ehdoton

ykkönen esiintyjänä

ja laulajana Suomessa. Huumorintaju hyvä, mahtava. Nyt viimeisellä kiertueella ehkä näkynyt tavallista enemmän väsymys. Juonnot lyhyitä toistavat toisiaan. Myös näkyy jo se lievä kyllästyminen. Se on todella ikävää. Jos haluaa salien yhä täyttyvän meistä vanhoista uskollistakin faneista pitää jaksaa joka keikka heittää kuin se olisi viimeinen. Muuten alkaa pikkuhiljaa tulla sitä ikävää julkisuuttakin ja levyjen myyntikin vähenee. Jos maksamme lipusta 30 euroa vaadimme myös joka kerta täyden panoksen. Jos vaivaa kyllästyminen pitää pitää ihan reilusti taukoa. Siihenkin on lupa.

12

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gilla.

      Ehdottomasti yliarvostetuin laulaja Suomessa. Imelä olemus ja kamalan naismainen ja ohut ääni. YÖÖÖK!

    • enkeli 55

      ...olen "ehdoton ykkönen" kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Sillanpää on monipuolinen karismaattinen esiintyjä, jollaista saa hakea kauan ja sittenkään ei löydä. On muistettava, Jarikin on vain ihminen ja väsymys voi tulla milloin tahansa jos "tahkoaa" pitkän keikkaputken. En ole ollut kertaakaan syksyn konserteissa. On myös niin että monet fanit kulkevat keikalta toiselle hänen perässään. Herää kysymys? Alkaako kuulijallekin tulla väsymys, aletaan vaatia lisää ja lisää..uutta ja uutta..ja lopuks käy niin että aletaan huomioida jo pieninkin moka. Loma tekee tosiaan hyvää niin laulajalle kuin kuulijallekin. Ihmisiä ollaan kaikki ja jotenkin samassa veneessä.

      • mieltä

        sikäli että ei olisi joka konserttiin pitänyt mennä...siinä sen sitten huomasi niin selkeästi tuon väsyn....vaaanen koska kivipäinen fani olen halusin rahat jarille kantaa...pettymys suur oli.Tupakka ka viinakset maistuu,,sen kuuli liika selvästi äänestä, ´PLIIS TUUN VIELÄ NIIN SKARPPAATHAN..????


    • Aleksanrda

      Kannattaa myös muistaa, etteivät ne salit meistä faneista täyty. Meitä on - villi arvaus - ehkä muutama tuhat, mutta esimerkiksi 15 keikan kiertueella yleisöä on yhteensä (jos varovasti arvioiden salit ovat 500 - 1000 hengen suuruisia) 7.500 - 15.000 henkeä. Salit ovat yleensä täynnä, joten mukana on aina myös ensikertalaisia tai niitä, jotka eivät ole varsinaisia faneja.

      Totta kai yleisöllä on oikeus vaatia täyttä vastinetta pääsylippurahoilleen, mutta täytyy sen verran antaa artistille armoa, että hänkin on vain ihminen. Jos kuulijaa kyllästyttää, ehkä hänellekin tekisi keikkatauko hyvää - ruokahalu yleensä kasvaa syödessä, ja totta kai sitä kyllästyy, kun näkee saman esityksen kymmenen kertaa.

      • on kyllä

        että fanit eivät saleja pelkästään täytä. Konserteissa mukana paljon sellaisia, jotka käyvät paljon eri artistien konserteissa. Itse käyn myös paljon konserteissa. Sillanpään konserteissa olen ollut monen monituista kertaa ja yleensä eri teemoissa eli joulu levynjulkkari etc. Ehkä pientä liikaa rutinoitumista on mielestäni havaittavissa. Siinä on se vaara, että se mistä hänessä pidetään aitous tunteellisuus alkavat kärsiä. Yleisö unohtuu ja vedetään kiertueet liialla rutiinilla todellakin läpi. Jos ilmeet ja eleet aina samat tulee väkisinkin mieleen liika harjoittelu ja tismalleen samoin maneerein vedetyt viimeisen päälle harjoitellut ilmeet eleet. Minäkin kaipaan sitä "entistä" aitoutta. Ehkä vuodesta toiseen jatkuva kiertäminen näkyvät. Jos ensi vuosi toisi sitten sen entisen palon esiintymiselle, kun filmaa sitä epun elokuvaa. Siinä kai tulee sitten aivan muuta ja aikaa ladata akkuja.


    • Mimosa*

      Jari Sillanpää on oksettavin laulaja joka Suomessa on koskaan ollut. Ääni on falskia ininää . Kammottavaa kuunneltavaa ja katseltavaa ! Karismasta ja miehekkyydestä ei tietoakaan. Laulajan irvikuva !

      • ja muusta

        ei tietoakaan! Ääni todella mahtava ja lavakarisma valtavaa!


      • Kikka
        ja muusta kirjoitti:

        ei tietoakaan! Ääni todella mahtava ja lavakarisma valtavaa!

        Kerran olen keikalla ollut enkä toista kertaa vapaaehtoisesti mene. En vaikka maksettaisiin. Mikään masokisti en sentään ole, toisin, kuin puolikuurot ja- sokeat kukkahattutädit. Ääni on surkea, huonontunut selvästi tangokuninkuus ajoistaa, eikä sen imelää ja äklön akkamaista olemusta pysty katselemaan ilman että alkaa voimaan pahoin.


      • kiva,
        Kikka kirjoitti:

        Kerran olen keikalla ollut enkä toista kertaa vapaaehtoisesti mene. En vaikka maksettaisiin. Mikään masokisti en sentään ole, toisin, kuin puolikuurot ja- sokeat kukkahattutädit. Ääni on surkea, huonontunut selvästi tangokuninkuus ajoistaa, eikä sen imelää ja äklön akkamaista olemusta pysty katselemaan ilman että alkaa voimaan pahoin.

        ettet tulekkaan,kikka =)moido


      • tosi kiva
        kiva, kirjoitti:

        ettet tulekkaan,kikka =)moido

        minä meinaan mennä vielä monta,monta kertaa :)


      • menen
        tosi kiva kirjoitti:

        minä meinaan mennä vielä monta,monta kertaa :)

        minäkin, vaikka en olekaan puolisokea ja -kuuro kukkahattutäti! :) Maan parasta esiintyjää käy katsomassa nääs nuoremmatkin tätsyt! :)


    • aito sellainen

      ei anneta ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden vaikuttaa arvosteluihin niinkuin ikävä kyllä useilla näyttää olevan.Meissä jokaisessa on omat vikamme kuka voi heittää sen ensimmäisen kiven.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe