Rakkain ja tärkein ihmissuhteeni on päättynyt ja kaikista yrityksistäni huolimatta se ei enää jatku. Olen luovuttanut elämäni suhteen. Ja vaikka tiedän että päätökseni tulee satuttamaan perhettäni on minun pakko tehdä se itseni vuoksi. Viimeinen itsekäs tekoni, jota en tule pyytämään anteeksi. Jos ei jaksa elää, ei ole elämäniloa, ei ruokahaluja niin kukaan ei voi pakottaa jaksamaan. Mietinkin nyt mikä oli varmin keino "lähteä matkalle" ilman että huomaa ettei yritys onnistunutkaan? Miten pääsen pois, varmasti?
Enkä halua nyt mitään piristystä ja koita jaksaa. Olen tehnyt päätökseni. Nuoresta iästäni huolimatta tiedän että parhaat vuoteni ovat takanapäin. Ilman rakastani en jaksa.
Enkä halua nyt mitään piristystä ja koita jaksaa. Olen tehnyt päätökseni. Nuoresta iästäni huolimatta tiedän että parhaat vuoteni ovat takanapäin. Ilman rakastani en jaksa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No jos olet päätöksesi tehnyt.. Keinojahan riittää, mutta en tunne oikeaksi niitä alkaa ääneen sanomaan. Se on varmasti ihan hirvittävä tunne että elämän tärkein ihmissuhde päättyy, sitä voi melkeinpä verrata omaisen kuolemaan, ainakin uskoisin että voi. Ei kuitenkaan ole hyvä "tietää" asioita noin varmasti. Jos sinulla on todettu sairaus nimeltä masennus, niinkuin varmaan on asian laita, se tekee juuri tuon että "tiedät" 110%sen varmasti, miten huonosti asiat ovat. Ota huomioon kuitenkin että se kamala tunnelma, jossa varmaankin parhaillasi seilaat, on harhaa, pelkkä illuusio. Jos ja KUN masennuksesta pääsee pois, huomaa miten omituisia omat ajatukset sillä ajalla ovat olleet. Nyt kun katson omaan menneisyyteni, niin kaduttaisi kyllä helkutisti, jos olisin itseni tappanut, vaikka eipähän sitä sitten enää onnistuisi katua.. Vahvistu, älä kuole!!
Ei masennusta ole todettu. Kukaan muu kuin entinen kumppanini ei tiedä mitä meinaan tehdä. Eikä varmaan aavistakaan. Satuttaisi vaan enemmän heitä jos rupeaisin kertomaan, syyttäisivät itseään sitten kun se tapahtuisi. Roikun exässäni ja hänellekin helpompi näin.
Niskasta kiinni ja kauppaan ostamaan karkkia ja suklaata! Kahvia ja hyviä leivonnaisia. Tämän jälkeen reippaalle kävelylenkille ja teet kaikkia hulluja juttuja! Pompit sinne sun tänne! Mene jonnekin pubiin ja kuuntele todellisten luusereiden elämäntarinoita! Käy elokuvissa ja syömässä jossakin todella arvokkaassa paikassa! Kylpylään, saunaan ja hierontaan! Kuntosalille jne... Unohda yksi ihminen, sillä meitä on täällä miljardeja!!!!!!!!!!!
Noin minäkin olen aina ajatellut tekeväni jos olisi "masentunut olo". Mutta tiedätkö, olen tässä tilanteessa niin syvällä ja jumissa ettei huvita mikään. Tuntuu et kaikki tekeminen vaan masentais lisää. Karkkikin maistuu puulta. Tiedän että meitä on miljardeja, mutta tämän yhden ihmisen kanssa sain olla oma itseni ja olin onnellisempi kuin koskaan. En tunne itseäni minkään arvoiseksi, koska en kelvannutkaan hänelle. Hän väitti rakastavansa, mutta tuskinpa tosissaan koskaan välitti. Mutta kaikki on nyt yhdentekevää..
Hassua ettei kukaan ole vielä rohjennut vastata alkuperäiseen kysymykseeni.
Nimittäin tuo "ota itseäsi niskasta kiinni". Vieläkin koen ohimenevää kuvotuksen tunnetta kuullessani sen. Tosi huono vinkki, ei hyödytä mitään, ei se niin helposti käy. Voisin kyllä väittää että kärsit masennuksesta, ihan jo tästä palstavalinnasta. Ai että olenkin fiksu :D Mutta vaikka olosi nyt onkin tosi kurja ja olet menettänyt toivosi elämän suhteen, ei se olotila ole ikuinen. Tulet huomaamaan jos vain jaksat elää sen kanssa jonkin aikaa, toivon että jaksat. Eikä ole mikään ihme ettei neuvoja satele. Minua ainakin lievästi sanottuna häiritsisi ajatus, että päättäisit päiväsi juuri sillä keinolla jota itse olisin ehdottanut.. siispä en ehdota yhtään mitään.
Elämä ei kuitenkaan ole kovin hirveän pitkä. Välillä se on vaikeampaa, välillä helpompaa, mutta kyllä se minusta kannattaa käydä läpi kokonaisuudessaan. Itsemurhakin on sellainen asia joka jättää jälkeensä hirveän sotkun ja mylläkän läheisten mieleen, se saattaa myös poikia lisää itsemurhia. Suomessa itsemurhia tapahtuu senkin takia niin paljon että se on tavallaan "hyväksytty" keino päästä tilanteesta ulos. Jokainen itse päivänsä päättänyt sanoo tuleville sukupolville "näin saa tehdä". Puhu pahasta olostasi, puhu itsemurhasta, mutta älä tee sitä! Elämänhalu palaa aikanaan, sitä kannattaa odottaa, ja sen takia kannattaa tuntea tuskaakin.
niin usein tekee mieli. kun tietää että vapaus ja rauha on ihan lähellä. ei olisi enää huolia. piina olisi ohi. ajattelen sitä usein. en kuitenkaan uskalla. ainakaan vielä.
muakin jätti elämäni tärkein henkilö. tukeni ja turvani. kun en nähnyt syytä jatkaa katsoin häntä. kun tulevaisuus tuntui liian vaikealta ajattelin häntä. mutta se oli hänelle liian rankkaa. hän ei halunnut enää. nyt minä en halua enää. en jaksa enkä näe syytä. mutta en halua periksikään antaa.
kyllä sä "varman" keinon keksit jos haluat lähteä. olet oikeassa, kukaan ei voi pakottaa sua jatkamaan. mutta voisit odottaa vaikka kuukauden tai pari. ja miettiä kunnolla asiaa. pari kuukautta on melko lyhyt aika kun muistaa että saat sitten olla kuollut ikuisuuden.
kiipeä korkean kerrostalon katolle. avaa aistisi ja vedä syvään henkeä. tule siinä järkiisi tai et. kunhan lässytys loppuu.
maailmassa on ihan oikeasti sairaita ihmisiä, syöpää, tauteja, verenvuotoa, letkuja, poistettuja suolia, avanteita, halvauksia, amputaatiota, aivohalvauksia. visvaisia siteitä, eritteitä, haisevaa mätää, paskaisia vaippoja ja järvisyyhyä.
ja sinä vaan et kestä enää !!
En tiedä, kuinka paljon tiedät masennuksesta. Se, mitä mä siitä tiedän leikkaa itseltäni halun moralisoida ihmistä, joka sanoo, ettei enää jaksa. Minäkään en vastaa alkuperäiseen kysymykseen. Itse aion kuitenkin jaksaa. Saan joka päivä sen verran voimaa, että jaksan päivän iltaan.... Ja kyllä se elämä lopulta kääntää aurinkoiset kasvonsa esiin! ;)
Eivät luettelemasi asiat minullekaan ole vieraita. Ja olen saanut paskaa niskaani jo niin paljon ettei sinun ivailusi tunnu missään. Olen itsekin sairastanut puolet elinvuosistani..ja kokenut kaikenlaista. Tämä suhteen loppuminen vain on se viimeinen niitti.
ja kiitos vinkistä, mutta täällä päin se ei taida onnistua. ja mielestäni se ei olisi rielua heille jotka sattuvat kulkemaan silloin ohitse.
Tiedän kokemuksesta miten pahalta tuntuu tulla jätetyksi.Minäkin suunnittelin itsemurhaa,mutta en uskaltanut edes yrittää sitä.Sain masennuslääkkeitä ja vähitellen masennus lieveni.
Muutaman vuoden kuluttua löysin nykyisen aviomieheni.
Vaikka tuntuisi nyt kuinka pahalta.Sinullakin voi olla vielä parempia aikoja edessä.
Masennus on sairaus siinä missä mainitsemasikin.
voi kuinka usein olev toivonut sariastavani "oikeasti"! antaisin molemmat jalkani, näköni, kuuloni, kunhan voisin olla iloinen taas!
Jospa lääkäri voisi minulle sanoa: leikataan, ei leikata, elät kuukauden, et enää kävele, et enää puhu, mätenet sisältä, mitä vaan!
