Hei!
Ajattelin kirjoittaa teille välivuotta viettäville kannustavan esimerkin siitä, kuinka itse vietin välivuoteni. Tiedän kyllä sen turhautumisen tunteen, kun saa tietää, että edessä on välivuosi. Olisi ihanaa päästä omilleen, pois vanhempien katon alta ja itsenäistyä, kokeilla omia siipiä. Toisaalta, ainakin minusta tuntui, että olen kovin kyllästynyt vanhoihin kuvioihin paikkakunnallani. Paikka ei ole kovin suuri ja kaikki asiat ovat tuttuja ja tylsiä. Kaipasin myös maiseman vaihdosta, uusia ihmisiä ja uusia kuvioita.
Ilokseni pääsin kuitenkin työhaastatteluun. Halusin paikkaa todella paljon, koska sen voimin saisin kerättyä lisäpisteitä hakemalleni alalle. Toki kokemus oli yhtä tervetullutta! Haastattelija soitti samana päivänä, ja ilmoitti, että paikka oli minun.
Vietin välivuoteni tosi mukavassa työpaikassa äärettömän mukavien ihmisten parissa. Olen (tai ainakin luulen) nyt hiukan fiksumpi aloittaessani opintoja, kun minulla on alalta jo vuoden kokemus. en vaihtaisi sitä missään nimessä pois. Lähdin siis paremmin eväin kohti pääsykokeita.
Panostus pääsykokeisiin, sekä välivuoteen palkittiin. Sain haaveilemani opiskelupaikan! Välivuosi vuoden aikana voi siis kerätä kokemusta alalta tai rahaa takataskuun (sitä muuten tulet tarvitsemaan!). Välivuosi ei ole maailmanloppu! Tsemppiä kaikille välivuotta viettäville!
Ihana Välivuosi! : )
8
1924
Vastaukset
- kuulostaa :)
saako kysyä mitä alaa opiskelet? oispa itelläkin noin onnistunut välivuosi..mutta kerkeehän tässä vielä :)
- ComeOn!
...eli kasvatustiedettä. Minulle unelma-ala! :) Tsemppiä kaikille! :)
- Lilia_
Itse vietin kokonaiset 3 välivuotta, oikeastaan tekemättä mitään, jonkin aikaa olin töissä. En osannut laisinkaan stressata välivuosista, enkä edes hakenut mihinkään kouluun.Pdin vain hauskaa, matkustelin ja urheilin, elin. En voi tajuta tuota kun yhdestä välivuodesta vedetään hirveä stressi päälle. Viime keväänä kuitenkin ryhdistäydyin, hain hse:lle ja pääsin sisälle, mieluummin tosin viettelisin nytkin välivuotta =)
- myös!
Nyt minullakin on kolmas välivuosi menossa. Kahtena ekana en edes halunnut minnekään, nyt olisin jo valmis opiskelemaan. Viime keväänä hainkin ihan tosissaan biologiaa lukemaan, mutta en päässyt sisään.. :(
Mua ahdistaa tosi paljon, tuntuu et mua pidetään ihan luuserina kun en ole vieläkään opiskelemassa. Miten suhun suhtauduttiin? - Lilia_
myös! kirjoitti:
Nyt minullakin on kolmas välivuosi menossa. Kahtena ekana en edes halunnut minnekään, nyt olisin jo valmis opiskelemaan. Viime keväänä hainkin ihan tosissaan biologiaa lukemaan, mutta en päässyt sisään.. :(
Mua ahdistaa tosi paljon, tuntuu et mua pidetään ihan luuserina kun en ole vieläkään opiskelemassa. Miten suhun suhtauduttiin?Eihän se ihmisarvo ole mistään opiskelupaikasta kiinni, ei saa liikaa miettiä mitä muut ajattelevat, vaan kulkea omia polkujaan, niinkuin itselleen on hyvä. En itse ole kokenut saavani mitenkään outoa suhtautumista, pikemminkin monet aloittaneet ovat ikäisiäni, en ainakaan vielä itseäni vanhaksi tunne :) Ei kukaan ole tullut kyselemään että mitäs olet lorvinut viime vuodet ;) Otan tämän laiskottelun positiivisena, olen saanut luotua jo ennen opiskelua hyviä kontakteja, ensi kesänä aloitan projektipäällikkönä eräässä firmassa, ja tätähän paikkaa en olisi ilman välivuosia saanut :)
Koin nuo vuodet kypsymisen vuosina, olen sellainen persoona että tarvitsen moneen asiaan enemmän totuttelua kuin muut, en olisi mitenkään pärjännyt yliopistomaailmassa raakileena. Ja hyvin tämä asenne on kantanut =)
Aivan hyvin ehdit vielä opintosi aloittaa ja suorittaa, ei kannata liikaa murehtia, töitä ja opiskelua ehtii kyllä tehdä lopun elämän ! - Painostuksen uhri
Lilia_ kirjoitti:
Eihän se ihmisarvo ole mistään opiskelupaikasta kiinni, ei saa liikaa miettiä mitä muut ajattelevat, vaan kulkea omia polkujaan, niinkuin itselleen on hyvä. En itse ole kokenut saavani mitenkään outoa suhtautumista, pikemminkin monet aloittaneet ovat ikäisiäni, en ainakaan vielä itseäni vanhaksi tunne :) Ei kukaan ole tullut kyselemään että mitäs olet lorvinut viime vuodet ;) Otan tämän laiskottelun positiivisena, olen saanut luotua jo ennen opiskelua hyviä kontakteja, ensi kesänä aloitan projektipäällikkönä eräässä firmassa, ja tätähän paikkaa en olisi ilman välivuosia saanut :)
Koin nuo vuodet kypsymisen vuosina, olen sellainen persoona että tarvitsen moneen asiaan enemmän totuttelua kuin muut, en olisi mitenkään pärjännyt yliopistomaailmassa raakileena. Ja hyvin tämä asenne on kantanut =)
Aivan hyvin ehdit vielä opintosi aloittaa ja suorittaa, ei kannata liikaa murehtia, töitä ja opiskelua ehtii kyllä tehdä lopun elämän !Itse kävin lukion keskivertopapereilla (kielet tuottivat ongelmia). Itse koin valtavaa painetta perheen puolelta saada arvostettu opiskelupaikka. Kevät oli suoraan sanottuna täyttä helvettiä, kun luki pääsykokeisiin, ja takaraivossa takoi koko ajan, että menettäisi muiden silmissä arvonsa, jos en pääsisi sisään. Erityisesti sisarusten puolelta koin valtavaa painetta, sillä sisarukseni ovat käyneet yliopistokoulutuksen ja pääsivät ns. suoraan koulun penkiltä töihin valmistuttuaan ja hyvin heillä on mennyt. Ei olisi kivaa, kun sisarukset kastovat nenän vartta pitkin luuseria, joka ei päässyt sisään yliopistoon. Ei myöskään olisi kivaa olla se ainainen "tyhmä" ja pilkan kohde.
Sen verran valaisen vielä nykytilannetta, että en päässyt siihen "arvostettuun" yliopistoon, vaan pääsin (vain) AMK:hon. Nyt olen siis virallisesti se luuseri.
Ja ihan tarkoituksella valitsin tuolle varasijalle AMK:n toiselta paikkakunnalta, jotta pääsisin kauemmaksi sisaruksista ja heidän ylepilystään ja olin melko varma, että en pääsisi sinne yliopistoon.
- henkka
olisin halunnut pitää välivuoden peruskoulun jälkeen ,tehdä töitä ja miettiä minne haluan oikeasti opiskelemaan... nyt olen matkailua-alalla ja olen sata- varma että tänne en jää. tähän mennessä olen vain miettinyt että minne alalle vaihdan. en ainakaan asiakas palveluun..
- unohdin
koko vuosi on ollut tähän mennessä turhaa opiskelua (paitsi yhteiset opinnot esim. enklanti, ruotsi, matikka yms... )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117124
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t334199törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/393675Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3981940- 321457
- 351438
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi621357Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121078Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1721055Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111010