Pelko!!!!!!

Terve!!!

Tarinani on tällainen.

Aikoinaan kun olimme vaimon kanssa ravintolassa ja lähdimme pikkutunneilla kotiin päin.Meille tuli matkalla kinaa jostain mitättömästä asiasta ja sanoin hänelle että en jaksa kinastella ja lähden veljeni luokse yöksi.Olimme yhden alikulku tunnelin kohdalla ja kävelin sen toiselle puolelle veljeni kodin suuntaan.

Jäin jostain syystä katsomaan sillan toiselle puolelle että ei kai vaimoni vain jää siihen kun oli vielä talvikin.No vaimoni oli sen verran humalassa että istahti maahan mutisemaan jotain.Hetken päästä vaimoni luokse tuli mies henkilöä joka tarrasi vaimooni kiinni ja lähti raahaamaan tätä mukanaan.Juoksin minkä jaloistani pääsin ja saavuin heidän luokseen.Mies siis kokoajan repi vaimoani mukaansa ja kysyin että mitä hän luulee tekevänsä.Vaimoni oli niin shokissa että ei saanut sanaa suustaan.

Mies vastasi kysymykseeni että vittuako se sinulle kuuluu!!Kai minä saan omaa muijaani kotiin viedä.Tähän vastasin että tuo nainen jota retuutat on minun vaimoni joten päästä irti.Mies päästi irti ja hyökkäsi kimppuuni mitään sanomatta.Minä sitten jouduin pahoinpitelemään häntä sen verran että hän lysähti maahan.Yritin aluksi vain sitoa häntä enkä satuttaa millään tavalla.Jotenkin hermoni petti kun ajattelin että mitä hän olisi tehnyt vaimolleni ja siitäkin syystä että hän kokoajan yritti satuttaa minua.Vaimoni on joskus raiskattu ennenkuin tapasimme.Kun hän siitä aikoinaan kertoi,vannoin hänelle että en anna ikinä tapahtua mitään tuollaista.Luultavasti tästäkin syystä hermoni petti.

Havahduin vasta siihen kun vaimoni repii minua pois miehen kimpusta ja olen aivan vauhkona enkä järjissäni.Jotenkin raivoni sai sellaisen yliotteen minusta että en hallinnut itseäni.

Tämä tapahtui vuosia sitten.On myös muita kertoja kun joku tuntematon mies on käynyt vaimooni käsiksi vaikka olen ollut siinä vieressä.Minulle on jäänyt suunnaton pelko että jos en ole vaimoani suojelemassa kokoajan hänelle voi sattua jotain pahaa.Vien hänet aamuisin töihin kun siellä on niin pimeää ja ketään ei ole liikkeellä niin aikaisin.

Välillä kun yritän soittaa vaimolleni ja hän ei vaikka kuule puhelimen soivan,ajatuksiini ryntää heti että jotain pahaa on tapahtunut ja minä en ole siellä ollut auttamassa häntä.En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi jos vaimolleni tapahtuu jotain.Ymmärrän että ei joitain asioita voi estää vaikka kuinka haluaisi,silti en pääse eroon pelostani.

Olen ehkä jopa ylisuojelevainen vaimoani kohtaan ja usein paasaankin kuinka paljon vaaroja tuolla on.

Voiko tällaisesta pelosta päästä ikinä eroon ja jos voi niin miten???
9888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ymmärrettävää että pelko on koko ajan läsnä kun kyseisiä asioita on tapahtunut niin paljon vaimollesi/teille.
Jutteletteko asiasta paljon vaiko ollenkaan?
Tiedän että se on henkisesti raskasta pelätä toisen puolesta koko ajan.Niin kuin itsekin sanoit,joitain asioita ei voi estää tapahtumasta vaikka kuinka haluaisikin.
Vaarana on että kun asiaa murehtii koko ajan niin jopa vaarattomat asiat/tapahtumat tuntuvat uhkaavilta.
Asiasta kannattaa puhua ja puhua joko sitten vaimosi kanssa ja miksi ei myös ammattiauttajan.
Voimia sinulle!!!

Äänestä
  • Keskustelemme vaimoni kanssa asiasta silloin tällöin ja yleensäkin silloin kun oireilen pahemmin.Vaimoni ymmärtää pelkoni ja tietää miltä minusta tuntuu.Minusta tuntuu että vaadin itseltäni liikoja ja että minun pitäisi kokoajan hallita kaikkia tilanteita ja asioita.Selvä järkikin sen sanoo että jos tuolla joku hullu päättää tehdä jotain niin ei häntä välttämättä pysty estää.

    Silti minun päähäni ei se mahdu vaan jatkan murehtimista.Välillä myös tuntuu että minun pitäisi olla vahvempi ja kovempi jos joku hurjempi kaveri yrittäisi tehdä jotain vaimolleni.

    Pelkään ehkä juuri sitä että jos tällainen tilanne tulee uudelleen enkä pystyisi estämään sitä vaikka olisi mahdollisuus.En voisi ikinä antaa itselleni sitä anteeksi.

    Kyllä meillä on hetkiä kun ei mikään vaivaa mutta jokin aina sitten laukaisee sen oireilun.Nytkin kun on syksy ja pimeää niin nämä ajatukset pyörivät kokoajan mielessäni.

    Äänestä

  • Aviomies!!!! kirjoitti:

    Keskustelemme vaimoni kanssa asiasta silloin tällöin ja yleensäkin silloin kun oireilen pahemmin.Vaimoni ymmärtää pelkoni ja tietää miltä minusta tuntuu.Minusta tuntuu että vaadin itseltäni liikoja ja että minun pitäisi kokoajan hallita kaikkia tilanteita ja asioita.Selvä järkikin sen sanoo että jos tuolla joku hullu päättää tehdä jotain niin ei häntä välttämättä pysty estää.

    Silti minun päähäni ei se mahdu vaan jatkan murehtimista.Välillä myös tuntuu että minun pitäisi olla vahvempi ja kovempi jos joku hurjempi kaveri yrittäisi tehdä jotain vaimolleni.

    Pelkään ehkä juuri sitä että jos tällainen tilanne tulee uudelleen enkä pystyisi estämään sitä vaikka olisi mahdollisuus.En voisi ikinä antaa itselleni sitä anteeksi.

    Kyllä meillä on hetkiä kun ei mikään vaivaa mutta jokin aina sitten laukaisee sen oireilun.Nytkin kun on syksy ja pimeää niin nämä ajatukset pyörivät kokoajan mielessäni.

    Tiedän tunteen.Olen kyllä huomannut että ne joiden puolesta pelkää (turhaan) ja yrittää suojella liikaa,alkavat välillä turhautua asiaan.Sitten sitä pystyy hetken itsekin miettimään järkevästi asioita mutta kyllä se ylisuojeluvaisto iskeytyy taas jossain vaiheessa päälle.

    Se että jos yrittää liikaa ja hallita kaikkia asioita koko ajan niin jossain vaiheessa se kontrolli pettää kokonaan ja aiheuttaa vain vahinkoa,ei ainakaan auta asiaa.

    Olisiko ehkä ammattiauttajasta oikeasti apua.Saisi ehkä objektiivisen näkökannan asioille.
    Ennen kuin menee yli...

    Äänestä

  • ElämäOn....* kirjoitti:

    Pakko tässä on jotain kokeilla ennenkuin menee vainoharhaisuuden puolelle!!!
    Rupean vielä pätkimään viattomia ihmisiä ilman syytä ja loppu lukeekin sitten alibissa.

    Vaimoni ei ole kyllä kyllästynyt minun ylisuojelevaisuuteeni ja välillä jopa nauraa että olen suloinen kun murehdin tällaisia.

    Olen myös huomannut että hänellekkin on jäänyt jonkinlainen trauma tuosta tapauksesta.Hän ei oikein enää uskalla liikkua pimeällä yksin ollenkaan ja tuntuu että hän on hyvillään kun aina saatan ja haen hänet jos on pimeää.

    Äänestä

  • Aviomies!!! kirjoitti:

    Minustakin kuulostaa suloiselta ja ihanalta, että suojelet vaimoasi. Sitä vartenhan miehet ovat :)
    Itsellä yksinäinen elämä, eipä ole suojelijaa ollut minkäänlaista.
    Ja se vieras mies jota mottasit sai mitä ansaitsi. Muuten kai se olisi väkisin vienyt 'saaliinsa' jonnekin pusikkoon/kämppäänsä. Eikö se jo ole rikos käydä jonkun eukkoon kadulla kiinni ja alkaa viedä tätä... Kovimmalla kädellä tuollaiselle...Hitto! Hyi s*tana mitä paskoja sitä on. Pitäisikö vierestä katsoa että oho, sinne se sen vei. Sellaista miestä ei olekaan joka ei tuossa mitään tekisi.

    En kyllä lukenut noita kaikkia puheenvuoroja, mutta et minusta miltään sekopäältä hallitsemattomalta hurjimukselta vaikuta :)

    Väkivaltaakin kyllä on maailmassa tarpeeksi, ja ihmisten hakkaaminen on kauheaa. Mutta joo.
    Juu.

    Äänestä

hei,
olipas erikoinen tarina. musta tuntuu , sorry vaan, että sun vaimos pettää sua. miks esim. kaveri tuli repimään sitä kesken kävelyn. ja miksi vaimosi tuli remimään sua pois kaverin päältä.

oletko varma ettei sua nyt höynätetä ja pidetä tyhmänä. ymmärrän tuon suojelupuolen täysin ja näin pitääkin olla eikä katsoa vierestä. turpaan vaan . niin mäkin tekisin.

jotenkin sun kannattais seurata nyt salaa sun vaimosi tekemiset. katso kännykkä kun käy wc.ssä onko viestejä joita et tiedä. lupaako käydä tapahtumissa(marjastamassa, kursseilla jne.) musta tuntuu ettei kaikki ole hänen puoleltaan ok.toivottavasti olen väärässä.

Äänestä
  • olla hieman laho päästäsi, kun tuollaisia typeriä ehdottelet... Luuletko
    olevasi hauska, kun teet pilaa toisen ahdingosta? Älä vaan väitä, että
    olit tosissasi...

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    olla hieman laho päästäsi, kun tuollaisia typeriä ehdottelet... Luuletko
    olevasi hauska, kun teet pilaa toisen ahdingosta? Älä vaan väitä, että
    olit tosissasi...

    no en ole laho päästä vaan kyseenalastan puheet. tarkoitus ei ole loukata ketään. varmaan ymmärsit itse väärin mun jutut.

    mulle vaan tuli se kuva. eikä mulla ole edes kokemusta tästä. mutta älä sä siellä vinoile tai saat turpaan. mä kaivan sut ylös ja vannon että kärsit jos vinoilet mul. vinoile jollekin muulle.

    Äänestä

  • Siis se mies rupesi väkisin raahaamaan vaimoani jolloin hermostuin.Ei vaimoni ollut milläänlailla halukas lähtemään tämän herran mukaan.Emme edes tunteneet koko miestä vaan hän hyökkäsi yhtäkkiä vaimooni käsiksi ja vaimoni oli aivan shokissa tilanteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aviomies!!!! kirjoitti:

Terve!!!

Tarinani on tällainen.

Aikoinaan kun olimme vaimon kanssa ravintolassa ja lähdimme pikkutunneilla kotiin päin.Meille tuli matkalla kinaa jostain mitättömästä asiasta ja sanoin hänelle että en jaksa kinastella ja lähden veljeni luokse yöksi.Olimme yhden alikulku tunnelin kohdalla ja kävelin sen toiselle puolelle veljeni kodin suuntaan.

Jäin jostain syystä katsomaan sillan toiselle puolelle että ei kai vaimoni vain jää siihen kun oli vielä talvikin.No vaimoni oli sen verran humalassa että istahti maahan mutisemaan jotain.Hetken päästä vaimoni luokse tuli mies henkilöä joka tarrasi vaimooni kiinni ja lähti raahaamaan tätä mukanaan.Juoksin minkä jaloistani pääsin ja saavuin heidän luokseen.Mies siis kokoajan repi vaimoani mukaansa ja kysyin että mitä hän luulee tekevänsä.Vaimoni oli niin shokissa että ei saanut sanaa suustaan.

Mies vastasi kysymykseeni että vittuako se sinulle kuuluu!!Kai minä saan omaa muijaani kotiin viedä.Tähän vastasin että tuo nainen jota retuutat on minun vaimoni joten päästä irti.Mies päästi irti ja hyökkäsi kimppuuni mitään sanomatta.Minä sitten jouduin pahoinpitelemään häntä sen verran että hän lysähti maahan.Yritin aluksi vain sitoa häntä enkä satuttaa millään tavalla.Jotenkin hermoni petti kun ajattelin että mitä hän olisi tehnyt vaimolleni ja siitäkin syystä että hän kokoajan yritti satuttaa minua.Vaimoni on joskus raiskattu ennenkuin tapasimme.Kun hän siitä aikoinaan kertoi,vannoin hänelle että en anna ikinä tapahtua mitään tuollaista.Luultavasti tästäkin syystä hermoni petti.

Havahduin vasta siihen kun vaimoni repii minua pois miehen kimpusta ja olen aivan vauhkona enkä järjissäni.Jotenkin raivoni sai sellaisen yliotteen minusta että en hallinnut itseäni.

Tämä tapahtui vuosia sitten.On myös muita kertoja kun joku tuntematon mies on käynyt vaimooni käsiksi vaikka olen ollut siinä vieressä.Minulle on jäänyt suunnaton pelko että jos en ole vaimoani suojelemassa kokoajan hänelle voi sattua jotain pahaa.Vien hänet aamuisin töihin kun siellä on niin pimeää ja ketään ei ole liikkeellä niin aikaisin.

Välillä kun yritän soittaa vaimolleni ja hän ei vaikka kuule puhelimen soivan,ajatuksiini ryntää heti että jotain pahaa on tapahtunut ja minä en ole siellä ollut auttamassa häntä.En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi jos vaimolleni tapahtuu jotain.Ymmärrän että ei joitain asioita voi estää vaikka kuinka haluaisi,silti en pääse eroon pelostani.

Olen ehkä jopa ylisuojelevainen vaimoani kohtaan ja usein paasaankin kuinka paljon vaaroja tuolla on.

Voiko tällaisesta pelosta päästä ikinä eroon ja jos voi niin miten???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu