolassakin jo paremmalla tolalla. Portugali ja korea vasta alkaa harkitsemaan, josko alkaisi kiinnostumaan sellaisesta asiasta kuin toisista huolehtiminen...

    Miten abortti oikeutta puolustellaan rajoitettuna? Niin se "aina" olikin varmaan yleistys sinulta? Meillä on jokaisella naisella laillinen oikeus saada abortti. Se on rajoitettu oikeus, koska meillä on tietyt edellytykset joilla sen saa; aikarajat ja hakeminen. Meillä ei ole vapaata aborttioikeutta missään nimessä, eikä viestissänikään niin lukenut.

    Sinähän sanoit että valehtelit, joten sehän on sama kuin sitä saisi valehtelemalla vaikka mitä ikinä haluaisi. Ei tämä oikeus ole silloin todellisuudessa rajattua. Oletkohan koskaan edes lukenut lakia abortista?

    "Suomessa abortti ei ole "vapaa", vaan laki raskauden keskeyttämisestä vuodelta 1970 (239/70) sallii keskeytyksen naisen pyynnöstä, kun hänen esittämänsä perustelut vastaavat laissa mainittuja edellytyksiä (Taulukko 1) 3."

    http://www.kaypahoito.fi/ (-> Raskauden keskeytys)

    Eli todellisuudessa käytäntö ei vastaa lakia.

    Noh, raskausviikkojaan tuskin auttaa alkaa valehtelemaan; tarkistaahan ne sen ultralla. Ei siinä auta valehtelu jos toukka on yli kaksitoistaviikkoinen... ja samanlailla sen abortin joutuu hakemaan virallisia teitä valehteli tai ei jos aikoo tehdä Suomen terveydenhuollon piirissä. Kyllä se aikas paljon rajaa?

    Minä en valehdellut; minä kerroin että lasta ei haluta. Neuvolantäti sen sosiaaliset syyt väänti ja miehen opiskelut ja vuokrasumiset laitto perusteluiksi, minä sanoin, että ne ei ole syyt, vaan syy on että emme halua lasta.

    Niin lääkärihän se minulle vasta kertoi, että lomakkeessa ei ole vaihtoehtoa "lasta ei haluta". Järkyttihän se kun olin neuvolan tädille kertonut rehellisesti, että lasta emme halua ja hän kyseli sitten elämäntilanteesta ja sanoi aina sopivin välein "noin laitetaan se perusteluksi" ja minä siihen että ei se ole perustelu, vaan emme halua lasta... Ja sitten lääkäri kun käy läpi kaavaketta sanoo "Ja syynä näyttää olevan sosiaaliset perusteet". Ihmettelin, mutta vielä sanoin, että ei ne kyllä ole, vaan emme halua lasta. Niin, sitten se kertoi, ettei sellaista vaihtoehtoa ole. Olisin varmasti valehdellut enemmän jos sen etukäteen olisin tiennyt, mutta kävi se näinkin.

    Onhan minulla edelleen koulut kesken, haluan edelleen paremman tulotason ja kaikki resurssit mitä haluan tarjota lapselle korkeammaksi, jos joskus lasta teen. Eli kai se miksi lasta emme halua on mahdollisesti pohjimmiltaan sosiaalinen syy. Muttei mikään syy niistä sosiaalisista olisi estänyt meitä tekemästä lasta jos olisimme lapsen oikeasti tahtoneet...

    Sikäli käytäntö ei vastaa lakia, että myös painamattomilla sosiaalisilla syillä saa abortin. Aborttiin silti turvaudutaan aina vain viimeisessä hädässä, se kannattaa muistaa, eikä olettaa että ihmiset siihen lähtevät heppoisesti. Kyllä minäkin silloin toivoin jo rukoilin, että löytyisi edes joku pienen pieni halu saada se lapsi, niin ei tarvitsisi aborttia tehdä. Alkoi näet tekstistäsi tulemaan sellainen kuva, että oletat ihmisten tekevän abortteja kuten mitä tahansa päivittäisiä toimintoja. Eli kyllä se on sen verran rajoitettua, että ei sitä ilman vakavasti tehtyä päätöstä saa.

    "Minä en valehdellut; minä kerroin että lasta ei haluta. Neuvolantäti sen sosiaaliset syyt väänti ja miehen opiskelut ja vuokrasumiset laitto perusteluiksi, minä sanoin, että ne ei ole syyt, vaan syy on että emme halua lasta."

    Siis sinä vain suostuit vilppiin kiertääksesi lakia?

    "Sikäli käytäntö ei vastaa lakia, että myös painamattomilla sosiaalisilla syillä saa abortin."

