Kirkko puuttuu hoitokokouksien painostukseen

Paljon puhutussa TV-ohjelmassa kerrotaan että Kivijärven silloinen vl-uskoinen kirkkoherra kielsi Kotimaa-lehden joululiitteen jakamisen seurakunnassa.

Tämä on tosiaankin tunnettu tosiasia, eikä sitä voi laittaa toimittajan oletetun pahantahtoisuuden syyksi, kuten jotkut vl-uskovaiset ovat palstalla hädissään yrittäneet tehdä.

Tämä Kivijärven tapahtuma on yksi todiste siitä vl-liikkeen suhtautumsiesta kirkkoon, joka nykyaikana haluttaisiin SRK:ssa kiiruusti unohtaa. Nykyisinhän SRK:n johto pyrkii tekemään vl-liikettä niin kovin tykö kirkkoon. Enää ei seurapuheissa esitetä halveksivia kommentteja kirkosta, ei ainakaan usein. Mutta ei siitä ole kuin parikymmentä vuotta aikaa, kun kirkossa käyminen oli rauhanyhdistyksestä erottamisen peruste. Kirkkokuoroharrastus on yhä tänä päivänä vl-uskovaisilta kielletty.

Vaikka miten hävettäisi ja nyt tuntuisi etujenkin kannalta arveluttavalta, vanhoja asioita ei korjata niistä vaikenemalla ja ne muuksi valehtelemalla.

Vl-liikkeessä valtaan pässyt maallikkosiipi lähti ajamaan voimakasta kirkonvastaista linjaa 60-luvulla, välittömästi sen jälkeen kun SRK:sta oli erotettu suuri joukko teologeja. Tämä maallikkolinja nousi valtansa huipulle 70-ja 80-luvulla, jolloin se masinoi hoitokokoukset. Seurakunta haluttiin nuijia pelolla tiukkaan kuriin. Kaikkein vaarallisin synti oli SRK:n toimien arvostelu.

Tässä pelottelussa onnistuttiin niin erinomaisesti, ettei vl-yhteisössä yhä vieläkään uskalleta keskustella. Ei varsinkaan hoitokokousajasta, mutta keskustelemattomuus ja leimatuksi tulemisen pelko on levinnyt laajasti muihinkin asioihin.

Suhdetta kirkkoon SRK haluaa nyt pehmitellä niin paljon kuin sielu sietää koska herätysliikkeellä on todella paljon menetettävänään jos suhteet menisivät huonoon suuntaan. Kirkon kautta vl-liike saa kokoonsa verrattuna paljon enemmän valtaa kirkossa. Ei pidä väheksyä myöskään krijon virkojen tarjoamaa taloudellist aturvaa huomattavalla määrälle vl-pappeja ja muita seurakuntien työntekijöitä. On yllättävää todeta, että valtaosa seurakuntien muusikoita alkaa olla vanhoillislestadiolaisia!

Ev.lut.-kirkon piirissä on arkkipiispaa myöten lähdetty ajamaan kirkon hallinnon ja käytännön toiminnan läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja tiedon avointa levittämistä. Salattuja asioita ja vaiettuja historioita ei nyt suosita. Kipeätkin asiat käsitellään asian vaatimalla julkisuudella.

On vain ajan kysymys, milloin kirkko alkaa vaatia sen sisällä toimivan herätysliikkeen moraalittoman hengellisen painostuksen ajan julkista selvittämistä.

Jos SRK ei itse tartu tähän asiaan, tulee päivä jolloin ev.lut.-kirkko kehottaa sitä käymään selvitystyöhön.

SRK:lta tullaan vaatimaan vaiettujen painostustoimien julkista selvittämistä.
201293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Se nyt on selvää että kirkkoherran tulee kieltää kaupallisten lehtien jakaminen ainakin jos kusannukset menevät verovaroista.

Kotimaa on puhtaasti kaupallinen 17 miljoonan liikevaihtoa (2004) takova yhtiörypäs. Kotimaa-lehti on yhtä lailla vino kuin monet(kaikki?) muutkin ns. hengelliset lehdet

Äänestä
  • Olet sairas. Oletko harkinnut hoitoon hakeutumista. Onneksi meilläpäin ei ole teitä lestadiolaisia, koska eihän teitä kestä Erkkikään, jos olette noin ahdasmielisiä.

    Äänestä

  • xxxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

    Olet sairas. Oletko harkinnut hoitoon hakeutumista. Onneksi meilläpäin ei ole teitä lestadiolaisia, koska eihän teitä kestä Erkkikään, jos olette noin ahdasmielisiä.

    vasta oikein avaramieliseltä vaikutat... !

    Kirjoitustyylisikin on jo hyvin tuttu palstaa aktiivisesti seuraaville. Sama avarakatseinen ja suvaitsevainen ote kautta linjan :-D

    Äänestä

"On yllättävää todeta, että valtaosa seurakuntien muusikoita alkaa olla vanhoillislestadiolaisia!"

Missä muka näin on, P-Suomessako?

Ota nyt huomioon, että lestadiolaisia ylipäätään ei ole koko Suomessa. Esimerkiksi täällä Pohjanmaalla teitä on hyvin vähän ja monilla alueilla etelämpänä teitä ei ole lainkaan. Meilläpäin lestadiolaiseksi nimittelyä saatettaisiin pitää herjaamisena.

Äänestä
  • On tunnettu tosiasia, että kirkkomuusikkojen enemmistö alkaa olla vanhoillislestadiolsia. Sitä en tiedä, miten on siellä teillä päin ja millaista kieltä käytetään. Minä tarkoitan nyt vain sitä, miten asiat ovat sivistyneessä maailmassa, josta omatkin kokemukseni pääasiassa ovat.

    Vanhoillislestadiolaisuus on laajalle levinnyt etelä-Suomessa. Tiedoksi, että olisi vähän faktaakin mielipiteitten pohjaksi.

    Äänestä

  • valehtele! kirjoitti:

    On tunnettu tosiasia, että kirkkomuusikkojen enemmistö alkaa olla vanhoillislestadiolsia. Sitä en tiedä, miten on siellä teillä päin ja millaista kieltä käytetään. Minä tarkoitan nyt vain sitä, miten asiat ovat sivistyneessä maailmassa, josta omatkin kokemukseni pääasiassa ovat.

    Vanhoillislestadiolaisuus on laajalle levinnyt etelä-Suomessa. Tiedoksi, että olisi vähän faktaakin mielipiteitten pohjaksi.

    noin 13%.

    Äänestä

Luinpa nyt sitten Kotimaa-lehteä netistä. Ensin selvitin sitä Kotimaa-konsernia ja sitä, että onko se kirkon konserni vai ei ja miten kirkko siihen osallistuu.
Siellä on paljon ilmaiseksi luettavaa hyvääkin tekstiä :)
Luin blogejakin ja yhdessä niistä oli mukava juttu mielestäni. Bloggaajan sanat voisivat ainakin toisinaan
osua kohdalleen myös vl:iä koskien?

http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=369&Itemid=75

Äänestä

Päivämiehen sivuilla tässä joku viikko sitten. Siinä Piispa kehui vl-kristillisyyttä :)

Sulla on itselläsi nurja mieli,ja ehkä kateuttakin,koska vl-t kuitenki ovat ev.luth. kirkon
moraalin ja oikeaoppisen Luterilaisuuden puolustaja.
Kirkko itse maallistuu ja käsitykset elämäntavoista ja ennenkaikkea uskosta maallistuvat. Kyllä se on niin,että Kirkko tarvitsee Lestadiolaisia.

Äänestä
  • Lestadiolaisethan ottivat juuri sen kannan, että he tukevat kirkkoa naispappeusasiassa, eivätkä lestadiolaiset yhtyneet muihin kirkon liikkeisiin ja jättivät allekirjoittamatta vetoomuksen kirkolle.
    Jos lestadiolaiset ei olisi alkaneet tukea naispappeutta, niin kai se olisi johtanut siihen, että lestadiolaisuus olisi eronnut kirkosta.
    Lestadiolaisuus ottanee pian julkisesti myös kantaa homousasiassa ja päätyy kirkon kannalle siinäkin, kuten päätyi juuri naispappeuden suhteenkin :)
    Siksi piispat voi antaa myönteisiä lausuntoja vl-liikkeestä nyt, kun vl-liike ilmaisi tukevansa kirkon naispappeuslinjaa.

    Äänestä

  • tälläviikolla kirjoitti:

    Lestadiolaisethan ottivat juuri sen kannan, että he tukevat kirkkoa naispappeusasiassa, eivätkä lestadiolaiset yhtyneet muihin kirkon liikkeisiin ja jättivät allekirjoittamatta vetoomuksen kirkolle.

    Kaikki kirkon vanhat herätysliikkeet ottivat saman kannan.
    Ainoastaan kirkon 9 uudempaa herätysliikettä otti vastustavan kannan. Niiden joukossa on Suomen suurin herätysliike, Viidesläisyys.

    Äänestä

  • tälläviikolla kirjoitti:

    Lestadiolaisethan ottivat juuri sen kannan, että he tukevat kirkkoa naispappeusasiassa, eivätkä lestadiolaiset yhtyneet muihin kirkon liikkeisiin ja jättivät allekirjoittamatta vetoomuksen kirkolle.
    Jos lestadiolaiset ei olisi alkaneet tukea naispappeutta, niin kai se olisi johtanut siihen, että lestadiolaisuus olisi eronnut kirkosta.
    Lestadiolaisuus ottanee pian julkisesti myös kantaa homousasiassa ja päätyy kirkon kannalle siinäkin, kuten päätyi juuri naispappeuden suhteenkin :)
    Siksi piispat voi antaa myönteisiä lausuntoja vl-liikkeestä nyt, kun vl-liike ilmaisi tukevansa kirkon naispappeuslinjaa.

    "Siksi piispat voi antaa myönteisiä lausuntoja vl-liikkeestä nyt, kun vl-liike ilmaisi tukevansa kirkon naispappeuslinjaa. "

    Niinpä, eiköhän tämä ole tavallaan kuitenkin pakkotilanne. Koska koko kansahan haluaa näin.
    Mutta se pitää muistaa, että tämä ei ole Jumalan tahto.
    Mutta siltikin vl:ät haluaa joustaa niin paljon kuin voi.He työskentelevät kyllä naispappienkin kanssa, koska se on pakko.
    Mutta heillä itsellä ei ole omisssa seuroissa
    yhtään pappia. Mikä on aivan oikien.

    Äänestä

  • antanut vl:ille viisautta kirjoitti:

    "Mutta heillä itsellä ei ole omisssa seuroissa
    yhtään NAISpappia. Mikä on aivan oikien."

    Äänestä

  • tälläviikolla kirjoitti:

    Lestadiolaisethan ottivat juuri sen kannan, että he tukevat kirkkoa naispappeusasiassa, eivätkä lestadiolaiset yhtyneet muihin kirkon liikkeisiin ja jättivät allekirjoittamatta vetoomuksen kirkolle.
    Jos lestadiolaiset ei olisi alkaneet tukea naispappeutta, niin kai se olisi johtanut siihen, että lestadiolaisuus olisi eronnut kirkosta.
    Lestadiolaisuus ottanee pian julkisesti myös kantaa homousasiassa ja päätyy kirkon kannalle siinäkin, kuten päätyi juuri naispappeuden suhteenkin :)
    Siksi piispat voi antaa myönteisiä lausuntoja vl-liikkeestä nyt, kun vl-liike ilmaisi tukevansa kirkon naispappeuslinjaa.

    Myönteistä kehitystä
    Kirjoittanut: tälläviikolla 21.10.2006 klo 15.05

    Lestadiolaisethan ottivat juuri sen kannan, että he tukevat kirkkoa naispappeusasiassa, eivätkä lestadiolaiset yhtyneet muihin kirkon liikkeisiin ja jättivät allekirjoittamatta vetoomuksen kirkolle.
    Jos lestadiolaiset ei olisi alkaneet tukea naispappeutta, niin kai se olisi johtanut siihen, että lestadiolaisuus olisi eronnut kirkosta.
    Lestadiolaisuus ottanee pian julkisesti myös kantaa homousasiassa ja päätyy kirkon kannalle siinäkin, kuten päätyi juuri naispappeuden suhteenkin :)
    Siksi piispat voi antaa myönteisiä lausuntoja vl-liikkeestä nyt, kun vl-liike ilmaisi tukevansa kirkon naispappeuslinjaa. "

    Kyllä se Jumala antaa oikeaa viisautta vl:ille tässäkin asiassa. Niin että tätä asiaa on varmaan turha etukäteen murhehtia.
    "Kun Jumala on meidän kanssamme, kuka taitaa meitä vastaa olla."(lainaus)

    Äänestä

Koska SRK harrastaa/on harrastanut julmia hoitokokouksia niitä yhtään katumatta, ei mielstäni sellaisen lahkon kuulu olla osana kansankirkkoamme.

Suomen ev.lut-kirkko ei harrasta hoitokokouksia tai muutakaan julmuutta jäseniäänkään kohtaan, eikä sen piirissä pidä olla sellaista harrastavia ryhmittymiä!

Äänestä
  • joka päivä,mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen. Suuri joukko kansankirkon jäseniä istuu vankiloissaq monista väkivallan teoista ja muista rikoksista.

    Päivittäin on kansankirkon jäseniä rattijuoppoina aiheuttamassa vaaraa lähimmäisilleen. Viikonloppuina on lukematon joukko kansankirkon jäseniä alkoholin vaikutuksen alaisina aiheuttaen perhe väkivaltaa ja lapsille kärsimystä??

    Miten sinä nämä selität?

    Äänestä

  • tekevät julmuuksia kirjoitti:

    joka päivä,mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen. Suuri joukko kansankirkon jäseniä istuu vankiloissaq monista väkivallan teoista ja muista rikoksista.

    Miksi se, että joku kansankirkkoomme kuuluva on ajanut autoa juovuksissa, oikeuttaa SRK:n kiduttamaan ja heittämään saatanalle omia jäseniään?

    Onkohan nyt vl-fariseuksella menneet puurot ja vellit sekaisin?

    Äänestä

  • tekevät julmuuksia kirjoitti:

    joka päivä,mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen. Suuri joukko kansankirkon jäseniä istuu vankiloissaq monista väkivallan teoista ja muista rikoksista.

    Päivittäin on kansankirkon jäseniä rattijuoppoina aiheuttamassa vaaraa lähimmäisilleen. Viikonloppuina on lukematon joukko kansankirkon jäseniä alkoholin vaikutuksen alaisina aiheuttaen perhe väkivaltaa ja lapsille kärsimystä??

    Miten sinä nämä selität?

    Alkuseurakunnissa, Paavlin kirjeiden mukaan, oli tapana, että perheet ja orjat kastettiin kristinuskoon, vaikkeivat ne olisi uskoon tulleetkaan, jos vaan perheen pää kääntyi uskoon.
    Samalla tavalla Luther ajatteli: kirkossa saa ja tulee olla ihmisiä ja sananpalvelijoita, joilla ei ole uskoa. Ihmisten tehtävä ei ole päätellä ihmisten uskoa ja erotella heitä, vaan Jumala yksin sen tekee. Siksi seurakunnissa on ollut Raamatun kuvaamista ajoista alkaen ihmisiä, jotka ei ole uskossa ja niitä, jotka on uskomassa.

    Kristityt ovat alkseurakunnista lähtien tehneet hirvittäviä julmuuksia, kuten jo Paavali kuvaa: alkuseurakunnissa harjoitettiin insestiä, seksuaalisia hurjasteluja, syöminkejä, juominkeja, ylpeyttä, lasten pahoinpitelemistä jne.

    Miten sen selittää, sinä kysyt.

    Selitys on siinä, että ihmiset ovat ihmisiä, eivätkä Jumala.

    Luin toista viikkoa sitten Blogilistalta blogeja sattumanvaraisesti ja noin 30 selailemastani blogista kolmessa oli vl-hoitokokouksia käsitteleviä kirjoituksia. Kirjoittajat ei olleet vl:iä eikä heidän bloginsa käsitelleet vl:tta. Ne oli asiablogeja (jotka käsitteli aivan muita asioita kuin vl:tta), joissa kirjoittajat vain kirjoittivat, että kirkon täytyy alkaa tehdä tutkimuksia kirkon sisällä tehtyihin väkivallan tekoihin, hoitokokouksiin. He kokivat, että eivät voi kuulua kirkkoon, jossa hyväksytään väkivallan käyttäminen ja väkivallan hyväksymiseksi he kokivat sen, jos kirkko ei tutki julkisesti vl-liikkeen lähihistoriaa hoitokokousten osalta.

    Tuli sellainen vaikutelma, että kirkollisvaalien jälkeen näitä asioiat todella kai aletaan tutkia...

    Äänestä

  • tekevät julmuuksia kirjoitti:

    joka päivä,mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen. Suuri joukko kansankirkon jäseniä istuu vankiloissaq monista väkivallan teoista ja muista rikoksista.

    Päivittäin on kansankirkon jäseniä rattijuoppoina aiheuttamassa vaaraa lähimmäisilleen. Viikonloppuina on lukematon joukko kansankirkon jäseniä alkoholin vaikutuksen alaisina aiheuttaen perhe väkivaltaa ja lapsille kärsimystä??

    Miten sinä nämä selität?

    väärin. Silloihan on koko asia kierotunut.

    Äänestä

  • että toineknkin teki kirjoitti:

    väärin. Silloihan on koko asia kierotunut.

    ei ole uskovaisia edes. Ei ainakaan kaikki. Niin että ei heihin voi verrata, vaikka he väärinkin tekis.
    Eikä sieltä voi ottaa tukea omille väärille teoille.

