Bongasin jutun toiselta foorumilta, tämän päivän Hesarista siis:
HS:n Mielipide-sivulla tänään on juttua täälläkin käsitellystä aiheesta, joten tein tiivistelmän siitä tännekin.
Kirjoittaja, Marjo Kankkonen, on psykologi ja psykoterapeutti, hän toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimen ja netin sekä vanhempainpuhelimen ja netin päällikkönä.
"MLL on jo kahtena vuonna selvittänyt lasten kokemuksia koulukiusaamisesta. Vähän alle puolet kiusaamisesta kertoneista tunsi tilanteen jatkuneen ennallaan, 76 % kaikista vastanneista lapsista oli sitä mieltä, ettei kiusattu saa tarpeeksi apua.
Lapset pelkäävät:
1) että aikuiset ylireagoivat ja alkavat hoitaa asiaa niin, että lapsi jää ulkopuoliseksi tai
2) kiusaaminen vain pahenee
3) alireagointia, jolloin aikuiset vähättelevät heidän kokemustaan toteamalla, että 'ainahan kiusaamista on ollut, se kuuluu elämään'.
4) lapsi voi kokea, että hänessä on jotain vikaa
5) voi pelätä olevansa pettymys äidilleen tai isälleen
6) ei tahdo huolestuttaa vanhempaansa ja aistii, että vanhempi ei ehkä kestäisi kuulla hänen ikävistä kokemuksistaan ja pahasta mielestään.
Kiusaamisesta kertominen ei ole lapselle helppoa. Lapsi voi kokea saavansa ymmärrystä ja turvallisuuden tunne voi palautua lupauksena: 'Ei hätää, sinulla saa olla paha mieli, me siedämme tämän yhdessä. Kiusaaminen saadaan loppumaan'.
Aikuinen voi myös päätyä säikähtäneeseen, avuttomaan tai häpeävään tilaan ja siirtää lapseen aivan päinvastaisen kokemuksen: 'Tilanne on kauhea, se ei ole ratkaistavissa. Sinussa on jotain vialla, koska olet joutunut uhriksi'.
Kiusaamisen herättämät jyrkät ajatukset ja asenteet ovat aikuisten psyykkistä suojautumista. Torjunta kuuluu sellaisissa toteamuksissa kuin 'vahva ei valita', 'aikuiset pysykööt erossa', 'on minuakin kiusattu, ja hyvin olen pärjännyt', 'vika ei ainakaan ole minun lapsessani', 'jos vain kouluhenkilökunta olisi asiantuntevampaa'.
Kipeät muistot, avuttomuus lapsen hädässä ja vanhempana epäonnistumisen uhkakuva saavat torjunnan käyntiin. Julkisestakin kiusaamiskeskustelusta on löydettävissä kaikki perussuojautumismekanismit.
Terveeseen itsetuntoon kuuluu aikuisen kyky kierrätää lapsen kokemukset itsensä kautta ja miettiä omaa osuuttaan ja osallisuuttaan tilanteessa. Silloin aikuinen pystyy kysymään itseltään, miksi lasta kiusataan tai miksi lapsi itse kiusaa muita.
Kun lapsi kertoo, että häntä kiusataan, tunnetaitoinen ja tasapainoinen aikuinen pystyy irrottautumaan omista häpeän tai vihan tunteistaan. Hän kuuntelee omia ja lapsen tunteita ja omia ajatuksiaan. Hän ymmärtää kiusaamisilmiön olevan monimutkainen asia, jossa yksinkertaistavia pikaselityksiä tai -ratkaisuja ei ole löydettävissä.
Jos lapsi kertoo toisten kiusanneen häntä, suhtaudu asiaan vakavasti.
1) Rauhoitu kuuntelemaan
2) Ota lapsi lähellesi
3) Älä hermostu kuulemastasi - ainakaan lapsesi nähden
4) Mitä on tapahtunut? Ketkä osallistuivat kiusaamiseen? Mitä he sanoivat tai tekivät? Miltä sinusta tuntui? Auttoiko kukaan? Saiko opettaja tietää asiasta?
5) Sano sitten, että kiusaaminen saa nyt loppua ja että sinä autat lastasi
6) Ota yhteyttä opettajaan ja kysy häneltä, miten tilanne näkyy luokassa
7) Kouluissa on olemassa toimintamallit, joilla kiusaamiseen puututaan. Kysy, minkälaisia ne ovat.
Vanhemman tärkein tehtävä on lapsenssa varaukseton rakastaminen ja kannustaminen. Koulun velvollisuus on puuttua kiusaamiseen koko luokan tai ryhmän tasolla.
Aikuisuus on lapsen kasvun tukemista aikuisen laajemman kokemusmaailman avulla. Ikäviä tapahtumia ei voi eikä pidä silotella kokonaan pois. Vaikeissa tilanteissa lasta ei saa jättää yksin yli- tai alireagoimalla.
Aikuinen nostaa lapsen pois häpeän, pelon ja ulkopuolisuuden tunteesta. Turvallisessa, tunteet hyväksyvässä ja sietävässä sylissä lapsi vapautuu häpeästä ja saa kokea olevansa arvokas."
HS:n Mielipide-sivulla tänään on juttua täälläkin käsitellystä aiheesta, joten tein tiivistelmän siitä tännekin.
Kirjoittaja, Marjo Kankkonen, on psykologi ja psykoterapeutti, hän toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimen ja netin sekä vanhempainpuhelimen ja netin päällikkönä.
"MLL on jo kahtena vuonna selvittänyt lasten kokemuksia koulukiusaamisesta. Vähän alle puolet kiusaamisesta kertoneista tunsi tilanteen jatkuneen ennallaan, 76 % kaikista vastanneista lapsista oli sitä mieltä, ettei kiusattu saa tarpeeksi apua.
Lapset pelkäävät:
1) että aikuiset ylireagoivat ja alkavat hoitaa asiaa niin, että lapsi jää ulkopuoliseksi tai
2) kiusaaminen vain pahenee
3) alireagointia, jolloin aikuiset vähättelevät heidän kokemustaan toteamalla, että 'ainahan kiusaamista on ollut, se kuuluu elämään'.
4) lapsi voi kokea, että hänessä on jotain vikaa
5) voi pelätä olevansa pettymys äidilleen tai isälleen
6) ei tahdo huolestuttaa vanhempaansa ja aistii, että vanhempi ei ehkä kestäisi kuulla hänen ikävistä kokemuksistaan ja pahasta mielestään.
Kiusaamisesta kertominen ei ole lapselle helppoa. Lapsi voi kokea saavansa ymmärrystä ja turvallisuuden tunne voi palautua lupauksena: 'Ei hätää, sinulla saa olla paha mieli, me siedämme tämän yhdessä. Kiusaaminen saadaan loppumaan'.
Aikuinen voi myös päätyä säikähtäneeseen, avuttomaan tai häpeävään tilaan ja siirtää lapseen aivan päinvastaisen kokemuksen: 'Tilanne on kauhea, se ei ole ratkaistavissa. Sinussa on jotain vialla, koska olet joutunut uhriksi'.
Kiusaamisen herättämät jyrkät ajatukset ja asenteet ovat aikuisten psyykkistä suojautumista. Torjunta kuuluu sellaisissa toteamuksissa kuin 'vahva ei valita', 'aikuiset pysykööt erossa', 'on minuakin kiusattu, ja hyvin olen pärjännyt', 'vika ei ainakaan ole minun lapsessani', 'jos vain kouluhenkilökunta olisi asiantuntevampaa'.
Kipeät muistot, avuttomuus lapsen hädässä ja vanhempana epäonnistumisen uhkakuva saavat torjunnan käyntiin. Julkisestakin kiusaamiskeskustelusta on löydettävissä kaikki perussuojautumismekanismit.
Terveeseen itsetuntoon kuuluu aikuisen kyky kierrätää lapsen kokemukset itsensä kautta ja miettiä omaa osuuttaan ja osallisuuttaan tilanteessa. Silloin aikuinen pystyy kysymään itseltään, miksi lasta kiusataan tai miksi lapsi itse kiusaa muita.
Kun lapsi kertoo, että häntä kiusataan, tunnetaitoinen ja tasapainoinen aikuinen pystyy irrottautumaan omista häpeän tai vihan tunteistaan. Hän kuuntelee omia ja lapsen tunteita ja omia ajatuksiaan. Hän ymmärtää kiusaamisilmiön olevan monimutkainen asia, jossa yksinkertaistavia pikaselityksiä tai -ratkaisuja ei ole löydettävissä.
Jos lapsi kertoo toisten kiusanneen häntä, suhtaudu asiaan vakavasti.
1) Rauhoitu kuuntelemaan
2) Ota lapsi lähellesi
3) Älä hermostu kuulemastasi - ainakaan lapsesi nähden
4) Mitä on tapahtunut? Ketkä osallistuivat kiusaamiseen? Mitä he sanoivat tai tekivät? Miltä sinusta tuntui? Auttoiko kukaan? Saiko opettaja tietää asiasta?
5) Sano sitten, että kiusaaminen saa nyt loppua ja että sinä autat lastasi
6) Ota yhteyttä opettajaan ja kysy häneltä, miten tilanne näkyy luokassa
7) Kouluissa on olemassa toimintamallit, joilla kiusaamiseen puututaan. Kysy, minkälaisia ne ovat.
Vanhemman tärkein tehtävä on lapsenssa varaukseton rakastaminen ja kannustaminen. Koulun velvollisuus on puuttua kiusaamiseen koko luokan tai ryhmän tasolla.
Aikuisuus on lapsen kasvun tukemista aikuisen laajemman kokemusmaailman avulla. Ikäviä tapahtumia ei voi eikä pidä silotella kokonaan pois. Vaikeissa tilanteissa lasta ei saa jättää yksin yli- tai alireagoimalla.
Aikuinen nostaa lapsen pois häpeän, pelon ja ulkopuolisuuden tunteesta. Turvallisessa, tunteet hyväksyvässä ja sietävässä sylissä lapsi vapautuu häpeästä ja saa kokea olevansa arvokas."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aihe jatkuu tämän päivän Hesarissa
"Asiantuntija: Norjalaistutkimuksen perusteella tuhannet oppilaat kärsivät kiusaavasta opettajasta Suomessa.
Jos oppilas kokee opettajansa kiusaavan itseään, vanhempien on parasta ottaa ensin yhteyttä kouluun. Usein kyse on yksittäisestä opettajasta, ja koulun muu henkilökunta pystyy vaikuttamaan asiaan.
Koulussa yhteyttä voi ottaa rehtoriin, kuraattoriin, terveydenhoitajaan tai psykologiin.
Jos keskustelu koulun henkilökunnan kanssa ei auta, koulun toiminnasta voi valittaa kunnalle. Opetustoimen tehtävä on selvittää tilanne ja päättää sen perusteella, miten ongelma olisi parasta ratkaista.
Viimeisenä keinona kiusaamisesta voi kannella joko lääninhallitukselle tai eduskunnan oikeusasiamiehelle.
alkaa siitä, kun lapsi tulee kiusatuksi koulussa. Se on nurinkurista siinä mielessä, että asiantuntijoiden mukaan on kiusaaja monesti hyvinkin häiriintynyt oppilas. Miksi kiusaajan perhettä ei oteta lastensuojelun silmätikuksi?