Mutta ei. kun olet masentunut joudu ihan itse pitää huolen siitä että ehkä olet joskus terve taas. etkä edes tiedä tuleeko asiat muuttumaan koskaan.
lääkkeillä tekisin itse ja niin teenkin.Samassa jamassa.kuullosti liiankin tutulta.ainut huono on se että minulla on lapsi.Sattuu jo etukäteen ja toivon ettei kukaan tule koskaan antamaan minulle anteeksi että hylkään lapseni.olen kaikkeni yrittänyt-kaikki kaatuu aina vasten kasvoja.En jaksa enää.ei minusta ole äidiksikään kun en jaksa.syitä on monia.miksi minä en ole voinut olla ystävieni paikalla kun he ovat kuolleet tapaturmaisesti.he saisivat elää ja minä olisin poissa.
Älä herranjumala tee sitä mikäli sinulla on lapsi! (enkä tarkoita että muutenkaan pitäisi) Lapsesi rakastaa sinua ja tarvitsee äitiään. Keskusteleppa lapsesi kanssa, sieppaa hänet syliisi. Hän varmasti kertoo kuinka tärkeä olet jos kysyt "mitä pidät äitistä?" Tehkää jotain kivaa yhdessä. Vie hänet elokuviin tms. Menkää yhdessä ulos, voit törmätä vaikka mukaviin miehiin :) Etkö halua nähdä lapsesi kasvavan ja olla suojelemassa häntä kaikelta pahalta? en usko ettetkö haluaisi. Mikäli päädyt tuohon kauheuteen lapsesi kysyy monesti itseltään mitä on tehnyt väärin ja päätyy helposti itsekiin samaan tekoon. Älä tee sitä itsellesi, äläkä lapsellesi. katso lastasi, olet saanut sen aikaan! Se on upeaa eikö totta, elämäsi ei ole hukkaamisen arvoinen kerta olet saavuttanut jotain noin suurta. älä luovu siitä. Ajattele positiivisesti, ota uusi askel elämässäsi. Mieti mitä sinulta jäisi näkemättä, kokematta, sanomatta. olet lapsellesi tärkein henkilö maailmassa! minullakaan ei ole semmoista ihmistä joka pitäisi minua niin tärkeänä.
katso myöskin itseäsi. Silmistäsi paistaa kaunis sielu joka ei halua luovuttaa. Haluaisit vain onnea elämääsi, niinkun me kaikki. Kaikella on tarkoitus ihan oikeasti, joskus sen vain tajuaa myöhemmin! Onni tulee sinunkin elämääsi :)
Ajatusta pitkään ja useasti pohtinut..mutta aina se oma rakas pieni vie voiton!!Vaikka surkea äiti olenkin.
Lähipiirissä 2 nyt jo aikuista, joilta äiti lähtenyt oman käden kautta heidän ollessa vielä lapsia.Se muistuttaa joka kerta miksi en sitä voi tehdä.Toinen on ihan hukassa vielä nyt 15v. jälkeenkin.Toisella periaatteessa kaikki nyt ihan ok..takana tosin melkein 20v.viikottaista terapiaa. Mutta näkyyhän se hänestäkin KAIKESSA. Joten vaikka kaiken muun p#¤kan ja masennuksen(jota mäkin ihan oikeasti sairastan) päälle se lapsi vielä uhmailee ja kiukuttelee, eikä voimia saati ulos pääsyä näy,ni en halua vastaavaa omalle lapselleni.Aina se muistuu mieleen viime hetkillä.
Ota lapsi aamulla syliin,halaa ja rutista,pidä ihan lähellä ja vaikka kutita että saat nauramaan hervottomasti.Siitäkin saa voimaa taas hetkeksi.Tai mene nukkuvan lapsen luo ja katso kuinka suloinen voi olla.Mene vaikka viereen nukkumaan ja ota kainaloon.
Koetetaan jaksaa edes ihan pieni hetki kerrallaan..Niiden pikkuisten vuoksi.Joskus on pakko tulla se parempi päivä..
ystävä hyvä. Jos haluat neuvoja itsemurhan tekemiseen, älä lue tätä tämän pidemmälle, sillä niitä en sinulle anna. Haluan vain sinun tietävän, että täällä on yksi samanlaisessa elämäntilanteessa oleva eli oikeasti tiedän, millaista vaihetta nyt elät. Minun mieheni jätti minut kuukausi sitten, ketään en ole eläissäni rakastanut niin paljon, kuin häntä rakastin ja rakastan, hän lähti toisen mukaan ja ei halua pitää minuun enää minkäänlaista yhteyttä. Tämä on raskasta ja välillä jopa ylivoimaista mutta minun on vain pakko ajatella, että tämä nyt vain nyt meni näin ja yritettävä koota itseäni jotenkin pala palalta kokoon. Lääkkeet ja terapia ovat apuna, ne auttavat osaltaan mutta vaikeaahan tämä on vielä varmaan kauan. Muista, että meitä sinun kanssasi samassa tilanteessa on muitakin, yritetään hei yhdessä, toisiamme tukien eteenpäin, jooko? Hirveän paljon voimia sinulle - elämään.