Hei, onko täällä muita sen ikäisiä äitijä, jonka lapsi lähtee armeijaan?? No minun esikoinen Antti lähtee tammikuussa armeijaan :) iso poika jo minulla. :D kauheeta tuntuu että poika lähtee armeijaan, vastahan tämä oppi kävelemään :) ja nyt jo iso poika :) minun pikku Antti :) Antti on minun ainut lapseni ja elämäni tähti ja silmäteräni.
esikoisen armeijaan lähtö
elina_71
7770
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tai tulevaa sellaista.. :)
Tämä oli sitten vain lempeäksi heitoksi tarkoitettu.. tuoltahan se nimittäin tuntuu.
en ole ainut joka jää kaipamaan anttia, anttia jää kaipaamaan hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä eli inttileski! :)
Vastahan tämä oppi kävelemään ja nyt menee taas ryömimisharjoituksiin eli taantumaan takaisin pikkupojaksi.
kovasti lomia. Ja sano että Antti vaikka oletkin jo iso poika, niin jos ikävä tulee, soita äidille, äiti tulla huristaa pian katsomaan. Pikku antti ei koskaan jää yksin!;)))
Jo meillä.Olihan se aikamoinen kokemus myös äidille että esikoinen lähtee armeijaan miehistymään.Lähtö aamuna ei voinut paljon puhua,aina nousivat kyyneleet silmiin.Ihan pelkästä ilosta ja ylpeydestä .Valvoin seuraavan yön ja mietin miten eka herätys siellä menee,olivathan ne pojat hiukan valvoskelleet.Mutta ei se sitten ollutkaan kovin järisyttävää ollut.Ensimmäinen lomille tulo oli myös äidille tunteitten myrskyä.Niin komeana poika saapui että en voinut uskoa itse kasvattaneeni sitä miestä;)Ja ryhti oli suoristunut ja pituutta oli varmaan viisi senttiä tullut lisää.Ja kun poika petasi sänkynsä "armeijantyyliin" lähtöpäivänä,oli taas äidillä kyyneleet silmissä..Valatilaisuudet ja omaisten päivät olivat hienoja kokemuksia minulle.Kuvasin ja videoin ,ja vieläkin ne kuvat on katsottava usein.
Itse tunsin myös kasvaneeni puolessa vuodessa.
Kasvatin esikoiseni yksin puolitoista vuotiaasta asti,olen todella ylpeä ja onnellinen hänestä.Nyt hänellä on vielä ihana tyttöystävä jo ollut pari vuotta.
Kyllä minä poikaani aina kutsun omaksi linnunpojakseni vaikka iso mies jo onkin;))Pitkän tien olemme yhdessä kulkeneet.Tuhansia kauniita muistoja mukaan matkalta kertynyt,vaikkakin myös kyyneleitä sillä tiellä on ollut.Parasta elämässä ovat juuri lapset olleet ja heidän avulla jaksaa aina eteenpäin.
Sinulle ihania "armeijahetkiä"kun poikasi astuu palvelukseen,se on taas yksi mahtava muisto elämän kirjaan.Vaikkakin se aika armeijassa ei aina herkkua ehkä pojille olekaan.Mutta muistoja ja ystäviä heillekin sieltä paljon kertyy...
Ps.Kyllä annoin pojalle niin paljon neuvoja kun hän lähti armeijaan ,että hän jo kysyi että milloin sinä kävitkään sen armeijan???Äitithän tietää aina kaiken.
Voihan sen noinkin ajatella. Itselleni tulee aina noista ylpeistä äidestä mieleen natsisaksa.. eihän nekään äidit ajatelleet mitä pahaa lapset menevät tekemään, ylpeitä olivat että olivat osanneet opettaa lapset noudattamaan auktoriteettia. Kyseenalaistamatta.
Toivon todella että osaisin kasvattaa jälkikasvuni erilaiseksi, itse ajattelevaksi.
Jos edellisesta viestistä ymmärsit etteivät pojat osaa ajatella itse niin jo on vikaa sinulla jossakin,oikeasti...