tupakointi

raskausaikana

onko ketään, joka uskaltaa myöntää polttaneensa raskausaikana? määrä/pvä? poltitteko synnytyksen lähestyessä? Onko vauvassa todettu mitään? kiitos asiallisista vastauksista etukäteen, moraalisaarnajia en kapaa tähän ketjuun...

56

6894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kummastakin

      ekaan ultraan eli rv 8 asti, sen jälkeen en yhtään. esikoinen terve ja kakkonenkin ultran mukaan.

      sisko poltti kummassakin raskaudessa alusta loppuun vajaa askin päivässä: esikoinen oli pieni syntyessään (2400g) vaikka tuli laskettuna päivänä, nykyään 16 v. vauvana oli todella itkuinen ja vaativa vauva aina kolmevuotiaaksi asti, sittemmin helpottanut. sairastaa aspergeria ja ykköstyypin diabetesta. nuorempi oli syntyessään kolmekiloinen (meni 2 vko yli, eli pieni), vähemmän itkuinen kuin isoveljensä, mutta on sairastanut pahoja allergioita ja useita sairaalajaksoja vaatinutta astmaa kaksivuotiaasta. nyttemmin (nykyään 13 vuotias) astma hallinnassa, mutta jatkuvat ihoreaktiot jatkuu. ystäväni (joka myös poltti molemmissa raskauksissa) molemmat vauvat on olleet pieniä, kumpikin käynnistetty ennen aikojaan istukan huonon toiminnan vuoksi ja kärsineet myös allergioista ja astmasta.

      tiedä sitten onko näillä ja tuolla tupakoinnilla suoraa syy-seuraus -suhdetta, mutta ainakin lääkäreiden mukaan olisi ollut ainakin allergioiden ja astman osalta. siksipä oma päätökseni lopettaa kun sain tietää odottavani oli helppo tehdä. jos niin pienellä toimella voin parantaa lasteni terveyttä niin yritän ainakin.

      toki tiedän monta muutakin äitiä jotka ovat polttaneet koko odotusajan ja vauvat ovat terveitä, ainakin heidän itsensä mukaan.

    • Pöpäiti

      Itse poltin raskauden aikana kolme savuketta yhdet ns. "jämät". Omaatuntoa solvasi nekin 3,5 tupakkaa. Sairaalassa jouduimme olemaan kauan lapsen keltaisuuden (liittyy bilirubiiniin) takia, ja mieleen tuli kuin tulikin se, miten tupakoivien äitien lapset ovat useammin keltaisia.

      Sairaalassa en viihtynyt, joten seuraava lapsi saakoon täysin savuttoman masuajan.

      • asperger???

        eli otsikossa tulikin ilmi..

      • ...............
        asperger??? kirjoitti:

        eli otsikossa tulikin ilmi..

        Enempi löydät tietoa vaikkapa tuolta tarkkaavaisuushäiriöt palstalta. Samoista lapsista puhutaan myös As-lapsina.

      • Pöpäiti
        asperger??? kirjoitti:

        eli otsikossa tulikin ilmi..

        Liittyikö asperger jotenkin minun viestiini?
        Ilmeisesti kysymys oli vahingossa suuntautunut minun viestini perään?
        :)

    • kolmas tulossa

      Itse olen polttanut kaikissa raskauksissa loppuun asti ja neidit ovat täysin terveitä.. =) Ensimmäinen neiti syntyi rv40 2 ja oli 3750g ja 50cm.. Toinen syntyi rv41 1 ja oli 4160g ja 53cm... Ei ollut mitään keltaisuutta tai mitään... Tupakkaa meni sellainen 10-20 päivässä, riippuen päivästä...

      • lähellä synnytystä??

        itse kuulun myös ryhmään jotka polttaa, valitettavasti.. muutaman kuukauden olin polttamatta, mutta viikko sit ratkesin taas.. laskettu aika alkaa lähestyä ja kovasti murehdin sitä että jos synnytys alkaisikin yhtäkkiä, miten juuri ennen tätä hetkeä poltetut savukkeet voivat vaikuttaa sikiöön...? Minut on ultrattu monta kertaa, viimeksi viikko sitten, jolloin lääkäri sanoi että istukka ja napanuora toimii moitteettomasti, eli luulis et jossain ultrassa olis huomattu jos istukka toimis huonosti?

      • poltin
        lähellä synnytystä?? kirjoitti:

        Juuri ennen synnytystä.kauhea stressi.Eipä se tupakka siihen auttanut.Nyt olen onneksi saanut lopetettua.Sitten asiaan:Synnytyksen jälkeen lapsi täristeli mutta kaikki arvot olivat normaalit.En tiedä mitkä arvot.Keltaisuutta oli mutta ei joutunut sinivalohoitoon.Noin vuoden ikäisenä alkoi korvatulehduskierre mutta muutettuamme se loppui(homeasunto ja vuoden ikäisenä aloitti tarhassa.tiedä sitten mistä johtuu.hyvinkin voi olla tupakasta).Äitini poltti myös minua odottaessa ja olinkin aina kipeä...Meillä kyllä poltettiin myös sisällä...Mitään allergioita ei ole minulla tai lapsellani.Hyvää tuuria sentään jossain.Enkä todellakaan syyllistä ketään joka polttaa.Voihan joskus olla myös niin että tupakoinnin lopettanut masentuu ja stressaantuu ja tästä aiheutuu lapselle vakavempia haittoja kuin itse tupakasta.Ihminen kun on niin monimutkainen eläin.Tiedän myös hyvin terveellisesti eläneen pariskunnan joiden lapsi kuoli vakavaan sairauteen ennen 5-vuotis päivää.Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja kaikesta ei aina voi syyttää äitiä vaikka se muodissa onkin;)

      • niin...

        istukan toiminta voi huonontua hyvinkin radikaalisti ja hyvinkin nopeasti. eli vaikka tänään ultrassa kaikki näyttäis ok:lle, voi ylihuomenna vauvalla olla hätä.

        sehän nyt on ihan faktaa että kukaan ei voi kirkkain silmin sanoa että tupakasta, josta itsekin saa keuhkosyövän, ei olisi vauvalle mitään haittaa. kaikki tupakan myrkyt kulkeutuu vauvaan kuten äitiinkin. vaikka syntymän jälkeen kaikki näyttäisi olevan ok, niin yllätys voikin tulla vasta siinä vaiheessa kun poika ei parinkympin jälkeen tulekaan isäksi vaikka tahtoisi, syynä äidin raskaudenaikainen tupakointi.

        kukin tyylillään, mutta koittakaa hyvät ihmiset edes vähentää minimiin, ellette kokonaan pysty olemaan ilman. vauvanne on ansainnut parhaat mahdolliset lähtökohdat elämäänsä, eikö?

      • Jättäkää haaveeksi
        niin... kirjoitti:

        "Voihan joskus olla myös niin että tupakoinnin lopettanut masentuu ja stressaantuu ja tästä aiheutuu lapselle vakavempia haittoja kuin itse tupakasta."

        kaikella sitä voikin tupakointia perustella, voi hyvä luoja...

        Onko mukava itkettää pientä vauvaa nikotiinin vieroitusoireissa?

        Olen sanonut ja sanon edelleen, että tupakointi pitäisi lopettaa ennen kuin edes haaveilee vauvasta. Millainen äiti on se, joka ehdoin tahdoin tekee pahaa vauvalleen jo ennen tämän syntymää? Moralisointia ei pyydetty, tiedän, mutta moralisoin silti: tupakoiva äiti on huono äiti, sanokaa mitä sanotte. Itsekäs paska vähintään, kun oma napa on tärkeämpi kuin oman lapsen terveys. Hävetkää, miten voitte tehdä syntymättömälle lapsellenne pahaa? Tätä minun aivoni ei suostu ymmärtämään.

      • syyttää TODELLAKIN
        poltin kirjoitti:

        Juuri ennen synnytystä.kauhea stressi.Eipä se tupakka siihen auttanut.Nyt olen onneksi saanut lopetettua.Sitten asiaan:Synnytyksen jälkeen lapsi täristeli mutta kaikki arvot olivat normaalit.En tiedä mitkä arvot.Keltaisuutta oli mutta ei joutunut sinivalohoitoon.Noin vuoden ikäisenä alkoi korvatulehduskierre mutta muutettuamme se loppui(homeasunto ja vuoden ikäisenä aloitti tarhassa.tiedä sitten mistä johtuu.hyvinkin voi olla tupakasta).Äitini poltti myös minua odottaessa ja olinkin aina kipeä...Meillä kyllä poltettiin myös sisällä...Mitään allergioita ei ole minulla tai lapsellani.Hyvää tuuria sentään jossain.Enkä todellakaan syyllistä ketään joka polttaa.Voihan joskus olla myös niin että tupakoinnin lopettanut masentuu ja stressaantuu ja tästä aiheutuu lapselle vakavempia haittoja kuin itse tupakasta.Ihminen kun on niin monimutkainen eläin.Tiedän myös hyvin terveellisesti eläneen pariskunnan joiden lapsi kuoli vakavaan sairauteen ennen 5-vuotis päivää.Kaikkeen ei voi vaikuttaa ja kaikesta ei aina voi syyttää äitiä vaikka se muodissa onkin;)

        äitiä, ja miksi ei isääkin, jos tämä ei ole lastensa äidin vuoksi valmis ryhtymään raskaudenaikana tukilakkoon tupakoinnin suhteen!

        Vai että tupakoinnin lopettanut masentuu? Voi pitää paikkansa, mutta jos tämä maailma on niin hirveä paikka, että ilman sauhuja ei täällä oloa kestä, niin miksi ihmeessä tällaiseen paikkaan lapsia hommaa.

        Syyllistän, mutta syystäkin. Ei aikuinen saa aiheuttaa lapselleen tietentahtoen terveydellistä riskiä.

      • !!!!!
        Jättäkää haaveeksi kirjoitti:

        "Voihan joskus olla myös niin että tupakoinnin lopettanut masentuu ja stressaantuu ja tästä aiheutuu lapselle vakavempia haittoja kuin itse tupakasta."

        kaikella sitä voikin tupakointia perustella, voi hyvä luoja...

        Onko mukava itkettää pientä vauvaa nikotiinin vieroitusoireissa?

        Olen sanonut ja sanon edelleen, että tupakointi pitäisi lopettaa ennen kuin edes haaveilee vauvasta. Millainen äiti on se, joka ehdoin tahdoin tekee pahaa vauvalleen jo ennen tämän syntymää? Moralisointia ei pyydetty, tiedän, mutta moralisoin silti: tupakoiva äiti on huono äiti, sanokaa mitä sanotte. Itsekäs paska vähintään, kun oma napa on tärkeämpi kuin oman lapsen terveys. Hävetkää, miten voitte tehdä syntymättömälle lapsellenne pahaa? Tätä minun aivoni ei suostu ymmärtämään.

        Kun lueskelee näitä tupakoinnin puolustajien juttuja, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi tuollaisille ihmisille edes suodaan lapsia!
        Missä on ihmisten vastuullisuus?

      • kolmas tulossa

        Tarkoitukseni ei ollut mitenkään puolustella tupakointia tai mitään muutakaan.. Kerroin vain miten meillä on ollut kun sitä kerran kysyttiin... Ja tässä taas teille täydelliset ihmiset puhuttavaa, kommentoitavaa ja kritisoitavaa; kyllä poltin alusta loppuun! =)

      • OOna
        !!!!! kirjoitti:

        Kun lueskelee näitä tupakoinnin puolustajien juttuja, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi tuollaisille ihmisille edes suodaan lapsia!
        Missä on ihmisten vastuullisuus?

        Eikös ketjun aloittanut juuri aluksi kommentoinut, että moraalisaarnat voi jättää sikseen. Ja mitä tulee kirjoitukseen, jossa haukutaan virkettä "tuopakoinnin lopettaneille voi aiheutua stressiä ja tästä syystä on vauvalla vaaraksi.." niin itse olen kuullut tämän samaisen kommentin useankin lääkärin suusta..eli luulis niidenkin jotain tietävän eikä tuo kommentti ole pelkästään jonkun nikotinisti hörhön keksintöä. En itse ota koko asiaan sen enempää kantaa, koska en odota vauvaa..sattui aihe vain silmään.

      • just näin!!!
        !!!!! kirjoitti:

        Kun lueskelee näitä tupakoinnin puolustajien juttuja, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi tuollaisille ihmisille edes suodaan lapsia!
        Missä on ihmisten vastuullisuus?

        Oli vielä pakko lisätä tähän oma aamen vaikka tarpeeks hyvät tekstit oli jo edellisellä!

        Kyllä se aina vaan jaksaa kummastuttaa että lapsen äiti, jonka pitäisi lapsesta huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla, JO ENNEN SYNTYMÄÄ, voi edes kuvitella polttavansa... sehän on sama asia kun ryyppäis koko raskauden ajan.

        Ja tottakai sitä pyydetään olemaan moralisoimatta koska ittekki tietää tekevänsä väärin eikä kestä kuulla sitä enää muualta!
        Voi apua millasia äitejä pukkaa maailma täyteen.....

      • Äippä06
        Jättäkää haaveeksi kirjoitti:

        "Voihan joskus olla myös niin että tupakoinnin lopettanut masentuu ja stressaantuu ja tästä aiheutuu lapselle vakavempia haittoja kuin itse tupakasta."

        kaikella sitä voikin tupakointia perustella, voi hyvä luoja...

        Onko mukava itkettää pientä vauvaa nikotiinin vieroitusoireissa?

        Olen sanonut ja sanon edelleen, että tupakointi pitäisi lopettaa ennen kuin edes haaveilee vauvasta. Millainen äiti on se, joka ehdoin tahdoin tekee pahaa vauvalleen jo ennen tämän syntymää? Moralisointia ei pyydetty, tiedän, mutta moralisoin silti: tupakoiva äiti on huono äiti, sanokaa mitä sanotte. Itsekäs paska vähintään, kun oma napa on tärkeämpi kuin oman lapsen terveys. Hävetkää, miten voitte tehdä syntymättömälle lapsellenne pahaa? Tätä minun aivoni ei suostu ymmärtämään.

        kertoa että esikkoa odottaessa poltin.mutta ei hänellä kyllä ollut mitään vieroitusoireita tai muita.ihan rauhallinen vauva oli.samoin kaverini poltti kuopukselta ja ikinä ennen oo niin onnellista ja hymyilevää pikku poikaa nähnyt.ei nuita vierotusoireita tule kaikille kuin ei myös pieni kokoista vauvaa...

    • poltin

      odotusaikanani eikä pojassamme ole koskaan ollut mitään vikaa. Ei allergioita, ihottumia eikä mitään muutakaan. Syntyi viikolla 38 ja painoi 3990g. Tupakointi on asia josta kenelläkään ei ole varaa moralisoida sillä jokainen tekee omat valintansa ja kantaa myös niistä mahdolliset seuraukset.

      • niin...

        vaan kun ei ole. se, että olet tupakoinut lastasi odottaessasi ja jos/kun olet aiheuttanut hänelle toiminnallasi jotain vahinkoa on toki ollut oma valintasi. valitettavasti se et vaan ole sinä joka siitä ne mahdolliset seuraukset kantaa!!! se on sinun lapsesi joka siitä kärsii, et sinä! että röyhistele vaan rintaasi ja ole ylimielinen, minun silmissäni olet surkea selittelijä joka koittaa todistella toimintaansa itselleen parhain päin. oma keuhkosyöpäsi tupakoinnistasi on sinun kannettavanasi, mutta lapsellesi aiheuttamasi vauriot pilaavat hänen elämänsä. sinä voit vain hymistä vieressä.

      • mikä tahansa vaiva

        joka on seurausta siitä, että äitini olisi tupakoinut (tai isäni olisi tupakoinut sisätiloissa) raskauden aikana, niin kyllä olisin katkera.

        Lapsihan nämä seuraukset tupakoinnista kantaa, eikä vanhempi. Ajatelepa, jos Suomen valtio haluaisi säästää ja lopettaisi täysin lapsilisien maksun, niin sanoisitko silloinkin, että Suomen päättäjät (eikä esim. lapsiperheet) kantavat vastuun Suomen säästöistä?

    • moraalisaarnaajia

      Ikävä kyllä noita moraalisaarnaajia on joka paikassa kun ne on niin kaikkitietäväisiä ja täydellisiä yms... Mutta ei se mitään, onneksi on meitä "epätäydellisiä" vielä olemassa sillä tulisin hulluksi noitten "täydellisten" kanssa jotka tietää kaiken eikä ikinä itse tee mitään väärää... ;)

      xD

      • logiikkaa?!

        Vaarantaisitko myös jo syntyneen lapsen terveyttä?
        Olisitko valmis vahingoittamaan syntyneen lapsen terveyttä? Suomessa lapsen pahoinpitely on rikos, mutta näemmä kohdussa olevalle lapselle saa tehdä mitä lystää tyyliin: "Tätä ei ole laissa kielletty".

      • vimma...

        en ole missään kohtaa väittänyt olevani kaikkitietävä ja täydellinen, mutta omalta osaltani olen päättänyt välttää 100%:n tyhmäksi, tarpeettomaksi ja vaaralliseksi tiedettyä toimintaa odotusaikanani. uskomatonta että se vaan ei kaikille ole itsestään selvää ja vielä puolustellaan karvat pystyssä omaa älyvapaata toimintaa ja koitetaan tehdä toisista idiootteja.

        kyllä mulla on vielä koko loppuikäni aikaa vetää sitä röökiä niin että aunaristakin savu nousee. musta tässä on vain ja ainoastaan kyse omasta arvomaailmasta ja siitä mitä haluaa omalle lapselleen.

        minä haluan lapsilleni parasta mahdollista terveyttä ja tulevaisuutta ja siksi en tupakoi tai käytä alkoholia enkä tarpeettomia lääkkeitä odotusaikana KOSKA SE ON TUTKITUSTI VAARALLISTA LAPSELLE!!! raskauksien välissä toki minullekin maistuu niin paukut kuin röökikin. mutta en silloinkaan koskaan väitä kenellekään etteikö se olisi haitallista toimintaa.

        selkärankaa ihmiset!!

      • Erityisesti, kun
        vimma... kirjoitti:

        tupakoinnissa ei ole kyse edes äidin sairauden hoidosta. Miksiköhän jotkut lääkkeet ovat kiellettyjä odottavilta äideiltä ja lääkärit ei kirjoita raskausaikana reseptiä ko. lääkkeelle, koska se on sikiölle haitallinen?

        Jos hyväksyy raskauden aikaisen tupakoinnin, niin kai silloin myös ymmärtää käyttää raskausajan pahoinvointiin lääkkeenä talidomiinia?

      • Moraalisaarnaaja

        Saanko minäkin tulla tarjoilemaan myrkkyä teidän tupakoijien lapsille? Tarjoattehan sitä itsekin.

        Kyllä, moraalisesti ajatellen olen tehnyt paljonkin "väärää", mutta vahingot olen kärsinyt ainoastaan itse, ketään toista en ole tieten tahtoen vahingoittanut, kuten tupakoija lapselleen tekee.

      • ...
        vimma... kirjoitti:

        en ole missään kohtaa väittänyt olevani kaikkitietävä ja täydellinen, mutta omalta osaltani olen päättänyt välttää 100%:n tyhmäksi, tarpeettomaksi ja vaaralliseksi tiedettyä toimintaa odotusaikanani. uskomatonta että se vaan ei kaikille ole itsestään selvää ja vielä puolustellaan karvat pystyssä omaa älyvapaata toimintaa ja koitetaan tehdä toisista idiootteja.

        kyllä mulla on vielä koko loppuikäni aikaa vetää sitä röökiä niin että aunaristakin savu nousee. musta tässä on vain ja ainoastaan kyse omasta arvomaailmasta ja siitä mitä haluaa omalle lapselleen.

        minä haluan lapsilleni parasta mahdollista terveyttä ja tulevaisuutta ja siksi en tupakoi tai käytä alkoholia enkä tarpeettomia lääkkeitä odotusaikana KOSKA SE ON TUTKITUSTI VAARALLISTA LAPSELLE!!! raskauksien välissä toki minullekin maistuu niin paukut kuin röökikin. mutta en silloinkaan koskaan väitä kenellekään etteikö se olisi haitallista toimintaa.

        selkärankaa ihmiset!!

        Olen itse myös polttanut ennen raskausaikaa ja uskon, että tulen myös myöhemmin jälleen polttamaan. Nyt odottaessa ei kuitenkaan ole tullut edes mieleeni alkaa savuamaan, vaikka joskus mieli olisi tehnytkin! Kun se nyt vain on todellakin rakkaat ihmiset niin, että se polttaminen ei todellakaan voi olla mitenkään suotuisaa vauvalle. Ja kukaan ei voi väittää, ettei polttamisella voisi olla joitain seurauksia lapsen tulevaisuudessa.
        Kyllä sitä pystyy olemaan erossa tupakista, kun siihen on hyvä syy.

      • ........................

        haukut niitä jotka eivät halua satuttaa lastaan ja olet niiden puolella jotka eivät niinkään ajattele lastaan.

        Ihme hörhöjä ovat ne, jotka selittämällä yyrittävät selittää ja tehdä tupakoinnistaan jotenkin oikeutettua. ei ymmärretä faktoja! Kukaan ei ole väittänyt olevansa täydellinen, mutta itse en ainakaan tuhota lapseni elämää tupakan vuoksi!

      • huomautus
        Erityisesti, kun kirjoitti:

        tupakoinnissa ei ole kyse edes äidin sairauden hoidosta. Miksiköhän jotkut lääkkeet ovat kiellettyjä odottavilta äideiltä ja lääkärit ei kirjoita raskausaikana reseptiä ko. lääkkeelle, koska se on sikiölle haitallinen?

        Jos hyväksyy raskauden aikaisen tupakoinnin, niin kai silloin myös ymmärtää käyttää raskausajan pahoinvointiin lääkkeenä talidomiinia?

        itse asiassa talidomidia voisi kai käyttää nykyään, koska se vammauttava syy löydettiin ja poistettiin.

        Mutta ei sitä kyllä mikään lääkefirma kaupaksi saa, joten ei ole käytössä.

        Tupakka sitä vastoin on tunnetusti haitallista ja silti sitä käytetään - vieläpä raskausaikana. Järkkyä.

    • nikotinisti

      moi.olen poltellut jokaisen aikana ny kuudes tulossa..kaikki on ollut yli kolme kiloisia poika oli 3940 ja52 pitkä.kyllähän lekurit sanoo että painoon vaikuttaa parisataa grammaa.lapseni ovat olleet kaikki terveitä kellään ei koliikkia eikä muita asioita ei allergioita kellään että turhaa jauhamista toi että siitä ny johtuu jos lapsella jotain on.niin jotai 10/pvä.

      • .........................

        ja tupakkahan ei ole myrkkyä?

    • Kysyn vaan!

      Jos odottavan äidin pitäisi lopettaa tupakointi, eihän sitä voi tehdä koska tulee masennus ja stressi ja kaiken huipuksi hirveät vieroitusoireet. Mitäs luulette, minkälaiset vieroitusoireet on sillä 50-senttisellä, kolmikiloisella vauvalla kun se on elämänsä ensimmäiset 40 viikkoa saanut tupakkaa ja nyt se röökin saaminen yhtäkkiä loppuukin???? Kai se äiti nyt muistaa sitten ostaa Marlborot vauvallekin vastikepurkin mukana ettei viekkarit iske? Vai liuotatteko nikotiinitabletteja äidinmaitoon?

    • täys kahjo

      tää palstahan on ihan syvältä...ei kannata kysyä tupakoinnista,syömisestä tai jostai muusta hulluja akkoja heti kimpussa.mutta mieleen vaan tuli että mistähän lapset saavat allergiansa?ym sairaudet kun vanhemmat ovat niin "täydellisiä" ja paskat.odotat hengittäen suodatettua ilmaa syöt ainoastaan listassa mainittuja turvallisia ruokia liikut oikein...ym.ja kun tenava syntyy suojelet sitä kauheilta pöpöiltä...ja ku tenava on vähän vanhempi niin on allergiat ja kaikki.. mistähän johtuu?vanhemmat???

      • hullu akka

        On kai se tupakka nyt hiukka eri juttu kuin ruoka, häh? Kaavatko viinaaki vauvan kurkusta alas vai?

      • noin mustavalkoisia.

        Kyse on todennäköisyyksistä, ei siitä, että jollekin lapselle tulee _varmasti_ ja toiselle lapselle ei _ollenkaan_ ongelmia.
        Asia on niin, että lapsi, joka syntyy tupakoivalle äidille on todennäköisemmin tavalla tai toisella sairas kuin lapsi, joka on raskausaikana välttänyt tupakan kemikaalit.

    • rinu

      minä poltin 6-9 tupakkia eikä lapsellani ole mitään vikaa.lääkäri sanoi vain että parempi polttaa kun saada kesken meno yms yms.ja poltan edelleen.

    • per päivä

      olen polttanut kahden raskauden aikana. Ensimmäinen lapsi ei reagoinut mitenkään, oli normaalia isokokoisempi (lähes 5kg) ja syntyi laskettuna-aikana. Myöhemminkään (nyt 9v) ei ole ilmennyt mitään fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia. Normaalia "helpompi" yksilö enemmänkin..toinen syntyi pari viikkoa etuajassa, lähelle 4 kiloisena. oli vauvana "kiukkuinen" ja hyvinkin vaativa, mutta allergioita tms ei ole ollut (nyt 2,5v). Tottahan se kuitenkin on, että tupakointi ei tee hyvä kenellekään ja aikuisen ihmisen pitäisi se pystyä lopettamaan.ei se vauvalle hyväksi voi olla, vaikkakaan ei vahinkoa saisikaan aikaan. Tuurillahan tupakoitsija seilaa.. Enpä osaa tekemisiäni puolustella mitenkään mutta syyllisyyttäkään en suostu asiasta kantamaan. Omalla kohdallani uskoisin että olisin sauhuttelun lopttanut kun seinään jos siitä olisi aikanaan tehty samanlainen "paikko" kun alkoholistakin.
      Poltin vaihtelevasti noin 3-10 per päivä. neuvolassa en kertonut.

      • edelliseen...

        piti siis sanoa että samanlainen PEIKKO kun alkoholistakin..

    • äidit

      ja odottajat ovat NIIN ihania kun ovat NIIIIN täydellisiä että he voivat morkata muita äitejä loputtomiin koska eivät itse tee MITÄÄN KOSKAAN väärin. Oletteko sattumoisin lukeneet tutkimusta siitä (julkaistu sanomalehdessä) että esim. nikotiinin korvaushoito voi olla sikiölle vaarallisempaa kuin itse tupakointi?? Keskittykää vain nyt siihen omaan täydelliseen odotukseenne ja lapsiinne jotka varmasti ovat täydellisiä koska ettehän te koskaan ole raskausaikana polttanut.

      • huono omatunto...

        niin älä yritä päivänselvää asiaa silti kääntää nurinpäin ja kaataa toisten niskaan.

        tässä asiassa fiksummin toimivia on ihan turha tulla haukkumaan ja nälvimään "täydellisiksi" jos oma toimintasi ei kestä päivänvaloa.

        koittaahan ne alkkikset ja narkitkin selitellä tekojaan itselleen edullisesti. jokainen täydellä järjellä varustettu kuitenkin ymmärtää että toimii lapsen edun vastaisesti. turha koittaa siitä toiminnasta itselleen kruunua kiillottaa.

      • vaan
        huono omatunto... kirjoitti:

        mutta mulla ei todellakaan ole huono omatunto MISTÄÄN enkä myöskään kuulu ryhmään alkkikset enkä narkkarit. Ainoa asia mikä VITUTTAA todella on muiden arvostelu.Tao se jo päähäsi.

      • viisaampi
        vaan kirjoitti:

        mutta mulla ei todellakaan ole huono omatunto MISTÄÄN enkä myöskään kuulu ryhmään alkkikset enkä narkkarit. Ainoa asia mikä VITUTTAA todella on muiden arvostelu.Tao se jo päähäsi.

        Tupakka on riippuvuutta aiheuttavaa, aivan kuten huumeetkin. Huomaahan sen jo siitä, että tupakanpolton lopettaminen raskauden ajaksi tuottaa noin paljon vaikeuksia, että pelkkä ajatukskin siitä saa raivokohtauksen aikaiseksi. Saattepahan riippuvaiseksi myös vauvannekin.

        Kertokaapa tupakoivat äidit, annatteko lastenne polttaa tupakkaa jo pienestä pitäen? Ilmeisesti, koska olette saattaneet heidät riippuvaiseksi jo kohdussa. Mitäs väliä sillä sitten enää on, jos se lapsi alkaa tupakoida jo alle 10-vuotiaana, onpahan rakas hyväomatuntoinen äityliini esimerkkinä.

      • minä vaan
        vaan kirjoitti:

        mutta mulla ei todellakaan ole huono omatunto MISTÄÄN enkä myöskään kuulu ryhmään alkkikset enkä narkkarit. Ainoa asia mikä VITUTTAA todella on muiden arvostelu.Tao se jo päähäsi.

        itselläni tällä hetkellä enää 5 päivää laskettuun aikaan. Tupakoinnin lopetin heti kun sain tietää raskaudestani (vaikka äärimmäisen vaikeaa olikin). Tiedän paljon äitejä jotka ovat polttaneet koko raskaus ajan enemmän tai vähemmän.Osan lapset terveitä, osan ei. Itse haluan kuitenkin tehdä kaikkeni että lapseni saisi terveen elämän. eikä siinä todellakaan ole kysymys kenenkään täydellisyydestä!

      • sinne...
        vaan kirjoitti:

        mutta mulla ei todellakaan ole huono omatunto MISTÄÄN enkä myöskään kuulu ryhmään alkkikset enkä narkkarit. Ainoa asia mikä VITUTTAA todella on muiden arvostelu.Tao se jo päähäsi.

        kovinpa kärkkäästi vaan olet itse arvostelemassa niitä jotka ovat ymmärtäneet toimintansa typeryyden ja halunneet sen lopettaa. ja sen lisäksi toivovat, että joku toinenkin heräisi todellisuuteen.

        eli sinä siis saat haukkua ja arvostella kaikkia muita, jotka edes yrittävät tehdä jotain vauvansa terveyden eteen, mutta sinun toimintatavastasi ei kukaan saa esittää edes negatiivisesti vivahtavaakaan kritiikkiä??

        olisit vaan jättänyt ne lapset tekemättä jos noin keskenkasvuinen on ajatusmaailmasi...

      • häh???

        Kuka on väittänyt että olisi täydellinen? Siinäkö on jotain vikaa että haluaa suojella syntymätöntä lastaan? Ja onko joku sanonut että korvaushoidot ovat suositeltavampia kuin itse polttaminen? HÄH???

        tekstisi on todella lapsellista! Kannattisko ehkä lopettaa se tupakointi ennenkuin hankkiutuu raskaaksi!

    • joka iikka! =)

      Te olette KAIKKI lapsellisia jos ette ole sattunut huomaamaan! =D Kattokaa nyt itte tätä teijän tappelua ku kaikki on olevinaan oikeessa! Ei voi ku nauraa. Jokainen taplaa tyylillään ja sillä siisti, mitä siitä tappelemaan?!?! Kasvakaa aikuisiksi! ;)
      Hyvää talven alkua kaikille.

      • kaikki lääkäritkin

        on olevinaan oikeassa valistaessaan tupakoinnin haitallisuudesta sikiölle. Lapsellista puhua tulevien sukupolvien terveydestä, eikö?

      • ole sanonut...
        kaikki lääkäritkin kirjoitti:

        on olevinaan oikeassa valistaessaan tupakoinnin haitallisuudesta sikiölle. Lapsellista puhua tulevien sukupolvien terveydestä, eikö?

        En tietääkseni ole väittänyt että lääkäri tai kukaan muukaan olisi oikeassa tai väärässä.. =) Minua vain huvittaa tämä lapsellinen tappelu täällä "keskustelupalstalla" jossa muka "kaikki taplaa tyylillään"... xD

      • vaihdetaan mielipiteitä
        ole sanonut... kirjoitti:

        En tietääkseni ole väittänyt että lääkäri tai kukaan muukaan olisi oikeassa tai väärässä.. =) Minua vain huvittaa tämä lapsellinen tappelu täällä "keskustelupalstalla" jossa muka "kaikki taplaa tyylillään"... xD

        ja tietoa, ja sitä perustellaan. Jos ei miellytä, ei tarvitse lukea. Jos tuntuu lapselliselta, niin ei kannata lukea (ainakaan koko ketjua).

        Jos oikeen haluaa nauraa, niin kannattaa mennä tuonne vitsit-palstalle.

      • just...
        vaihdetaan mielipiteitä kirjoitti:

        ja tietoa, ja sitä perustellaan. Jos ei miellytä, ei tarvitse lukea. Jos tuntuu lapselliselta, niin ei kannata lukea (ainakaan koko ketjua).

        Jos oikeen haluaa nauraa, niin kannattaa mennä tuonne vitsit-palstalle.

        Tappeluahan täällä on, kohta tarvitaan varmaan tuomaria.. =) Miksi menisin vitsit palstalle kun näille jutuille saa nauraa enemmän.. xD
        Jepulis, mutta se siitä ja sen kestävyydestä, siirryn kokonaan taka alalle lueskelemaan...

        Onnea kaikille "mielipiteiden vaihtoon"... xD =)

      • lapsen terveys ei ole
        just... kirjoitti:

        Tappeluahan täällä on, kohta tarvitaan varmaan tuomaria.. =) Miksi menisin vitsit palstalle kun näille jutuille saa nauraa enemmän.. xD
        Jepulis, mutta se siitä ja sen kestävyydestä, siirryn kokonaan taka alalle lueskelemaan...

        Onnea kaikille "mielipiteiden vaihtoon"... xD =)

        naurun asia. Mua ei ainakaan naurata yhtään.

        Taidat olla aika herkkähipiäinen, tai jostain syystä olet ottanut tämän ketjun itseesi. Sille voikin jo nauraa xD

    • Kjli

      Sain tietää olevani raskaana viidennen raskausviikon lopulla, joten siihen asti poltin n. puoli askia päivässä. Sen jälkeen yritin lopettaa kokonaan, mutta en kuitenkaan heti onnistunut, joten 12 vkolle asti poltin n. 2 savuketta/päivä. Keskiraskaudessa pari savuketta viikossa ja 24 rv eteenpäin en ainuttakaan tupakkaa. Vauva on täysin terve ja kehittynyt hyvin.

      Kannattaa muistaa, että jos lopettaminen on todella tuskaisaa, nikotiinikorvausvalmiste (ei kuitenkaan laastari!) on aina turvallisempi vaihtoehto kuin tupakka. Nikotiinivalmisteesta saa vain murto-osan nikotiinista eikä muita myrkkyjä, mutta tupakasta kaiken p...an.

      • tietääkö kukaan?

        Muutama kuukausi sitten kuulin huonosti juttua radiosta, mutta sen pätkän sanoma, minkä kuulin, oli se, että nikotiinikorvaushoito olisi oikeasti sikiölle jopa haitallisempaa kuin pieni tupakointi. Kyse oli jostain uudesta tutkimustuloksesta, mutta en kuullut lähdettä valitettavasti. Jäin vain miettimään silloin, että minun raskausaikoina nimenomaan korostettiin, että korvaushoito olisi turvallisempaa.

        Siis, olisiko joku muu mahdollisesti asiaan törmännyt? Osaisiko joku kertoa jopa lähteen?

      • palstoilla...
        tietääkö kukaan? kirjoitti:

        ja siksi asia minuakin ihmetyttää suuresti. nimittäin niin esikoista odottaessani neljä vuotta sitten, kuin nyt kakkosta odottaessani (rv 35) lääkäri ja kätilö korostivat heti ensimmäisessä yhteyden otossa että tupakoinnin lopettaminen on ehdottoman tärkeää ja että helpoimmin se onnistuu nimenomaan korvaushoidolla. joka paikkansa pitikin.

        ihan nyt siis tänä keväänä vielä äippäpolin erikoislääkäri ainakin minulle sanoi että nikorettea (ei laastarina!) joko purkkana tai imeskelytablettina miljoona kertaa mielummin kuin tupakkaa. juurikin siitä syystä että tuosta tulee vain ja ainoastaan pelkkä nikotiin, tupakan häkä ja myrkyt jää pois. ja erityisesti korosti äidin tupakoinnin vaarallisuutta poikavauvoille.

        siksipä olenkin suuresti ihmetellyt näiden tupakoinnin puolustajien kommentteja korvaushoidon suuremmasta vaarasta, koska maalaisjärjellä en ainakaan keksi mitään syytä. tietääkseni mikään niiden apuaineistakaan ei ole/voi olla vaarallisempi kuin esim. tupakan sisältämä syanidi.

        mut olis ihan kiva lukea se tutkimus, jos sellainen on olemassa, mikäli jollakin olis vaikka linkki laittaa...

    • Repikää tästä!

      Tupakointi ja raskaus

      Noin 20 prosenttia suomalaisista sikiöistä altistuu raskausaikana tupakansavulle. Nuoret ja vähän koulutusta saaneet äidit tupakoivat kolme kertaa niin paljon kuin korkeasti koulutetut. Tupakoinnin vaikutusta raskauteen on tutkittu vuosia ja tulokset osoittavat kiistatta tupakansavun kemiallisten yhdisteiden terveyshaitat sikiölle. Tupakansavun sisältämät kemialliset yhdisteet kulkeutuvat sikiöön napanuoran ja istukan kautta. Nikotiini, häkä ja muut myrkyt kulkeutuvat sikiöön, joka saattaa altistua suuremmalle nikotiinipitoisuudelle kuin tupakoiva äiti.

      Istukan kautta sikiön verenkiertoon imeytyvä nikotiini saa aikaan kohdun, istukan ja napaverisuonten supistumisen ja aiheuttaa akuutin hapenpuutteen (hypoksia). Synnytyksessä otetuissa napaverinäytteissä on todettu lapsen veren nikotiinipitoisuuden olevan yhtä suuri tai suurempi kuin äidin veren nikotiinipitoisuuden.

      Nikotiini on vaarallista myös lapsen hermostolle ja hidastaa hermo- ja aivosolujen jakautumista. Häkä, syanidi ja tupakalle altistuvan sikiön hapenpuute lisäävät nikotiinin aiheuttamien hermostovaurioiden riskiä. Nikotiinin vaikutuksesta sikiön sydämen lyönti kiihtyy ja hengitysliikkeet vähenevät. Lapsella saattaa olla synnytyksen jälkeen nikotiinin vierotusoireita, jotka näkyvät ärtyneisyytenä ja itkuisuutena.

      Häkäkaasun ja nikotiinin ohella tupakansavun syanidi, kadmium ja lyijy ovat suurimmat sikiön kasvuhäiriön aiheuttajat. Syanidi on solumyrkky ja häiritsee solun elintoimintoja.

      Kohdun ulkoinen raskaus ja keskenmeno

      Tupakointi lisää kohdun ulkoisen raskauden riskiä 2,5-kertaiseksi. Tämän riskin vähentämiseksi tupakointi olisi syytä lopettaa 2 - 3 kuukautta ennen raskautta.

      Tupakointi kaksinkertaistaa alkuraskauden keskenmenoriskin. Mitä enemmän polttaa, sitä suurempi keskenmenon riski on. Tupakointi aiheuttaa myös ns. miniabortteja, jolloin raskaus keskeytyy jo ennen kuukautisten poisjääntiä.

      Sikiön kasvu ja syntymäpaino

      Jos äiti tupakoi raskauden aikana, sikiön kasvu äidin kohdussa hidastuu ja vastasyntynyt painaa syntyessään noin 150 – 400 grammaa tavanomaista vähemmän - äidin polttamien savukkeiden määrästä riippuen.

      Tupakointi haittaa veren virtausta istukassa ja rajoittaa sikiön ravinnonsaantia. Tupakointi lisää keskosuutta, ja vaikeasti alipainoisista vauvoista 80 prosenttia on tupakoivien äitien lapsia. Alhainen syntymäpaino lisää vastasyntyneen kuolemanriskiä ja kätkytkuolemanvaaraa.

      Pakkotupakointi ja raskaus

      Myös pakkotupakoinnin on todettu haittaavan sikiön kehitystä ja lisäävän kohdunulkoisen raskauden ja keskenmenon vaaraa.

      Rintaruokinta

      Tutkimusten mukaan tupakointi saattaa vähentää äidin rintamaidon määrää ja alentaa maidon rasva- ja ravintopitoisuutta.

      Vauvan terveys ja pitkäaikaiset vaikutukset

      Tupakoivien vanhempien vauvoilla on kaksi kertaa enemmän hengitystieinfektioita kuin tupakoimattomien vauvoilla. Äidin raskausaikainen tupakointi kaksinkertaistaa vauvan riskin sairastua astmaan, samoin vauvan vatsakoliikkien ja huulihalkion riski kasvaa.

      Raskausaikaisella tupakoinnilla saattaa olla myös pidempiaikaisia vaikutuksia vauvan terveyteen. Se saattaa rajoittaa painon nousua ja pituuskasvua ja hidastaa lukemisen ja matemaattisten taitojen kehittymistä. Myös yliaktiivisuus ja keskittymishäiriöt ovat yleisempiä tupakoivien äitien lapsilla. Tupakointi häiritsee naisen raskausaikaista hormonitasapainoa, millä saattaa olla pidempiaikaisia vaikutuksia naisen lisääntymisterveyteen.

      Raskaudenaikaisen tupakoinnin vaikutukset eivät aina näy ultraäänitutkimuksessa paitsi, jos vauvan kasvu on hidastunut. Tupakointi on voinut aiheuttaa pysyviä vaurioita sikiön keskushermostoon, vaikka lapsen syntymäpaino olisi yli kolme kiloa.

      Tupakoinnin lopettaminen

      Tupakointi kannattaa lopettaa ennen raskautta. Nikotiinikorvaushoitoa voi käyttää myös raskauden aikana. Silloin lapsi ei saa nikotiinin lisäksi häkäkaasua tai muita tupakansavun myrkkyjä. Nikotiiniakin sikiöön siirtyy vain kolmannes siitä määrästä, jonka tupakoiva äiti ja sikiö saavat yhdestä savukkeesta.

      Lopettaminen nikotiinikorvaushoidon avulla on viisainta tehdä 1-3 kuukautta ennen raskauden alkua ja hedelmöitystä.

      Lähteet:

      Vierola Hannu. Tupakka ja naisen terveys. Art House. Jyväskylä 1996

      • ,.,.,.

        poltin molemmissa raskauksissa ja täysin terveet muksut syntyi, ja vieläpä reilut 4 kg painoivat syntyessää kaikki, että se siitä tupakoinnin vaikutuksesta vauvan syntymäpainoon! kaikki jo koululaisia ja koulu sujuu kaikilla erinomaisesti, ei keskittymisvaikeuksia tms. terveenä pysyneet koko konkkaronkka, norm. nuhat ja köhät pari kertaa vuodessa.. että silleen. älkää moralisoiko kyllä jokainen äiti tietää tupakoinnin vaarat.

      • ...........................
        ,.,.,. kirjoitti:

        poltin molemmissa raskauksissa ja täysin terveet muksut syntyi, ja vieläpä reilut 4 kg painoivat syntyessää kaikki, että se siitä tupakoinnin vaikutuksesta vauvan syntymäpainoon! kaikki jo koululaisia ja koulu sujuu kaikilla erinomaisesti, ei keskittymisvaikeuksia tms. terveenä pysyneet koko konkkaronkka, norm. nuhat ja köhät pari kertaa vuodessa.. että silleen. älkää moralisoiko kyllä jokainen äiti tietää tupakoinnin vaarat.

        KUKAAN ei ole sanonut KOSKAAN että kaikille lapsille tulisi jotain! MUTTA miksi ottaa riski?

        "älkää moralisoiko kyllä jokainen äiti tietää tupakoinnin vaarat"

        Aha.. tiedetään vaarat ja silti tupakoidaan ja altistetaan lapsi myrkyille OMAN mielihyvän vuoksi!

    • pitely

      Raskausaikana tupakointi on syntymättömän vauvan pahoinpitelyä. Työntäisitkö röökin vastasyntyneen suulle? Ainoa ero raskausaikana poltteluun on ettei paikallisia keuhkomuutoksia tule, mutta tupakasta vereen imeytyneet myrkyt kulkeutuvat mainiosti istukasta sikiöön.

      Todella törkeää kessutella maha pystyssä, monet tekevät sitä vielä aivan synnytyksen alla...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5650
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3587
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1710
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1702
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1166
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      839
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe