Pelkään päivittäin väkivaltaa. Koen joka päivä jonkun tuijottavan juuri sillä tavalla, että hän haluaisi hakata minut. Kerran se kohdalleni on jo sattunut ja sen jälkeen pelkoni alkoi. Ennen sitä olin itsevarma ja "voimistani" tietoinen, mutta en enää. Pelkään aina suuria joukkoja miespuolisia ihmisiä. Vaikka näkisinkin, että nämä henkilöt ovat vuosia nuorempia ja varmasti heikompia, mutta silti pelkään. Pimeällä ja öiseen aikaan en juuri uskalla minnekään kävellä yksin. Tämä vain vie järjen. En jaksa sitä tunnetta enää.
Väkivalta
keppi
1204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinun pitäisi luultavasti mennä johonkin itsepuolustus lajiin tai muuhun vastaavaan.Se antaisi sinulle itsevarmuutta kun tietäisit miten toimia jos tällainen tilanne sitä vaatii.
Itsekin välttelen öisin liikkumista varsinkin sellaisilla seuduilla missä tiedän että on mahdollisuus tulla pahoinpidellyksi.Vaikka osaan pitää puoliani ja olen monesti nuorempana joutunut puolustautumaan ja yleensä pärjännytkin,niin silti välttelen noita paikkoja.
Ei siinä mitään hävettävää ole ja se on ihan normaalia.