En saa itseäni sohvalta ykös. Se, että sängystä nousin, oli jo vaivan takana. Tämä päivä menee taas näin. Makaan vaan ja olen. En jaksa muuta. Itku tulee lupaa ja paikkaa kysymymättä. Se tulee vaikka estäisin. Olen niin väsynyt taistelemaan tässä elämässä. Joku toinen olisi luovuttanut jo aikaa sitten, mutta minä olen sinnikkäästi jaksanut tähän asti. Tiedän ettei kenenkään elämä ole helppoa, mutta minulle on annettu liikaa painoa. Tämä kaikki on liikaa tällä hetkellä. En nuku oikein ollenkaan. Avomies sai tarpeekseen sängyssä pyörimisestäni ja nukkuu nykyään sohvalla. Suutun mitättömistä asioista, en jaksa keskittyä mihinkään. Haluaisin vain olla. Rauhassa. Päätä särkee koko ajan, mikä johuu varmaan siitä unenpuutteesta. Hitto, miksi elämän pitää olla niin vaikeaa? Haluaisin luovuttaa, mutta ei minusta ole edes siihen.
masennus
iski
3436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on kirkasvalolamppu käytössä, mulle on siitäkin apua. sitten kun vähänkin jaksaa nii ulos. just yritän kerätä tarmoa, että jaksasin lähtee kävelylle. ulkoilu auttaa valtavasti. sen päälle sauna (ja avanto) jos mahdollista.
ruoka on myös tärkeää, mässyruoka tekee pahaa ja vie voimat. sitä ja suklaata ja jätskiä tekee kyllä mieli mutta ei siitä tule kuin hetken huuma ja lisää kiloja ja entistä heikompi olo.
hedelmiä ja vihanneksia,kalaa ja kanaa. niitä suositellaan.
nyt kun olet päässy jo koneen ääreen niin siitä seuraavaks punnerrat ittes ulos. sääli ei auta.
tsemppiä. nähdään ulkona. päänsärky tulee liikunnan puutteesta.
En usko, että tähän mitkään lamput ja ulkoilut auttaa. Mun elämä menee päin honkia tällä hetkellä niin lujaa, ettei mukana meinaa pysyä enää. Eräs läheiseni tekee kuolemaa ja itse taistelen oikeudessa erään inhottavan pedofiilin takia. Jaksa tässä sitten ulkoilla ja ajatella positiivisesti. Varmaan sinä jaksat, minä en.
Moi! Tiedän tunteen, mikä sua riepottelee. Se unen puute vain pahentaa asiaa, joten suosittelen lääkärissä käyntiä... Itselläni helpotti jo pelkästään se, et uskalsin aukaista suuni ja puhua puolueettomalle taholle. Se ei ole helppoa, mut helpottavaa ja vapauttavaa... Sen jälkeen otin itselleni aikaa ja kävin asioita melkoisen tarkasti läpi, mitä voisin tehdä toisin ja mitkä on ne asiat mitkä mun mielen painoi maahan?! Masennus on yleensä uusiutuva sairaus ja itsellä se toisinaan kolkuttelee nurkissa(lähinnä kaamos aikaan), mut haen sillon voimia läheisistä ja jos ei sieltä apuja saa niin oon valmis kyl uusimaan sen lääkäri reissun! =) Ja tietty se auttaa jaksamaan, ku mulle ja mun tyttöystävälle tulee vauva... Tosin hieman pelottaa ajatus siit, etten vois masennuksen vuoks olla heidän apuna ja/tai tukena... Toivottavasti sä löydät sen sun valon jostai... ja se et purat turhautumisen kiukuttelemalla ei kyl auta mitään... Sun läheiset esim. avomies kyl aivan varmasti on siel sua varten ja auttaa niin hyvin ku osaa, mut sun pitää avata niille sun tuska. Edelleenkään se ei oo helppoo, mut auttaa kyl! =) Ja en tiä toimiiks se muilla, mut oon laittanu mun tunteita melkoisen paljon paperille runo muotoon... siinä oppii katselemaan sitä asiaa monelta kantilta, ku miettii kuin ne sanat vois sitä kipua kuvastaa!