    Äänestä

  • tekevät julmuuksia kirjoitti:

    joka päivä,mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen. Suuri joukko kansankirkon jäseniä istuu vankiloissaq monista väkivallan teoista ja muista rikoksista.

    Päivittäin on kansankirkon jäseniä rattijuoppoina aiheuttamassa vaaraa lähimmäisilleen. Viikonloppuina on lukematon joukko kansankirkon jäseniä alkoholin vaikutuksen alaisina aiheuttaen perhe väkivaltaa ja lapsille kärsimystä??

    Miten sinä nämä selität?

    Eivät ihmiset uskon nimissä toisia kiusaa, tai alkoholia juo. Se on ihan eri asia tehdä uskonnolla väkivaltaa toiselle, painostaa, ahdistella, pyydättää anteeksi "syntejä", jotka on ihmisen keksimiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirkkoneuvoston jäsen kirjoitti:

Paljon puhutussa TV-ohjelmassa kerrotaan että Kivijärven silloinen vl-uskoinen kirkkoherra kielsi Kotimaa-lehden joululiitteen jakamisen seurakunnassa.

Tämä on tosiaankin tunnettu tosiasia, eikä sitä voi laittaa toimittajan oletetun pahantahtoisuuden syyksi, kuten jotkut vl-uskovaiset ovat palstalla hädissään yrittäneet tehdä.

Tämä Kivijärven tapahtuma on yksi todiste siitä vl-liikkeen suhtautumsiesta kirkkoon, joka nykyaikana haluttaisiin SRK:ssa kiiruusti unohtaa. Nykyisinhän SRK:n johto pyrkii tekemään vl-liikettä niin kovin tykö kirkkoon. Enää ei seurapuheissa esitetä halveksivia kommentteja kirkosta, ei ainakaan usein. Mutta ei siitä ole kuin parikymmentä vuotta aikaa, kun kirkossa käyminen oli rauhanyhdistyksestä erottamisen peruste. Kirkkokuoroharrastus on yhä tänä päivänä vl-uskovaisilta kielletty.

Vaikka miten hävettäisi ja nyt tuntuisi etujenkin kannalta arveluttavalta, vanhoja asioita ei korjata niistä vaikenemalla ja ne muuksi valehtelemalla.

Vl-liikkeessä valtaan pässyt maallikkosiipi lähti ajamaan voimakasta kirkonvastaista linjaa 60-luvulla, välittömästi sen jälkeen kun SRK:sta oli erotettu suuri joukko teologeja. Tämä maallikkolinja nousi valtansa huipulle 70-ja 80-luvulla, jolloin se masinoi hoitokokoukset. Seurakunta haluttiin nuijia pelolla tiukkaan kuriin. Kaikkein vaarallisin synti oli SRK:n toimien arvostelu.

Tässä pelottelussa onnistuttiin niin erinomaisesti, ettei vl-yhteisössä yhä vieläkään uskalleta keskustella. Ei varsinkaan hoitokokousajasta, mutta keskustelemattomuus ja leimatuksi tulemisen pelko on levinnyt laajasti muihinkin asioihin.

Suhdetta kirkkoon SRK haluaa nyt pehmitellä niin paljon kuin sielu sietää koska herätysliikkeellä on todella paljon menetettävänään jos suhteet menisivät huonoon suuntaan. Kirkon kautta vl-liike saa kokoonsa verrattuna paljon enemmän valtaa kirkossa. Ei pidä väheksyä myöskään krijon virkojen tarjoamaa taloudellist aturvaa huomattavalla määrälle vl-pappeja ja muita seurakuntien työntekijöitä. On yllättävää todeta, että valtaosa seurakuntien muusikoita alkaa olla vanhoillislestadiolaisia!

Ev.lut.-kirkon piirissä on arkkipiispaa myöten lähdetty ajamaan kirkon hallinnon ja käytännön toiminnan läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja tiedon avointa levittämistä. Salattuja asioita ja vaiettuja historioita ei nyt suosita. Kipeätkin asiat käsitellään asian vaatimalla julkisuudella.

On vain ajan kysymys, milloin kirkko alkaa vaatia sen sisällä toimivan herätysliikkeen moraalittoman hengellisen painostuksen ajan julkista selvittämistä.

Jos SRK ei itse tartu tähän asiaan, tulee päivä jolloin ev.lut.-kirkko kehottaa sitä käymään selvitystyöhön.

SRK:lta tullaan vaatimaan vaiettujen painostustoimien julkista selvittämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu