Ei tää piina lopu koskaan. Yöt menee valvoessa, päivät unessa. Oksettaa, itkettää, ketuttaa. Liikaa vastoinkäymisiä. liikaa huolia. Ei jaksa enää. Mä en vaan jaksa. Tuntuu, että pää hajoaa ihan kohta. Onhan mulla ystäviä, mutta en osaa puhua heille, tai en kehtaa sanoa olevani hajalla. Lääkärille vois mennä, mutta en halua. Ne lykkää pillereitä ja maailma näyttää paremmalta taas vähän aikaa, kunnes teho lakkaa ja koko homma luisuu taas käsistä. Juuri, kun sain asiat järjestykseen, ne hajosi taas. Isä ei parane enää koskaan ja odottelen tulevaa pala kurkussa. Pari viikkoa sitten kaikki piti vielä mennä hyvin, mutta eilen tuli masentava uutinen taas. Tää ei pääty iloisesti kenenkään kohdalla. Antakaa siinä sitten anteeksi, mä en vaan jaksa enää...
Elämä on
hanurista
1226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vaikka jutteleen psykologille. Saattaa helpottaa, kun saa purkaa suruaan, ahdistustaan jollekin. Itse olen käynyt nyt neljä vuotta mielenterystoimistossa purkamassa pahaa oloa, mikä on aiheutunut lähinnä vaikeasta ihmissuhteesta. Tilanne ei ole vieläkään ohi, mutta nyt alkaa olemaan hieman toivoa. En olisi tähän asti selviytynyt ilman terapeuttini tukea.
Jos et saa puhuttua, kirjoita. Itse kirjoitan aina terapeutilleni, varmuuden varalta, jotta saan sanottavani ilmaistua.