Miksi joku kiusaa? Melkein ikuisuuskysymys taitaa olla. Minulla on tapana tarkkailla paljon ihmisten käyttäytymistä. Kiusaajia on tullut vastaan useita, vedän niitä jotenkin puoleeni, ja aina se käytös hämmästyttää. Nyt kun ollaan jo aikuisia ihmisiä, ainakin tämä yksi (jota edelleen joudun näkemään enemmän kuin vilaukselta), käyttäytyy tietyllä tapaa vieläkin kuin 13 kesäinen. Henkilön seurassa aistii sellaisen henkisen alistamisen ilmapiirin, vaikka minun kimpussani hän ei enää suoranaisesti olekaan. Olen aika herkkä havaitsemaan sellaista ja kiusaajien olemuksessa on aina jotain myrkyllistä, jo elekieli, ilmeet, katseet äänen sävy, viestittävät paljon.
Jossakin kiusaamista koskevassa tutkimuksessahan huomattiin, että kiusaajalla itsellään ei välttämättä ole asiat huonosti. Näin ollen hänellä ei siis ole syytä purkaa pahaa oloaan muihin. Osa kiusaajista on itseasiassa itseensä ja elämäänsä oikein tyytyväisiä. On siis outoa miksi tällainen henkilö kiusaa. Noh varmastihan he saavat mielihyvää sitä kautta, se on eräs syy. Itse ole kiusaajia tarkkaillessani huomannut, että he käyttäytyvät todella pentumaisesti ja henkilöstä riippumatta käytöksessä on aina samoja piirteitä. Olisiko siis niin että heidän henkinen kehityksensä olisi osittain, syystä tai toisesta pysähtynyt? En tiedä onko tästä tehty mitään tutkimusta.
Monesti kuulee kiusaajasta sanottavan että hän on "häiriintynyt", mutta tuosta termistä ainakin minulle tulee mieleen että henkilö olisi ollut jossain välissä sitten ihan normaalikin. Oman käsitykseni mukaan kiusaaja käyttää samoja nuorena tai jo lapsena opittuja menetelmiä saadakseen tahtonsa läpi. Voi kai aikuinenkin kasvattaa yllättäen pirunsarvet päähänsä ja ryhtyä kiusaajaksi ilman aiempaa taustaa, mutta siitä minulla ei ole mitään kokemusta. Mutta jos puhutaan lapsista niin, pikkuihmisethän saattavat olla tosi julmia, pieni lapsihan ei vielä osaa ottaa toisen tunteita huomioon. Samaa pätee mielestäni kiusaajaan, en usko että tällainen "itseensä tyytyväinen" kiusaaja kykenee samaistumaan uhrinsa rooliin. Tarkkailussa minulla on ollut näitä ongelmaisia kuin myös itseään rakastavia kiusaajia.
Minun kiusaamishistoriani on pitkä. Se alkoi jo tarhasta. Silloin kokeilin muuten itsekin millaista on kiusata. Tönin erästä tyttöä, mutten saanut siitä mitään voittajatunnetta, joten se loppui siihen. Toivottavasti en aiheuttanut traumaa. Kuitenkin pointti on siinä että kiusaamisen luonteessa on paljon samaa, tapahtui se sitten tarhassa, yläasteella, varmaan vielä työelämässkin kiusaaminen on sitä samaa. Mitä mieltä te muut olette kiusaajan henkisestä iästä? Oletteko itse tehneet jotain vastaavia tai poikkeavia havaintoja? Kiusaajat itsekin saavat osallistua keskusteluun.
Jossakin kiusaamista koskevassa tutkimuksessahan huomattiin, että kiusaajalla itsellään ei välttämättä ole asiat huonosti. Näin ollen hänellä ei siis ole syytä purkaa pahaa oloaan muihin. Osa kiusaajista on itseasiassa itseensä ja elämäänsä oikein tyytyväisiä. On siis outoa miksi tällainen henkilö kiusaa. Noh varmastihan he saavat mielihyvää sitä kautta, se on eräs syy. Itse ole kiusaajia tarkkaillessani huomannut, että he käyttäytyvät todella pentumaisesti ja henkilöstä riippumatta käytöksessä on aina samoja piirteitä. Olisiko siis niin että heidän henkinen kehityksensä olisi osittain, syystä tai toisesta pysähtynyt? En tiedä onko tästä tehty mitään tutkimusta.
Monesti kuulee kiusaajasta sanottavan että hän on "häiriintynyt", mutta tuosta termistä ainakin minulle tulee mieleen että henkilö olisi ollut jossain välissä sitten ihan normaalikin. Oman käsitykseni mukaan kiusaaja käyttää samoja nuorena tai jo lapsena opittuja menetelmiä saadakseen tahtonsa läpi. Voi kai aikuinenkin kasvattaa yllättäen pirunsarvet päähänsä ja ryhtyä kiusaajaksi ilman aiempaa taustaa, mutta siitä minulla ei ole mitään kokemusta. Mutta jos puhutaan lapsista niin, pikkuihmisethän saattavat olla tosi julmia, pieni lapsihan ei vielä osaa ottaa toisen tunteita huomioon. Samaa pätee mielestäni kiusaajaan, en usko että tällainen "itseensä tyytyväinen" kiusaaja kykenee samaistumaan uhrinsa rooliin. Tarkkailussa minulla on ollut näitä ongelmaisia kuin myös itseään rakastavia kiusaajia.
Minun kiusaamishistoriani on pitkä. Se alkoi jo tarhasta. Silloin kokeilin muuten itsekin millaista on kiusata. Tönin erästä tyttöä, mutten saanut siitä mitään voittajatunnetta, joten se loppui siihen. Toivottavasti en aiheuttanut traumaa. Kuitenkin pointti on siinä että kiusaamisen luonteessa on paljon samaa, tapahtui se sitten tarhassa, yläasteella, varmaan vielä työelämässkin kiusaaminen on sitä samaa. Mitä mieltä te muut olette kiusaajan henkisestä iästä? Oletteko itse tehneet jotain vastaavia tai poikkeavia havaintoja? Kiusaajat itsekin saavat osallistua keskusteluun.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on se kurja kun kaikille ei kelpaa erinlaiset ihmiset, aina kaksi anorektikko tyttöä kiusaa kun en satu olemaan samanlainen kuin he! raukkamaista, odotan innolla että pääsen peruskoulusta pois, ja suuntaan muualle!
muistan omilta kouluajoiltani, että kiusaamiseen tarvittiin kaksi merkittävää tekijää. Ensinnäkin on oltava joku selkeästi ulkokastiin kuuluva henkilö (yksinäinen sekä erilainen esim. pukeutumistyylitään, ruumiinrakenteeltaan ja käytökseltään) ja toisekseen, henkilö, joka saa jonkinlaista sadistista nautintoa tämän heikomman aseman alentamisesta entisestään. Se taas tuntuu sinällään aika absurdilta, koska miksi kukaan haluaisi "potkia maassa makaavaa"? Joten se on oltava kiusaajan puolelta jonkinlaista henkistä riittämättömyyden tunnetta, sadistista pahuutta sanoisin. Mainitsit 'itseään rakastavat kiusaajat'. Ihmiset ovat itserakkaimpia juuri silloin, kun heillä on "kaikki", esim. hyvä ulkonäkö, rahaa, tms. En tiedä psykologiasta juuri paskaakaan, mutta terve järkikin jo sanoo, että kun on saanut kaiken, niin se "kaikki" pikkuhiljaa menettää merkityksensä ja ihminen alkaa etsiä sitä samaa hyvää oloa äärirajoilta, ja tällöin vaihtoehdoksi tulee toisen henkilön kärsimyksellä mässäily (samoin kuin huumausaineet ja alkoholin väärinkäyttö). Olisiko tällainen sitten syynä?
Ei siihen kiusaamiseen tarvita kuin ryhmä tai ihminen ja toinen ihminen, ripaus ristiriitaa tai erilaista ajatusmaailmaa ja vähän ongelmia, huonoa itsetuntoa, masennusta tai pahaa oloa.
Toista ihmistä on vaan niin helppo satuttaa.
Ainakin alkuun.
Joskus asioita vaan tapahtuu