hei..
Minä olen sairas..
minulla on ollut nuoruudesta N.14 vuotiaasta asti enemmän tai vähemmän masenusta..
en osannut seurustella. (olen koht. hyvän näköinen ja toivottavsti mukava) mutta itsetuntoni on alhaalla.. huumori ja iloisuus peittää mukavasti pään sisällä huutavan kirouksen.. pahan mielen.. jne..
sitten muutin kotia pois.. ja masennus ei kaikonnut.. se kyti sisälläni.. kasvattaen itse inhoani ja että voisin loputa päättää päiväni.. jota olen yrittänyt monesti.. kuitenkaan uskaltamatta tehdä sitä kokonaan.. tämän takia pidin itseäni heikkona.. (en ymmärtäny että se on vahvuutta, elää tässä maailmassa..) niin sitten tuli kausi olin hyvin masentunut..
en ole koskaan osannut puhua tästä ystävilleni.. joita minulla onneksi vielä on..
no sitten tuli se pahin.. jonka jälkeen heräsin hetkeksi..
no olin todellamasentunut..
elämä ei luistanut.. yhtään..
kaikki petti ja jätti.. enkä itse vieläkään ollut koskaan rakastunut.. oli n.19vee...
sitten tulin baarista kotiin.. en edes paljoa itkenyt.. kun päätin lopettaa "kärsimykseni" Nyt..
no rikoin partaterän..
ja viilsin viilsin viilsin.. niin mota kertaa että sain aikaiseksi n.7cm haavan..
ja minua huimasi.. ja sitten en saanut tapettua itseäni..
tympäännyin koska haavasta ei vuotanut verta kunnolla.. jos olisi ollut kylpyamme ehkä olisin saanut tapettua itseni..
sitten tämän jälkeen elämäni muuttui.. minä itse päätin ettei näin voi jatkua..
masennus loppui.. pikku hiljaa. en enään niin usein ajatellut kirosti..
rakastuin ensimmäisen kerran olin noin 20-21vee..
se suhde oli sen hetkisen pisin 8kk.. mutta minut jätettiin hän ei rakastanut minua..
minä itkin sinä iltana tosi paljon.. enemmän kuin koskaan..
sitten se oli ohi.. masennus jne..
mä tajusin että osaan rakstaa.. joku ehkä joskus tulee rakastamaan minua..
ja sitten meni joku vuos tai jotain kun löysin tämän hetkisen poikaystäväni..
ihana, kultainen ja hän rakastaa minua..
niin että suunnitelee tulevaisuutta..
mutta ensimmäinen puoli vuotta meni hyvin.. osasin olla onnellinen ja rakastunut..
nyt yhtääkkiä minuun on iskenyt mustasukkaisuus josta en ole koskaan kärsinyt.. ei paha mutta kuitenkin.. ja nyt on isetunto todella alhaalla..
päässäni on taas alkanut pyöriä kaiken maailman irvittävät toiveet kuolla.. ja munusta ei kukaan välitä.. ajatukset..
tuntuu että tätä masennusta (jos se iskee päälle) en enään hengissä tule kestämään..
joten olen päättänyt hakea apua..
tänään otin yhtettä lääkäriin.. ja ensiviikolle sain ajan..
jolle kerron pahasta olostani..
hän toivottavasti ymmärtää tilanteeni ja tarpeeni terapiaan..
jos ei uhkaan tehdä uudestaan sen mitä tein pari vuotta sitten.. kun sain tikkeja käteeni.. jne..
kauheaa että täytyy uhkailla..
mutta tarvitsen kipeästi apua..
meinaan karkoittaa luotani ihanan poikaystäväni..
ja ystäväni.. heillä menee hermo minun ininään..
joten tarvitsen jonkun jolle voi puhua.. eikä tarvitse esittää vahvempaa kuin onkaan..
toivottavasti pääsen terapiaan.. ja joku jolla on samanlaista.. niin toivon teille parannusta.. se lähtee vain omasta itsestään..
onnellisuus nimittäin..
tseppiä..
Minä olen sairas..
minulla on ollut nuoruudesta N.14 vuotiaasta asti enemmän tai vähemmän masenusta..
en osannut seurustella. (olen koht. hyvän näköinen ja toivottavsti mukava) mutta itsetuntoni on alhaalla.. huumori ja iloisuus peittää mukavasti pään sisällä huutavan kirouksen.. pahan mielen.. jne..
sitten muutin kotia pois.. ja masennus ei kaikonnut.. se kyti sisälläni.. kasvattaen itse inhoani ja että voisin loputa päättää päiväni.. jota olen yrittänyt monesti.. kuitenkaan uskaltamatta tehdä sitä kokonaan.. tämän takia pidin itseäni heikkona.. (en ymmärtäny että se on vahvuutta, elää tässä maailmassa..) niin sitten tuli kausi olin hyvin masentunut..
en ole koskaan osannut puhua tästä ystävilleni.. joita minulla onneksi vielä on..
no sitten tuli se pahin.. jonka jälkeen heräsin hetkeksi..
no olin todellamasentunut..
elämä ei luistanut.. yhtään..
kaikki petti ja jätti.. enkä itse vieläkään ollut koskaan rakastunut.. oli n.19vee...
sitten tulin baarista kotiin.. en edes paljoa itkenyt.. kun päätin lopettaa "kärsimykseni" Nyt..
no rikoin partaterän..
ja viilsin viilsin viilsin.. niin mota kertaa että sain aikaiseksi n.7cm haavan..
ja minua huimasi.. ja sitten en saanut tapettua itseäni..
tympäännyin koska haavasta ei vuotanut verta kunnolla.. jos olisi ollut kylpyamme ehkä olisin saanut tapettua itseni..
sitten tämän jälkeen elämäni muuttui.. minä itse päätin ettei näin voi jatkua..
masennus loppui.. pikku hiljaa. en enään niin usein ajatellut kirosti..
rakastuin ensimmäisen kerran olin noin 20-21vee..
se suhde oli sen hetkisen pisin 8kk.. mutta minut jätettiin hän ei rakastanut minua..
minä itkin sinä iltana tosi paljon.. enemmän kuin koskaan..
sitten se oli ohi.. masennus jne..
mä tajusin että osaan rakstaa.. joku ehkä joskus tulee rakastamaan minua..
ja sitten meni joku vuos tai jotain kun löysin tämän hetkisen poikaystäväni..
ihana, kultainen ja hän rakastaa minua..
niin että suunnitelee tulevaisuutta..
mutta ensimmäinen puoli vuotta meni hyvin.. osasin olla onnellinen ja rakastunut..
nyt yhtääkkiä minuun on iskenyt mustasukkaisuus josta en ole koskaan kärsinyt.. ei paha mutta kuitenkin.. ja nyt on isetunto todella alhaalla..
päässäni on taas alkanut pyöriä kaiken maailman irvittävät toiveet kuolla.. ja munusta ei kukaan välitä.. ajatukset..
tuntuu että tätä masennusta (jos se iskee päälle) en enään hengissä tule kestämään..
joten olen päättänyt hakea apua..
tänään otin yhtettä lääkäriin.. ja ensiviikolle sain ajan..
jolle kerron pahasta olostani..
hän toivottavasti ymmärtää tilanteeni ja tarpeeni terapiaan..
jos ei uhkaan tehdä uudestaan sen mitä tein pari vuotta sitten.. kun sain tikkeja käteeni.. jne..
kauheaa että täytyy uhkailla..
mutta tarvitsen kipeästi apua..
meinaan karkoittaa luotani ihanan poikaystäväni..
ja ystäväni.. heillä menee hermo minun ininään..
joten tarvitsen jonkun jolle voi puhua.. eikä tarvitse esittää vahvempaa kuin onkaan..
toivottavasti pääsen terapiaan.. ja joku jolla on samanlaista.. niin toivon teille parannusta.. se lähtee vain omasta itsestään..
onnellisuus nimittäin..
tseppiä..
Vastaukset 2
Vanhimmat
hyvä, että olet hakemassa apua. Arvostat siis itseäsi, olet oppinut jotakin. Lopussa sanot tosi mukavasti. Sulla on hyvä sydän. Tsemppiä.
t. yks täti-ihminen
Hei taas.
Luin nyt ennemmän tätä palstaa ja on ihana lukea muidenkin masennuksesta kun ei ole tässä yksin..
en ole ainut joka pelkää elämää.. ahistuu.. masentuu..
joskus on vaikeampaa joskus luulee että se on ohi..
ja sitten tulee takapakkia..
sen olen itsestäni oppinut että sitä on herkempi kaikelle kun on taipumusta masennukseen..
siis suhteessa, työssä, kaverisuhteissa.. jne..
ottaa kaiken vakavammin..
täytyisi oppia ottamaan vähän rennommin..
koska itse jokainen painaa sen mielen huonoksi.. haukkumalla itseään.. jne..
mutta olen paraskin puhuja koska teen sitä itse..
ymmärrän kaiken tuon mutta toteutus on vaikeampaa..
toivottavasti vielä jonakin päivänä voimme nauttia.. itsestämme..
läheistemme rakkaudesta..
siihen asti.. täytyy yrittää selvitä päivistä..
lääkäreiden,lääkkeiden tai puhumalla.. mutta pakko se on yrittää..
minun on ainakin vaikea katsoa peiliin niinä päivinä jolloin en jaksa yrittää..
silloin kun kaikki on huonosti..
sillon ei jaksa edes toivoa..
Jaksetaan hei kaikki..
ja kirjotetaan tänne myös hyvistä päivistä.. yritetään antaa toisillemme toivoa..
.... ei ole helppoa..