Tuli kesällä vähän hölmöiltyä ja ajoin venettä 1.05 promillessa. Nyt oli oikeudenkäynti johon en itse osallistunut. Sain kuulla päätöksestä: 50 päiväsakkoa.
Kuinka helvetissä se on mahdollista jos auton kanssa saa samoista promilleista vain puolet tuosta määrästä?
Kokemuksia? millaisia päiväsakkoja ootte saanut? Tuo sakon euromäärä alkaa jo tuntumaan kun on pitkään ollut töissä ihan kohtuullisella palkalla.
Ruorijuopumuksesta 50 päiväsakkoa
5
6319
Vastaukset
- olisi ehkä
kannattanut mennä paikalle istuntoon kertomaan puoleltasi lieventäviä seikkoja. Jälkiviisauttahan tämä on, mutta oliko pakko? Viina ja veneily eivät mitenkään sovi yhteen. Oliko muuten varma, että tuo tulos 1,05 oli promilleina? Ettei ollut tarkkuusalkometripuhalluksen tulos (milligrammaa/litra)? Nääs kun rangaistus kyllä vaikuttaa vähän kovalta ottaen huomioon, että rangaistavuus alkaa vasta tuosta yhdestä promillesta. Voithan valittaa hoviin.
- rangaistus
Olipa lievä rangaistus !
Kannattaisi plarata hiukan lakikirjaa ennen kuin ryhtyy ihmettelemään. Vesiliikennejuopumuksesta on nimittäin sama rangaistusmaksimi, kuin törkeästä rattijuopumuksestakin eli 2 vuotta vankeutta. Tavallisesta rattijuopumuksesta vain kuusi kuukautta vankeutta.
Vähän faktaa
5 § (20.12.2002/1198)
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 1,0 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,44 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.- ja toisaalta,
sillä nyt on ollut kysymyksessä (mikäli tulos todella on 1,05 promillea) aivan rangaistavuuden alarajalla oleva teko. Vesiliikennejuopumuksessa ei myöskään ole sakkominimiä niin kuin törkyratissa (vähintään 60 päiväsakkoa). Oikeuskäytännössä mistä tahansa asiasta noin 70 päiväsakon tuomiota aletaan pitämään ankarana (vaikka skaalaa olisi 120 päiväsakkoon asti), kun teko on niin törkeä että aletaan olemaan tuollaisissa päiväsakkomäärissä lähellä on jo keskustelu vankeusrangaistuksesta. Meidän käräjäoikeudessa autolla ajamisesta noin promillen humalassa tulee tuo 50 ps, ja siinä sentään rangaistavuuden alaraja on puolet alhaisempi.
Toisaalta muista olosuhteista emme tiedä mitään, teko on lievemmin arvioitu jos on esim. hyvin pienitehoinen peräprutku ja taasen ankarammin arvosteltava jos on veneessä ollut suuritehoinen moottori (vaaran aiheutumisen mahdollisuus). Lisäksi arvioitavaksi tulee moitittavuus, se onko lähdetty veneilemään suoraan baarista vaiko peräti kipparoinnin aikana juotu, vai onko ollut jotain krapula-aamun juttuja.
- MH83
Entäs se viiden promillin humala!
- Vanha tuttusi ilmiantoi sinut!
Miten hankit sakon, ajoitko poliisi venettä päin, vai ilmiantoiko ystväsi sinut kun olit vielä humalassa.
Viestisi:Ruorijuopumuksesta 50 päiväsakkoa
Kirjoittanut: VVVVV 23.10.2006 klo 21.23
Tuli kesällä vähän hölmöiltyä ja ajoin venettä 1.05 promillessa. Nyt oli oikeudenkäynti johon en itse osallistunut. Sain kuulla päätöksestä: 50 päiväsakkoa.
Kuinka helvetissä se on mahdollista jos auton kanssa saa samoista promilleista vain puolet tuosta määrästä?
Kokemuksia? millaisia päiväsakkoja ootte saanut? Tuo sakon euromäärä alkaa jo tuntumaan kun on pitkään ollut töissä ihan kohtuullisella palkalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774442Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112383- 1691557
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2431466- 1211321
- 1151247
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721169Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik81146- 661095
- 35956