Taas tunnilla han hymyilee ja tulee viereeni istumaan. Olemme usein pareja ja meilla on hauskaa yhdessa. Olen ihastunut haneen, mutta en nayta tunteitani vaikka luulen hanenkin pitavan minusta enemman kuin ainoastaan ystavana. Menneisyys satuttaa, kaikki vanhat suhteet muistuu mieleen. Enta jos tamakaan ei onnistu? Enta jos han ei olekaan "se oikea"? Miksi turhaan satuttaa itseaan? Parasta olla vain kavereita ja kaikki on hyvin, vai onko?
menneisyys satuttaa
kavereitako?
3630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei, sähän satutat ittees vaan kun en näytä tunteis..
ei se, että pelkää saavansa siipeensä ole syy antaa kaiken kauniin ja hyvän valua hukkaan!
Reilusti niskasta kiinni ja kerrot tunteistasi!
Et saa muuten ikinä tietää ja ties mitä kaunista teille vielä eteen tulee!! TSEMPPIÄ!!!
Itselläni nimittäin lukioajoilta kokemusta samanlaisesta tilanteesta: paljon oltiin koulussa yhdessä, aina pientä väreilyä ilmassa. Minä ihastuin ja otin kaiken flirtin "tosissani", mutta kun sitten uskatauduin tekemään aloitteentynkää, kaikki muuttui. Yhä oltiin kavereita, mutta huomattavasti viileämmin, ja yhä vähemmän ja vähemmän liikuttiin yhdessä. Ikävää, sillä mielelläni olisin nauttinut siitä ihanasta tunteesta, minkä hänen läsnäolonsa ja kosketuksensa sai minussa aikaan!
No, mieti mitä haluat ja toimi sen mukaan. Ei sitä kauhean kauaa kannata toista ihastella, jos ei asiat ollenkaan etene. Joten yritä vaivihkaa rohkaisemalla tehdä hänelle aloitteenteko helpoksi .
Herran tähden... joka helvetin palstalla kerrotaan kerran toisensa jälkeen, että sitä oikeaa ei ole. Mutta sopivia on paljonkin.
Koitahan oivaltaa, että suhdekin vaatii opettelua ja tutustumista. Kukaan ei ole sinulle täydellinen heti kättelyssä, etkä sinä ole kenellekään täydellinen. Muista tämä vaikka kuinka rakastumisen tunnemyrsky sekoittaisi pään.
Jos sinä tai kaverisi ei ole valmis joustamaan ja myös luopumaan monista haaveista ja odotuksista, voit olla aivan varma, että suhde kaatuu. Jokaisen mahdollisen kaverin kohdalla joudut sopeutumaan myös sellaisiin asioihin joista et pidä, ja niin joutuu seurustelukaverisikin.
Mieti, miksi edelliset suhteesi ovat kaatuneet. Oletko ollut rakastunut enemmän rakastumiseen vai siihen ihmiseen? Mitä sinä olit valmis tekemään suhteen pystyssäpysymiseksi? Jos yhä toivot kumppanisi vain olevan se oikea, et ota itsellesi mitään vastuuta. Ja mitä luulet, oletko kohtuullinen jos odotat itse olevasi jollekin se oikea?
Jäitä hattuun, nuori ihminen! Kyllä muutkin ovat saaneet suhteensa pystyyn ja toimimaan, mutta varmaankaan se ei ole onnistunut inisemällä ja pelkäämällä. Ymmärrän ja hyväksyn sen että olet hämilläsi ja peloissasi. Mutta ilman riskiä et tule saamaan ikinä mitään, ja mitä ikinä oletkin saamassa, se ei taatusti vastaa jokaiselta yksityiskohdaltaan toiveitasi. Etkä vastaa sinäkään kaverisi toiveita täysin.
Siispä. Aloita vain rohkeasti ja nauti rakastumisen tunteesta, mutta koita pitää mielessäsi edes ajatus siitä, että suhde vaatii myös hoitamista ja työtä. Kummankin on joustettava joskus omista toivomuksistaan ja vaatimuksistaan jotta suhde säilyisi.