(..viimeinen kirje autokolarissa kuolleelle rakkaalleni...)
Hei rakkaani!
Ajattelin vielä kirjoittaa sinulle muutaman rivin, koska minulta jäi niin paljon sanomatta ja tekemättä. Suru on peittänyt minut alleen sankkana ja raskaana. Ikävä on viiltänyt sieluni riekaleiksi, täyteen kipeitä haavoja, jotka tuntuvat joka hetki, ja kipu vie kaiken voimani ja elämänhaluni. Jätit elämääni niin suuren aukon, että tunnen olevani palapeli, jonka palasista osa on hukassa eikä sitä silloin saa valmiiksi, vaikka kuinka yrittäisi. Kyyneleet valuvat jälleen pitkin poskiani. Ne sokaisevat silmäni niin etten meinaa nähdä tätä paperia, mutta yritän kuivata niitä vähemmäksi, jotta pystyn jatkamaan.
En voi vieläkään todella uskoa, että olet poissa. Olet jättänyt tämän kaiken; joukon ihmisiä kaipaamaan sinua minut mukaan luettuna, yksin keskelle tyhjyyttä ja surua, sen lisäksi maailman, joka oli juuri alkanut näyttämään sinulle tietä monien vaikeuksien jälkeen. Ei ole kaukaakaan siitä kun meinasit itse tehdä ratkaisusi, ja ehdin jo pelätä, että kaikki olisi pian ohi. Että menettäisin sinut lopullisesti. Me kuitenkin selvisimme siitä yhdessä ja elämä hymyili meille jälleen aurinkoisena, vailla huolia. Olimme vihdoinkin onnellisia, rakkauden ympäröimiä. Mutta elämä ei ole niin yksinkertaista, vaan julmaa ja sen sain taas kokea, kun heräsin tuosta haaveunesta kovakouraiseen nipistykseen ja takaisin tähän todellisuuteen. Kohtalo päätti puolestasi ja vei sinut minulta ja monilta muilta, jotka sinua niin rakastivat ja rakastavat edelleen.
Ei tarvittu kuin yksi yö. Yksi niistä monista, jotka olimme viettäneet hurjine seikkailuineen. Mutta kukapa olisi voinut uskoa, että tämä jäisi viimeiseksi, että sinä poistuisit keskuudestamme näin yhtäkkiä. Se oli vain silmänräpäys, huuto ”varo tuota puuta!” ja pamaus. Kun tajusin jälleen tilanteen, näin sinut vieressäni. Näin veriset kasvosi ja tunsin kylmän kätesi, joka oli tarttunut viimehetkellä kädestäni, kuin olisit tiennyt mitä tuleman pitää. Olin hysteerinen. En voinut kuin kiljua ja itkeä. Halasin sinua ja suutelin verisiä huuliasi, mutta et reagoinut mitenkään. Silloin tajusin, että olit poissa-lopullisesti. Huusin ja raivosin, miksi tämän piti tapahtua juuri meille kahdelle, joilla oli muutenkin ollut niin vaikeaa ja kun tunsin asioiden jo pikkuhiljaa järjestyvän kohti parempaa. Miksi meidän pitikään lähteä ajamaan juuri silloin huolimatta siitä, että olimme kumpikin juoneet ja kun yritit vielä sanoa ettet kykene kuskiksi, mutta en kuunnellut sinua. Minä halusin vain pitää vähän hauskaa.
Vihaan itseäni. Kaikki oli minun syytäni, ja sitä mieltä ovat sinun vanhempasikin, jotka eivät oikeastaan missään vaiheessa pitäneet minusta ja nyt syyllistävät minua rankasti. En tiedä jaksanko elää tässä syyllisyydessä ja yksinäisyydessä enää kauaa, sillä elämälläni ei ole enää mitään merkitystä ilman sinua. Mukanasi kuoli osa minusta, se osa, joka osaisi rakastaa ja iloita, mutta enää ei ole syytä iloitakaan, sillä mikään ei saa minua hetkeksikään unohtamaan tapahtunutta. Olen menettänyt kaikkein arvokkaimman ja rakkaimman, sinut. Pahinta kaikessa on se, että vasta nyt ymmärrän kuinka tärkeä minulle olit, enkä ehtinyt sitä koskaan sinulle kertomaan, mutta toivon koko sydämestäni että tiesit sen jo silloin.
Tunsin vihaavani sitä ylempää voimaa, joka meidät oli tuominnut eroamaan ja joka vei sinut kauas pois luotani. Miksi se teki sen? Mitä pahaa olemme sille tehneet? Ei tämän pitänyt tapahtua sinulle. Et ansainnut tätä, sillä minun se olisi pitänyt kuolla. Sinun elämäsi oli vielä niin kesken. Sinulla oli mahtava tulevaisuus edessäsi, kun taas minulla ei ole mitään. Minun tulevaisuuteni oli meidän tulevaisuutemme ja nyt se on hajonnut tuhansiksi palasiksi, enkä usko osaavani yksin uutta rakentaa, sillä se hajonnutkin oli meidän yhdessä kokoama. Kaikki ne haaveet, kaikki ne suunnitelmat; tulevien lasten nimet ja hääpäivä. Ja sitten kävikin näin, voi tämä on niin väärin. Mutta älä pelkää rakas. Emme joudu olemaan enää kauaa erillämme, koska aion tulla perässäsi, pian. Lupaan sen. Sillä en voi elää ilman sinua. Rakastan sinua nyt, ja aina. Sitten me voimme taas olla yhdessä, jossain kauniimmassa maailmassa vailla murheita tai pelkoa toistemme menettämisestä. En halua menettää sinua enää koskaan.
Hei rakkaani!
Ajattelin vielä kirjoittaa sinulle muutaman rivin, koska minulta jäi niin paljon sanomatta ja tekemättä. Suru on peittänyt minut alleen sankkana ja raskaana. Ikävä on viiltänyt sieluni riekaleiksi, täyteen kipeitä haavoja, jotka tuntuvat joka hetki, ja kipu vie kaiken voimani ja elämänhaluni. Jätit elämääni niin suuren aukon, että tunnen olevani palapeli, jonka palasista osa on hukassa eikä sitä silloin saa valmiiksi, vaikka kuinka yrittäisi. Kyyneleet valuvat jälleen pitkin poskiani. Ne sokaisevat silmäni niin etten meinaa nähdä tätä paperia, mutta yritän kuivata niitä vähemmäksi, jotta pystyn jatkamaan.
En voi vieläkään todella uskoa, että olet poissa. Olet jättänyt tämän kaiken; joukon ihmisiä kaipaamaan sinua minut mukaan luettuna, yksin keskelle tyhjyyttä ja surua, sen lisäksi maailman, joka oli juuri alkanut näyttämään sinulle tietä monien vaikeuksien jälkeen. Ei ole kaukaakaan siitä kun meinasit itse tehdä ratkaisusi, ja ehdin jo pelätä, että kaikki olisi pian ohi. Että menettäisin sinut lopullisesti. Me kuitenkin selvisimme siitä yhdessä ja elämä hymyili meille jälleen aurinkoisena, vailla huolia. Olimme vihdoinkin onnellisia, rakkauden ympäröimiä. Mutta elämä ei ole niin yksinkertaista, vaan julmaa ja sen sain taas kokea, kun heräsin tuosta haaveunesta kovakouraiseen nipistykseen ja takaisin tähän todellisuuteen. Kohtalo päätti puolestasi ja vei sinut minulta ja monilta muilta, jotka sinua niin rakastivat ja rakastavat edelleen.
Ei tarvittu kuin yksi yö. Yksi niistä monista, jotka olimme viettäneet hurjine seikkailuineen. Mutta kukapa olisi voinut uskoa, että tämä jäisi viimeiseksi, että sinä poistuisit keskuudestamme näin yhtäkkiä. Se oli vain silmänräpäys, huuto ”varo tuota puuta!” ja pamaus. Kun tajusin jälleen tilanteen, näin sinut vieressäni. Näin veriset kasvosi ja tunsin kylmän kätesi, joka oli tarttunut viimehetkellä kädestäni, kuin olisit tiennyt mitä tuleman pitää. Olin hysteerinen. En voinut kuin kiljua ja itkeä. Halasin sinua ja suutelin verisiä huuliasi, mutta et reagoinut mitenkään. Silloin tajusin, että olit poissa-lopullisesti. Huusin ja raivosin, miksi tämän piti tapahtua juuri meille kahdelle, joilla oli muutenkin ollut niin vaikeaa ja kun tunsin asioiden jo pikkuhiljaa järjestyvän kohti parempaa. Miksi meidän pitikään lähteä ajamaan juuri silloin huolimatta siitä, että olimme kumpikin juoneet ja kun yritit vielä sanoa ettet kykene kuskiksi, mutta en kuunnellut sinua. Minä halusin vain pitää vähän hauskaa.
Vihaan itseäni. Kaikki oli minun syytäni, ja sitä mieltä ovat sinun vanhempasikin, jotka eivät oikeastaan missään vaiheessa pitäneet minusta ja nyt syyllistävät minua rankasti. En tiedä jaksanko elää tässä syyllisyydessä ja yksinäisyydessä enää kauaa, sillä elämälläni ei ole enää mitään merkitystä ilman sinua. Mukanasi kuoli osa minusta, se osa, joka osaisi rakastaa ja iloita, mutta enää ei ole syytä iloitakaan, sillä mikään ei saa minua hetkeksikään unohtamaan tapahtunutta. Olen menettänyt kaikkein arvokkaimman ja rakkaimman, sinut. Pahinta kaikessa on se, että vasta nyt ymmärrän kuinka tärkeä minulle olit, enkä ehtinyt sitä koskaan sinulle kertomaan, mutta toivon koko sydämestäni että tiesit sen jo silloin.
Tunsin vihaavani sitä ylempää voimaa, joka meidät oli tuominnut eroamaan ja joka vei sinut kauas pois luotani. Miksi se teki sen? Mitä pahaa olemme sille tehneet? Ei tämän pitänyt tapahtua sinulle. Et ansainnut tätä, sillä minun se olisi pitänyt kuolla. Sinun elämäsi oli vielä niin kesken. Sinulla oli mahtava tulevaisuus edessäsi, kun taas minulla ei ole mitään. Minun tulevaisuuteni oli meidän tulevaisuutemme ja nyt se on hajonnut tuhansiksi palasiksi, enkä usko osaavani yksin uutta rakentaa, sillä se hajonnutkin oli meidän yhdessä kokoama. Kaikki ne haaveet, kaikki ne suunnitelmat; tulevien lasten nimet ja hääpäivä. Ja sitten kävikin näin, voi tämä on niin väärin. Mutta älä pelkää rakas. Emme joudu olemaan enää kauaa erillämme, koska aion tulla perässäsi, pian. Lupaan sen. Sillä en voi elää ilman sinua. Rakastan sinua nyt, ja aina. Sitten me voimme taas olla yhdessä, jossain kauniimmassa maailmassa vailla murheita tai pelkoa toistemme menettämisestä. En halua menettää sinua enää koskaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
(nyyh) niin surullista ja kaunista.
minä alan ihan itkeä (yhyyyhyyyy)