Pitääkö sitä vain ajatella koko ajan itseään? Mun karma lisääntyy, mun karma vähenee, yleensä ottaen karmalle käy niin tai näin, mutta koko ajan mun perspektiivistä ja minä-minä-mulle-mua. Koko karmatouhussa ei oteta huomioon ihmisiä yhteisöllisesti, saati mitä yhteiskunnallisesti tai globaalisti tässä saadaan aikaan. Siinä ei ollenkaan näytetä huomioivan mitään alkua, loppua, saati mitään näiden väliltä, vaan ainoa mikä kiinnostaa on miten tässä omalle nahalle käy.
Helkutin huonosti kävisi, jos vaikka homma toimisi niinkuin täällä väitetään. Näkeehän sen, miten ihmiskunta hoitaa asiansa aina vain karmeampaan suuntaan. En väitä, että ihmiset olisivat huonompia kuin ennen, mutta ahneus ja kyky kerryttää ahneuden hedelmiä toimivat entisaikojen menetelmiä tehokkaammin. On tässä koko touhussa siis muustakin kyse kuin vain oman navan nöyhtästä. Inhimillisyydestä kertoo paljon enemmän lukemattomat toisistaan erilliset elämät kulttuuri- ja sukupolvieroineen, kuin jokin yksittäinen satelliittisielu, joka kiertää planeettaa loputtomassa kulussaan.
Karmatta paras
10
515
Vastaukset
- Neiti.A.Karmanen
aloittaa muutos yksilöstä, eli itsestään. On vain mahdollista muuttaa itsensä. Lisäksi muiden muuttamis yrityksistä tulee vain karmaa. Oma karma paras karma, ja karmattomampi vaihtoehto...
Karmatta paras on se joka maksaa oman karmansa. Se joka näkee kärpäsen kokoisen karman toisen nenällä, eikä näe härän kokoista karmaa omalla nenällään, totisesti hänellä on karmaisevat oltavat...- Sive Lee
Haluamattakin tässä sivistysvaltiossa asuessasi keraat tuhottomasti itsellesi pahaa karmaa lapsityövoima vaatteillasi, kyllästysaineilla, meikeillä, saippuoilla, käyttämällä kulkuneuvoja, syömällä, juomalla, roskaamalla ja vettä kuluttamalla. Egologinen jalanjälkesi on hervottoman kokoinen verrattuna kenialaisen paimenen egologiseen jalanjälkeen. Karmasi on jokatapauksessa miinuksella, etkä voi sille yhtään mitään. Voithan aina kuitenkin saada itsellesi hyvän mielen antamalla 2 euroa jollekin pelastakaa valaat ry:lle.
- se käy
Sive Lee kirjoitti:
Haluamattakin tässä sivistysvaltiossa asuessasi keraat tuhottomasti itsellesi pahaa karmaa lapsityövoima vaatteillasi, kyllästysaineilla, meikeillä, saippuoilla, käyttämällä kulkuneuvoja, syömällä, juomalla, roskaamalla ja vettä kuluttamalla. Egologinen jalanjälkesi on hervottoman kokoinen verrattuna kenialaisen paimenen egologiseen jalanjälkeen. Karmasi on jokatapauksessa miinuksella, etkä voi sille yhtään mitään. Voithan aina kuitenkin saada itsellesi hyvän mielen antamalla 2 euroa jollekin pelastakaa valaat ry:lle.
Suomessa nelinkertainen, Yhdysvalloissa kolmetoistakertainen.
Muuten älkää unohtako suurinta yleisen karma ja kalma-velan kuittaajaa, eli Jeesusta Kristusta. - Neiti.A.Karmanen
Sive Lee kirjoitti:
Haluamattakin tässä sivistysvaltiossa asuessasi keraat tuhottomasti itsellesi pahaa karmaa lapsityövoima vaatteillasi, kyllästysaineilla, meikeillä, saippuoilla, käyttämällä kulkuneuvoja, syömällä, juomalla, roskaamalla ja vettä kuluttamalla. Egologinen jalanjälkesi on hervottoman kokoinen verrattuna kenialaisen paimenen egologiseen jalanjälkeen. Karmasi on jokatapauksessa miinuksella, etkä voi sille yhtään mitään. Voithan aina kuitenkin saada itsellesi hyvän mielen antamalla 2 euroa jollekin pelastakaa valaat ry:lle.
paitsi vesi on karmatonta.
Jumalan antaumuksellinen palvelu on ainoa teko mistä ei kerry karmaa. Se poistaa karmaa, mutta ei luo lisää karmaa, ei hyvää eikä pahaa. Antamalla 2 euroa valaille, pistää valaat kiitollisuuden velkaan, joutuu syntymään uudelleen sellaisissa oloissa, että valas pystyy maksamaan palveluksen takaisin. Niin se menee.
Niin minäkin olen karmasäkki, tosin karmaa pystyy manipuloimaan hyvillä teoilla paremmaksi, jos ei kokonaan pysty lopettamaan karmaamista. - Neiti.A.Karmanen
se käy kirjoitti:
Suomessa nelinkertainen, Yhdysvalloissa kolmetoistakertainen.
Muuten älkää unohtako suurinta yleisen karma ja kalma-velan kuittaajaa, eli Jeesusta Kristusta.ehkä karmaa ei synny lisää jos palvelee Jeesusta 24/7, mutta silti kertynyt karma on kestettävä nahoissaan. Vai oletko viime aikoina nähnyt uskovien haihtuvan ilmaan? Keho on karmaa myös.
- karmapallo
Neiti.A.Karmanen kirjoitti:
ehkä karmaa ei synny lisää jos palvelee Jeesusta 24/7, mutta silti kertynyt karma on kestettävä nahoissaan. Vai oletko viime aikoina nähnyt uskovien haihtuvan ilmaan? Keho on karmaa myös.
Lähinnä tuohon tahattomaan mahdottomuuteen elää karmattomasti on vastauksena Jeesuksen Kristuksen karmaton elämä ja sen se 'kuitaa'..
- karmapallo
karmapallo kirjoitti:
Lähinnä tuohon tahattomaan mahdottomuuteen elää karmattomasti on vastauksena Jeesuksen Kristuksen karmaton elämä ja sen se 'kuitaa'..
't' XD
- Karmakyttä
Karmas katos helpottaa kun autat muita ihmisiä, joten kyllä se todellakin panee ajattelemaan muitakin kuin iteään.
Ihminenhän pitää usein potkia pelastamaan maailmaa ja mikäs potkis paremmin kuin kunnon "ruoskakarma"?
En ihan allekirjoita tuota ainaista kitinää, että kaikki menee vaan pahemmin päin persettä ja nyyh, nyyh, nyyh...
Tajusit sentään kuitenkin, että kyllä ennenkin "osattiin". Karmistina uskon karman kehittävään ja kasvattavaan puoleen. Maailmassa on ajattelevia ihmisiä koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Pieni mutta merkittävä osa ihmiskunnasta tietysti toimii väärillä motiiveilla ja heidät tulisikin nopeasti saada tajuamaan oman toimintansa vahingollisuus. Tarkoitan vastuullisia poliitikkoja ja suurliikemiehiä. Herätkää jo tajuamaan kokonaisuus, jonka osia olette itsekin ja aiheutatte toimillanne itsellenne vain huonoa karmaa!
Hävetkää!
Sulla nyt on selvästi taka-ajatuksenasi oma kristityn näkemyksesi, vaikka ovelasti jätäkin sen Jessen tuossa viestissäsi mainitsematta. Ehkä ihan hyväkin taktiikka sinänsä. Kun tarpeeksi pitkään toistaa samaa asiaa, oli se sitten kuinka hieno tahansa, niin kakaltahan sekin alkaa vähitellen maistumaan.
Moniko täällä myöntää olevansa kelvoton ihminen, joka vain tuhoaa tätä planeettaa ja kiusaa kanssaihmisiään? Kädet ylös!
Jaa-a, aika harva nosti kätensä...
Katsos, maailmallahan on vielä toivoa! xP- Kokemuspeikko
"Karmas katos helpottaa kun autat muita ihmisiä, joten kyllä se todellakin panee ajattelemaan muitakin kuin iteään."
Eips. Ihmiset välineellistyvät karman apuvälineiksi ja ns. hyvät teot muuttuvat laskelmoiduiksi keinoiksi, mikä kullekin tuo äärimmäinen karaistuminen, karmistuminen onkaan.
"Pieni mutta merkittävä osa ihmiskunnasta tietysti toimii väärillä motiiveilla "
Itsekkyys ei ole eliitin etuoikeus, vaan heillä vain on ollut paremmat mahdollisuudet porsasteluun. Tietenkin suppea eliitti on ohjailemassa tapahtumien kulkua.
"Moniko täällä myöntää olevansa kelvoton ihminen, joka vain tuhoaa tätä planeettaa ja kiusaa kanssaihmisiään?"
Pakko myöntää - ainakaan en voi leveillä kelpoisuudellani.
"Maailmassa on ajattelevia ihmisiä koko ajan yhä enemmän ja enemmän."
Yhä useampi joutuu ajattelemaan ja valitettavasti vasta siinä vaiheessa kun heiltä on jo riistetty vaikutusmahdollisuudet.
"Hävetkää!"
"Herätkää"
" xP "
- ilmiö....
Karma on ilmiö. Lähinnä vertauskuvallinen tai abstraktinen esimerkki vaikkapa jalanjäljestä maassa. Kun juokset jää erilainen jälki kuin rauhallisesti kävellessä.
Karma on muistutus ehdollistumisesta ja muistutus siitä että ihminen on olosuhteisiin reagoiva olento.
Siis mielemme. Seuraamme ympäristömme vaikutteita ja meissä herää vastakaikua. Tälle ilmiölle kuvaavaa on karma käsite. Ihmisen kokemus elämässä saattaa urauttaa ihmisen reagoimaan ehdollistuneesti ja tämä aiheuttaa jatkuvat vastoinkäymiset.
Kyse on teoriasta, mutta ilmiön kuvaamisena osuva.
Karmastaan vapautuminen on lähinnä sen olemuksen miettimistä. Mielen pohdiskelua, kuinka ajatukset toimivat ja virtaavat.
Karma kuitenkin on, ei se poistu.. muutakuin hetkellisesti, kun mieli tarkkailee mieltä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982