Kertokaa, mitä pahaa lastenne täytyisi tehdä, että sanoisitte heille sanasta sanaan näin: "Minusta on parempi, ettemme ole enää missään tekemisissä toistemme kanssa."
Vuosia jatkunut riitaisuus välillämme on johtanut tilanteen tähän. Olin vasta 9-vuotias, kun isäni ilmoitti, että olen pelkkä jatkuvasti isää kusettava ja rahaa vailla oleva kakara, aivan kuten äitinsäkin..
Tuntuu pahalta, itseäni olen syyttänyt vuosia. Aina olen vain yrittänyt miellyttää.. Täytän viikon päästä 19, eli olen yhä nuori, mutta silti jouduin aikuistumaan aivan liiaan nuorena.. Mitä niin pahaa olen tehnyt, että oma, niin tärkeä, biologinen isäni ei halua olla kanssani enää missään tekemisissä...?
Tuntuu pahalta.. itkettää..
Vuosia jatkunut riitaisuus välillämme on johtanut tilanteen tähän. Olin vasta 9-vuotias, kun isäni ilmoitti, että olen pelkkä jatkuvasti isää kusettava ja rahaa vailla oleva kakara, aivan kuten äitinsäkin..
Tuntuu pahalta, itseäni olen syyttänyt vuosia. Aina olen vain yrittänyt miellyttää.. Täytän viikon päästä 19, eli olen yhä nuori, mutta silti jouduin aikuistumaan aivan liiaan nuorena.. Mitä niin pahaa olen tehnyt, että oma, niin tärkeä, biologinen isäni ei halua olla kanssani enää missään tekemisissä...?
Tuntuu pahalta.. itkettää..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eikä sinun tarvitsekaan.
Itsellä on kolme muuta sisarusta,olen jo yli 40vuotias.Isäni "hylkäsi"minut jo vuosia sitten,taisin olla silloin jo peruskouluni käynyt kun sain lähteä kotoa pois...työelämään onnekseni pääsin.
Sitä ennen elämä oli ollut täynnä remmin iskuja,tukistamista..kerran tuo ihminen yritti jopa kuristaa minut.
Niinpä,vanhempani olleet liitossa yli 50vuotta.
Varsinainen ydinperhe siis;)
Äitini kääntyi aina isän puolelle,koska ei uskaltanut häntä vastustaa.
Itselläni on 5 lasta,ja olen edelleen sisaruksista ainoa joka ei vanhempiaan tapaa ,koska isä ei minua hyväksy vieläkään.Lapseni eivät tapaa äitiäni,joka olisi ihana mummi lapsilleni!
Isäni ei minut nähdessään edes katso päin,vaan kääntää katseensa ja on kuin minua ei olisikaan.
Ei ketään ihmistä voi loputtomiin miellyttää..mutta kenenkään ei tarvitse myöskään toisen "kyvyttömyydestä olla vanhempi" itseään syyttää!
Sinulla on oma elämäsi elettävänä,tietyt asiat joutuu vain hyväksymään.
Itse en enää syytä vanhempiani,surullinen joskus olen kun en voi äitiäni kasvotusten tavata..joskus hän soittaa isältä salaa.Silloin nousee tunteet pintaan ja kerron kuinka häntä ikävöinkään.