Vaasan palosta on nyt viikonloppuna media kirjoittanut täysin ansaitusti. Se oli Vaasan historian suurin ja merkittävin tapahtuma.
Vaasan kaupunki syttyi palamaan tiistai-aamunaklo 10.15 Suomen aikaa 3 päivänä elokuuta 1852
huolimattomasta tulenkäsittelystä. Tästä on oltu tietoiset jo kauan historiassa, mutta siitä, että millä tapaa se on tapahtunut siinä on ollut aukkoja. Tämän asian tutki sisäasiainministeriön suurpalotutkija ja Keskusrikospoliisin ylikonstaapeli evp. Mauri Pitkämäki ja häntä avusti palomestari Pentti Herala.
Kummallakin on pitkäaikainen kokemus ja tietotaito
miten asiaa selvitetään. Ensinnäkin moninkertaisesti he tutkivat kuka oli palonaiheuttaja. Tässä oli luotettavana tietolähteenä kirkonkirjat ja lääketieteen tohtori
Mathias Cristian Churbergin kertomus potilaastaan joka oli yllättäen tullut hevosen kanssa Vöyriltä korkeassa kuumeessa ja eli ainoastaan parisen tuntia. Koska aika oli lyhyt kertoi Churberg ,että hän ei kirjannut tätä vöyriläistä miestä sairaalan potilasluetteloon ja asian todenperäisyys tarkistettiin maakunta-arkistosta jossa on tallella sen vuoden potilaskirjat. Nimensä hän oli sanonut tohtorille ja hän pyysi tohtorilta, että hän saisi kertoa kuka aiheutti Vaasan kaupungin palon. Ja hän kertoi olleensa syyllinen tulen irtipääsyyn ja tunnusti kaiken lääkärilleen, ettei muita syyllistettäisi.
Miten nimi saatiin selville?
Asiaa tiedusteltiin kirkkonherran virastosta
kuolleitten luetteloista ja sieltä löytyi vain yksi johon tuntomerkit soveltui täysin. Ei ollut epäilystäkään enää nimestä. Hän oli Vöyrin Lotlaxin kylässä asuva Ohlssin talon torppari
Mårten Pehrinpoika Ohls. Hän ei ollut kantatilan
Ohlssin talon sukulainen, heitä ei löydy Ohlssin
luetteloista ei Mårtenia eikä Pehriä. Sieltä löytyy oma sarakkeensa jossa on Mårten Pehrinpoika Ohls
ja hänelle on merkitty kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä lapsina 1831. Hänelle ei jäänyt
sukulaisia Vöyrille ja kirkonkirjojen pohjalta voi päätellä
että hän oli jostain muuttanut, mutta mistä Vöyrin Lotlaxin kylään. Hän sai torpan paikan Ohlssin talosta jota hän viljeli (nyk. vuokraviljelijä).
Hän maksoi vuokransa torpastaan päätalolle työllään. Ilmeisesti ehkä (ei ole tiedossa) oli vain yksi torppa ja sitä sanottiin Ohlssin torppariksi koska oli tyypillistä että oli ainoastaan oma- ja isännimi. Siitä hän on omaksunut sukunimekseen OHLS. Tällä hetkellä Mårten Pehrinpojalla ei ole Vöyrillä enää sukulaisia takenevastikaan.
Tämä tuli oheismateriaalina palotutkijoilla. He eivät tehneet työtään historian harrastelijoina
vaan ammatti-ihmisinä virkavastuulla. Minun tehtäväni oli kirjata tulokset loppuraporttia varten. Tutkimus raportti kaikkinen liiteaineistoineen on Pohjanmaan museon kokoelmissa ja ne tullaan myöhemmin luovuttamaan Vaasan kaupungin arkistoon, maakunta-arkistoon,
Vasa Ensis kokoelmaan pääkirjastoon ja yliopiston kirjastoon. Tutkimusraportit tullaan julkaisemaan kirjana ensi tammikuussa.
Palonsyylle ei ole silminnäkijä kertomuksia koska paikalla ei ollut ketään muuta kuin Mårten itse.
Tässä joutui tutkijat määrittelemään palo-oppia,
omaa kokemustaan paloalalta ja sen pohjalta rakentaan teorian joka on uskottavin. Mutta piipun putoaminen suusta nukkuessa on täysi mahdottomuus.Jos näin olisi tapahtunut niin piippu olisi pudonnut olkaan kohdalle ja lähtenyt kytöpalona alaspäin. Siitä olisi syntynyt kuumuus
joka olisi herättänyt Mårtenin ja sitten olisi tullut savua joka olisi kehkoihin mentyään saanut yskän kohtauksen ja viimeistään Mårten olisi saanut häkämyrkytyksen ja kuollut. Vajan jätteistä olisi löytynyt näin ollen palanut ruumis. Näin ei tapahtunut. Tässä edettiin Märtenin omaa kertomusta jossa kertoi että hän heräsi kello kymmenenaikaan, venytteli itseään ja alkoi sytyttää piippuaan. Hän oli humalaansa nukkunut kokonaista viisi tuntia. Tässä on se kohta jossa tutkijat jatkaa mikä on uskottavinta ja se menisi näin:
Vapisevin käsin sytyttänyt piippunsa sytykkeellä
joko tulitikulla tai tuohuksella. Koska tulen syttäminen vapisevin käsin tuotti ongelmaa pääsi sytyke putoamaan sormista ja putosi sammaleisiin.
Sammaleet syttyi heti noin 30 neliösentin alalla
jonka palokokeeseen viitaten, tuli muutamaksi sekunniksi katsi ja sen jälkeen tapahtui iso humahdus joka johtui pölystä. Tässä toteutui palo-opin mukaisesti pöly, tuli ja happi. Kun tuli ja pöly yhtyy riittävän hapen kanssa syntyy ns räjähdys. Tuli ei ollut Mårtenin hallinnassa vaikka hän yritti tulen päälle viskata hevoslointa jota hän piti makuualustanaan. Tuleminen palavasta pehkuvajasta oli sekunttien kysymys. Mårten tuli pehkuvajasta ja huomasi että pihalla ei ollut ketään niin hän hyppäsi hevosen selkään. Muutamien minuuttien kuluessa pehkuvaja oli täysin tulessa
joka sitten huomattiin.
Todistusaineistona muun ohella oli maistraatin pöytäkirjat, maistraatti kuulusteli palon selvittämiseksi kymmeniä vaasalaisia. Mutta kukaan ei nähnyt sytyttäjää. Kupariseppä Kjellroos todisti että hän siirsi palokunnan tieltä kärryt
joita myöhemmin kukaan ei tunnistanut mutta todettiin ne vöyriläismallisiksi.
Tässä on lyhyesti se mikä ei mahtunut lehdistön tietoihin. Sikäli että tutkimus oli tarkistettavan asiantuntijoilla mm. Pohjanmaan museon tutkinoilla
ja he totesivat tutkimuksen päteväksi.
Vaasan kaupunki syttyi palamaan tiistai-aamunaklo 10.15 Suomen aikaa 3 päivänä elokuuta 1852
huolimattomasta tulenkäsittelystä. Tästä on oltu tietoiset jo kauan historiassa, mutta siitä, että millä tapaa se on tapahtunut siinä on ollut aukkoja. Tämän asian tutki sisäasiainministeriön suurpalotutkija ja Keskusrikospoliisin ylikonstaapeli evp. Mauri Pitkämäki ja häntä avusti palomestari Pentti Herala.
Kummallakin on pitkäaikainen kokemus ja tietotaito
miten asiaa selvitetään. Ensinnäkin moninkertaisesti he tutkivat kuka oli palonaiheuttaja. Tässä oli luotettavana tietolähteenä kirkonkirjat ja lääketieteen tohtori
Mathias Cristian Churbergin kertomus potilaastaan joka oli yllättäen tullut hevosen kanssa Vöyriltä korkeassa kuumeessa ja eli ainoastaan parisen tuntia. Koska aika oli lyhyt kertoi Churberg ,että hän ei kirjannut tätä vöyriläistä miestä sairaalan potilasluetteloon ja asian todenperäisyys tarkistettiin maakunta-arkistosta jossa on tallella sen vuoden potilaskirjat. Nimensä hän oli sanonut tohtorille ja hän pyysi tohtorilta, että hän saisi kertoa kuka aiheutti Vaasan kaupungin palon. Ja hän kertoi olleensa syyllinen tulen irtipääsyyn ja tunnusti kaiken lääkärilleen, ettei muita syyllistettäisi.
Miten nimi saatiin selville?
Asiaa tiedusteltiin kirkkonherran virastosta
kuolleitten luetteloista ja sieltä löytyi vain yksi johon tuntomerkit soveltui täysin. Ei ollut epäilystäkään enää nimestä. Hän oli Vöyrin Lotlaxin kylässä asuva Ohlssin talon torppari
Mårten Pehrinpoika Ohls. Hän ei ollut kantatilan
Ohlssin talon sukulainen, heitä ei löydy Ohlssin
luetteloista ei Mårtenia eikä Pehriä. Sieltä löytyy oma sarakkeensa jossa on Mårten Pehrinpoika Ohls
ja hänelle on merkitty kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä lapsina 1831. Hänelle ei jäänyt
sukulaisia Vöyrille ja kirkonkirjojen pohjalta voi päätellä
että hän oli jostain muuttanut, mutta mistä Vöyrin Lotlaxin kylään. Hän sai torpan paikan Ohlssin talosta jota hän viljeli (nyk. vuokraviljelijä).
Hän maksoi vuokransa torpastaan päätalolle työllään. Ilmeisesti ehkä (ei ole tiedossa) oli vain yksi torppa ja sitä sanottiin Ohlssin torppariksi koska oli tyypillistä että oli ainoastaan oma- ja isännimi. Siitä hän on omaksunut sukunimekseen OHLS. Tällä hetkellä Mårten Pehrinpojalla ei ole Vöyrillä enää sukulaisia takenevastikaan.
Tämä tuli oheismateriaalina palotutkijoilla. He eivät tehneet työtään historian harrastelijoina
vaan ammatti-ihmisinä virkavastuulla. Minun tehtäväni oli kirjata tulokset loppuraporttia varten. Tutkimus raportti kaikkinen liiteaineistoineen on Pohjanmaan museon kokoelmissa ja ne tullaan myöhemmin luovuttamaan Vaasan kaupungin arkistoon, maakunta-arkistoon,
Vasa Ensis kokoelmaan pääkirjastoon ja yliopiston kirjastoon. Tutkimusraportit tullaan julkaisemaan kirjana ensi tammikuussa.
Palonsyylle ei ole silminnäkijä kertomuksia koska paikalla ei ollut ketään muuta kuin Mårten itse.
Tässä joutui tutkijat määrittelemään palo-oppia,
omaa kokemustaan paloalalta ja sen pohjalta rakentaan teorian joka on uskottavin. Mutta piipun putoaminen suusta nukkuessa on täysi mahdottomuus.Jos näin olisi tapahtunut niin piippu olisi pudonnut olkaan kohdalle ja lähtenyt kytöpalona alaspäin. Siitä olisi syntynyt kuumuus
joka olisi herättänyt Mårtenin ja sitten olisi tullut savua joka olisi kehkoihin mentyään saanut yskän kohtauksen ja viimeistään Mårten olisi saanut häkämyrkytyksen ja kuollut. Vajan jätteistä olisi löytynyt näin ollen palanut ruumis. Näin ei tapahtunut. Tässä edettiin Märtenin omaa kertomusta jossa kertoi että hän heräsi kello kymmenenaikaan, venytteli itseään ja alkoi sytyttää piippuaan. Hän oli humalaansa nukkunut kokonaista viisi tuntia. Tässä on se kohta jossa tutkijat jatkaa mikä on uskottavinta ja se menisi näin:
Vapisevin käsin sytyttänyt piippunsa sytykkeellä
joko tulitikulla tai tuohuksella. Koska tulen syttäminen vapisevin käsin tuotti ongelmaa pääsi sytyke putoamaan sormista ja putosi sammaleisiin.
Sammaleet syttyi heti noin 30 neliösentin alalla
jonka palokokeeseen viitaten, tuli muutamaksi sekunniksi katsi ja sen jälkeen tapahtui iso humahdus joka johtui pölystä. Tässä toteutui palo-opin mukaisesti pöly, tuli ja happi. Kun tuli ja pöly yhtyy riittävän hapen kanssa syntyy ns räjähdys. Tuli ei ollut Mårtenin hallinnassa vaikka hän yritti tulen päälle viskata hevoslointa jota hän piti makuualustanaan. Tuleminen palavasta pehkuvajasta oli sekunttien kysymys. Mårten tuli pehkuvajasta ja huomasi että pihalla ei ollut ketään niin hän hyppäsi hevosen selkään. Muutamien minuuttien kuluessa pehkuvaja oli täysin tulessa
joka sitten huomattiin.
Todistusaineistona muun ohella oli maistraatin pöytäkirjat, maistraatti kuulusteli palon selvittämiseksi kymmeniä vaasalaisia. Mutta kukaan ei nähnyt sytyttäjää. Kupariseppä Kjellroos todisti että hän siirsi palokunnan tieltä kärryt
joita myöhemmin kukaan ei tunnistanut mutta todettiin ne vöyriläismallisiksi.
Tässä on lyhyesti se mikä ei mahtunut lehdistön tietoihin. Sikäli että tutkimus oli tarkistettavan asiantuntijoilla mm. Pohjanmaan museon tutkinoilla
ja he totesivat tutkimuksen päteväksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
että onkos Waasa oikeesti vain 154 vuotta vanha kun tämä nykyinen tehtiin aivan eri paikalle kun alkuperäinen ...
Ymmärrettävää ettei niin lyhkäisellä historialla voi kertyä merkittävää sydämen sivistystäkään :)
Vaasa juhlii nyt 400-vuotista juhlaa, kun Ruotsin valtionhoitaja Kaarle herttua antoi privileegiokirjeen Mustasaaren kaupungin perustamiseksi v. 1606. Vuonna 1611 Örebron valtiopäivät antoi privileegio- eli kaupunkioikeudet Vaasa nimiselle kaupungille ja oikeuden käyttää kuningassuvun nimeä Vaasa. Vaasan kaupunki oli 1611-1857 Vaasa nimellä ja sen jälkeen Nikolainkaupunki vuoteen 1918, jolloin kaupunkioikedet palautettiin Vaasa nimiselle kaupungille. Sodat ovat tuhonneet Vaasaa useasti viimeksi
1808-09.
Kaupunki paloi 1852 ja rakennettiin uuteen paikkaan eli Klemetsön niemelle ja uuden kaupungin juhlalliset avajaiset pidettiin 1.8.1862. Kaupunki rakennettiin uudelleen metsäiseen niemeen ja siinä elämä jatkuu yhä edelleen.
mut Vaasa on ollu tällä paikalla vasta 154 vuatta
Korjaus: 144 vuotta tällä nykyisellä paikalla virallisesti. Nykyiselle paikalle tuli maistraatin muuttokäsky 1862. Virallinen Vaasan lopettaminen pidettiin 31.7.1862 ja avajaisjumalanpalvelus kedskeneräisessä kirkossa
tellinkien keskellä 1.8.1862.
Sitten on lähetetty minun postilaatikkoon kaksi viestiä. mutta valitettavasti niitä ei saa auki.
Joten pyydän lähettäjiä uusimaan kysymyksen
suoraan sähköpostiosoitteeseeni niin kommentoin
jos haluatte julkisesti tällä palstalla.
[email protected]
lähetellyt, laita nimiä jotka on tähän syyllisiä
Miksi keskustelette Vaasan nykyisestä paikasta??? Onhan Vanha Vaasa -niminen kaupunginosa edelleen olemassa ja käsittääkseni kuuluu Vaasaan, vaikka moni sitä väittää Mustasaareksi.
Korjaa, jos olen väärässä.
Näyttää täällä joku provosoi minun nimelläni, kyseistä viestiä en ole koskaan lähettänyt. Koska kysymyksesesi on asiallinen niin vastaan siihen.
Vaasan kaupunki perustettiin sataman (nyk. vanhasatama) kylkeen Mustasaaren kirkonkylään Calamniuksen pelloille johon Kaarle-herttua totesi 2.10.1606 privilegio kirjeessään, että siinä olisi hyvä kaupungin paikka.
Syntyi Mustasaaren kaupunki. V.1611 Örebron valtiopäivillä annettiin privilegiot kuninssuvun
nimen mukaisesti Vaasan kaupungille. Nykyisen Marian kirkon raunioiden ympärille syntyi entinen Vaasa joka sijaitsi saarimaisella kummulla. Kaupungin sijainti myöhemmin todettiin, ettei se ollut paras mahdollinen. Myöhemmin Vaasa ja Korsholma lahjoitettiin 1651 kreivikunnaksi Gabriel Pentinpoika Oxenstiernalle.
1737 kaupungin pituus oli 803 metriä ja leveys 653 metriä. Tässä oli Vaasan kaupunki. Sitä ympäröi Mustasaari jonka erotti tulliaita. Tällä paikalla Vaasan kaupunki oli 31.7.1862 asti jolloin se lopetettiin keisarillisella käskyllä ja vaasalaisten tuli muuttaa Klemetsön niemelle jonne oli rakennuttu uusi vaasa ja sai privilegiooikeudet eli kaupunkioikeudet, tuli nimellä Nikolain kaupunki. Tosin nimi istui kovin huonosti vaasalaisten nimen käyttöön.
Käytännössä vanhanpaikan elämä loppui siihen.
Vanhat valokuvat 100 vuotta sitten osoittaa, että siellä ei ollut kuin muutama tönö jäljellä ja vanhoja kivijalkoja. Kun Vaskiluotoon rakennettiin rautatiesiltaa niin vanhankaupungin mullat vietiin junalla Vaskiluotoon. Sen vuoksi
triviaalikoulun on tänään kummunpäällä, mutta ei se sitä alkuperäisesti ollut. Sata vuotta sitten vanhasta kaupungista mitään ollut jäljellä, entinen hovioikeus rakennettiin kirkoksi. Vasta 1900-luvulla on syntynyt Vanha Vaasa kaupunginosana kun sitä alettiin rakentamaan.
Meillä on kaksi kaupunkia Uusi Vaasa ja Vanha Vaasa. Eli karkeasti sanottuna oli palanut vanhan kaupungin paikka rakentamattomana ja hyljättynä ja sitten uusi Nikolainkaupunki Klemetsön niemellä. Vaasa nimi tuli takaisin Suomen itsenäisen senaatin ensimmäisinä päätöksinä, näin tuli senaatilta "ihana" päätös vanhan nimen takaisin palauttamisesta.
Nythän on Vanha Vaasa rakentunut itsenäiseksi kaupungin osaksi vanhalle kaupungin paikalle.
Tänään samaa kaupunkia, mutta ei se aina ole näin ollut. Palon jälkeen kaupunki rakennettiin kokonaan uuteen paikkaan 10 kilometrin päähän. Nykyinen Vaasa ei ole koskaan kaupunkina palanut.
Meni kymmenen vuotta uutta kaupunkia rakennettaessa. Sitten on tehty kuntaliitoksia,
on liitetty kaupunginosia Vaasaan Mustasaaresta, puolet Palosaaresta, Huutoniemi jne.
Entisen Vaasan rauniot ja kivijalat omisti Vaasan kaupunki, rakennukset hajotettiin ja parempia rakennuksia siirrettiin uuteen paikkaan Klemetsön niemelle. Kaupunginosa Vanha Vaasa on syntynyt vasta 1900-luvulla, aikaisemmin sitä sanottiin vain vanhaksi kaupungin paikaksi. Mutta kehitys ja kaupungin laajentuminen 3000 asukkaan kaupungista 57000 asukkaan kaupungiksi on kuronut välimatkan umpeen vanhan ja uuden välillä.
Toivon että tämä vastaukseni tyydyttää sinua, kirjastosta voit tutkia tarkemmin Vaasan historia I-III osiin niin vastaus tulee tarkemmaksi.
Ystävällisesti
Pentti Suksi
oli kiva lukea. Itse olin aikoinaan koulussa niin epäaktiivinen historiantunneilla, että jäi silloin paljon sellaista oppimatta, mistä nykyään olisin kiinnostunut. Ja koulussa aina tuntui, että kaikki oli jotenkin niin monimutkaisesti selitetty ja aina paineet tulevista kokeista jne. Nyt kaikki kiinnostus on vapaaehtoista ja kai siitä tämä innostus :)
Jotenkin tuli tuosta Vanhan Vaasan autioitumisesta yms. ajatus, että sehän oli melkein, kuin aikanaan karjalaisten evakoituminen... Tai syyt tietty toiset ja asukasmäärätkin kai, mutta jotenkin vain :)
Kiitos! :)
Koulussani oli yksi toivoton laulaja ja sai arvosanaksi laulusta heikko. Tästä heikosta tuli maailmankuulu kapellimestari. Ei koskaan ole liian myöhäistä oppia uutta ja historiaa varsinkin. Aloittaa siitä, minkälainen on kotipaikkani historia ja sitten mikä on taloni historia jossa asun? Ja siitä laajentaa. Tutki jokin asia ja siitä se aukeaa. Unohda koko koulujutut, lähitulevaisuudessa joudumme maamme historian kirjoituksissa täysremonttiin. Siellä on melkoisia aukkoja.
Mitä Vaasan kaupungin palonjälkeiseen historiaan tulee. Se kymmenen vuotta oli todella kammottavaa aikaa ihmisille v. 1852-62. Talot oli vetoisia ja kylmiä, ihmiset joutuivat asumaan karjan kanssa samassa huoneessa. Uusia rakennuslupia ei myönnetty, rakennuksia ei saanut korjata. Krimin sota
Palosaarella 1855 jarrutti kaupungin rakentamista vähintään 2 vuotta. Sitten tuli 1862 maistraatista suoranainen häätökäsky muuttaa uuteen Nikolainkaupunkiin. Sehän oli tuon asumishelvetin jälkeen riemukas asia. Oli joitakin joita piti pakkohäätää Vanhasta Vaasasta pois. Näin tehtiin Pappilanmäellä asuneelle ryysyköyhälistölle jotka muuttivat Vetokannakselle.
En taida pahoinkaan vikaan kirjoittaa jos kirjoitan, että ei Vaasalaiset edes halunneet käydä
Vanhassa Vaasassa, ei huvikseenkaan, niin hirvittävät oli muistot. Vasta sellainen sukupolvi muutti, joka ei ollut kokenut paloa, eikä asumishelvettiä kokenut. Se tapahtui vasta 1900-luvun puolella. Olen katsellut vanhoja kuvia, täytyy sanoa että kaupunginosana se tosi ruma.
Pentti Suksi
ymmärrettävää, ettei halua palata niihin kaikkiin kauheisiin muistoihin. Eihän kaikki karjalaisetkaan halua/halunneet palata enään synnyinseuduilleen.
Sattui muuten eilen aika hauska juttu :) Juuri toissapäivänä kirjoittelin entisistä historiantunneista ja satuinkin eilen tapaamaan vanhan historianopettajani :) Ihan antoisa keskustelutuokio hänen kanssaan oli :)
Tälle pastalle vain asialliset viestit ja ainoastaan omalla nimellä. Muussa tapauksessa ne poistetaan asiattomina. Kyseessä on vakava historiallinen onnettomuus johon myös suhtaudutaan asianmukaisella vakuuvuudella.
Pentti Suksi
sitten uusia asiallinen kysymykseni Vanhan Vaasan kuuluvuudesta Vaasaan ihan omalla nimelläni? No, jään seuraamaan, vastaatko siihen vai poistetaanko se :) Tarvittaessa sitten voin kysyä saman sinulta s.postitsekin :)
Vaasan palontutkijana oli toimikunnassa entinen rikosylikonstaapeli ja sisäasinministeriön suurpalotutkija evp Mauri Pitkämäki. Hänen työnsä palonsyyn selvittämisessä on suuren kiitoksen arvoinen. Pitkämäki on pitkänlinjan palonsyytutkija jonka ammattipätevyyttä ei voi kiistää, koska hänellä on paloalalle niin teoreettinen kuin käytännön kokemus 35 vuoden ajalta. Saimme häneltä hyvin arvokasta tietoa, juuri sellaista, jota ei meillä muilla ei ollut.
Saimme tietoa miten tuli syttyy, miten käyttäytyy eri tilanteissa. Kaikki tiedossa olevat huhut hänen johdollaan käytiin läpi. Ei näyttänyt rikospoliisille tuottavan mitään päänongelmaa kuka polttaja? Kirkonkirjat paljastivat totuuden, sairaalan potilasluettelo, maistraatin pöytäkirjat, Churbergin oma kertomus joissa pätevä ammattimies löysi pitävät yhtäläisyydet.
Kun palokunta tuli paikalle Aurenin tontille, niin kupariseppä Kjellroos veti sivuun vöyriläismalliset kärryt.Mutta kenen, koska ei ollut Aurenin kärryjä eikä kukaan ollut niitä aikaisemmin huomannut. Mutta ei missään näkynyt vierasta hevostakaan mutta tuntemattomat kärryt näkyi! Mårten Pehrinpoika oman tunnustuksen mukaan lähtisalaa ratsain pois palopaikalta . Ja tosiaankin, näin hän teki. Tämä oli kirkon kirjojen mukaan yhtä pitävää, samoin tri Churbergin kertomus, että Mårten Pehrin poikaa ei merkitty lasaretin potilasluetteloon 4.4.1853 koska kuoli melkein heti sairaalaan tullessa. Ehti tunnustaa olevansa palonaiheuttaja. Ammattimiehen tutkiessa, rikospoliisin pätevyydellä, Mårtenin ympärillä alkoi rinki pienentyä. Kaikki muut huhut jouduttiin poisulkemaan, koska niille ei löydetty vedenpitäviä todisteita. Palokokeet kumosi huhut ja kiristi Mårtenin syyllisyytä tulenaiheuttajaksi. Ainoa kohta jäi avoimeksi mikä oli Mårtenin käyttämä sytyke? Tulitikku vai tuohus? Sillä ei todettu olevan kovin suurta merkitystä kumpi se oli. Huolimaton tulen käsittely sammalvajassa. Toden näköisesti oli tulitikku, koska hän oli myös markkinakauppias ja kierteli lähiseudun toreilla myymässä tuotteitaan. Tulitikut jo tunnettiin Vaasassa ja Pietarsaaressa paloi kahtaviikkoa aikaisemmin
tulifabriikki. Kokeissa Mauri Pitkämäen johdolla jäljitettiin sitä, miten tulitikun putoaminen sammaleisiin vaikuttaa? Liekki lähti palamaan
välittömästi noin 30 neliösentin alalta, sen jälkeen se kuin olisi sammunut muutamin sekunnin ajaksi ja sen jälkeen se humahti "räjähdyksen" omaisesti joka puolelle. Pitkämäen mukaan tässä oli tekijöinä happi, pöly ja tuli. Sieltä kopista oli tultava juosten pois, muuten olisi jäänyt liekkeihin. Piippu ja sammal todettiin
paloturvalliseksi yhdistelmäksi, koska sillä ei saatu tulta syttymään. Se teoria että tuli olisi lähtenyt Mårtenin nukahtaessa piipusta ei missään nimessä pidä paikkansa. Olkapään kohdalta olisi tuli lähtenyt kytemään mennen alaspäin. Tämä on hyvin hidas prosessi ja Mårtenin olisi pitänyt herätä kuumuuteen ja tukehduttavaan savuun ja lopuksi kuolla häkään.
Savua ei nähty aikaisemmin vaikka ihmisiä oli ladon edessä touhunnut. Palon jälkeen hiilloksesta ei löytynyt miehen palanutta ruumista. Tämä on palo-oppien mukaisesti näin tapahduttava. Mauri Pitkämäkeä avusti pitkän palokokemuksen omaava palomestari Pentti Herala.
Ilman heidän korkeaa asiantuntemusta, palonsyyn selvittäminen olisi ollut paljon huterammalla pohjalla ja olisi ehkä jäänyt olettanusten varaan. Kiitokset Mauri Pitkämäelle ansiokkaasta työstä ja palomestari Pentti Heralalle. Tässä hieman kertautui alkukirjoitukseni kanssa samat asiat, mutta olkoon kertaus opintojen äiti. Nyt kun asia on virallisesti julkistettu, ei ole kukaan toisia väitteitä esittänyt. Valitettavasti lehdissä oli päällisin myöden tutkimuksista, tutkimus aineistoineen on melko laaja, ei suille löydy palstatilaa. Ensi tammikuussa raportti ilmestyy kirjana, että jännitetään siihen saakka.
Pentti Suksi
Paljon oli materiaalia Vaasan palosta jota ei voinut ottaa tutkimukseen mukaan, koska se olisi
laajentanut tutkimusta liikaa. Tehtävämme oli aika kapea-alainen, tutkittimme vain sitä mikä oli syynä paloon. Palossa kuoli kuusi ihmistä
ja he olivat:
Värjärin vaimo Anna Finelius
Entinen palovahti Johan Buss
Kunnan vaivainen Anna Rundell
Parturi ja väskäri Michell Orlov
Talollinen GustaF Bengs
ja myöhemmin kuoli Johan Bussin isä Abraham Buss.
Kunnanvaivainen Anna Rundell oli liikuntakyvytön ja paloi köyhäintalon mukana. Michel Orlovin kuolema oli hieman erikoinen. Vaasassa oli viinapolttimo ja siellä oli viinasammio joka alkoi palonyhteydessä vuotaa. Orlov tämän huomasi, että viinaa valuu ja antoi viinan valua saappaaseensa ja lutkutteli suoraan saappaanvarresta kurkkuunsa. Siinä tilanteessa kun ei ehtinyt napsilasia hakea. Seuraus oli se,
että jalkoihin tuli erilaisia tanssiaskeleita
kuten humalaiselta tulee ja jäi liekkeihin.
Mikä oli parturin tehtävä. Koko lääkäritoiminta oli partureitten varassa ja vielä tänäänkin parturiliikkeen tunnuksena on verilautanen eli siihen lautaseen parturi ajoi sairaasta ihmisestä pahaa verta. Parturi ja välskäri sointuu hyvin yhteen eli hoiteli venäläisen varuskunnan pikkuhaavoja, hoiteli herrojen viikset ja leikkasi hiukset. Varsinaisena lääkärinä oli tuolloin pataljoonalääkäri Mathias Christian Churberg, joka sitten olikin hänen hirmuisuutensa, jonka edessä isotkin sotaviskaalit seisoivat asennossa. Churberg oli hyvin originelli lääkäri jota pelkäsi potilaat kuin henkilökunta. Ja kun hän juopotteli, niin se oli yleinen puheenaihe kaupunkilaisille. Eräänpä kerran oli korttiringissä ollut tosipanokset pöydässä ja voitti pelissä ruumisarkun, jonka sitten antoi joululahjaksi vaimollensa.
Että olikin tosi joulupukki Korvatunturilta!
Nämä nykyiset ei ole siihen verrattuna kuin pyhäkoululapsia.
Pentti Suksi