Viime viikon runsaista yhteydenotoista, alkaisin mieluiten uuden ketjun; ns "puhtaalta pöydältä". Minulla on muutama tunti aikaa, ja vastaan mieluiten "tuoreisiin" kysymyksiin, uskon näin pystyväni "tuntemaan" herkemmin. Pyydän, kysykää vain yhtä asiaa, näin pystyn vastaamaan useammalle tänään.
Voin auttaa 2
Lydia
1945267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 194
Vanhimmat
Haluaisin tietää tulenko saamaan töitä? Kertoisitko myös miltä perhe-elämämme näyttää ulkopuolisin silmin? Onko lapset onnellisia?
Työpaikkaa ei ihan lähitulevaisuudessa ole näkyvissä. Irja hyvä, kun olet lempeä itseäsi kohtaan; pidät huolta itsestäsi, pystyt myös antamaan lapsillesi sen minkä he tarvitsevat. Tee myös se rankempi päätös mitä olet mielessäsi ajatellut. Lapsesi ovat onnellisia silloin kun sinä olet onnellinen.
Ulkopuolisten mielipiteillä ei ole merkitystä omaan tai lastesi onnellisuuteen.
Hei Lydia!
Seurusten mukavan miehen kanssa, itse vakavasti, mutta hänellä kovasti suunnitelmia tulevaisuudestansa! Mahdanko kuulua niihin hänen suunnitelmiinsa? Kiitoksia kovasti vastauksestasi ja jaksamista sinulle!!
Olet taipuvainen "järkeilemään" asioita liiaksi. Ota riski ja kuuntele sydämesi ääntä.
Mikähän se rankempi päätös on, ei itsemurha kuitenkaan, vaikka olen sitäkin ajatellut.......
Kiitos vastauksestasi! Näin todellakin on, mutta haluaako hän tosissaan minut elämäänsä, siitä lähinnä kysymys? Kiitos toistamiseen!!!
Haluaisin että menet paikkakuntasi terveysasemalle, tms. varaat ajan ja kerrot lääkärille ongelmistasi. Sinä tarvitset keskusteluapua, johon minulla ei ole resursseja, eikä tämä ole oikea "kanava" sellaiseen. Kun haet apua, sinä myös sitä saat. Lastesi kannalta on tärkeää että heidän äitinsä voi hyvin.
Sinua rakastetaan, muista se!
Sain tunteen; että mies on hieman ailahtelevainen, vaikka suunnitelmia on...paljonkin...
Näen sinut kuitenkin hänen seurassaan, joten etene rauhallisesti, mutta uskalla, et tule sitä katumaan.
Hei!
Miten sinä näkisit miehen vastaavan ehdotukseeni tulla luokseni asumaan?
sain tunteen jossa kotonasi ei asunut tämä mies. Kannattaisiko odotella jonkin aikaa ennenkuin kysyt. Saattaisit kokea pettymyksen; jossa hän muuttaisi pian taas pois.
Olen kysynyt tätä mieheltä jo ja ihan siksi, että lapsemme ovat niin pieniä vielä ja tahtoisin kuitenkin molempien vanhempien olevan läsnä lasten elämässä ja se ei onnistu muuten kuin asumalla yhdessä, miehen työn vuoksi. Erosime 2v sitten.
Matka-asia kiinnostaa? Tuleeko uusia tuttavauuksia? Entäpä rakkaussuhteeni nykyiseen mieheeni, kestääkö?
Matkasi tulee antamaan paljon! Rakkaussuhteesi näen "väljähtyvän" ennen pitkää. Mutta vielä kerran, tämä matkasi kannattaa...
Näetkö ihastumista tms.? kiitos ajastasi! =) Joo niin se on väljähntynyt jo... Perjantaina lähtö matkaan..
En päässytkään lähtemään matkalleni. Sairastuin.. Mitähän nyt menetän kun sinäkin kerroit, että matka olisi kannattanut? =(
Kuten olen aikaisemminkin kertonut, en väitä olevani ennustaja tms. Tiedän vain, että usein ovat saamani "tuntemukset" pitäneet paikkansa.
Ennenkaikkea toivon että kaikki me otamme vastuun omasta elämistämme, ja esim. nämä minun vastaukset kysymyksiinne on vain minun "näkemykseni-tuntemukseni" asioista. Niihin ei saa/kannata uskoa päättömästi ilman omaa harkintaa.
Toivon kaikille hyvää alkanutta viikkoa.
Talvi tuli, hän ei turhaako odottelen,luovutanko ja hyväksyn yksin olon?Olisiko mitään ilon aiheita? kiitos!
Katsotko minulle ihmissuhdekuvion miltä näyttää.
Kiitos!
Olen pahoillani, en pysty auttamaan koska kysymyksesi on epämääräinen, enkä saanut siitä mitään "tuntemusta". Kysy hieman tarkemmin pikkasen myöhemmin, yritän sitten uudelleen.
Sain selville miehen pettämiset ja valehtelut. Katsoisitko minulle korteista, miten meidän suhteemme käy, jatko vai loppu ? Mies sanoi
sen suhteen irti sen toisen kanssa, kun tuli iso haloo, vissiin. Autatko ? Kiitos !
toi silmieni eteen paljon erilaisi kuvia. Tahtoisin tarkentaa ne sinulle jossakin muussa foorumissa kuin tässä. En tahtoisi kertoa sinulle tässä vastausta. Jos sinulla on vaikka nimetön sähköposti tms. johon voisin vastata tekisin niin mielummin. Olen kirjoittanut "tuntemukseni" tähän vierelle paperille, jotta ne eivät unohtuisi, joten voit harkita asiaa ja palata myöhemmin, jos siltä tuntuu.
No mihin voisin laittaa sähköpostia, sillä asia merkitsee erittäin paljon minulle ? Teetkö tämän ilmaiseksi ?
Autan jos voin, enkä ota mitään maksua, en tee tätä rahasta.
Itse en halua antaa omaa henk. koht. sähköposti-osoitetta, mutta jos haluat laittaa omasi, tai jonkun muun osoitteen, mihin voin vastata esittäämi kysymykseen voin tehdä sen. Ps. tämä on ainut kerta kun näin pyydän. Muuten en halua vastata kenellekään henk. koht.
Kiitos, laita postia tulemaan [email protected]
Hei. Mieltä polttaa työasia. Uskallanko satsata rahaa, onnistuuko vai meneekö mönkään?
Onko mies johon olen pitkään ollut ihastunut, arvannut tunteeni? Yritän pitää piilossa, koska tässä ei ole mitään järkeä... Mites hän..suhtautuu?
Luettuani kysymyksesi, näin tappiollisen kuvion. Sinuna en satsaisi rahaa...
Edellinen vastaus oli tarkoitettu sinulle; siis otsikolla Varoitus
Onkohan kumppani luotettava? Vai muuten vaan tappiota?
mutta se kaikki. Hän ei ole sinua varten, päästä jo pian irti (siis ajatuksetkin) näen sinulle tulossa aivan toisen ihmisen, tämä tulee kunhan olet saanut itsesi irtaantuneeksi tästä ihastuksestasi.
anteeksi kun jäit välistä....
Tuleeko talohankkeesta totta, kannaattaako pistää itsensä likoon sen takia ja koska toteutuu jos toteutuu.
Kiitos sinulle.
Hanke ei vielä toteudu. Varaudu muutamaan vuoteen...
joskus, niinkö?
Aikaisempaan kysymykseesi viitaten; en nähnyt taloa, tai aistinut .... tämä tuntui kuin se olisi kestänyt joitakin vuosia... muuta en tuntenut.
Mutta laitoin otsikoksi että; suunnittele kuitenkin, sillä jos todella sen talon haluatte, te sen saatte, ette ehkä heti mutta myöhemmin. Uskon siihen, että meille jokaiselle on suunniteltu etukäteen tie mitä kulkea; joskus pyristelemme vastaan ja teemme kaikkemme jotte emme kulkisi sitä tietä: Hetken olemmekin sitten sillä "hakutiellä" ihmettelmme miksi emme ole tyytyväisiä, kunnes taas elämä jossakin vaiheessa vie/opastaa meidän sille "määrätylle" tielle. On meistä itsestämme kiinni, kuinka usein ja kuinka paljon pistämme hanttiin, jokatapauksessa se tie on siellä odottamassa, myös sinua. Rakkaudella Lydia
myrskyisäkin liittoni hamaan loppuun asti?
joka haarautuu, tuli heti mieleeni. Jos jatkatte yhdessä, se vaati kummankin täydellistä asennemuutosta nykyiseen suhteeseenne. Haluatteko todella olla yhdessä? Se on nyt tärkein kysymys.
Miten näkisit/koet tilanteeni, eli onko mies jonka kanssa nyt seurusten mahdollisesti tuleva aviomieheni vai olisiko tulossa vielä muita? Epätietoinen kun olen ja hiukan hukassa asian kanssa! Eletty elämähän sen sitten vasta näyttää, mutta jos voisit jotain minulle valaista. Kiitos!
Sinulla on hyvä mies nyt. Pidä kiinni.
minulle vihamielinen nainen vaikuttaa elämässäni?
Sinun on paras välttää olemasta tämän ihmisen kanssa tekemisissä. Kun hän ei enään saa purettua itseenä (lue=huono itsetunto ja omat ongelmat) sinuun hän valitsee toisen kohteen. Tämä ihminen kaipaa apua, jota sinä et voi hänelle antaa.
ihminen jossain vaiheessa muualle, ettei tarvitse enää vältellä?
En näe että hän poistuisi, mutta sen jälkeen kun olet tehnyt hänelle selväksi ettet kaipaa hänen seuraansa, hänestä tulee sinulle kuin ilmaa... Näen kuinka hänen olemuksensa haalenee ja haalenee...
Hän on sinulle jostain myös kateellinen.
Tärppääkö työnhaussani? Omalla alallani vai muualla? Saanko kunnialla opintoni loppuun?
Löytyykö lapselleni työpaikka?
Ajattelin sinua ja lastasi. Mieleeni tuli erittäin vahva "pyörremyrskyn" tapainen näky, joka todella sekoitti koko pakan. Tunne oli kuitenkin hyvin positiivinen. Enenpää en osaa sanoa.
Tottakai saat opintosi loppuun! Miksi sitä edes kysyt.
Hei.. osaisitko kertoa onko tämä vastapuoli luotettava vai tuleeko muuten vaan tappiota?
Älä luota raha-asioissa tähän ihmiseen. Ei hän ehkä tarkoituksella tahdo pahaa, mutta tämän tuntemuksen sain.
Muista; tee omat johtopäätökset, minä saatan olla myös väärässä.
Joo, kiitos sinulle. Täytyy miettiä tarkkaan.
Jos vielä vastailet, voisitko kertoa mitä tehdä rakastamani miehen kanssa. Kaipaan häntä edelleen kovasti.... Pitäisikö vain yrittää unohtaa?
vastauksen tähän kysymykseesi. Vahvistan vain; unohda hänet. Miehellä on jo uusia suunnitelmia...hän ei ole "SE" sinulle.
Vielä sinua ajatellessani näin sinut hyvin iloisena, väri oli keltainen, tulkitsen sen niin että elämäntilanteesi muuttuu piakkoin paljon parempaan suuntaan.
Kiitos sinulle, kai olen tiennyt sen jo itsekin, mutta en vain halua uskoa sitä... Itsellänikin ollut viime ajat sellainen tunne, että hänellä voisi olla jo uudet suunnitelmat mielessä...
Olisi valaisevaa,jos näkisit jotain tulevaisuutteni,olenko yksin,vai löytyykö oma rakas?
En nähnyt sinun vierelläsi vielä ketään...Olet surullinen ja epätoivoinen.
Kun saat itsesi parempaan "kuntoon" muuttuu koko elämäntilanteesi, se vaatii sinulta työtä, mutta se onnistuu jos päätät.
lapseni tulevat pärjäämään elämässä? Saavatko opintonsa päätökseen?
... Minä välistä? Kiitos jos katsot! :)
Lapsesi tarvitsee tukeasi, mutta erityisesti yksi heistä enemmän ja kauemmin. Yritä välttää arvostelua hänen päätöksiä kohtaan. Hänen on koettava nämä asiat joskus "kantapään kautta".
Jaksamisia sinulle
ja jaksamista todella on tarvittu tuon taitelijasielun kanssa.
Löytävätkö he rakastavat puolisot rinnalleen, meneekö siihen kauan?
Elän avoliitossa mutta viime kuukaudet olen tapaillut toista miestä jonka olen myös tuntenut monta vuotta. Onko tällä toisella miehellä todellisia tunteita minua kohtaan ja onko suhteella minkäänlaista tulevaisuutta vai jäänkö avomieheni luo?
Tämä suhde on sinulle vain virkistys suhteeseen,johon olette kummatkin lopettaneet panostamasta.
Näen että tämän ihastuksesi kohteella on myös suhde toisaalla. Tiedätkö siitä?
Kiitos paljon vastauksestasi!
Olen tietoinen, että silloin kun aloitin tämän toisen miehen kanssa suhteen, hänkin oli pitkäaikaisessa suhteessa. Noin kuukauden tapailtuamme hän ilmoitti, että ovat eronneet. Olisiko mies sitten aloittanut kokonaan uuden suhteen vai palannut entisensä luo?
on onnellinen avioliitto. Aloittelemme juuri uutta elämää lasten itsenäistyttyä. Millaisena näet lopputaipaleemme?
Päätämme itse tekemisistämme; vain te kaksi ihmistä voitte päättää miten haluatte tulevaisuutenne rakentaa,,,Teillä jo takana elettyä elämää, joten osaatte ammentaa siitä myös tulevaa.
Tehän rakastatte toisianne; parannelkaa suhdettanne, se on jokapäiväistä työtä! (myös palkitsevaa ;)
miten avioliitollemme käy? Eikö se horatsu meinaa jättää varattua ukkoani ollenkaan?
nainen ei ole tässä asiassa yksin.
pääsenkö opiskelemaan tammikuussa jos en lähde nyt ..olen saanut opiskelupaikan
kummassa kannattas aloittaa nyt vai tammikuussa
nyt
Ottaako tuo tuo tummahiuksinen sinisilmäinen mies matkan takaa minuun yhteyttä pian, tuleeko tästä rakkautta
älä usko liikoja tähän mieheen.
Mitä tarkoitat tuolla, älä usko liikoja tähän mieheen..? Mitä näet tulevaksi kanssaan..?
yrityksemme itsellämme, koheneeko talouspuoli? Vai joudummeko mahdollisesti luovuttamaan?
Vahvasti tuli tunne, että teidän on haettava apua! Hyvin nopeasti, muuten saatatte jopa menettää suuret rahasummat. Näen että teitä autetaan ja asiat kääntyvät parempaan suuntaan, tiukille menee, mutta hakekaa apu, te saatte sitä.
Sydämen asiat kiinnostavat, onko elämääni tulossa rakkautta ja koska?
nuori, joudut vielä "kasvamaan henkisesti" ennenkuin kohtaat tämän tulevan kumppanisi. Mutta tunnen vahvasti että näin vielä käy.
En kyllä ole enää nuori, sen uskon, että kasvamista tarvitaan.
Mutta rakkudesta kyselin, en kumppanista. Eikö minun elämässäni tule olemaan rakkautta ennen tätä tuolevaa kumppania. Luulisi, että juuri näiden harjoitusrakkauksien avulla sitä henkistä kasvua saavutetaan.
Ymmärsin kysymyksesi väärin. Rakkautta on sinussa itsessään paljon, ja olet sitä myös saanut. Rakkautta on ympärillämme koko ajan, ehdimmekö aina edes huomata sitä; mitä ajattelemme yleensäkin rakkaudesta. Minä tunnen rakkautta esim ihan tuntemattomia ihmisä kohtaan, se on tietynlaista empatiaa ja halua että toisella menee hyvin ja että hän on onnellinen. Jos itsekin kuvailisit rakkauden jotenkin näin, huomaat että onhan sitä sinulla jo! Ja ehdottoman oikeassa olet siinä, että elämän kokemukset ihmistä opettaa parhaiten, joskus emme vain tahdo hyväksyä "lopputulosta". Vaikka minullakin on ikävuosia jo kertynyt, koen kuitenkin itseni olevan vielä nuori, itsensä tunteminen ja sitä kautta kypsyminen kestää kaikille eri aikoja...Hyvää jatkoa sinulle!
taidamme ymmärtää toisemme aivan väärin ;)
Tarkoitin kyllä romanttista rakkautta: miesystäviä, ihastuksia jne.
Eli ennen tulevan kumppanin tapaamistako ei sellaisia tule olemaan?
laitoin tuonne palstalle jo asiani,ennen kuin luin tämän sinun palstasi.tunnut olevan hyvä näissä asioissa.voitko ystävällisesti nähdä mitä minun tulevaisuudessa tapahtuu.olen tällä hetkellä aivan rikki,rakastin usean kuukauden ajan miestä,joka sanoi tuntevansa samoin.nyt kuitenkin eilen tunnusti että ei pysty vielä kiintymään eikä vakavoittamaan suhdettamme.laitoin tämän suhteen katkolle,etten hajoa enempää.kerro ystävällisesti miten näet jatkon,pystyykö hän minut unohtamaan vai löydänkö uuden onnen elämääni..kiitos jo etkäteen sinulle...
Matkan takana tummanvaalea ex.rakas. Palaammeko yhteen Vai jatkanko eteenpäin yksin?
Vaikka tapaisittekin hetkeksi, ei tämä ole se sinulle tarkoitettu "oikea". Hän myös pitää sinua hetkellisesti...
elämäni mies, vai saapuuko? Millainen? Kiitos!
Hei näetkö minulle kumppania elämääni missään vaiheessa vai jatkanko lasteni kanssa yksin.
Kysyisin; mitä minusta haluaa mies elämässäni eli onko hän kanssani vakavissaan, eli ajatteleeko minusta vaimoa vai missä mielessä, hetkenkö kanssani vain?
En valitettavasti pysty nyt auttamaan sinua. En saanut mitään tuntemusta mistään. Olen jo hieman väsynyt, enkä halua tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä asiasta....
Miehellä ollut aikaisemmin ongelmia sitoutua(?) Hän haluaa ja ei halua. Yritä edetä hissukseen, niin saat ainakin nauttia ja olla rakastunut tämän hetken.
monimutkainen, minulle on kerrottu että ihminen jonka tapaan ei ole ihan heti "minun"..olisin halunnut kysyä että mitä asiaan liittyy..mutta ehkä se selviää ajan kanssa, en vain jaksaisi odottaa, ihminen on kärsimätön.
Rakkaat ihmiset, nyt minun on mentävä ulos koirani kanssa, ja tulen huomenna uudelleen vastaamaan kysymyksiinne, (jos niitä on).
Toivon kaikille jaksamisia ja menkää vaikka ulkoilemaan illalla. Ajatellaan toisistamme lämmöllä ja autetaan toisiamme jos vain voimme.
Hei !Olen kauan tuntenut sellaisen tunteen että mieheni tulee poistumaan keskuudestamme nuorena. Onko tämä totta vai onko se vaan suurin pelkoni joka pelottelee minua koska en häntä halua ikinä menettää.
Minä ihmettelen kun en erästä mieshenkilöä saa mielestäni vaikka järjellä kuinka yritän itselleni selittää ettei ole mitään syytä ajatella häntä.Emme varsinaisesti juuri oleet tekemisissä mutta välilliseti kyllä.Aina kun kohdattiin tunsin jotain todella voimakasta vetoa enkä ymmärrä miksi.Tuntui ettei se ollut pelkästään minä joka niin tunsi.Hän on hiukan nuorempi minua,miksi tämä tunne ja miksen unohda vaikka toisaalta tahtoisinkin,eihän tässä mitään järkeä ole.
jota en halua "tuntea/katsoa". Haluan ohittaa kysymyksesi ilman siihen paneutumista sillä ei ole oikein spekuloida tämänlaisten asioiden kanssa. Nauti elämästä, hänen seurastaan ja rakasta häntä niin kauan kun sitä saat tehdä, älä kuluta energiaasi pohtimalla yksinäisyyttä ja ikävää jota tunnet kun hän on poissa. Muuten elämämme olisi pelkkää kärsimystä, jos niin tekisimme. Meillä jokaisella on oma aikamme, mutta eläkäämme "täysillä" silloin kun elämää meissä vielä on täällää maapallolla.
Asian pohdiskelu ei johda mihinkään. Siirry elämässäsi eteenpäin. Valitettavasti hänen päivänsä ei kulu sinua miettien, näin on.
Harvinaisen oikeassa olet,tuskin miettii on jo aikaa siitä ja muutenkin.Itseäni läihnnä ihmettelinkin ei oo minun tyylistä tämä.Mutta se siitä ja oikein hyvää jatkoa kiitoksen kera sinulle.Käännän katseen päättäväisesti tulevaisuuteen.
tuleeko muuttó toiselle paikkakunnalle pian? miehen työn vuoksi? miten nopeasti asiat etenevät?
Kyllä, mitä ilmeisemmin muutto on hyvinkin lähellä.
vai löytyykö uusi suhde?
Suhde ollut nyt katkolla.
Tämä suhde on ahdistanut sinua jo pitkään... Tee päätös ratkaistaksesi lopullisesti asia. Jos nyt taas päästät hänet elämääsi, tulet huomaamaan että sitä ei kauan kestä, tulet olemaan taas entistäkin surullisempi.
Jollet pääse kunnolla eroon tästä suhteesta, et ole vielä "valmis" vastaanottamaan uutta rakkautta. Et voi jatkaa uutta ennenkuin vanha on "oikeasti poissa sinusta" , ymmmärrätkö mitä tarkoitan?
Pääsen tilanteesta pois ja saan elämän raiteilleen.
Tällä hetkellä menee paremmin kuin aikaisemmin mutta uusi riesa ilmestyi kun kiinnostuin henkimaailman asioista. "Pahikset" ahdistelevat. Tutkitaan nyt tämäkin reitti vaikka itse uskon syyn olevan nykytekniikan.
KIITOS etukäteen
Annoin viikonloppuna puhelin numeron eräälle miehelle.Ottaako hän yhteyttä minuun?Mitä muuta näkisit.Kiitos
Olen kertonut jo monta kertaa että EN ole selvännäkijä, ennustaja tms. Olen pyytänyt ottamaan vastaukseni kriittisesti. Vastaukseni ovat vain "tuntemuksia" joita saan kun mietin kysymystä. Tämä tuntemus joko tulee tai ei tule. Joskus tunnen jotakin, mutta en pysty tulkita sitä itselleni, silloin en tuhlaa siihen aikaani. Nämä tunteen kestävät yleensä muutaman sekunnin. Mutta ne ovat vain minun tunteitani/näkyjäni, kaikki voi johtua hurjasta mielikuvituksesta, tai mistä vain. Teidän pitää itse päättää mitä elämällenne teette, ei kenenkään, ei minunkaan vastausten mukaan pidä mennä, jos se ei tunnu oikealta, ei ehkä silloinkaan.
Tiedän vain sen, että usein on ystäväni kertonut minulle että vastukset kysymyksiin joita ovat minulle esittäneet ovat menneet juuri siten kun olen sanonut. Tämähän voi tietenkin johtua myös siitä että, he alitajuntaisesti noudattavat ohjeitani/neuvojani, mene ja tiedä. Teidän jokaisen on loppujenlopuksi itse päätettävä mitä elämällenne teette, vai siten tulette onnelliseksi.
mutta joudut odottamaan
Hei!
Minä olen rakastunut vanhempaan asumuserossa olevaan mieheen ja hän alkoi empimään vakituisempaa suhdetta(saman katon alla), koska minulla vielä murkkuikään(vilkkaita) tulevia lapsia.....itsellä viimeinen enää kotona viikonloppuisin. Mitä näet vai aikako näyttää?
Harkitse todella, ennekuin ryhdyt tähän. Anna ajan kulua, hän tarvitsee omaa aikaa selvittääkseen omat ongelmansa. Sinä et niitä pysty ratkaisemaan. Odota hyvä epävarma...
Kestääkö liittomme ja rakastaako mieheni vielä oikeasti minua? Mitä muuta minulle näkyy? kiitos sinulle avusta!
rakastat itsekin häntä. Teidän yhteinen elämänne on jäänyt polkemaan paikoilleen. Liittonne kestää jos tahdotte, en näe mitään estettä sille, mutta ei se "ilmaiseksi" tule, teidän on yhdessä tehtävä muutos, mutta tämänhän jo tiedät...
millainen muutos meidän olisi tehtävä , voisitko vähän selventää?
millainen muutos se pitäisi olla ja vielä ettäö tuleko jaksamaan työssäni jonka sain?
Mitä tehdä liittomme kanssa? Minusta tuntuu että teki niin tai näin aina väärin päin.
Sain tuntemuksen että olet aivan loppu, olet panostanut tähän paljon, etkä ole saanut samaa kumppaniltasi.
Kauanko aiot vielä jaksaa??
Laitan tänne jonon jatkoksi jos ehdit.
Olen yli 30 ja elämä vähän takkuaa,sairaus, rahahuolet, miten elämä kuljettaa joko aurinkoa näkyvissä. Kiitos
jos sitä on raajoissasi, se kyllä lähtee pois, mutta ei ihan vielä. Raha-asiat eivät myöskään vielä kohene, mutta tulet kyllä toimeen. Onko sinulle tulossa jokin leikkaus?
no mitäs mun rakkauselämään näkyy...tässä tämmmönen 5 vuotta ollut mies mutta ei tunnu tulevan oikein mittään...näkyykö uuutta suhdetta?
Hei!
Rakkaus asiat ne minuakin askarruttaa? Mitä sille saralle näkyy?
Entistäni kovasti kaipailen.. mutta turhaa taitaa olla? Rakastan häntä edelleenkin erittäin paljon..
Toivottavasti tähän ehtisit vastailla.
on asia jonka voit päättää itse nyt lopettavasi. Aina kun hän tulee mieleen, ole iloinen niistä hyvistä hetkistä joita koit, mutta samalla sano itsellesi;tämä on ohi, ja alan elämään uutta vaihetta elämässäni.
Entiselläsi on jo toinen mielessä
hei. miltäs talveni näyttää niin rakkaus kuin työrintamalla? Tällä viikolla aloitin parin kuukauden kestävät työt, tulenko selviytymään töistä hyvin ja onko jatkoa näkyvissä vielä samasta paikasta heti talvella tai ehkä keveemmällä sitten..?
Entäs rakkaus? Yhdessä ristiverisen miehen kanssa ja kaikki on kai hyvin.. kaipaan vaan vieläkin erästä vaaleaa miekkosta jonka kanssa sydämmeni vielä talvella heitti kuperkeikkaa. Kuulenko vaaleasta vielä tai ilahtuisiko yhteyden otostani..? Kiitos sinulle!
pidempään. Selviydyt töistä erinomaisesti! Ole tässä suhteessa missä nyt olet koko sydämmelläsi. Mies vaistoaa jotenkin poissaolemisesi. Entisen kanssa voit korkeintaan kokea hetken hurmaa, hän ei ole "se" mies sinulle.Hänellä on toisia.
Saanko koskaan poikavauvaa?
En saanut mitään tuntemusta.
Mietin ihan äitinä; miksi haluat juuri poika-vauvan? Onko sinulla jo tyttö-vauva?
Jos sinulla ei vielä ole lapsia, lupaan sinulle; kun vauva tulee sillä ei ole sinulle mitään merkitystä onko lapsi tyttö vai poika, toivot ainoastaan ja vain että lapsi on terve.
Hyvää jatkoa sinulle!
Minulla on kolme tytärtä joista yksi jatkuvassa sairaalahoidossa. Ja kaikki ovat aivan yhtä rakkaita ja kallisarvoisia meille, myös sairas lapsemme. Kiitos kuitenkin.
Ajattelin kirjoittaa nyt jos jaksat vastata huomenna. Katsoisitko miehestä joka pyöriny elämässäni. Tapailemme silloin tällöin. En haluaisi enää tutustua johonkin uuteen mieheen. Luotanko tähän mieheen? Onko tunteemme toisiamme kohtaan aitoja ja pysyviä. Kiitos etukäteen.
Kysyit minulta mm: luotanko tähän mieheen? Pystyt vain itse siihen vastaamaan. Sen sanon että teillä on paljon mukavia hetkiä yhdessä, älä kuitenkaan mene asioiden edelle.
Niin sen tiedän. Kummallakin pieniä lapsi. Menee 5vuotta kun saamme ehkä enempi aikaa toisillemme. Kiitos Lydia. Tämä mies todella syventyy minuun tapaamishetkillämme. Onnen hetkiä.
Mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan...työ...mies...matka...raha,näihin toivon selkeyttä??????
Liikaa kysymyksiä, liian vähän yksityiskohtia. Päässäni vain "pörisee", en pysty kohdistamaan keskittymistäni nyt ollenkaan.
Pahoillani
Mielessä kovasti eräs hieman itseäni vanhempi jousimies, näetkö meille yhteistä tulevaisuutta? Ilahtuisiko mies yhteydenotosta?
Mies olisi kyllä imarreltu yhteydenotosta, mutta hän rakastaa vapauttaan, kotiaan ja lapsiaan. (näen lapsia hänen seurassaan).
Tämä ei ole sinulle "hän".
Hei, pyytäisin katsomaan tätä suhdetta. Mitkä ovat solmukohdat ja miten ne saisi avattua ? Selkeyttä jo kaipaisin,mitä mies minusta ajatteleepi ?
Kiitos, jos vielä tänne asti katselet.
tehtävä vielä paljon työtä itsesi kanssa, ole rehellinen. Sain sen "kuvan" sinulta että sisälläsi on vihaa ja surua, tämä heijastuu sinusta, ja osaltaan vaikeuttaa rehellistä kommunikointia.
Antaisit itsellesi vielä aikaa, yritä jutella jonkun luotettavan ystäväsi kanssa tästä.
Kyllä minä itseäni työstän kokoajan, nyt oppaani tavattuani saan siihenkin ihan konkreettista apua, en ole yksin. En mielestäni tunne vihaa sisälläni, sitä surua ehkä ennemminkin. Exä vaikutti paljon siihen osaltaan ja siksi ehkä olen varovainen nyt.
Tunnen, että tämä suhde olisi nyt ajankohtainen, kun kaikki kivet vanhasta pohjasta raivataan alta pois. Siksi tahtoisin tietoa ja vahvistusta, että uusi mies tuntee ja tahtoo samaa ? Olemme nyt puolivuotta tapailleet ja kypsyneet tähän molemmat. Ratkaisua nyt odotan ?
Kiitos sinulle ja enkeleitä matkaasi.
olen pakollisesti miehestäni erossa (ei vankila) ja kysynkin milloin saan mieheni luokseni ja entäpä asiaan liittyvät ongelmat, onko niihin tulossa myönteistä ratkaisua? Etukäteen kiittäen....
tulevaisuutta tämän miehen kanssa, vain onglemia.
olemme naimisissa, ja ei mitään aikomusta erota... Kyllä jotakin ratkaisua on löydyttävä. Ilman häntä en voi elää.
miten on vanhan rakkauteni laita, alkaako uudelleen
liikaa tapahtunut välillänne.
Ottaako miespuolinen ystävä yhteyttä milloin tuolta kaukaa?
Miksi en kuule hänestä nyt?
olla hänelle vain yksi muiden joukossa, niin sitten niin. Olen pahoillani, että sanon tämän näin suoraan, mutta tuntemus on todella vahva.
eräs hyvin kehuttu näkijä tällä palstalla sanoi, että olemme sopivin pari toisillemme.
Että näin kaksi eri ihmistä voi sanoa eritavalla, mutta minähän itse tiedän mikä on parhaimmaksi minulle, onneksi en elä kenenkään ennustusten mukaan ja tunnen miehen todella hyvin, joten en usko vielä tänäpäivänä, että hänellä olisi minulaisia tusinaa ja olisin yksi muiden joukossa. =)
Lumista Joulun odotusta!
Eli onko siis mahdollista, että mies muuttaisi luokseni, mutta lähtisi taas pian pois? Tämän ainakin olen itse vaistonnut ja se, että hän tulisi edes hetkeksi, on suurin toiveeni, koska tuolloin hän pääsisi edes tuosta nykyisestä kumppanistaan eroon ja olisi edes hetken lastensa kanssa. Toivon siis saavani vielä edes hetken...
Hei!
Seurustelen tällä hetkellä erittäin ihanan miehen kanssa. :) Kuitenkin minua askarruttaa sellainen asia, että kuinka vakavissaan hän on kanssani? Suunnittelee suuria omasta elämästään, muutoksia ym. mutta kuulunko minä niihin? Itse olisin vakavissaan hänen kanssaan, mutta tämä asia askarruttaa kovasti mieltäni ja toivoisin siihen jonkinlaista selvyyttä! Onnistuisiko? Onko meillä yhteistä tulevaisuutta, avioliittoa..?
Kiitollisuudella Helena
vai odotatko kumpaakin, siis että saat rakkautta- ja miehesi takaisin asumaan kanssasi, vai sen että lapsesi saisivat olla isänsä kanssa? Yhdestä suhteesta irtautuminen niin että muutta suoraan toiseen suhteeseen onnistuu todella harvoin. Hänhän lähti luotasi tämän toisen luo; eikä se onnistunut.
Selaa tätä ketjua ylöspäin ja etsi kohta jossa kirjoitan siitä kuinka meille kaikille on valittu tie, vaikka kuinka "pyristelemme" siitä pois. Kyllä, saat miehesi hetkeksi takaisin, jos niin tahdot, mutta jatko on sitä mitä se on....
juuri tällä hetkellä, samoin kuin sinä.
Mutta et ole kuullut hänen maininneen nimeäsi, kun hän suunnittelee elämäänsä...
Sinulle on vielä paljon muuta annettavaa "elämän varastoista"...
Sähläsin vähän
Ymmärsin kirjoituksesi ja luinkin sen aiemmin tuosta valitusta tiestä. Ymmärän kyllä. Tietenkin tässä saa käsityksen, että minulla on pakkomielle ja sairaanloisesti miestä yritän säädellä ja muokata hänen elämäänsä, ehei, tästä ei ole kysymys. Hän lähti toisen matkaan ja totesi, ettei se onnistunut. Hän kaipaa lapsiaan ja on tunnustanut tunteensa minua kohtaan. Tiedän, ettei ongelmamme ole pois pyyhkäisty, vaikka hän takaisin tulisikin, mutta tarjoan tätä mahdollisuutta myös lastenkin takia. Lapset eivät ole aseena tai esineenä nyt, mutta haluan antaa mahdollisuuden miehelle olla lastensa kanssa. Toki sitä rakkauttakin kaipaan, mutta minä kuten myös mieskin, nautimme sitä mikä meillä kuitenkin on nyt pitemmän aikaa onnistunut, se keskusteleminen ja yhdessäolo ilman riitaa. Tulemme toimeen kun sitä todella haluamme. Yritän siis lähestyä häntä kaikintavoin ja osoitta, että kaikesta huolimatta hän on minulle tärkeä ja että välitän ja rakastan. Miehen ei siis ole pakko suostua mihinkään. Esitän vain mahdollisuden, jota mies vähänaikaa sitten myös itse ehdotti.
Kiitos sinulle nyt jokatapauksesa ja jaksan silti uskoa siihen, että se tapahtuu mitä pitäkin, myös tämän asian suhteen. Kesti se sitten hetken tai pitempäänkin.
Olen iloinen puolestasi, sillä olet juuri ITSE sanonut ääneen sen ajatuksen mikä on mieltäsi askarruttanut, ja nyt sen onnistumiseenkin on paremmat mahdollisuudet. Niinkuin olen jo monta kertaa sanonut, ihminen itse tekee elämänsä päätökset ja satsaa niihin niin paljon kun kukin asia vaatii. Ainoastaan näin voidaan onnistua, ja mahdollisuudet hyvään elämään ovat suuremmat. Toivon sinulle rakkauta ja kärsivällisyyttä elämääsi.
Huomenta!
Olen rakastunut, mutta saanko hänet joskus omakseni? Meitä yhdistää meri ja mökkeily ja kalastus ja ihanat ystävät. Olen tällä hetkellä omasta tahdosta työtön(niskojeni takia)näetkö millaista työtä sitten joskus saan ja asuminen myös askarruttaa, on kamalan iso vuokra ja voisin ostaa talon, mutta odotan mieluista taloa tai tuon miehen kauttakin se järjestyisi.
Tämä mies on varattu, mutta olette tapailleet? Jos tarkoitat tätä miestä, en näe tulevaisuutta yhdessä. Olet aikuinen nainen ja tee ratkaisusi asumisesi suhteen itsenäisesti. Näen kyllä muuton, mutta en näe taloa.
Minulla naiskaveri, joka on ollut miehen kanssa 2,5 vuotta. Mies lähti pois yhtäkkiä n. helmikuu. Käyny heinäkuus ja nyt n. 3viikkoa sitten. Onko tulemassa takaisin hänen luo lopullisesti? Sivusta seuraajana ihailen hänen järkkymätöntä uskoaan miehen takaisin tulemiseen. Kiitos jos vielä jaksat tähän vastata;-)
Miehelle tämä on vain kiva seikkailu. Ehdota ystävällesi aloittamaan uusi vaihe elämässään, unohtamaan tämä mies, jolla on muitakin naisia.
Hei. Miten menee tällä viikolla eräs tapaaminen? Millä mielin sen jälkeen?
En osannut/pystynyt kanaviomaan ajatustani mihinkään suuntaan kun en tiedä mihin tapaamiseen menet. Onko se työ, lääkäri, ihmissuhde, vai mikä. Valitettavasti en ole niin "taajuudella ;)" että aina tulee tuntemuksia/näkyjä/aistimuksia.
Kokeile vaikka myöhemmin, hieman yksityiskohtaisemmin.
Siis liittyy erääseen mieheen jonka näen kylläkin vain hänen työpaikallaan.Eli ei voine ihan tapaamiseksi kutsua.. Mutta millä mielin näkemisestä?
sinun puoleltasi, en näe että johtaa pidemmälle.
sinulle vastauksestasi. Luulempa että näet ihan oikein :)
Nyt ei kannata laittaa minulle viestejä. Poistun muutamaksi tunniksi, ja ilmoitan sitten kun tulen taas takaisin.
Vastaan silloin mieluiten viesteihin jotka on kirjoitettu vasta tultuani takaisin. Näin tunnen olevani "lähemmässä" yhteydessä kirjoittajan kanssa.
Miksi mieheni on ollut jotenkin "hermoma" viime päivinä? Mikä häntä vaivaa? Jatkuuko suhteemme?
kertoa sinulle, sinua pahoittavan asian. Hänelle se on hyvin vaikeata. Jos saat hänen avautuvan sinulle, saat asiaan selvityksen. Ole rauhallinen hänen kanssaan, tämä ei ole helppoa hänelle.
Näkisitkö mitä tuleman pitää työ,terveys ja parisuhde?Viimeinen vuosi ollut tosi rankka kohdallani.Rakastaako kihlattuni minua vielä ja tuleeko luokseni ja miten kauan minun pitää odottaa?Jätin sormuksen viikonloppuna ja sanoin että rakastan häntä valtavasti,mutta näin ei voi jatkua,että tule vasta sitten takaisin kun tiedät mitä haluat ja jos todella rakastat.Nyt olen kauhuissani että teinkö elämäni virheen,koska tuntuu etten voi elää ilman häntä,mutta haluaisin että hänkin tajuaisi samoin.Lämpimät kiitokset jo etukäteen jos jaksat vastata.
mutta tätäkö haluat; jatkuvia riitoja ja eripuraa. Olette kummatkin vielä "nuoria/kehittymättömiä" ja riitojenne syyt ovat aika turhista asioista. Anna miehen vielä miettiä mitä todella haluaa, hän tulee ymmärtämään että sinä voit/pystyt tarjoamaan hänelle sen onnen minkä hän tarvitsee. Odota! Juuri tämä elämäsi on myötävaikuttanut terveyteesi, energiasi kuluu hukkaan.. sinun on nyt pysäytettävä itsesi, otettava rauhallisesti ja todella pohdittava miten aiot suhteessanne edetä. Kun hän tulee, teidän on yhdessä tämä asia käytävä läpi. Älä nyt ajattele töitä, keskity tähän asiaan, "työpalikat" kyllä loksahtavat paikoilleen kun olet saanut muut asiasi järjestykseen.
...
Pystytkö tänään näkemään mitään minun rakkauselämääni? Kun eilen et saanut mitään tuntumaa tuolla ylempänä...
onneasi vääristä paikoista; näin "harmaan, utuisen ja likaisen" paikan jossa kävelet onnettomana...
Voisitko keksiä mitään millä piristäisit itseäsi?
Voitko yrittää tapailla muita ihmisiä?
En pysty nyt tulkitsemaan tätä tämän enempää
En kyllä osaa sanoa tähän mitään. Tietenkin olen etsinyt väärästä paikasta kun ei ole vielä löytynyt, ehkä näet erääs suurkapungin joka on likainen ja meluinen ja jossa vietän paljon aikaa..yritetään tavata ihmisiä jos niitä tulee..kiitos nyt kuitenkin
Mitä tämä mies tuntee minua kohtaan, onko se aitoa rakkautta? Onko haaveeni turhaa?
lähinnä ystävää.
Onko haaveilema yhteinen tulevaisuus siis turhaa? Kohtaanko koskaan oikeaa rakkautta? Kiitos Sinulle!
Kiva, kun uhraat aikaasi vastailemalla meille :)
Onko minulla mahdollisuus edistyä ihailemani miehen kanssa ? Miten voisin/uskaltaisin lähestyä häntä niin, etten pelästyttäisi ?
Hän on ujo, ailahteleva (taiteellinen, musikaalisesti lahjakas), ruskeahiuksinen ja sinisilmäinen, pitkä ja laiha (hoikka).
Itse olen myös taiteellinen, mutta häntä tasaisempi luonteeltani. Minulla on siniset silmät ja olen suht pienikokoinen (lyhyt ja laiha).
Olemme tuttuja jo muutaman vuoden ajalta ja hän on ainakin aiemmin tykännyt minusta, koska on kiinnostustaan osoittanut. Hän tulee ajatuksiini päivittäin ja toisinaan öisinkin, kun seikkailee unissani :)
Kiitos etukäteen vastauksesta ja hyvää talven odotusta Sinulle Lydia !
mitä hän haluaa, niin moni asia on hänelle niin tärkeä juuri nyt. Voit antaa hänelle numerosi, kyllä hän soittaa, mutta ei heti.
Kiitos paljon, sait minut iloiseksi :)
Mielessäni pyörii kovasti eräs vaalea mies vaikka viimeksi yhteydessä olimmekin jo kuukausi sitten... Tällöin mies ainakin ilahtui kun yhteyttä otin, mutta en haluaisi kuitenkaan tunkeilla.. Sössin aikoinaan itse suhteemme, mutta Hänen jälkeensä en ole kunnolla rakastunut. Näetkö kannattaisiko yhteydenpito, voisinko saada tiemme jotenkin vielä yhteen? Tiedän että mies vielä keväällä perääni kyseli ja oli kiinnostunut..
mutta hän kaipaa sinua edelleen. On hieman varuillaan.
Ystäväksi haluaisin tummalle miehelle...ehkä enemmäksikin.
Onko hän kiinnostunut vai mahdunko ollenkaan mukaan hänen koukeroihinsa?
valitettavasti tarvitse sinua juuri nyt.
Joudut pettymään
...vielä tulevaksi terveydellisiä ongelmia?
Kiitos, jos ehdit katsoa!
asia miestäni vaivaa?
Mitäs näyttäis loppuvuosi työnmerkissä.Saanko sitä.
Minun kysymykseni on tuolla ylempänä! :) Kiitos!
Näkisitkö minun palaavan yhteen ex-mieheni kanssa? Lapsi kaipaa kovasti isäänsä. -Kiitos-
nyt lähiaikoina?
Olen eronnut 2 vuotta sitten?
Hei Lydia!
Jos vielä katselet, olisi kiitollinen katsauksestasi! Orastava parisuhteeni mietityttää, mitä tästä kehittyy? Entä perhe? tuntuu että voisi olla jo lasten aika.
mieheni ollut minulle uskollinen?
näit mulle muutoksia kun katselit 20.10.06. onko ne hyviä ja tuleeko ne tän ihastukseni kanssa? mun mielestä tämä on se oikee eikä kukaan muu.
viestini meni tuonne ylös väärään kohtaan,toivotaan että löydät ainakin tämän.olen siis seurustellut usean kuukauden ajan miehen kanssa jota rakastin ja hän tunsi omien sanojensa mukaan samalla lailla.eilen hän kertoi että ei pysty kiintymään vielä kehenkään eikä vakavoittaa suhdetta.laitoin suhteen katkolle,etten riko enempää sydäntäni.nyt olen murheen murtama ja epätietoinen.näetkö että hän palaa elämääni vai löytyykö uusi onni ?
kiitos sinulle...
Muuttuuko taloudellinen tilanteeni?
Olen vuosi sitten eronnut nainen, ja nyttemmin pitänyt yhtä muutaman kuukauden ihastuttavan miehen kanssa. Mietityttää kuitenkin hänen ”motiivit” minun suhteen, eli jos voisi kysyä siten, että - mitä hän minusta haluaa ? – niin sen haluaisin tietää. Onko meillä yhteistä tulevaisuutta, eli onko se minulle HÄN vai onko tulossa vielä muita ja mahdollisesti uusi aviomieskin? Vastauksesta kiitollinen, ehkä vähän liian varovaiseksi tullut aikuinen nainen !!!
Halusin vastata tähän kysymykseen, (tunsin erittäin vahvasti), uskon myös ettei kiinnostusta muilla ole, kun omiin ksysmyksiensä vastauksiin. Siksi en laita nyt nimeäni alle.
Tämä mies on todella kiinnostunut sinusta! Jos olisin nuori, sanoisin: anna palaa! Hän on itse ollut yksinäinen jo kauan, kaipaa ystävää ja muuta...Jotta voit tuntea itsesi varmemmaksi; anna "vain" rakkautta, se tulee tekemään teille kummalekin hyvää...
(tarkoitin tällä että älä "tuhlaa" muuta kuin tuneitasi, ymmärräthän.
Kiitos sinulle mieltä lämmittävästä vastauksestasi! :) Itse olen uumoillut samantapaista, eli ei kaiketi kannattaisi ns. hötkyillä asioiden kanssa, vaan ottaa vain päivän kerrallaan ja nauttia hyvästä seurasta. Kuitenkin olisi kiva jo tällä iällä rauhoittua ja viettää ihania koti-iltoja oman kultansa kanssa, ja ajatella uudelleen jotain pysyvää elämässänsä edellisen liiton kariuduttua toisen tahdosta. Siksi kyselin olisiko se minulle se hän. Hyvää syksyä sinulle ja jaksamista!!
Hyvin tiesit, leikkaukseenkin olen menossa, kiitos sinulle ja kaikkea hyvää, ystävällisti. S
harkitsee eroa. Toteutuuko asia ja kuinka hän tulee siitä selviämään?
Miksi kysyt hänen puolesta, oletko kysynyt häneltä itseltään.En pidä tällaisista toisten puolesta kysymisestä...
Tahtoisin saada jotakin "tuntumaa" ihmiseen jolle vastaan. Ymmärrät varmaan sen, että kun saan kysymyksen: miten menee hänellä siinä ja siinä asiassa, olen todella ymmälläni.
Haluan pystytä vastaamaan suoraan hetkellisen intuitioni perusteella, ja se ei multikysymysten/toisten ihmisten (kuin itse kysyjän) asioiden perusteella tahdo millään onnistua. En ole mikään ammattilainen,ja vastaukseni saattaa muutenkin mennä päin "mäntyä" kun ihmiset ovat skeptisiä eikä halua kertoa liikaa itsestään, joudun usein todella "pinnistämään" jotta saisin edes jotain tuntemusta. joskus käy toki niin, että tunne on "ylitsevaltaava". Esim. näin viime yönä unta eräästä joka oli kysynyt minulta pettävästä aviomiehestään. En kuitenkaan uskalla/osaa sanoa ovatko tuntemukseni/näkyni totta/toteutuvia/toteutuneita jne. toivon että ymmmärrätte, että jos tämä olisi asia johon itsekin luottaisin täysin, voisin muttaa maailmaa.
Yritän vastata jo esitettyihin kysymyksiin, mutta sitten en enään jaksa. Sain lievän migreenikohtauksen, ja täytyy mennä lepäämään.
Terveisin Lydia
Hei vaan ja toivottavasti olet jo selvinnyt mikreenikohtauksestasi,kun luet tämän.Kirjoitin sinulle aamupäivällä klo 9.55,mutta se meni jonkun muun ketjuun jatkeeksi ja et varmaan huomannut sitä.Otsikko oli Lydia hyvä ja nimimerkki onko vielä.Olisin tosi kiitollinen jos jaksaisit vastata,kun jaksat.Kiitokset ja halit sinulle.
Kiitos kaunis Lydia,kun jaksoit vastata minulle.Puhuit ihan asiaa ja itsekkin tiedostan ja tajuan sen,mutta järki ja tunteet eivät kulje käsi kädessä.Emme ole kumpikaan enää nuoria,vaikka kylläkin varmaan kypsymättömiä.Minä olen 46 ja miesystäväni kohta 43.Olen vaan ollut koko seurustelumme ajan se joka on antanut anteeksi,joustanut,rukoillut ja mennyt lopulta selvittämään tilanteen,ja hän on aina tiennyt että kyllä minä lopulta tulen kun en enää kestä odottamista.Nyt haluaisinkin että hän tajuaisi,etten enää halua että hän nöyryyttää minua ja tajuaisi että hänen pitää tulla jos haluaa pitää minut.Jaksan kyllä odottaa,jos tilanne paranee ja tiedän että hän kuitenkin rakastaa minua niin paljon,että haluaa viettää elämänsä kanssani,niinkuin minä hänen kanssaan.Minun työni on myös hyvin haastavaa,sillä olen leikkaus,anestesia sairaanhoitaja,ja tuntuu etten jaksa tehdä sitä jos elämä on jatkuvasti solmussa.Ihanaa syksyn jatkoa sinulle.
Joten.., missä hänen ajatuksensa viivähtää? Ken nuoren viriiliyttä kestää saattaa,liekö huikentelevainen hän?
Vai missä on hän joka minut, varttuneemman tasoittumaan saa?
Kas tuuliviiriä en ma tahdo, vaan vakaan rauhallisen ja tulisen tunteiltaan.
Hei:) Miten näet minun ja poikakaverini tulevaisuuden siis tuleeko tästä mitään, kun välillä tuntuu, että esteitä on paljon ja ettei hän välitääkkään enää niin paljon minusta yms
Kiitos paljon vastauksestasi! Laitoin tämän jatkokysymyksen jo aiemmin, mutta meni tuonne ketjun väliin, joten:
Olen tietoinen, että silloin kun aloitin tämän toisen miehen kanssa suhteen, hänkin oli pitkäaikaisessa suhteessa. Noin kuukauden tapailtuamme hän ilmoitti, että ovat eronneet. Olisiko mies sitten aloittanut kokonaan uuden suhteen vai palannut entisensä luo?
Voitko kertoa mitä työasioissa tulee tapahtumaan?
Voiko elämäni enää tästä rankemmaksi mennä? Milloin epätietoisuus loppuu? Kiitos Sinulle.