Ruukkuruusu

Mitä teen sille, että sen saisi ensi kesänä taas virotettua henkiin?
4349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten ruususi on jo kellastunut, liian pimeässäkö?
Laita kukkapenkkiin, keväällä lähtee kasvuun siellä.
Yhden talven olen talvettanut (kokeilumielessä) lasitetulla parvekkeellakin. Aina kasvoi vähäsen kun oli plussan puolella. Uusi kasvu jäätyi kovemmilla pakkasilla (= paleltui), mutta siitä taas jatkoi. Keväällä leikkasin kuihtuneet osat pois ja istutin maahan.

Äänestä
  • Kyseessä on siis äitienpäiväruusu, joka on edelleen alkuperäisessä muoviruukussaan ulkona. Pimeässä se ei ole ollut, vaan ulkona, ja ilmeisesti jo paleltunut. Eli kukkapenkkiin vain, ja se lähtee keväällä kasvamaan?

    Äänestä

  • Alkuper. kirjoitti:

    Kyseessä on siis äitienpäiväruusu, joka on edelleen alkuperäisessä muoviruukussaan ulkona. Pimeässä se ei ole ollut, vaan ulkona, ja ilmeisesti jo paleltunut. Eli kukkapenkkiin vain, ja se lähtee keväällä kasvamaan?

    Luulin, että ruususi oli sisällä/parvekkeella, siksi ihmettelin kellastumista.
    Ulkona ollessa on siirtynyt normaaliin kasvurytmiin.
    Äitienpäiväruusuja en ole kukkapenkkiin laittanut, mutta äitini ja siskoni kylläkin. Useita vuosia ovat selvinneet.
    Siskoni 1 yksilö, jonka istutti mökille paikkaan, jossa kallionpäällä oleva luonnonmultakerros korkeintaan 30 senttiä (missä risteilevät monen männyn juuretkin ja ruohokin kuolee kesäisin), kesäaikana kastelukin korkeintaan viikonloppuisin eli lähes 10 vuotta.

    Äänestä

  • Alkuper. kirjoitti:

    Kyseessä on siis äitienpäiväruusu, joka on edelleen alkuperäisessä muoviruukussaan ulkona. Pimeässä se ei ole ollut, vaan ulkona, ja ilmeisesti jo paleltunut. Eli kukkapenkkiin vain, ja se lähtee keväällä kasvamaan?

    Ota se nyt sieltä muoviruukusta pois ja istuta maahan ja syvälle.Ruukussa kyllä kuolee talven aikana.
    Minulla on monen vuoden vanhoja äitienpäiväruusuja,menestyvät hyvin maassa.
    Yleensä istutan ne heti keväällä maahan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo kellastunut. kirjoitti:

Mitä teen sille, että sen saisi ensi kesänä taas virotettua henkiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu