Mitä mun pitäisi tehdä, äitini on ollut tämän viikon tosi huonossa kunnossa, ei ruoka maistu?
On ollu 20vuotiaasta asti nyt 57 vuotias, eli laittanut sormet kurkkuun että saa oksennettua, hänen mielestä pitää olla tosi laiha, mutta hän itse ei puhu täsätä oksentelusta, me muut omaiset nähdään kuinka hän laihtuu silmissä.äidillä oli aivoverenvuoto kolme vuotta sitten ja hänelle laitettiin shutti päähän, hänellä halvaantui oikea puoli kokonaan, mutta on parantunut, tämän sairaalareissun jälkeen hän vähän lihoikin oli ihanaa katsoa että oli lihaa luitten ympärillä, mutta nyt vuosi takaperi hänen painonsa on ruvennut laskemaan roimasti.tänään soitettiin hänelle ampulanssi, mutta ei suostunut lähtemään sairaalaan, ampulanssi miehet sanoi ettei he ketään voi viedä väkisin joutuvat itse syytteeseen, poliisit olisi ollut viimeunen apu jotka olisivat vieneet hänet sairaalaan, mutta juttelin lääkärin kanssa puhelimessa ja hän sanoi jos hänellä on tajunta talella niin ei ole hätää, kuin hänet saataisin juomaan enemmän, syömään käski katsoa viikonlopun yli ja koittaa puhua äiti ympäri että menisi lääkärille, huoli on kun äiti on ihan voimaton ja kävelee vaappuen ja shutti hänen päässään,äiti oli ke- kaatunut vessan lattialle ja lyönyt otsansa, lääkäri sanoi tosiaan että koitetaan puhua hänen ympäri että menisi lääkäriin ja ei ole hätää koska muisti pelaa hyvin, vaikka puhuukin soperrellen, äitini on ollut ennenkin anoreksian takia sairaalassa puolikin vuotta kerralla.,mutta kun ei suostu menemään lääkärille on koko ikänsä ollut tälläinen ja tosi jääräpää, mutta huoli on kova.

Vastaukset 1
Vanhimmat
äitini vietiin kaksi tuntia sitten sairaalaan ampulansilla, olin hänen luonaan ja hän kaatui lattialle ja löi päänsä niin että nenästä tuli verta ja vasemmalle poskelle tuli haavoja, hänellä oli nyt verenpaine 55/ 95 ja päivällä 66/ 110, ampulanssi miehet sanoi jos minä ( omainen) menisin pois että äitini suostuisi lähtemään sairalaan ja niin hänet sitten vietiin SUURI KIITOS jo etukäteen ampulanssi miehille, että saivat äitini lähtemään, hänet vietiin rullatuolissa, kiitän ampulanssimiehiä kun näen heidät, itselläkin putoi sata kiloa huolta harteilta.ETTÄ ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET IHANNOIKAA LAIHUUTTA sekun johtaa vakaviin sairauksiin, eikä ole hienoa että, ihminen on, että "LUUT" kolisee täytyy olla lihaa luitten ympärillä ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta äitini kohdalla jo viides,liika laihuudeta voi saada aivoinfarkteja jota sitten voi seurata, että sinun aivosi vaurioituvat osittain, joka sitten tarkoittaa ettet ajattele ja toimi samalla tavalla kuin ennen.MITTIKKÄÄ HYVÄT IHMISET ÄLKÄÄ LEIKKIKÖ TERVEYDELLÄ,äitini kun sai aivoverenvuodon liika laihuuden takia ja siitä hänellä jäi pysyviä vaurioita ja on shuntti päässä joka laitettiin kun hän sai aivoverenvuodon eli shuntti on pieni ohut "letku" joka korvaa veri suonta niin että veri pääsee virtamaan selkäytimeen.ETTÄ LOPETTAKKAA LAIHUUDEN IHANNOIMINEN, ette ymmärrä sairauden (anoreksia) edetessä salakavalasti itse tiedostamaan mihin se voi johtaa.