    Aivan. Tämähän ei vastaa lain tarkoitusta. Poistetaanko se sitten kokonaan kun ei sillä kuitenkaan mitään tee näköjään? Eli mennäänkö siihen että kaikista syistä mihin tahansa raskauden aikana? Eivätköhän naiset osaa päättää itse ja tietää itse sikiön kehityksestä sen verran että osaavat päättää haluavatko tehdä abortin ja jos niin viikolla 8 vai vasta viikolla 22? Eikö heille pitäisi sitten suoda tätä oikeutta ja jos ei niin miksei? Hehän ovat oman elämänsä asiantuntijoita, eikä heitä voida velvoittaa synnyttämään lastakaan. Sehän tarkoittaisi että he ovat vain lapsentekokoneita. ;-)

    Olisi älytöntä poistaa lakia. kaksitoista viikkoa on hyvä raja. Aborttia on hyvä hakea virallisesti. Abortti on kiva, että se tehdään oikean terveyden huollon sisällä. On hienoa, että meillä on perhesuunnittelu systeemi ja sen lainsäädäntö. En ymmärrä miksi haluat poistaa kaiken tuon?

    Et ehkä halua ymmärtää; mutta kerron edelleen; me emme halunneet lasta. Kun ihminen ei halua lasta se on painava syy, vaikkakin se väännetään sosiaaliseksi syyksi. Jokaikinen lääkäri kyllä huomaa jos ihminen ei halua lasta, jokainen neuvolantäti huomaa jos ihminen ei halua lasta. ei heillä ole mitään syytä alkaa silloin kieltämään oikeutta aborttiin.

    Meillä on lakien ylimenevät säännökset, kuten lasten oikeuksien julistukset, jotka ovat yleismaailmallisia. Niissä on kohta, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna, meillä se on tulkittu aborttilakia puoltavaksi. Toivottuna syntyminen vaatii paljon sitä tahtoa vanhemmilta; vanhemmat tahtovat lapsen, oli sosiaalinen tilanne miten hyvä tahansa.

    Eli ei poisteta aborttilakia, muutetaan vain siihen se oikeus kieltäytyä lapsesta koska ei halua lasta. Aikarajoja ja muita säännöksiä vastaan minulla ei ainakaan ole mitään.

    Se on muiden ongelma jos joku haluaa olla lapsien tekokone. Minulla ei ole mitään aikarajoja vastaan, en mahda mitään, että sinulla on, mutta siksi minä en osaa sanoa pitäisikö kaikille olla vapaa abortti, minusta ei... Aikarajat minivoivat mm. terveydellisen riskin, sikäli kai ne ovat turhia, että jokainenhan tietää riskit kohdallaan... Mutta on ne sentään maamme parhaitten asiantuntijoiden laatimat, on otettu huomioon ettiset tekijät, fyysiset tekijät jne, mitä syytä niitä on kyseenalaistaa?

    Itse en ole tehnyt vapaata aborttia, vaan Suomen terveydenhuollon suorittaman abortin, täysin kaavojen mukaan. Minustapa siis aborttilaki ei ole tarpeeton.

    Äänestä

että me kaikki elämme tässä valtiossa houlhouksen alaisina. kaikkien meidän tekoja ja tekemättä jättämisiä seurataan. Pitää olla paperilla sitä ja tätä ja tuota. Oletko ikinä ollut isyydentunnustuksessa? Siellä holhotaan ja kysellään kaikkea mikä ei oikeastaan virkaihmisille kuulu. Oletko ollut muiden kanssa silloin ja silloin, oletteko olleet yhdessä raskauden alkaessa jne.. holhousta?

Äänestä
  • Mutta isyydentunnustuksessa ei todellakaan ole tarkoitus hohota vanhempia, vaan yhteiskunta huolehtii lapsista. Lapsella on oikeus vanhempiinsa ja sitä oikeutta isyyden tunnustuksella varmistetaan, ei silloin oikeasti olla kiinnostuneita vanhempien seksielämästä, vaan silloin turvataan lapselle parhaat mahdolliset oikeudet.

    kyllä meitä holhotaan koko ajan, mutta se erittäin hyvä puoli holhouksessa on, että silloin pidetään huolta toisista ja aina ensimmäisenä pidetään huolta niistä, jotka eivät kykene itse puoliaan pitämään, eli heikoimmat; lapset, vanhukset vammaiset. Ajoittain niiden holhous tuntuu polkevan yli joidenkin muiden oikeuksien, kuten juuri isyydentunnustuksessa poljetaan vanhempien yksityisyyden suojaa, mutta pääasia on, että heikoimmista pidetään huolta.

    Eli suhtaudu vain myönteisemmin holhoukseen; siihen on aina perustellut syyt ja koeta ottaa vain ilolla, vaikka välillä ärsyttääkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliittinen broileri kirjoitti:

Ottakaa yhteyttä ehdokkaisiinne ja tivatkaa, mitä he aikovat tehdä Suomen aborttilain puutteiden suhteen. Miten on mahdollista, että maassamme nainen joutuu sepittelemään lääkärille satuja saadakseen abortin.

Nainen on siis yhä holhouksen alainen? Huolimatta yhdestä varhaisimmasta yleisestä äänioikeudesta koko maailmassa? Miten tämä on mahdollista? Kärventäkää ehdokkaitanne joukolla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu