Taas on

saanut uuden, puhtaanvalkean lumipeitteen.
Onhan kiva jälleen seurata pikkulintujen ruokailutouhuja lintulaudalla.
Talitiaisia, sinitiaisia, kuusitiaisia ja myös yksi iso närhi käy päivittäin hakemassa pähkinäannoksensa laudalta. On todella upean näköinen lintu, kun sitä saa läheltä katsella. Ei oikein voisi kuvitella, kuinka niin kauniilla linnulla voi olla niin karmea lauluääni.
4212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta aika pirulainen!

Meillä ei lumesta ole vielä tietoakaan, kun suurin osa puistakin on vielä vihreitä. Mutta muuttajia on jo tullut, etenkin nappisilmä- punarintoja. Joutsenet alkavat kyllä jo kerääntyä tuohon lahdelle, missä ne viettävät useimmiten koko talven.

Tänään on myrskynnyt, mutta kun mittarissa on 14C, niin en oikein viitsisi vielä ottaa tomaatteja ja kurkkuja sisälle.

Linnunruuat on ostettu, mutta toistaiseksi saavat metsästää itse. Kurkkivat kyllä jo kovasti sisälle, söpöläiset. :)

Äänestä
  • Tänään ilmestyi uusi vieras laudalleni. On tiaisen kokoinen, vatsapuoli puhtaan valkoinen ja selkäpuoli hyvin tumman sinisen harmaa, voisi melkein sanoa, että sinisen mustan sävyinen. Voisikohan olla pähkinänakkeli, kun se selkä on niin tumman oloinen? Nappasi aina ruokaa siitä laudalta ja lennähti läheisen männyn rungolle, jota pitkin sitten juosta vilisteli ylös ja alas.

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Tänään ilmestyi uusi vieras laudalleni. On tiaisen kokoinen, vatsapuoli puhtaan valkoinen ja selkäpuoli hyvin tumman sinisen harmaa, voisi melkein sanoa, että sinisen mustan sävyinen. Voisikohan olla pähkinänakkeli, kun se selkä on niin tumman oloinen? Nappasi aina ruokaa siitä laudalta ja lennähti läheisen männyn rungolle, jota pitkin sitten juosta vilisteli ylös ja alas.

    en ole koskaan sellaista nähnyt, mutta lintukirjan kuva viittaisi kyllä siihen. On kaiketi aika harvinainen?

    Oletko koskaan nähnyt pyrstötiaisia? Niitä oli meillä viime talvena oikein kunnon parvi pari päivää. Ihmeellisen näköisiä - kauniita! Eikö olekin ihanaa, että maailmassa on lintuja?

    Äänestä

  • skäribo kirjoitti:

    En ole nähnyt pyrstötiaisia, mutta juuri äsken sanottiin radio-uutisissa, että maahamme on tullut harvinaisempia siperialaisia pähkinänakkeleita oikein enemmältikin. Veikkaisimpa, että kuuluu noihin tulokkaisiin tuo minunkin vieraani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maa-emo kirjoitti:

saanut uuden, puhtaanvalkean lumipeitteen.
Onhan kiva jälleen seurata pikkulintujen ruokailutouhuja lintulaudalla.
Talitiaisia, sinitiaisia, kuusitiaisia ja myös yksi iso närhi käy päivittäin hakemassa pähkinäannoksensa laudalta. On todella upean näköinen lintu, kun sitä saa läheltä katsella. Ei oikein voisi kuvitella, kuinka niin kauniilla linnulla voi olla niin karmea lauluääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu