Olen päälle parikymppinen mies ja viimeisen 1,5 vuoden aikana on alkoholinkäyttöni johtanut miltei joka kerta siihen, että humallun aivan liikaa (minulla on huono viinapää), käyttäydyn idioottimaisesti, enkä muista paljoakaan jälkikäteen. Tänä aikana en ole varsinaisesti juonut kovin usein, yleensä kerran viikossa tai parissa viikonloppuisin tai sitten harvemmin. En tappele tai haasta riitaa, mutta persoonallisuuteni muuttuu täysin. Minusta tulee sekava ja hillitön, siis hyvin rasittaavaa seuraa.
Normaalissa kanssakäymisessä koetan kontrolloida käyttäymistäni ja puhumisia ehkä turhankin paljon. Stressaan helposti, olen tavallaan kunnianhimoinen, mutta tähän menessä olen epäonnistunut esim. pyrkimisessäni yliopistolle. Muun muassa tämän takia olen usein turhautunut.
Muutama vuosi sitten harrastin aktiivisesti urheilua, jolloin en tuntenut tarvetta juoda. Valitettavasti minulla ei ole ollut viime aikoina mahdollisuutta jatkaa harrastustani. Olin juuri kuukauden koskematta alkoholiin kertaakaan, mutta sitten join jälleen ja käyttäydyin typerästi. En ole siis riippuvainen alkoholista, en edes nauti siitä, että humallun niin pahasti kuin teen, mutta tarvitsen tavan tai kanavan, jonka kautta voin purkaa sisälleni kasautuneen paineen. Mikäli juon edes hiukan, tunnen että tavallaan annan itselleni luvan juoda lisää ja oikeuden olla järjetön ja tätä kautta vapautua, kutsutaan tuntemustani nyt vaikka tällä nimellä, stressistä. Tämä tosin sattuu olemaan täysin väärä tapa, ja olen hyvin tietoinen siitä. Seuraavana päivänä typeryyteni vituttaa, mutta silti näytän tekevän sen kerta toisensa jälkeen. Olen aina elänyt taloudellisesti turvattua elämää ja saanut rahaa aina sitä pyytäessäni. Minulle on liian helppoa olla ottamatta todellista vastuuta itsestään. Haluaisin löytää tavan, jolla kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapselliset tekoni, mutta en tiedä miten.
Normaalissa kanssakäymisessä koetan kontrolloida käyttäymistäni ja puhumisia ehkä turhankin paljon. Stressaan helposti, olen tavallaan kunnianhimoinen, mutta tähän menessä olen epäonnistunut esim. pyrkimisessäni yliopistolle. Muun muassa tämän takia olen usein turhautunut.
Muutama vuosi sitten harrastin aktiivisesti urheilua, jolloin en tuntenut tarvetta juoda. Valitettavasti minulla ei ole ollut viime aikoina mahdollisuutta jatkaa harrastustani. Olin juuri kuukauden koskematta alkoholiin kertaakaan, mutta sitten join jälleen ja käyttäydyin typerästi. En ole siis riippuvainen alkoholista, en edes nauti siitä, että humallun niin pahasti kuin teen, mutta tarvitsen tavan tai kanavan, jonka kautta voin purkaa sisälleni kasautuneen paineen. Mikäli juon edes hiukan, tunnen että tavallaan annan itselleni luvan juoda lisää ja oikeuden olla järjetön ja tätä kautta vapautua, kutsutaan tuntemustani nyt vaikka tällä nimellä, stressistä. Tämä tosin sattuu olemaan täysin väärä tapa, ja olen hyvin tietoinen siitä. Seuraavana päivänä typeryyteni vituttaa, mutta silti näytän tekevän sen kerta toisensa jälkeen. Olen aina elänyt taloudellisesti turvattua elämää ja saanut rahaa aina sitä pyytäessäni. Minulle on liian helppoa olla ottamatta todellista vastuuta itsestään. Haluaisin löytää tavan, jolla kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapselliset tekoni, mutta en tiedä miten.
Vastaukset 28
Vanhimmat
mahdolliseksi raitistuttuani AA:n ohjelman ja toveriseuran avulla. Selvänä uskallan kohdata ihmisiä rennommin ja jännittämättä. Harrastuksiinkin löytyy enemmän aikaa, kun ei tule istuttua pubeissa. Aamulla on mukava herätä, kun tietää että ei ole mokaillut seurassa.
Tai antaa muita kokemusperäisiä nevoja/vaihtoehtoja kuin AA?
Saako kehoittaa ottamaan etukäteen selvää AA-sta ja sen perimmäisestä tavoitteesta?
kokemuksesi, kokemuksen jakamiseenhan AA:nkin toimivuus perustuu. Googlesta löytyy paljon tietoja sekä A-klinikoista että AA:sta.
...oman kokemukseni perusteella AA ei toimi, kuin ehkä ohjaajana uskovaisuuteen. Sitä kautta raittius sitten on jokusen harvan yksilön saavutettavissa. Samalla tavoin kuin missä tahansa muussa uskonnollisessa yhteisössä. Niitä kannattaa myös kokeilla jos haluaa päästä raittiuteen uskovaisuuden voimalla.
Ota selvää, mitä kaikkea käsite "alkoholismi" pitää sisällään.
Pohdi, mitä haluat elämältä, mitä haluat tehdä, ja mitä se käytännössä vaatii.
Älä heittäydy ilman syytä tai laiskuuttasi avuttomaksi. Elämä on itsensä voittamista, yhä uudelleen. Kannattaa opetella se ajoissa.
Jos todella tunnet tarvitsevasi apua, A-klinikkaa suosittelisin. Siellä voit puhua puolueettomien ammattilaisten kanssa luottamuksellisesti, sekä saat aiheesta tietoa.
Kuitenkin niitä benzoja kaupitellaan siellä klinikalla.
Tietysti on kiva jos pääsee kyseisen virman päihdehuolto-flipperiin 'palloksi'.
Ensin sisään ja sitten luukusta ulos uudelle turneelle(benzot mukana) ja ennenpitkää taas sisään ja luukusta ulos jatkamaan turneeta(benzot mukana).
Ei sitä kauan kestä kenenkään terveys.
Niitä kai tarkoitat "mömmöillä".
Neuvoin ottamaan asioista selvää ja mm. A-klinikalla saa tietoa. Niin lääketieteellistä tietoa kuin myös tietoa AA-sta. Puolueetonta.
AA:n toimimattomana omalla kohdallasi. A-klinikka on siitä hyvä paikka, että siellä on palkattuja ammattiauttajia. Nehän puuttuvat AA:sta, koska sen koko toiminta perustuu alkoholistien vapaaehtoiseen keskinäiseen raittiuden tukemiseen. Tietysti AA:ssa on myös lääkäreitä, terveydenhoitajia, psykologeja jne, mutta he ovat siellä AA:n jäseninä.
bentsoja ole pakko ottaa vastaan vaikka jossain tyrkytettäiskin. Joillain A-klinikoilla se homma on menny vähän älyttömäks kun niitä jaetaan ku karkkeja. Nehän on vierotuslääkkeitä eikä mitään muuta...
uskovaisuuden toimimattomana omalla kohdallani.
Ja siihen juuri AA-ohjelman toimivuus tai toimimattomuus perustuu.
Verkostona ja vertaistukiryhmänä AA voisi toimia mainiosti. Tämä piilo-uskonnollisuus, mikä kuitenkin on ilmiselvää, pilaa mielestäni muuten hyvän organisaation. Mutta ilman ohjelmaansa AA ei olisikaan enää AA.
Toisaalta kyllä myönnän että uskoontulo on mitä tehokkain lääke alkoholismiin.
Mielestäni se kuitenkaan ei ole ehdoton edellytys kestävälle raittiudelle, kuten AA-n mielestä.
Kaikesta on hyvä tietää, totuudenmukaisesti, kun päättää niinkin suuresta asiasta kuin omasta elämästään. Jos siis haluaa itse siitä päättää.
Mutta uskovaisuus jyrää tiedon ja järjen. Siksi en luottaisi AA-ssa raittiuden saavuttaneisiin terveyden ammattilaisiin kun kyseessä on päihdehuollon sektorien paremmuuden arviointi.
Niin no, eihän A-klinikan tai terveyskeskuksen lääkäristäkään aina voi tietää, puffaako AA-ta ja uskoa, mutta johonkin täytyy yrittää luottaa.
raittiina aa:laisena satuin tälle sivustolle yhden toisen aa:laisen naisen kehotuksesta ja heti ensimmäiseksi törmään aivan väärinlaisiin käsityksiin aa:sta, jos aa olisi uskovaisuutta tuskin olisin siellä pysynyt, minulle oli tärkeää juuri vertaiskokemukset ja oppiminen niistä ja vähitellen oppi luottamaan että minäkin voisin selvitä, eikä minulle koskaan tyrkytetty mitään jumalaa vaan tajusin ihan itse että hengellisyys on ihan toinen asia kuin uskonnollisuus sisältyy kylläkin hengellisyyteen,minulle vähitellen selviää kuka minun viinani on juonut minkälaisesta naisesta on kysymys,tärkeintä on elämäntapa,minulla on raittiita ei aa-alaisia ystäviä, on uskovaisia ystäviä, me sovitaan hyvin keskustelemaan yhdessä,pidetään hauskaa ja luotetaan toisiimme.olen hyväksytty ja siksi ehjä hyvine sekä huonoine puolineni
Vähennä alkoholin käyttöä reilusti. Jos et ole riippuvainen, pystyt hyvinkin jättämään juomisesi sellaiseen pisteeseen ettei tule mokailtua. Päätä etukäteen montako on sopivaa juoda ja juo vain se määrä. Mielellään mahdollisimman vähän.
Nyt ensialkuun suosittelisin kuitenkin että pidättäydyt juomisesta kokonaan esimerkiksi puoleksi vuodeksi tai vuodeksi. Samalla kohtaat noita heikkouksiasi. Alat tuomaan itseäsi (aitoja tunteitasi) päivä päivältä enemmän esiin muille ihmisille.
Jos ei meinaa tulla mitään, hae apua esim. mielenterveystoimistosta. Voi hyvinkin olla että vielä voit selvitä pahasti alkoholisoitumatta jos selvität ongelmasi ajoissa.
juomisen lopettaminen on vähäksi aikaa käsittääkseni välttämätöntä, eikä muitakaan aineita pidä käyttää. Koska käytät juomista vapautuaksesi, sinun ei tarvitse kohdata asiaa rehellisesti niin kauan kuin juot.
En pelkää päätyväni alkoholistiksi, en juo viinaa siinä määrin tai usein. Pikemminkin tarvitsisin varmuutta sekä "itsestäni" ja siitä, mitä olen tekemässä. Huomaan kerta toisensa jälkeen asettautuvani ihmisten kanssa poikkiteloihin, provosoivani heitä ym. Osaan käyttäytyä myös sivistyneesti ja ystävällisesti, mutta tavallaan en halua. Pitäisi olla jotain, jokin kulma, jolla lähestyä ihmisiä, joka toimisi aina.
Ymmärrän kyllä tavallaan, mistä ongelmassani on kyse, mutta en tiedä, miten ratkaista sen.
Oikotietä ei ole.
sana mitä sanot,noinkin tervepäisellä päällä varustettu nuori mies pärjää ilman huru-ukkojen ja akkojen paasaus kiltoja. Niskastasi itseäsi kiinni ja ryhdistäydyt ilman viinaa vaikkapa nyt joulupukin tuloa odotellen.
Itsekin kuulun kyllä tähän huru-ukkojen ja akkojen paasaus kiltaan :D...
Mutta oon oikeasti kyllä sitä mieltä että kun ajoissa havaitsee ongelmansa niin voi ehkä ruveta jonkinlaisiin toimenpiteisiin ja välttää se ikävä lopputulos...
Mielestäni alkoholistikerhot ovat minun tapauksessani liioittelua. Tunnen monia ikäisiäni, jotka käyttäytyvät vastaavalla tavalla yhtä huonosti kuin minä. Tuntuu vain siltä, että heille näin tapahtuu vain silloin tällöin ja minulle joka kerta.
Minun on alettava kantaa vastuuta itsestäni ja lopettava kaikki alkoholin nauttiminen hetkeksi. Varmaan paras tapa on tehdä jonkun henkilön kanssa sopimus, jonka sitten aina muistaa jos tekee mieli edes maistaa.
"Normaalissa kanssakäymisessä koetan kontrolloida käyttäymistäni ja puhumisia ehkä turhankin paljon. Stressaan helposti, olen tavallaan kunnianhimoinen.."
Edellä on mielestäni koko tilanteesi ydin, ei välttämättä juomisessa, joka ei ole syy (ainakaan vielä) vaan seuraus.
Sama vaiva oli rahikaisella nuorena, ja noista piirteistä johtuen vielä kova alituinen jännittäminen.
Jatkuvaa sosiaalista varautuneisuutta ei kestä kenenkään psyyke, ja ne kerääntyneet paineet tuppaavat laukeamaan hallitsemattomina juodessa.
Et todellakaan ole poikkeusyksilö tässä asiassa, vaan nuoria kaltaisiasi on hyvin paljon.
Helppo sanoa, että aika, ts. ikä hoitaa tuon vaivan, niinkuin hoitaakin ellet ennen sitä ole kehittynyt alkoholistiksi.
Sellaiseksi tuskin tulet, koska sinulla on tarpeeksi aivoliikkeitä.
Tässä vinkkini:
Lähtökohta on juomismäärien ja -kertojen vähentäminen.
Toinen vähintään yhtä tärkeä alue elämässäsi on se, että tietoisesti hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Jonain muuna oleminen johtaa umpikujaan. Eli voit tehdä virheitä, olla puutteellinen, erehtyväinen - kuten kaikki muutkin ihmiset.
Vanhempana tiedostat kirkkaasti sen, että kovien suorituspaineiden ylläpitäminen kaikessa oli vain turhaa itsensä rääkkäämistä.
Kirjoitin tuon ei ole muuta tapaa kuin itsensä kohtaaminen - jutun.
Itselleni juominen oli aluksi vain kokeilua, sitten siitä tuli hauskaa. Silloin en vielä tajunnut että minun oli helpompi puhua kännissä.
Ja mitä enemmän join, sitä sulkeutuneemmaksi itseasiassa tulin. Miksi näyttää tunteitaan selvin päin kun se oli humalassa helpompaa. Humala myös turrutti monia tunteita ja sen piikkiin pystyi laittamaan jos tuntui joku asia sitten nololta.
Kontrollointi johtaa häpeään - eli et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet. Pyrit suorittamisella hyväksymään itsesi paremmin ( perfektionismi ).
On inhimillistä tehdä virheitä. Ja on kevyempi olla kun niitä ei tarvitse pelätä. Itse pelkään vielä mutta jonain päivänä ehkä en. Ainakin parempaan suuntaan olen menossa.
Asia ei mielestäni ole näin yksinkertainen. Ihmiset arvostelevat ja arvottovat toisiaan väistämättä ja aina. Ihmisten toiminta kumpuaa aina jonkinlaisista haluista, joilla he yrittävät määrittää omaa asemaansa sekä itselleen että muille, eikö totta? Huolimatta lukuisista positiivisista ominaisuuksistani (tai ainakin nämä tuovat mukanaan statusta ja arvonantoa), olen pohjimmiltani suuri tosikko. Aikaisemmin saatoin sanoa mielestäni jotain hauskaa vain todetakseni, että tilannetajuni ja huumorini oli surkeaa. Kun tarpeeksi monta kertaa saa näpeilleen, sitä alkaa varovaiseksi. Ja mitä väärää tässä on? Enhän itsekään pidä joidenkin ihmisten yrityksiä sanoa jotain nasevaa hauskoina. Useimmiten ihminen joko on verbaalisesti lahjakas ja omaa hyvän intuition tai sitten niitä ei ole. Oma "aito" huumorini toimii vain hyvin valikoidussa seurassa. Nykyään mikäli avaan suuni sanoakseni jotain hauskaa (yleensä sarkastista, asioista on kovin helppo löytää negatiivisia puolia), lasken, että sanomiseni kuulostaa muista hauskalta. Otan siis tavallaan "roolin" täysin tietoisesti, mutta en ole tämä "roolini". Usein lasken sanani tarkaan keskusteltaessa. Toisinaan pyrin olemaan laskematta tai ainakin kuloostamaan siltä, että puhun niitä näitä. Miten muutenkaan, tiedänhän että minulla ei ole "kulmaa" tai intuitiota, jonka varaan voisin nojata. Miten siis reagoida ns. "aidosti".
pötkitä. Se joku todellinen sinä näkyy aina läpi.
" Asia ei mielestäni ole näin yksinkertainen. Ihmiset arvostelevat ja arvottovat toisiaan väistämättä ja aina. Ihmisten toiminta kumpuaa aina jonkinlaisista haluista, joilla he yrittävät määrittää omaa asemaansa sekä itselleen että muille, eikö totta? "
Kyllä se näin on. Mutta kun hyväksyt itsesi ja sen että teet virheitä, et ole enää niin ankara itsellesi tuossa aseman määrittelyssä.
" Aikaisemmin saatoin sanoa mielestäni jotain hauskaa vain todetakseni, että tilannetajuni ja huumorini oli surkeaa. Kun tarpeeksi monta kertaa saa näpeilleen, sitä alkaa varovaiseksi. Ja mitä väärää tässä on? "
Ei mitään väärää. Mutta miten paljon siihen on varaa? Edelleen painottaisin sitä, että hyväksyisit itsesi - niin vahvuuksinesi kuin heikkouksinesi. Sitten voit vapaasti viljellä tätä "huonoakin" huumoria jos sinusta siltä tuntuu. Ei ole niin suurta onnistumisen tarvetta. Ja kun ei yritä liikaa, yleensä käyttäytyy luonnostaan niin ettei epäonnistumista edes tarvitse miettiä - toisin sanoen sitä ei enää ole. - Ethän silloin enää suorita, silloin kommunikoit.
Ja oma kokemukseni on että niin kauan kuin minulla oli ihanteet jotka poikkesivat täysin siitä mitä oikeasti olin, esitin koko ajan tällaista ihanteitteni mukaista miestä. Kielsin aidot tunteeni ja pelkoni. Pääsin siitä ainoastaan olemalla täysin rehellinen itselleni tunne-asioissa. Sen kanssa teen töitä edelleenkin. Raittiina olen ollut vasta tämän vuoden, joten olen vielä melko alkutaipaleella.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, mutta en tiedä, kuinka ryhtyä toimeen.
Lopetitko itse alkoholin käytön kokonaan vai pystyitkö kohtuullistamaan käyttöä?
Millä tavoin pysyit kohtuullisuudessa/absolutismissa. Esimerkiksi olin itse ihan helposti 1 kk käyttämättä, eikä edes tehnyt varsinaisesti mieli, mutta sitten teki vähäisen, jonka jälkeen päätin dokata huonoin seurauksin. Miten estää sen pienen mielihalun syntyminen ja sen toteuttaminen?
Puhuitko lääkärin tai psykologin kanssa tilanteestasi? Eli siis millä tavalla löysit ratkaisun?
Jos saan kysyä, niin minkä ikäinen olet?
kohtuulliseen käyttöön.
Lyhyesti se meni niin että juominen lisääntyi vuosi vuodelta. Ekat kännit vedin joskus 11-12 vuotiaana ( nyt olen 28 ).
Vuosi sitten sain aluksi töistä lopputilin (olin muuten baarimikko sillon ). Sitten meni sähköt poikki kun oli vuoden sähkölaskut maksamatta. Ja sitten jätti tyttöystävä.
Yritin skarpata. Myönsin sillon itelleni että olen alkoholisti ja että se on sairaus. Mielenterveyshoitajan avulla yritin olla raittiina mutta ei siitä mitään tullu.
Kuus viikkoa olin selvin päin. Pyörin koko ajan sinä aikana baareissa. Sit kun tuli kiusaus niin se oli menoa.
Ja sit aloin juopottelemaan oikein täyspäiväsesti kun ei ollu mitään mistä enää ottaa kiinni. Sillon tajusin viimeistään miten pahaks ongelma oli kehittyny. Sillon kun olin töissä niin töihin piti selvitä ja tyttöystäväkin varmaan vähän rajotti alkon käyttöä.
Sit helmikuussa lähdin myllyhoitoon ( sitä suositteli jo syksyllä sosiaalitoimisto ja sitä suositteli myös mielenterveyshoitaja ) Nurmijärvelle kun olin vihdoinkin myöntäny että ei tästä ihan pienellä selviä. Siellä myllyhoidossa sit opin tätä tunnetyöskentelyä ja kaikkea alkoholismiin ja itteeni liittyvää aika paljon. Siellä myös tutustuin AA:han ja siellä olen käynyt nyt siitä asti.
Aika yksinkertaista. Olet rehellinen itsellesi omista tunteistasi ja kerrot niistä jollekin ( esim. psykologi/mielenterveyshoitaja/ystävä yms.). Ja sit pikkuhiljaa opettelet tuomaan niitä jokapäiväsessä elämässä esiin.
Mutta kyllä minäkin suosittelisin sinulle että käyt A-klinikalta kyselemässä vähän lisää ammattilaisilta...
Se on muuten kuulemma ilmaista. Itse en oo koskaan käyny...
vaan olen pikemminkin solmussa itseni kanssa. Kuten olen sanonut, en ole riippuvainen alkoholista, eikä juominen pyöri ajatuksissani.
Hoidan kouluni ja velvollisuuteni hyvin, ja mikäli en niitä joskus hoida, ei syynä koskaan ole alkoholi.
Välillä vain tulee tunne, että olisi kiva juoda hiukan, ja jos juon, juon paljon jonka jälkeen lopetan välittämästä, mitä teen.
Olen paljon pohtinut tilannettani ja mielessäni "kohdannut" ongelmani. Sartre, Salinger, Camus ja Ageyev ovat kirjoittaneet aiheesta kaiken, mitä sitä siitä sanottavaa on. Minun valituksellani ei ole mitään virkaa (ja olenhan siitä toki valittanut vaikka kenelle), haluaisin vain kasvaa sen yli, mutta en osaa.
pois on jos käyt A-klinikalla kuitenkin vähän kyselemässä asiantuntijoilta aiheesta. Kirjoitithan tällekin palstalle. Tuskin turhaan...
No good, lue Juhani Seppäsen kirja "Selvästi juovuksissa". Tunnistan tekstissäsi itseni, olen sinua n. 15 vuotta vanhempi, paininut samojen ajatusten ja ongelmien kanssA SEKÄ JUODESSANI KISKONUT MOLEMMIN KÄSIN. Välillä se toistuu edelleen. Seppänen tietää mistä puhuu ja kirjoittaa suht.hyvin, saat parhaimmassa tapauksessa ahaa-elämyksen jo tässä vaihessa elämänpolkuasi...