Miksi islam vaatii eläinten epäinhimillistä teurastusmenetelmää?

Muhamed

Muslimit samoin kuin juutalaiset saivat takavuosina aikaan Suomeenkin sellaisen lainmuutoksen, että eläinten epäinhimilliset teurastukset sallittiin.

Miksi allah vaatii, että eläimet pitää teurastaa epäinhimillisellä ja tuskaa eläimille tuottavalla tavalla?

Ovatko muslimit saastuttamassa jo Suomenkin?

11

805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lahtari

      Raamatussa ja koraanissa todistellaan elävillä olennoilla olevan henki ja sielu. Juutalaisten rabbien ja islamin mullahien tulkinnan mukaan laskettaessa veri pois niin henki lähtee ja kait sielukin samalla.
      Eikä elukoiden sielua haluta syödä.
      Tämän uskomuksen lisäksi luullaan ettei verta saada pois ruhosta ellei sitä lasketa pois ennen tainnuttamista. Nämä opit ovat peräisin ajalta, jolloin ihmistenkin kiduttaminen oli tavallista saatikka sitten eläinten. Eläinrääkkäyksestä on alettu puhua länsimaissa vasta sivistyksen kasvettua. Suomessa taas suvaitaan tämäkin hullutus sillä perusteella, että tulokkaiden on saatava säilyttää kulttuurinsa.

    • Möhämmed

      islam sisältää niin paljon kaikkea ihmiselämälle vierasta, että tämä palsta täyttyisi hetkessä, jos niitä rupeaisi tässä luettelemaan.

      Esim.

      - viattomien murhaaminen
      - ns. kunniamurhat
      - enemmän kuin 1 vaimo miehellä
      - naisen alistaminen
      - kivitystappamiset
      - maailmanlaajuinen terrorismi
      - ihmeelliset pukeutumis- ja kättelysäännöt

      jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne.

      • Muhamed

        "islam sisältää niin paljon kaikkea ihmiselämälle vierasta, että tämä palsta täyttyisi hetkessä, jos niitä rupeaisi tässä luettelemaan. "

        Pitää paikkansa, mutta miksi Suomen lainsäätäjät menevät tuohon hulluuteen mukaan ja säätävät meidän kulttuurillemme vieraita lakeja?


    • utelias

      Kyllä meillä ei musilmeilla oli ,aika imhottava tunne ,kun tämä niiden lampaan teurastus aika tuli.Muutamaa päivää ennen tuotiin,lammas taka -pihalle.Kyllä se oli niin vasten mielistä ,että piti lähteä poiskotoa teurastuksen ajaksi.Vaihka se tapahtuikin sisätiloissa,koska joissai asunnoissa,on viemäri sitä varten keitiön lattiassa ,jotta siihen saa laskettua veren. Jossain rannoilla tehttiin myös nuotio ,ja teurastus siinä nuotion vieressä..
      Sitten juhlat oli ylimmilään ,kuin meillä täällä suomessa juhannuksena,viina virtasi sekä musiiki soi ja mässättiin lammasta...

    • A

      Onko teurustamisellä sääntöjä?Luulen että itse
      olet aikomainen mestari kiduttaja!Mitä kalastaja
      tekee,kun kalastaa kaloja?Tappaminen on tappami-
      nen,vaikka se pistoolilla,tai millä?Mutta jos joku yrittää tappaa minua,tulen sinun luoksesi,
      ettet satuttaa paljon!Syö tai älä syö siinä on
      kysymys!

      • x

        "Onko teurustamisellä sääntöjä? "

        Oli aikaisemmin. Eläimille ei saanut aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Teurastettava eläin oli tainnutettava ennen teurastusta sanoi laki.

        Nyt muslimien tultua lakia muutettiin niin, että eläimistä päästetään veri pois ennen tainnuttamista.

        Se on tarpeettoman tuskan tuotamista eli eläinrääkkäystä. Kaiken lisäksi suomalaiselle kulttuurille vierata.


      • Lakimies

        Maassa maanlakien mukaan, tai maasta POIS!!!!!!!!!!


      • lakiluk
        Lakimies kirjoitti:

        Maassa maanlakien mukaan, tai maasta POIS!!!!!!!!!!

        KAIKKI LAKIMIEHET MAASTA POIS,SAATANAT MUKANA.


    • kulinaristi

      "Elänten epäinhimilliset teurastukset?"
      Enpä tiedä minkälainen on inhimillinen teurastus?
      Teurastus on teurastus. Olen itse ollut vuosikausia kasvissyöjä,koska en halunnut,että vuokseni tapetaan eläimiä. Nykyisin syön lihaa ja mieluiten hyvää lihaa. Enpä tiedä missä saisi paremman makuista lihaa kuin arabimaissa. Tuoretta ja maukasta.Ei ole roikutettu päiväkausia varastoissa eikä pakattu elmukelmuun lihatiskille seisomaan. Lehmää,lammasta, kyyhkystä, kania.

      Kaikkia eläimiä tulee kohdella ja hoitaa hyvin. Mutta teurastus on teurastus.Eläinaktivisteille löytyisi kyllä ihan oikeitakin epäkohtia tässä maailmassa korjattavaksi!

      • Ilman-tainnutusta

    • luonnonlakeja

      Omasta kehyksestään irrotettu asia muuttuu historiallisen ajan, "kirjanoppineen" eli selittäjän, kirjoittajan, kielenkääntäjän, kultuurien ja uusien ajanjaksojen myötä. Vaikka käänettäisi historiasta löytyneitä alkuperäiskirjoituksia emme käsitä sitä maailmaa emmmekä niitä kultuureja emmekä varsinkaan sen kultuurin sisällä olevia erilaisia uskomuksia ja tapoja. Juuri sinä aikana on saattanut olla joku kulkutauti tms. minkä vuoksi on noudatettu jotain tiettyä tapaa tai menetelmää. Jokainen perimätietona tullut tapa ja uskonto on historiallisessa mielessä arvokas mutta uusien aikakausien on uudistuttava niihin inhimillisiin mittoihin joihin ihmisen aivot kulloinkin yltävät. Valitettavasti niin käy harvoin, toinen julmuus vain korvataan toisella. Niin kauan kun aivomme tarvitsevat meitä eli koko ihmeellistä ihmiselämän kokonaisuutta olemme riippuvaisia lainalaisuuksista: maidän on syötävä, juotava, hengitettävä... Olemme riippuvaisia siitä luonnosta mitä tuhoamme ja olemme riippuvaisia siitä kultuurisesta ympäristöstä mihin olemme syntyneet. Oman kultuurin kukoistus riippuu sen kultuurin yksilöitten hyvinvoinnista. Oman kansan ja oman maan historiallinen ulottuvuus (luolatutkimukset) takaa meille vankan sijan; sitä ei pitäisi millään maailmanpoliittisilla seikoilla tai jonkun maanosan liikalisääntymisellä horjuttaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9387
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      71
      4873
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4551
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2338
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      41
      1364
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      50
      1290
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1164
    Aihe