Onko äidillä mitään tehtävissä, kun huomaa täysiikäisen lapsensa (19v) laihtuvan ja laihtuvan. Nuoren puhe pyörii laihdutuksessa, painossa, ruuassa koko ajan. Mutta itse ei kykene syömään riittävästi sitä "terveellistä" ruokaa. Nykyään meillä terveellinen lautasmalli rakennetan leipälautaselle.... ei siis ruokalautaselle niinkuin alkuperäinen malli neuvoo tekemään.
Mitään äidin antamaa neuvoa tai ajatusta ei suostuta kuuntelemaan ja ylipäätänsä kaikki mitä sanon on asioihin puuttumista. Täytyykö tässä vain odttaa niin kauan, että tyttö on siinäkunnossa, että voin pyytää amblulanssin hakemaan sairaalaan? Eli hyvät neuvot olisi tarpeen.
Mitään äidin antamaa neuvoa tai ajatusta ei suostuta kuuntelemaan ja ylipäätänsä kaikki mitä sanon on asioihin puuttumista. Täytyykö tässä vain odttaa niin kauan, että tyttö on siinäkunnossa, että voin pyytää amblulanssin hakemaan sairaalaan? Eli hyvät neuvot olisi tarpeen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä huomasimme ihan yhtäkkiä ettei 15-vuotias tyttäremme enää syö lainkaan karkkia, eikä muitakaan herkkuja.
Tavallista ruokaa kyllä menee ihan normaalisti, mutta sen jälkeen juostaan tosi pitkä lenkki, että kalorit varmasti palaa.
Kouluterveydenhoitaja lähetti lääkärille meidän vanhempien pyynnöstä, kesäkuussa naislääkäri katseli kelloa koko ajan ja kertoi että kaikki on kunnossa.
Sama jatkui koko kesän, lenkkiä ja ruoka-annokset pienenivät.
Nyt saimme onneksi ajan psykologille ja diagnoosin
nyt teimme tiukan aikataulun missä ajassa täytyy painon lähteä nousemaan, ettei tarvitse lähteä osastolle sairaalaan.
Tämä on ollut aivan kauhea vuosi, mutta ei auta kuin uskoa parempaan.
Kun olimme lääkärissä ja tyttäreni otti paidan pois, pääsi minulta itku ja ei varmasti ollut viimeinen itku tämän asian tiimoilta.
Toivon sinulle nimimerkki äidin huoli voimia, toivottavasti löydät jonkun tahon mistä tyttäresi saisi apua. Oleko kysynyt paikkakuntasi psykologia, saisitteko sinne ajan?
Monta kyyneltä täälläkin on itketty. Meillä tyttö kyllä syö välillä myös makeisia (saattaa varastoida niitä. Välillä on useita päiviä että valittaa kuinka turvottaa, vatsa ei toimi, kuinka kamalan "läskit" kädet tai jalat on. Yhtään kohtaa omassa koropassa ei ole mihin olisi tyytyväinen. Lisäksi surettaa se, että tämä "temppuilu" syömisellä vaikuttaa niin voimakkaasti ystävyyssuhteisiin ja kaveri piiri pienenee. Kerroit lääkärillä käynnistä ja siitä kuinka järkytyit siitä miten laihuus oli vaikuttanut tyttäresi vartaloon. Itse kateselin viime viikolla kun oma lapseni oli kippurassa sängyssään. Melkein hävisi sinne peittojen ja tyynyjen sekaan. Täytyy miettiä kuinka tämän lääkäriin meno asian ottaisi puheeksi. Sillä se on ainaikin varma, jos asian väärin esittää niin epä ole lääkäriin lähtiöitä tästä perheestä.
Meillä on käytetty vaikka mitä, uhkailua, lahjontaa jne. Tyttäremme harrastaa joukkuevoimistelua jo kahdeksatta vuotta ja seuraavaksi jos käännettä parempaan ei tule lopetamme myös sen.
Tuntuu pahalta kun ei tiedä miten voi auttaa, itsestäni on tullut oikea "ruokapoliisi", vahdin hänen kaikkea syömistä, syöttäisin jopa jos voisin.
Siirryimme jopa rasvattomasta maidosta kevyt maitoon ja kaikki rasvaton on meillä tällä hetkellä kielletty.
Meillä tytär kävi ensimmäisen kerran yksin psykologilla ja tuli itkien kotiin : "äiti mä oon sairas, mulla on anoreksia"!
Toivon että saisitte hänet suostumaan käymään psykologilla edes kerran, meillä se ainakin auttoi vähän tätä surkeaa tilannetta.
Voimia
että onko tyttäresi työssä
tai koulussa? Työterveyshuolto
tai koulun terveydenhoitaja on
hyvä taho pyytää apuun!
Minun tyttäreni muuttui myös
kummalliseksi ja jätti kaverit
tapaamatta. Oli kamalaa seurata,
miten omasta lapsesta tulee ihan
vieras! Masentunut ja umpimielinen.
Nyt kun vihdoin 11 kk:n jälkeen
alkaa verho vähän raottua tytön
silmiltä, on ihanaa, kun tuntuu
siltä, että vielä se aurinko
paistaa risukasaankin! Henkinen
taantuminen ihan pienen lapsen
tasolle oli minun tytölläni
ainakin havaittavistta. Älyllinen
taso pysyy normaalina, mutta
todella tuo henkinen puoli teki
hänestä äidissä kiinni olevan
pienokaisen. Nyt tuemme täysillä
nuoreksi tulemista ja anoreksiasta
irti pääsemistä! Koville ottaa,
mutta periksi ei anneta!
se on ääretön!
Minun nyt 14 v tyttäreni on
sairastanut kohta vuoden.
Oli juuri kotilomalla anoreksia
osastolta, jonne vihdoin syksyllä
pääsi ja kauhistuin,kun näin hänet
kun hän meni suihkuun. Kun katsoo
tässäkin foorumissa esitettyjen
linkkien kautta anorektikoiden kuvia
ja kauhistelee niitä, on raadollista
nähdä oma lapsi juuri yhtä laihana,
pelkkänä luuna ja nahkana! Se sattuu
niin paljon, että sydän pahkahtuu!
Toivon sinun saavan tyttäresi ymmärtämään,
että hän tarvitsee apua. Hankalaa on
väkisin täysi-ikästä auttaa, meillä
tilanne on siinä mielessä "helpompi",
että voimme päättää tavallaan tytön
puolesta hoidon tarpeen ja laadun,
kun hän on vielä niin nuori.
Psykiatrinen apu on äärettömän tärkeää
ja oikeastaan ainut apukeino, luulisin,
tämän sairauden nujertamiseksi.
Tarjoudu, kuten varmasti olet tehnytkin,
etsimään psykiatrista apua tytön puolesta
ja vaikka menemään mukaan, jos hän niin
haluaa. Ei anorektikko itse tajua olevansa
sairas, minä kuva on niin vääristynyt,
että pelistä he näkevät itsensä 10 kertaa
suurempina kuin todellisuudessa ovat!
Toivon, että löydät keinon auttaaksesi
tytärtäsi! Jaan tuskan kanssasi,
lähetän lämpimiä ajatuksia ja
voimahalauksia sinulle!