Olen muuten aina ihmetellyt, että jos vanhoillislestadiolaset edes omasta mielestänsä kuuluvat kristinuskoon, niin miksi he eivät tue puoluetta, joka oikeasti on ainoa puolue, joka ajattelee asioita uskon näkökulmasta?
Kummallista.
Kummallista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taitaa olla väärähengellisyys pahempaa kuin julkijumalattomuus. Sitäpaitsi Kristillinen liitto ilkesi laittaa oman ehdokkaan Kekkosta vastaan. Ei se semmonen käy.
..väärää vanhuskautta ja ovat ulkokullattuja. Heissä on eriseran henki.
Tämä kuuluu ohjeen "olemme maailmassa, mutta emme maailmasta"-alle. Miksi en toimisi kopissa, kuten työpaikallakin? Esivallan edun mukainen toiminta on kuin tekisi työtä Jumalalle. Me emme tarvitse uskovaisten työpaikkoja emmekä uskovaisten puoleita. Emme tarvitse uskovaisten taloyhtiöitä tai uskovaisten pankkeja.
Jos katsot todella, että kopissa merkitsee enemmän ehdokkaasi edustaman ryhmän sataprosenttinen homoliittokanta kuin talous-, maanpuolustus- ja ulkopolitiikka tms asiakysymykset, ole hyvä ja äänestä Kristillistä liittoa. Minusta nämä yhden asian puolueet ovat turhia (KD=moraalipuolue ja RKP=ruotsinkieli, varauksin Keskusta=maatalous, vihreät=ihmisoikeus ja vasurit=yleisänkyryys). Tällaiset ryhmät ovat liian halvalla ostettavissa. Ne pitäisi saada ohjattua yhteisen lipun alle. Saada selkeä oikea-vasen jako ja hallitukset ilman jonninjoutavia apupuolueita. Silloin yhteiskunnassa saataisiin jotain aikaan ilman ulkopuolisia voimatekijöitäkin. Ja porvarihallitus olisi oleva ikuinen.