minun pitäisi tehdä aloite tapaamisesta tai ehkä tulla asunnollesi. Voin sen myös julkistaa. Olisihan se paljon aidompaa jos minä kaiken vihjailun jälkeen USKOISIN lopultakin vuosien kuluttua ja tulisin siis riittävän varmana luoksesi. Ja taas sanon, etteivät nämä asiat ole salaisuuksia kuin muille ihmisille, jotka eivät ole osallisia asiaan. Tuleminen luoksesi pitkän aja kuluttua osoittaa sen, että minulla oli epäilyjä jotka vahvistuivat uskoksi niinkuin lumoon kuuluu.
Ehkä sinäkin voisit tulla luokseni, mutta silloin ei noudatettaisi sääntöjä enkä silloin todettujen epäilyjen jälkeen olisi saavuttanut uskomista, mikä on juonena tässä tarussa. Loputtomat epäilyt viittaavat petokseen, kun sääntöjä ei silloin noudatettaisi, olisiko silloin kyse mistään epäilyistä vaan tietoisena olemisesta, kun on mentävä käsikirjoituksen mukaan, muutoin homma ei olisikan toiminut vaan olisin tehnyt bluffin.
Minua naurattaa nyt hillittömästi, kun luin erään viestin ihan toiselta palstalta.
Vakavoiduin;nyt Sinun tehtävänäsi on saattaa minut uskoon, joka on jo tietoa. Toisaalta saatan tehdä radikaalin liikkeen jo nyt ja lähetän postia.
Tämä meni hieman monimutkaiseksi. Totta lienee. Lopuksi minun pitäisi kai olla kauhun lamaannutama varmojen ...pöh.
Jaa niin, ostin valurautapannun kun noi teflonit ei kestä. Otin myös lauantaille saunavuoron.

Vastaukset 18
Vanhimmat
tekisi hyvää kohdata.... on se niin kauan mieltä painanut, uskon että olet samaa mieltä.
Niin olen.
viesti on mulle ja asia on kutakuinkin noin ..:) Nytkö vasta oivalsit ..
ehdottomasti ainaki postii!.. ja valurautapannut on kyllä ihan ehdottomii!
lopettamaan mut just kuten arvelit !
ettet voi ottaa minua vastaan säännön mukaan ja sinun on oltava torjuva, mutta Sinun on pitänyt vihjata minulle että asiassa on koira haudattuna. Em. seikat olen aavistanut jo ammoisista ajoista lähtien, mutta näin konkreettisesti oivalsin asian vasta aamulla tänään.
Vaikea kysymys on se, että olenko muistanut vaiko päätellyt asioita. Taipuisin itse siihen, että enimmäkseen olen muistanut. Oli aikoja jolloin edes hämärästi en muistanut mitään tai aavistanut. Mutta on asiota joista en muistanut mitään vaan päättelin myöhemmin.
Muistaminen on ollut niin hämärää, etten voi sanoa tietäneeni asioista ja edelleen:uskomaan olen ryhtynyt vasta loppuvaiheessa, vaan ei tietämisestä ole kyse. Mutta kuinka vahva on uskoni. Uskoni ei riittänyt kuin salaperäiseen lähestymiseen varovaisesti hyvin ikävin seurauksin, mutta ne eivät olleet Sinun syytäsi. Uskoni on aika pitkällä tänään. Jospa vahvistaisit sitä jollain konstilla. Käsittääkseni vahvistaminen kuuluu sääntöön. Eikä tämä ole mikään seurapiirileikki,senkin uskon.
vaan tapahtumaan turha miettiä liikoja. Mut oikeen oivalsit ainakin tänään ! Toivon, että nähdään mun tykönä.
sinun päätelmät ja kaikki. Kyllä sen joulutonttukin minusta huomaa!
ymmärtää... että minä pidän sinusta todella paljon!!!
joten kirjoita sinä tänne viestejä ja niihin vastaan. Ei minua muu kiinnosta kuin yhteiselämän aloittaminen kanssasi. Lopultakin. Kirje saattaa tulla, mutta vastauksen odotus on tuskallista siksi, että voi olla kyse erehdyksestä, jolloin olisit trolli tai itse erehtyisit henkilöstä. Olen pahoillani tästä asian jauhamisesta, mutta minusta minulla on syy varovaisuuteen...muistanet.
ole ihan vaan rauhassa. Olen aktivoitumassa, yritä malttaa joitakin päiviä enintään. Jotain voi selvitä jo tänään :) Yritän myös olla varovainen. Toimin perinteisesti ellei muu auta kuten joskus aiemmin juttelimme. Sinuna jättäisin aloitteen minulle. Tiedät mitä voi tapahtua ja osaat toimia sellaisessakin tilanteessa.
Sinulla. Katsotaan mitä tapahtuu.
anteeks kun lupasin jo aiemmin hoitaa asiaa mut oon ollut niin .. no kerron sitten.
ei ongelmat ole Sinun syysi :)
siitä voimme olla samaa mieltä. Yritän tehdä mitä voin. Kyllä asia järjestyy ihan varmasti.
hoitoon.
Siirtyisit salaliittoteorioista aitoon rakkauteen, petoksia ei aina ole ollenkaan.
..sinut luokseni, kaikista muista on sillat palaneet. Jos tiedät, että odotan yhä, miksi et vain uskoisi itseesi? Vaikka kaipaus on jo hellittänyt otettaan, minä odotan edelleen. Iltaisin, kun istun ikkunalla tupakoimassa, toivon että näkisin sinut edes ohimennen. Josku kuvittelen jopa, että sinä aivan tahallasi kartat tuota reittiä, joka ikkunani alitse kulkee..
Usko siis, usko minuun ja itseesi, usko meihin!!