Eli siinä kehitysjohtaja hommassa olikin kyse Timon sivuunlaitosta. Itse olin ymmärtänyt, että olisi ollut aito tarve, mutta niinkun Kalevassa tänään timo kirjoitti kaikki hoituu nykyisinkin voimin. Mihinhän se Timo sitten olisi torpattu 3v päästä?
Aution Timon
vastine
51247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kehitysjohtajaa esitetään tekemään kunnanjohtajan töitä että Vallis voi rauhassa käydä hirvijahdissa ja villisikajahdissa ja pitkillä lounailla ja olla reissuissa joista ei tuloksia ole syntynyt eikä synny.
Mielestäni Autio vastineessaan vihjaa että PV ei ole tehnyt niitä hommia joita viikolla lehdessä luetteli (talouden tasapainottaminen mm tärkeimpänä). Vaan: NEKIN TYÖT ON TEHNYT JOKU MUU, vaikka PV yrittää sympatiapisteitä kerätä valtavilla viikkotyötyötuntimäärillä. Lukekaamme pöytäkirjoista, kuka ne asiat on valmistellut, sehän se lienee työn tehnyt eikä esittelijä.
tuntilistan paisutukseen?
Tartteko hän muuta hommaa?
Kunnanjohtajan "valtavan työpanoksen" Haukiputaan kunnan kehittämiseksi kaikki kunnan virastossa työskentelevät tietävät. Ehkä kunnanjohtajan pitäisi vetäytyä johonkin vähemmän työtä vaativaan homaan kun hän on niin rasittunut että pitää oikein lehden palstoilla tehtyjä työtuntimääriään kuuluuttaa.
Noin kauhealla työmäärällä kunnanjohtajalta menee pian terveys ja me kuntalaiset joudumme vieläö ne sairaslomatkin kaiken muun ohella kustantamaan kunnan rahattomasta kassasta.
jo Roivainen ja Vehkaperäkin tunnustamaan tosiasiat, jos heistä siihen ei ole niin toivottavasti heidän ryhmänsä alkavat toimimaan uskottavasti. Autio on ahkera mies ja uskalias kun kirjoituksellaan pyyhkii pois kaikki pv:n väitteet työn paljoudesta sun muusta.