Alakulonen mä oon ollut pitkään monta vuotta ja mulla onki pitkäaikainen keskivaikea toistuva masennuksen muoto.. he pitkä rimpsu.. ja sit myös postraumaattinen stressioireyhtymä, joka johtuu mun lapsuuden väkivaltaisista kokemuksista.
Välillä mä tunnen olevani parempi kuin kukaan ihminen ja pidän usein helposti muita ihmisiä itseäni tyhmempinä ja rumina. Toisaalta taas vihaan itseäni ylikaiken ja pidän itseäni oksettavan rumana vaikka olenkin laiha ja kaunis. Enne kaikkea pidän itseäni helvetin tyhmänä ihmisenä.
Itsemurhaa ajattelen ja suunnittelen päivittäin. Välillä mietin etten tee itsemurhaa, koska sukulaiseni ja ystäväni jäisivät kaipaamaan minua ja aiheuttaisin heille harmia.
Toisaalta ajattelen, että kaikki vihaavat minua ja että en ansaitse kenenkään välittämistä. Testamentinkin olen jo tehnyt valmiiksi.
Psykiatrilta olen saanut monenöaisia lääkkeitä. Yksiä paniikkikohtauksiin, mutta lopetin niiden syömisen, koska masennuin niitä syödessä vain entistä enemmän. Heitin lääkkeet kiukuspäissäni menemään. Sitten oli masennuslääkkeiden vuoro, jotka aiheuttivat minulle ripulia ja oksettavaa oloa ja sähköiskumaisia tuntemuksia aivoissa. Heitin nekin lääkkeet pois. Toiset masennuslääkkeet tekivät elämästäni latteaa ja robottimaista ja tuli tunne että luonnettani halutaan muuttaa, joten nekin heitin sitten pois. Nyt syön risberdalia jotain skitsolääkettä painajaisunien takia, mutta ne on lihottanu mua 4kg enkä halua lihoa vaan haluan pysyä laihana. Nyt en oo syöny viikkoon niitäkään lääkkeitä. Lisäksi uskon ettei se psykiatri oikeasti yritä edes auttaa mua eikä usko että elämäni menee päin helvettiä ja että haluan kuolla.
Toisaalta tuntuu että kaikki vihaa mua ja haluaa mulle pahaa. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi eikä minulla ole mitään arvoa. Haluan vain kuolla.
Välillä mä tunnen olevani parempi kuin kukaan ihminen ja pidän usein helposti muita ihmisiä itseäni tyhmempinä ja rumina. Toisaalta taas vihaan itseäni ylikaiken ja pidän itseäni oksettavan rumana vaikka olenkin laiha ja kaunis. Enne kaikkea pidän itseäni helvetin tyhmänä ihmisenä.
Itsemurhaa ajattelen ja suunnittelen päivittäin. Välillä mietin etten tee itsemurhaa, koska sukulaiseni ja ystäväni jäisivät kaipaamaan minua ja aiheuttaisin heille harmia.
Toisaalta ajattelen, että kaikki vihaavat minua ja että en ansaitse kenenkään välittämistä. Testamentinkin olen jo tehnyt valmiiksi.
Psykiatrilta olen saanut monenöaisia lääkkeitä. Yksiä paniikkikohtauksiin, mutta lopetin niiden syömisen, koska masennuin niitä syödessä vain entistä enemmän. Heitin lääkkeet kiukuspäissäni menemään. Sitten oli masennuslääkkeiden vuoro, jotka aiheuttivat minulle ripulia ja oksettavaa oloa ja sähköiskumaisia tuntemuksia aivoissa. Heitin nekin lääkkeet pois. Toiset masennuslääkkeet tekivät elämästäni latteaa ja robottimaista ja tuli tunne että luonnettani halutaan muuttaa, joten nekin heitin sitten pois. Nyt syön risberdalia jotain skitsolääkettä painajaisunien takia, mutta ne on lihottanu mua 4kg enkä halua lihoa vaan haluan pysyä laihana. Nyt en oo syöny viikkoon niitäkään lääkkeitä. Lisäksi uskon ettei se psykiatri oikeasti yritä edes auttaa mua eikä usko että elämäni menee päin helvettiä ja että haluan kuolla.
Toisaalta tuntuu että kaikki vihaa mua ja haluaa mulle pahaa. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi eikä minulla ole mitään arvoa. Haluan vain kuolla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedän tunteen... olen itekkin ollut siinä tilassa. ainut asia mikä saa asiat muuttumaan on oma päätös. masennun vieläkin tosi usein ja maailma tuntuu kaatuvan päälle, mutta en anna sen vallata uudestaan elämääni. etsin jotain tekemistä. jotain joka saa minut ajattelemaan muuta kuin kurjuuttani. mun elämän asenne näin niinku huumorin kautta katottuna vois kuulua vaikka näin "ja minähän pysyn hengissä vaikka piruuttani!" tiedän miltä tuntuu ajatella itseään kasana roskaa, mutta silti. elämä jatkuu ja kaikesta pääsee yli jos jaksaa yrittää! :)
jaksamista!
Olen syönyt efexor 75 mg puol vuotta ja käynyt yksilöterapiassa 1 x vko ja ryhmäterapiassa 1 x vko. Pikkuhiljaa elämä voittaa.