Kuinka

on menettänyt uskonsa kavereihinsa? Itselläni on hyviä ystäviä, jotka asuvat toisella paikkakunnalla, mutta nykyisellä paikkakunnalla olen yksinäinen. Oikeastaan lapsuudenystävät ovat ainoita perheen ulkopuolisia ihmisiä, joihin pystyn luottamaan ja jotka ovat myös sen arvoisia. Harmi vain etten heitä näe.
Muuten olen ollut aika lailla sellainen henkilö, joka tekee asioita toisten puolesta. Jotenkin eksyn aina sanomaan "joo", vaikka olen päättänyt muuta. Minulle soitetaan jos ei ole ketään muuta jolle soittaa. Jos itse soitan jollekin niin takuulla ei ole aikaa nähdä yms.

Ja sitten jos sanotkin joskus "ei" niin johan toisessa päässä ihmetellään ja manataan hankalaksi. Ja taas seuraavalla kerralla tulee spontaanisti se "joo". Kyllä kai se ketä tahansa kuluttaa jos ollaan ystäviä vain silloin kun halutaan tukipuuta tms. Ja sitten muuten pidetään yksinkertaisena ja väheksytään seuraa.
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaverit ovat olleet etupäässä vain sellaisia, jotka oksentavat pahan olonsa toisen päälle. Se ei ole reilua, niinpä nyt yksin.

Äänestä
  • jaksat yksin, voimia:)

    Äänestä

Kaipa niille ihmisille pitäisi kommentoida tuosta asiasta. Tyyliin että "oletko sä huomannut, että sulla ei ole koskaan aikaa mulle, kun mä sua tarvitsen. Mutta sitten kun sä tarvitset mua, niin käytät mua likakaivona murheillesi, ja jos sanon ei, niin alat manaamaan kuinka vaikea MÄ olen, kun itseasiassa sä olet se vaikea. Olisit myös mulle se YSTÄVÄ, kerran mäkin olen sitä sulle aina. Ystävyys kun on nääs kahden kauppa." Jotenkin tuolleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moni täällä kirjoitti:

on menettänyt uskonsa kavereihinsa? Itselläni on hyviä ystäviä, jotka asuvat toisella paikkakunnalla, mutta nykyisellä paikkakunnalla olen yksinäinen. Oikeastaan lapsuudenystävät ovat ainoita perheen ulkopuolisia ihmisiä, joihin pystyn luottamaan ja jotka ovat myös sen arvoisia. Harmi vain etten heitä näe.
Muuten olen ollut aika lailla sellainen henkilö, joka tekee asioita toisten puolesta. Jotenkin eksyn aina sanomaan "joo", vaikka olen päättänyt muuta. Minulle soitetaan jos ei ole ketään muuta jolle soittaa. Jos itse soitan jollekin niin takuulla ei ole aikaa nähdä yms.

Ja sitten jos sanotkin joskus "ei" niin johan toisessa päässä ihmetellään ja manataan hankalaksi. Ja taas seuraavalla kerralla tulee spontaanisti se "joo". Kyllä kai se ketä tahansa kuluttaa jos ollaan ystäviä vain silloin kun halutaan tukipuuta tms. Ja sitten muuten pidetään yksinkertaisena ja väheksytään seuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu