Oletteko jutelleet kavereilleni laihduttamisestanne? Miten ne on suhtautunut? Tietääkö moni? Ootteko saanut niiltä tukea tai yhtään ymmärrystä?
Oon koko ikäni ajatellut painoani enemmän kuin ehkä keskiverto ihminen. Olen aina pitänyt itseäni lihava niin kauan kuin muistan (jostakin ekasta luokasta). Vaaka on aina ollut mulle tuttu. Parina viime vuotena lihosin aika paljon johtuen ikävistä tapahtumista elämässäni jotka ajoivat syömään kaikkea lihottavaa.
Nyt vuoden alussa tein elämässäni täysikäännöksen ja sanoin itselleni että haluan olla laiha ja siro. Semmoinen ihanan kevyt. Jätin ruokavaliostani kaikki rasvat pois, karkit, suklaan ja muut herkut. (Ennen pidin niistä tosi paljon, liian paljon). Jätin myös punaisen lihan pois. Aloin suunnittelemaan syömistäni ja hankkimaan tietoa millainen on terveellinen ruokavalio. Rupesin syömään tasaisin väliajoin, kun ennen syömiseni painottui iltaan. Kuten arvata saattaa paino laski tasasen varmasti ja aika kivalla nopeudella. Söin koko ajan "tarpeeksi", en paastonnut tms.
Aloin myös keväällä harrastamaan aktiivisesti liikuntaa. Kesällä kävin salilla ja jumpissa jopa kuusi kertaa viikoittain. Nyt syksyllä opintojen jatkuttua tavoitteeni on vähintään 3krt/vko.
En voisi kuvitellakaan syöväni mitään lihottavaa. Minua ällöttää ajatus. Kieltäydyn aina kohteliaasti jos joku tarjoaa jotain karkkia tms. Jos mieleni tekee makeaa, syön hedelmiä.
Nyt mittani ovat 50/159...en tiedä mitä minun pitäisi olla mieltä.
Tapasin vanhaa hyvää ystävääni yksi päivä. Emme olleet nähneet aikoihin ja halusin kysyä häneltä hienovaraisesti josko hän on huomannut laihtumiseni. Hän vastasi, että kyllä... mutta minusta tuntuu että hän pitää minua aivan typeränä eikä yhtää ymmärrä miksi olen laihduttanut, syönyt terveellisesti ja harrastanut paljon liikuntaa. Jos sanon hänelle, etten ollut ennen tyytyväinen itseeni pelkään että hän pahottaa mielensä. Jos minä en ole ollut tyytyväinen itseeni, niin hänenkin pitäisi alkaa tuntemaan samoin... tai siis tuntuu, että loukkaan ystävääni jos kerron hänelle miltä minusta tuntuu. Jotenkin tuntuu, että kuka voi ymmärtää. Jos sanon että olin ennen läski. Ystävä vastaa "etkä ollut" ja minä vastaan "olimpa". Ja kuitenkin kun painan (ja painoin) vähemmän kun se kaveri... pelkään että ystäväni loukkaantuvat, jos kerron heille pakonomaisesta laihduttamisestani ja tavoistani.
Niin ja menkat on tullut toukokuun jälkeen vain kerran :/ ja alkuvuodesta alkoivat epätasaisiksi. Tääkin mua on mietittänyt... tavallaan kiva kun niitä ei ole, mutta tietenkin tiedän että se ei ole ollenkaan normaalia! Ihmettelen miksi ne ei tuu kunnolla vaikka oonkin normaalipainoinen. (painoindeksi n.20)
Kirjoitan tänne, koska ehkä täällä voisi olla sellaisia ihmisiä jotka ovat miettineet samoja juttuja...semmoisia keille syöminen ei oo todellakaan se maailman helpoin juttu.
Olisi kiva jos joku vastaisi. Niin ja oon 18 v.
Oon koko ikäni ajatellut painoani enemmän kuin ehkä keskiverto ihminen. Olen aina pitänyt itseäni lihava niin kauan kuin muistan (jostakin ekasta luokasta). Vaaka on aina ollut mulle tuttu. Parina viime vuotena lihosin aika paljon johtuen ikävistä tapahtumista elämässäni jotka ajoivat syömään kaikkea lihottavaa.
Nyt vuoden alussa tein elämässäni täysikäännöksen ja sanoin itselleni että haluan olla laiha ja siro. Semmoinen ihanan kevyt. Jätin ruokavaliostani kaikki rasvat pois, karkit, suklaan ja muut herkut. (Ennen pidin niistä tosi paljon, liian paljon). Jätin myös punaisen lihan pois. Aloin suunnittelemaan syömistäni ja hankkimaan tietoa millainen on terveellinen ruokavalio. Rupesin syömään tasaisin väliajoin, kun ennen syömiseni painottui iltaan. Kuten arvata saattaa paino laski tasasen varmasti ja aika kivalla nopeudella. Söin koko ajan "tarpeeksi", en paastonnut tms.
Aloin myös keväällä harrastamaan aktiivisesti liikuntaa. Kesällä kävin salilla ja jumpissa jopa kuusi kertaa viikoittain. Nyt syksyllä opintojen jatkuttua tavoitteeni on vähintään 3krt/vko.
En voisi kuvitellakaan syöväni mitään lihottavaa. Minua ällöttää ajatus. Kieltäydyn aina kohteliaasti jos joku tarjoaa jotain karkkia tms. Jos mieleni tekee makeaa, syön hedelmiä.
Nyt mittani ovat 50/159...en tiedä mitä minun pitäisi olla mieltä.
Tapasin vanhaa hyvää ystävääni yksi päivä. Emme olleet nähneet aikoihin ja halusin kysyä häneltä hienovaraisesti josko hän on huomannut laihtumiseni. Hän vastasi, että kyllä... mutta minusta tuntuu että hän pitää minua aivan typeränä eikä yhtää ymmärrä miksi olen laihduttanut, syönyt terveellisesti ja harrastanut paljon liikuntaa. Jos sanon hänelle, etten ollut ennen tyytyväinen itseeni pelkään että hän pahottaa mielensä. Jos minä en ole ollut tyytyväinen itseeni, niin hänenkin pitäisi alkaa tuntemaan samoin... tai siis tuntuu, että loukkaan ystävääni jos kerron hänelle miltä minusta tuntuu. Jotenkin tuntuu, että kuka voi ymmärtää. Jos sanon että olin ennen läski. Ystävä vastaa "etkä ollut" ja minä vastaan "olimpa". Ja kuitenkin kun painan (ja painoin) vähemmän kun se kaveri... pelkään että ystäväni loukkaantuvat, jos kerron heille pakonomaisesta laihduttamisestani ja tavoistani.
Niin ja menkat on tullut toukokuun jälkeen vain kerran :/ ja alkuvuodesta alkoivat epätasaisiksi. Tääkin mua on mietittänyt... tavallaan kiva kun niitä ei ole, mutta tietenkin tiedän että se ei ole ollenkaan normaalia! Ihmettelen miksi ne ei tuu kunnolla vaikka oonkin normaalipainoinen. (painoindeksi n.20)
Kirjoitan tänne, koska ehkä täällä voisi olla sellaisia ihmisiä jotka ovat miettineet samoja juttuja...semmoisia keille syöminen ei oo todellakaan se maailman helpoin juttu.
Olisi kiva jos joku vastaisi. Niin ja oon 18 v.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tunnut yhdistävän painosi ja minäkuvasi. Tuntuuko susta myös, että painoindeksi on ainoa asia, jota voit täysin kontrolloida? Tekstistäsi paistaa läpi masennus ja onnettomuus elämässäsi. Yrität paikata pahan olon tunnetta ruokavaliolla.
Ystäviesi suhtautuminen on myös ongelmallista. Heidän tulisi tukea ja kannustaa sinua kaikessa mihin päätät ryhtyä. Se on kai vaikeaa jos he eivät nähneet sinussa mitään vikaa silloin kun olit pyöreämpi - heidän kokoisensa.
Toi menkkojen epätasaisuus on outoa kun et ole alipainoinen. Onko sulla ollut stressiä? Ootko käyny gynellä asian vuoksi? Oot aika nuori, joten kyseessä vois olla joku hormoniperäinen mystinen häiriötila. Mene ja tiedä.
Omassa suhtautumisessani mieleeni on samoja piirteitä kuin sinun tavassasi suhtautua kehoosi. En voi sietää häviämistä tai sitä, että joku olisi minua viisaampi tai älykkäämpi. Minun on vaikea sietää epäonnistumisiani, hävitä juoksukilpailua tai väittelyä ja ottaa kritiikkiä vastaan. On vain pakko itkua vääntäen myöntää, että on väärässä ja että on vain ihminen. Lopulta antaa anteeksi.
Olen laihduttanut kesän aikana noin 13kg suhteellisen terveellisin metodein. (syönyt 1300kcal/päivä terveellistä vähärasvaista ruokaa). Menkat mulla oli viimeksi kesäkuussa eikä vieläkään ole näkynyt. Nyt syön normaalisti noin 1800kcal/päivä ja enemmänkin jos liikun runsaasti. Olen lääkäriltä tästä kysynyt ja hänen mukaan on ihan normaalia että menkat jää pois kun laihduttaa paljon mutta puolen vuoden sisällä niitten pitäis sitten tulla takaisin. Mittani ovat nyt 164/58, BMI noin 21,5 ja rasvaprosentti noin 21.
Joo... Tapahtumat elämässäni ja lähipirissäni ovat olleet sellaisia joihin en ole itse voinut mitenkään vaikuttaa. Ne ovat kuitenkin saaneet minut surulliseksi ja täytyypi myöntää että edelliset pari vuotta olen ollut hyvin alakuloinen... en ole jotenkin voinut rentoutua. Välillä joo tuntuu, että painoindeksi on ainoa asia mitä voin hallita ja mihin voin vaikuttaa. On rentouttavaa (ei ehkä aina) suunnitella syömisiä ja elää "oikein". Onnistua omassa suunnitelmassa. Tykkään hankkia tietoa kaikesta liikunnasta ja syömisestä ja sitähän nykyään kaikki lehdet on täynnä :P
Stressiä mulla on ollut. Mietin myös voiko menkkoihin vaikuttaa syödyn rasvan määrä? Pelkään rasvaa kun hullu :/ mitään ei saisi paistaa rasvassa ja kaiken pitää olla rasvatonta. Ajattelin jutella terkalle ensi kerralla kun näen sitä... pelkään vaan ettei se ymmärrä (niiku ei moni :( )ja vaan syyllistää.
Haluaisin että kroppani olisi timmi ja vähän lihaksikas. Pari kiloa pois olisi myös ihan positiivista.