Käytin alunperin Cipramilia masennukseen puolisentoista vuotta. Se sopi minulle loistavasti - niin hyvin, että päätin etten enää tarvitse mielialalääkettä, joten lopetin sen käytön (hyvin hitaasti, vähentäen annosta n. 3 kk ajan). Tästä huolimatta sain järkyttävät vieroitusoireet: Koko ajan jatkuva ahdistuskohtaus, vapina ja paniikki olivat niin pahat että ne veivät minut sairaalahoitoon huhtikuussa 2005.
Sairaalassa päättivät vaihtaa lääkkeeksi Anafranilin (koska otaksuivat väärin että Cipramil ei enää sovi minulle - eivät siis uskoneet vieroitusoiresyndroomaan), ja sen seuraksi sain Xanoria. Oloni stabilotui muutamassa viikossa. Ajoittainen paniikki ja ahdistus kuitenkin jatkui, joten (uuden) psykiatrini kanssa päätimme vaihtaa lääkkeen takaisin Cipramiliin n. 3 kk sitten, heinäkuun lopussa, koska se toimi viimeksi niin hyvin. Anafranilin annosta vähennettiin hieman ennen vaihtoa.
Anafranil ja Cipramil ovat eri perhettä joten sain samat vieroitusoireet kuin viimeksi (ahdistus, paniikki) siitä huolimatta, että kyse oli lääkkeen vaihdosta, ei lopetuksesta. Oireet kestivät taas muutaman viikon ja menivät ohi. Tällä kertaa kestin kotona - ja pitkään jopa töissä! - Xanorin avulla (joka on pienenä annoksena mukana edelleenkin).
Varsinainen ongelmani on kuitenkin oire mitä minulla ei ollut viimeksi: Tuntuu että aivojeni kapasiteetti vastaanottaa ärsykkeitä on äärimmäisen rajallinen, ja jos raja ylittyy, tulee valtavan ylirasitettu ja joskus paniikinomainen tunne. Fyysisenä oireena tuntuu ikään kuin kova paino pallean kohdalla, ja hengitys on hankalaa. Ärsykkeen sietokykyni on niin heikko että olen ollut sairaslomalla kuukauden - kokeilin ensin puolipäivätyötä mutta sekin oli liikaa. Tämä ei päde pelkästään työhön: Jos tapaan esimerkiksi ystäviä pidempään kuin 2-3 tuntia kerrallaan, lopputulos on sama. Pystyn siis tekemään yhden pienen "jutun" päivässä. Psykiatrini mukaan ongelma johtuu vieroitukseen liittyvästä herkkyydestä. Cipramil sinänsä toimii hyvin kaikkeen muuhun, ja kun olen levossa, oloni on ok.
Pahinta on että tuntuu että tämä oire ei ole parantunut tippaakaan viime viikkojen aikana! Alan olla epätoivoinen. Pelkään että tämä ei lopu ikinä ja että loppuelämäni on pilalla - tässä tilassahan minusta ei ole mihinkään. En haluaisi työkyvyttömyyseläkkeelle 34-vuotiaana. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta vieroitusoireesta? Meneekö se ikinä ohi? Kiitos etukäteen vastauksistanne.
Sairaalassa päättivät vaihtaa lääkkeeksi Anafranilin (koska otaksuivat väärin että Cipramil ei enää sovi minulle - eivät siis uskoneet vieroitusoiresyndroomaan), ja sen seuraksi sain Xanoria. Oloni stabilotui muutamassa viikossa. Ajoittainen paniikki ja ahdistus kuitenkin jatkui, joten (uuden) psykiatrini kanssa päätimme vaihtaa lääkkeen takaisin Cipramiliin n. 3 kk sitten, heinäkuun lopussa, koska se toimi viimeksi niin hyvin. Anafranilin annosta vähennettiin hieman ennen vaihtoa.
Anafranil ja Cipramil ovat eri perhettä joten sain samat vieroitusoireet kuin viimeksi (ahdistus, paniikki) siitä huolimatta, että kyse oli lääkkeen vaihdosta, ei lopetuksesta. Oireet kestivät taas muutaman viikon ja menivät ohi. Tällä kertaa kestin kotona - ja pitkään jopa töissä! - Xanorin avulla (joka on pienenä annoksena mukana edelleenkin).
Varsinainen ongelmani on kuitenkin oire mitä minulla ei ollut viimeksi: Tuntuu että aivojeni kapasiteetti vastaanottaa ärsykkeitä on äärimmäisen rajallinen, ja jos raja ylittyy, tulee valtavan ylirasitettu ja joskus paniikinomainen tunne. Fyysisenä oireena tuntuu ikään kuin kova paino pallean kohdalla, ja hengitys on hankalaa. Ärsykkeen sietokykyni on niin heikko että olen ollut sairaslomalla kuukauden - kokeilin ensin puolipäivätyötä mutta sekin oli liikaa. Tämä ei päde pelkästään työhön: Jos tapaan esimerkiksi ystäviä pidempään kuin 2-3 tuntia kerrallaan, lopputulos on sama. Pystyn siis tekemään yhden pienen "jutun" päivässä. Psykiatrini mukaan ongelma johtuu vieroitukseen liittyvästä herkkyydestä. Cipramil sinänsä toimii hyvin kaikkeen muuhun, ja kun olen levossa, oloni on ok.
Pahinta on että tuntuu että tämä oire ei ole parantunut tippaakaan viime viikkojen aikana! Alan olla epätoivoinen. Pelkään että tämä ei lopu ikinä ja että loppuelämäni on pilalla - tässä tilassahan minusta ei ole mihinkään. En haluaisi työkyvyttömyyseläkkeelle 34-vuotiaana. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta vieroitusoireesta? Meneekö se ikinä ohi? Kiitos etukäteen vastauksistanne.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.