Lentäjien palkkaerot, Finnair ja com

Finskin lentäjille tulisi maksaa samaa palkkaa kuin muille suomessa toimivien yhtiöiden lentäjille. Ontuu kovasti tuo "kone on isompi" -teoria. Samalla tavoin se ilmassa lentää, jos on muutama istuinpaikka enempi. Eikä se ilmassa paremmin pysy, jos palkka on kohtuuttoman iso. Suorastaan älytöntä maksaa liikennevälineen ohjaamisesta 100 000e/v. Vielä älyttömämpi summasta saadaan kun muistetaan, että ohjaamossa istuu kaksi ahnetta.

Myös perusteet omasta kurssien kustantamisesta on hataralla pohjalla. Nykyiset 100 tonnia saavat 50-vuotiaat lentäjät ovat pöllineet verorahoja kouluttautumalla armeijassa ilmaiseksi. Onneksi tämä on loppunut, mutta omalla kustannuksella ei silti kohtuutonta palkkatasoa voi perustella. Nyt on menossa käymistila, jonka seuraksena emojen palkat OTETAAN alas seuraavan 5v aikana ja sen jälkeen lentäjien palkkoja aletaan katsomaan.

Jos finskin liksoja laskee, voivathan hakea Goldenille. Mitää varsinaisia argumentteja puolustelijoilla ei ole. Heitä vaan ärsyttää kun palkkausta aletaan kohtuullistamaan eikä se äveriäs elämä ole enää niin itsestäänselvä. Lentäjien osaamistaso ja älykkyys keskimääräisen kansalaisen tasolla. Kurssit kestää ne pari vuotta. Kirurgiksi/psykiatriksi valmistut lukion jälkeen n.10 vuodessa ja ansaitset pahimmassa tapauksessa vähemmän kuin Finnairin lentäjät. Houkutteleeko se tukemaan epäkohtaa eli ostamaan Finnairilta lentoja?

Viimekädessä me kuluttajat asiasta päätämme. Puolestani finski saa mennä konkurssiin tai tulla ostetuksi ulkomaille.
252656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Harmi ettet päässyt lentäjäkoulutukseen, johon jokainen tässä maassa voi hakea.

Äänestä

Miehen kehityskaari:

1) Kolmipyörä
2) Fillari apurattailla
3) Perusfillari
4) Mopo
5) Kevari 125cc
6) Isommat, esim 1100cc

Mitä olet mieltä, voiko perusfillarista siirtyä suoraan ajamaan tonnisatasta? Uskaltaisitko kyytiin? Tai edes moposta suoraan tonnisataseen?

Sama juttu lentokoneiden kanssa. Minä en ainakaan haluaisi istua sen lentokoneen kyydissä, jota lentää vasta "mopokorttinsa" ajanut hemmo.

Äänestä
  • Mistä olet käsittänyt, että kyse oli lentokoneen ajamisesta mopokortilla. Kirjoita paremmin argumentein tai älä lainkaan.

    Äänestä

  • ÄO139_ kirjoitti:

    Mistä olet käsittänyt, että kyse oli lentokoneen ajamisesta mopokortilla. Kirjoita paremmin argumentein tai älä lainkaan.

    Kommenttini koski mainintaasi "Finskin lentäjille tulisi maksaa samaa palkkaa kuin muille suomessa toimivien yhtiöiden lentäjille. Ontuu kovasti tuo "kone on isompi" -teoria."

    Valitettavaa, ettet kykene näkemään yhtäläisyyttä mopovertauksen ja lentokoneen lentämisen välillä. Neljän pisteen ero älykkyydessä voi näköjään olla merkittävä.

    Pilotit upottavat koulutukseensa rahaa järkyttäviä määriä. Pelkällä liikennelentäjän lupakirjalla (n. 100000 euroa) ei vielä lennettä lentoyhtiöissä. Sitä varten tarvitaan tyyppikelpuutukset kuhunkin lennettävään koneeseen. Firmasta riippuen pilotti voi joutua maksamaan tyyppikoulutuksen itsekin (esim. 30000 euroa). Rahallinen panostus uraan on niin suuri, etteivät pilotit yksinkertaisesti suostu lentämään koko ikäänsä palkalla, jolla ei pysty maksamaan edes koulutukseen otetun velan korkoja. Lisäksi lentokoneet ovat niin arvokkaita, etteivät lentoyhtiöt ole valmiita vaarantamaan kalustoaan untuvikon käsittelyssä.

    Ison suihkukoneen hallinta on huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi pienen potkuriturbiinikoneen. Jos pilotti laitetaan suoraan lentämään isoa konetta, tilanne on verrattavissa teini-ikäisen päästämiseen ison moottoripyörän ohjaksiin. Jokainen vuosi saamme lukea kuolemantapauksista, kun perheen poika on päästetty moposta suoraan isotehoisen moottoripyörän ajajaksi. Poika ei kykene hallitsemaan pyörää riittävästi, eikä ajorutiinia ole kertynyt tarvittavaa määrää, jotta ajaminen sujuisi turvallisesti.

    Markkintalouden näkökulmasta yksinkertaistettu esimerkki:
    Potkuriturbiinikoneeseen päteviä kuskeja on 10000.
    Niistä otetaan töihin 1000. Koska tulijoita on paljon, heille ei tarvitse maksaa kunnollista palkkaa.
    Nämä tuhat ovat tarjolla pienen suihkukoneen kuljettajaksi. Heistä otetaan töihin 500. Näille joutuu jo maksamaan enemmän palkkaa, sillä kaikki potkuriturbiinikuskit eivät kykene ohjaamaan suihkukonetta ja tarjonta on vähäisempää.

    Seuraavaan laajarunkokoneiden portaaseen on tarjolla siis 500 pilottia. Heistä 200 kelpaa lentämään vielä isompaa konetyyppiä. Lentoyhtiö kaivaa kuvetta, sillä tarjolla ei ole ylenmääräisesti sopivia pilotteja. Lentoyhtiöt joutuvat kilpailemaan pätevistä piloteista, joten palkat nousevat.

    Jumboja lentämään on tarjolla enää 50 kuskia noista kahdestasadasta -ja palkat nousevat entisestään.

    Mopovertaus kuvastaa siis myös lentokoneita. Kehotan tutustumaan ilmailuun, markkinatalouteen ja lentokoneiden hallintaan hieman paremmin, jotta kykenet ymmärtämään väitteidesi naurettavuuden.

    Äänestä

  • Luuletko, että Suurella Ja Mahtavalla vinnairilla ei ole pilotteina suoraan koulusta päässeitä kavereita? Voin kertoa, että on. Joskus se heidänkin ensimmäinen kaupallinen lentonsa on... Eli suoraan "mopokortti" iässä taivaalle... :)

    Äänestä

  • ÄO143 kirjoitti:

    "Markkintalouden näkökulmasta yksinkertaistettu esimerkki:
    Potkuriturbiinikoneeseen päteviä kuskeja on 10000.
    Niistä otetaan töihin 1000. Koska tulijoita on paljon, heille ei tarvitse maksaa kunnollista palkkaa."

    Eli tarkoitit: koska tulijoita on paljon, heille ei tarvitse maksaa monopolistista ylihintaa.

    Toinen juttu on se, että koska markkinat ovat huomanneet lentöyhtiöiden ylimalkaisen palkkiojärjestelmän, pidetään lentokurssejakin ylihintaisina ja tavallaan pakkosyötetään palkkajärjestelmää ylöspäin velkapelottein ja riskisijoituksena, jonka riskistä pitää saada korkoa. Tässä tulisi ehkä kyseeseen lentoyhtiön oma koulu (vaikka ulkoistettu) ja sitoumus palvelukseen sopivalla indeksillä. Malli suomen puolustusvoimilta.

    Äänestä

  • pahvi kirjoitti:

    Luuletko, että Suurella Ja Mahtavalla vinnairilla ei ole pilotteina suoraan koulusta päässeitä kavereita? Voin kertoa, että on. Joskus se heidänkin ensimmäinen kaupallinen lentonsa on... Eli suoraan "mopokortti" iässä taivaalle... :)

    ...ja mopokorttilaisten tavoin aloittavat potkuriturbiinikoneista mallia ATR-172, eivät (kai) suoraan suihkareista.

    Äänestä

  • ÄO143 kirjoitti:

    ...ja mopokorttilaisten tavoin aloittavat potkuriturbiinikoneista mallia ATR-172, eivät (kai) suoraan suihkareista.

    kyllä vain aloittavat... ei tietenkään kaikki...

    Äänestä

  • Tuohan lentää vain yhdestä Aasian kohteesta
    jatkossakin korkeintaan kolmeen Euroopan kohteeseen.

    Äänestä

  • voittaja? kirjoitti:

    Tuohan lentää vain yhdestä Aasian kohteesta

    ...joo sun järjen juoksuhan on kuin finskin stragia pöydältä...10 vuotta sitten...jenkkilässä finski mainosti etusivuilla helsinkiä euroopan porttina....sitten tuli tukholman harharetket...ja nyt sinne missä ei ennen olla sekoiltu,,,,eli mettään menee...

    Äänestä

  • voittaja? kirjoitti:

    Tuohan lentää vain yhdestä Aasian kohteesta
    jatkossakin korkeintaan kolmeen Euroopan kohteeseen.

    Tuota olen itsekin pelännyt, että joku aasiasta käsin alkaa tekemään halpalentoja. Sillä ei ole mitään merkitystä onko Helsinki lähin aasiasta käsin. Ihmiset ajaa sillä mikä on halvin.

    Äänestä

  • ÄO139_ kirjoitti:

    Tuota olen itsekin pelännyt, että joku aasiasta käsin alkaa tekemään halpalentoja. Sillä ei ole mitään merkitystä onko Helsinki lähin aasiasta käsin. Ihmiset ajaa sillä mikä on halvin.

    Vaikka lentoemojen ja lentäjien palkkoja laskettaisiin kuinka paljon tahansa Finnair ei ikinä pääse tuollaisiin hintoihin. Se edellyttää kaikkien suomalaisten palkkojen pudottamista vähintäin viidennekseen nykyisestä, jotta mikään Finnairin alihankintakaan ei maksaisi enempää kuin tuolla Aasialaisella kilpailijalla.
    Jotenkin tuntuu, että silloin Suomi kilpailisi muutenkin samalla viivalla lähinnä Kazakhstanin kanssa.

    Äänestä

  • eikö? kirjoitti:

    Nostetaan palkkoja kun ei niiden alentamisesta ole hyötyä joten niitä voi silloin nostaakin koska olemme kuitenkin joka tapauksessa kallimpia kuin aasian vastaavat.

    Äänestä

  • eikö? kirjoitti:

    Vaikka lentoemojen ja lentäjien palkkoja laskettaisiin kuinka paljon tahansa Finnair ei ikinä pääse tuollaisiin hintoihin. Se edellyttää kaikkien suomalaisten palkkojen pudottamista vähintäin viidennekseen nykyisestä, jotta mikään Finnairin alihankintakaan ei maksaisi enempää kuin tuolla Aasialaisella kilpailijalla.
    Jotenkin tuntuu, että silloin Suomi kilpailisi muutenkin samalla viivalla lähinnä Kazakhstanin kanssa.

    tuolla aasialaisella loppuu fyrkka ja homma kuihtuu. Ei välttämättä, mutta...

    Äänestä

Palkka on sivuseikka. Palkansuhde firman tuloihin on ratkaiseva. Loput saatkin itse sitten pohtia :)

Äänestä
  • Kaksi lausetta ja sitten "loput saatkin itse pohtia". Tyypillinen vähä-älyinen, joka ei ota keskusteluun osaa kunnolla peläten häviötä. :) Firman tehtävä on tuottaa omistajilleen, ainut tehtävä. Ahneet kuskit pois, jolloin tuotto kasvaa. Lipun hinnat tähän yhteydessä.

    Äänestä

  • ÄO139_ kirjoitti:

    Kaksi lausetta ja sitten "loput saatkin itse pohtia". Tyypillinen vähä-älyinen, joka ei ota keskusteluun osaa kunnolla peläten häviötä. :) Firman tehtävä on tuottaa omistajilleen, ainut tehtävä. Ahneet kuskit pois, jolloin tuotto kasvaa. Lipun hinnat tähän yhteydessä.

    Tiesitkö että saat noita "lukemiasi" hinattua ylöspäin? Siihen vain tarjosin auttavaa kättä :)

    "Firman tehtävä on tuottaa omistajilleen, ainut tehtävä."

    Hyvä, olet päässyt hienosti alkuun. Nyt vaan vielä hieman pohdintaa, niin pääset siihen että paljonko tuo saa omistajalle maksaa :)

    Kakan taputtelu on kivaa, jatketaan sitä tahoillamme.

    Äänestä

  • äo 180 ja rapiat kirjoitti:

    Tarkoitat, että palkkaus on täysin merkityksetöntä? Mikä on Goldenin analyysisi? Ne maksaa vahingossa taikka väärin perustein asiallista palkkaa? Periaatteesi mukaan sitä holtittomampaa saa palkkaus olla mitä isompi yritys eli tehokkuusajattelu on turhaa isoissa yhtiöissä sillä eihän vaaleissakaan itse kannata äänestää kun se oma ääni ei kuitenkaan päätä. Tästä syystä epäilen Sonerankin olevan mikä on, siellä on niin monta ahnetta asianhoitajaa tekemässä ison firman suojissa sitä sun tätä ja lopputuloksena asiakkaat kärsii.

    Tuntuuko nyt ikävältä kun joutuu osallistumaan keskusteluun pidemmän aikaa ja tulee argumentit kaivetuksi päivänvaloon. Haluaisit perimmäisessä luonteessasi vaan olla hiekkalaatikon reunalla rääppimässä hiukka hiekkaa sinne tänne tekemättä asiaa tai mitäänkään rakentavasti. Ikävää, mutta niin yleistä huippuälykkäille. Tunne vallitsevaan yhteiskuntaan sopimattomuudesta on varmaan aika ikävä.

    Ja päiviini ei kuulu kakkaleikit, mutta kun haluat pissakakkatasolle mennä, niin mene sinä, minä katson.

    "Mikä on Goldenin analyysisi? Ne maksaa vahingossa taikka väärin perustein asiallista palkkaa?"

    Taas otit hienosti askeleen eteenpäin. Nyt ei tarvitse kuin määritellä "asiallinen palkka" :)

    "Periaatteesi mukaan sitä holtittomampaa saa palkkaus olla mitä isompi yritys eli tehokkuusajattelu on turhaa isoissa yhtiöissä sillä eihän vaaleissakaan itse kannata äänestää kun se oma ääni ei kuitenkaan päätä"

    Onpas hölmö periaate :) Onkohan tuo nyt ihan sitä mitä haluaisin sun ymmärtävän? Tuohon saat vastauksen ensimmäisestä kirjoituksestani.

    "Tuntuuko nyt ikävältä kun joutuu osallistumaan keskusteluun pidemmän aikaa ja tulee argumentit kaivetuksi päivänvaloon."

    Ei tunnu ikävältä. Argumenttien tasoon en kyllä ota kantaa, mutta voithan niitä yrittää musta kaivaa :)

    "Tunne vallitsevaan yhteiskuntaan sopimattomuudesta on varmaan aika ikävä."

    Keinutuolipsykologia on myöskin kiva laji, eikö?

    Kenestäköhän nyt oikein puhut :)

    on SINUN antisi. Lähinnä piiloväitteitä kysymyksinä ja provosointia, kehoituksia käydä lukemassa muualta asiasta lisää jne. Saat keskustelusta hupaisan. Otat osaa, mutta argumenttisi tällä hetkellä (vieläkin) on "se nyt vaan on järkevää maksaa maksettavaa palkkaa".

    Myöskään mitään et ole vielä myöntänyt, eli kaikki on sinusta pois. Rääpit ja provosoit. Aika uskomatonta. Mutta kaiken lisäksi vielä uskon, että olet aikuinen!! :) Sivustaseuraajat saavat lukea miten viet keskustelun tasolle: määrittele älytön palkkaus. Miksi ei mentäsi saman tien määrittelemään palkkkausta, tai työn määritelmää?

    Haluaisin kysyä miksi välttelet perinpohjaista aloitukseeni vastaamista sen sijaan, että heittelet kysymyksen rippeitä sieltä laatikon reunalta? Oletko aina kaikkien kanssa toiminut näin? Pystytkö mihinkään rakentavaan toimintaan tai hyväksytkö muita?

    Sä veit ja mä vikisin, niin ei tule kenellekkään pahamieli.

    Pinnat sulle siitä ettet malttiasi menettänyt :)

    "Mutta kaiken lisäksi vielä uskon, että olet aikuinen!! :)"

    Parempi että jätän tuon asian uskosi varaan :)

    Hyvää jatkoa sulle, muut "laatikot" odottelee...

    Äänestä

Tienaavat min. 10 000 kuukaudessa kaikki edut. Tekevät pari minuuttia työtä nousussa ja laskussa, muun ajan tietokoneet ja lennonjohto hoitavat homman kun äijät istuvat lukemassa iltalehtiä ja juomassa kahvia. Jos Finnair ei ole kilpailukykyinen, voitaisiin ehkä miettiä mikä työntekijäryhmä sen suurelta osin aiheuttaa...

Äänestä
  • Voi kun teille on annettu kateus jo äidinmaidon mukana ettekä tule siitä ikinä pääsemään eroon. Mahtaa olla elämä vaikeaa. Koettakaa jaksaa ja muistakaa hakea tukea omaisista ja ystävistä näinkin vaikean asian keskellä...

    Äänestä

  • Kyseessä lienee kuitenkin vaativa ja vastuullinen työ. Sen takia kirurgikin saa enemmän kuin yleislääkäri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ÄO139_ kirjoitti:

Finskin lentäjille tulisi maksaa samaa palkkaa kuin muille suomessa toimivien yhtiöiden lentäjille. Ontuu kovasti tuo "kone on isompi" -teoria. Samalla tavoin se ilmassa lentää, jos on muutama istuinpaikka enempi. Eikä se ilmassa paremmin pysy, jos palkka on kohtuuttoman iso. Suorastaan älytöntä maksaa liikennevälineen ohjaamisesta 100 000e/v. Vielä älyttömämpi summasta saadaan kun muistetaan, että ohjaamossa istuu kaksi ahnetta.

Myös perusteet omasta kurssien kustantamisesta on hataralla pohjalla. Nykyiset 100 tonnia saavat 50-vuotiaat lentäjät ovat pöllineet verorahoja kouluttautumalla armeijassa ilmaiseksi. Onneksi tämä on loppunut, mutta omalla kustannuksella ei silti kohtuutonta palkkatasoa voi perustella. Nyt on menossa käymistila, jonka seuraksena emojen palkat OTETAAN alas seuraavan 5v aikana ja sen jälkeen lentäjien palkkoja aletaan katsomaan.

Jos finskin liksoja laskee, voivathan hakea Goldenille. Mitää varsinaisia argumentteja puolustelijoilla ei ole. Heitä vaan ärsyttää kun palkkausta aletaan kohtuullistamaan eikä se äveriäs elämä ole enää niin itsestäänselvä. Lentäjien osaamistaso ja älykkyys keskimääräisen kansalaisen tasolla. Kurssit kestää ne pari vuotta. Kirurgiksi/psykiatriksi valmistut lukion jälkeen n.10 vuodessa ja ansaitset pahimmassa tapauksessa vähemmän kuin Finnairin lentäjät. Houkutteleeko se tukemaan epäkohtaa eli ostamaan Finnairilta lentoja?

Viimekädessä me kuluttajat asiasta päätämme. Puolestani finski saa mennä konkurssiin tai tulla ostetuksi ulkomaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu