Olen itse adoptiolapsi ja olen kiinnostunut kuulemaan/lukemaaan, minkälaisia kokemuksia teillä on olla adoptiolapsi?
Millätavalla teihin on suhtauduttu? Oletteko olleet perheessä tasavertainen jne jne ????
Kiinnostuneene odottelen kertomuksianne.
Niin ja tekovalehtelijat älkäätten vaivautuko!!
En ota teitä tosissani ja huomaan HETI, mikä on totta ja mikä valetta!
Millätavalla teihin on suhtauduttu? Oletteko olleet perheessä tasavertainen jne jne ????
Kiinnostuneene odottelen kertomuksianne.
Niin ja tekovalehtelijat älkäätten vaivautuko!!
En ota teitä tosissani ja huomaan HETI, mikä on totta ja mikä valetta!
Vastaukset 9
Vanhimmat
olet kotoisin?
Olen kotoisin suomen Helsingistä.
...jotenkin häpesin asiaa, koska en tuntenut muita adoptoituja (paitsi veljeni). Kerroin asian vain parhaille ystävilleni. Kuitenkin salaa mietin , keitä biologiset vanhempani ovat. Haaveilin olevani vieraan maan kadotettu prinsessa tai toinen vaihtoehtoni oli (kehtaanko kertoa)?... Ajattelin, että äitini oli Katri-Helena ja isäni Tapani Kansa (heh). Tämä oli siis 70-luvulla.
Äitini kanssa usein keskusteltiin aiheesta ja se oli kuitenkin omalla tavallaan luonnollista ja ymmärrettävää. Sain varmuuden siitä, että olin todella haluttu lapsi ja kauan odotettu. Ja vanhempani olivat ikionnellisia saadessaan minut.
Näinhän ei välttämättä ole kaikissa perheissä, joissa oma lapsi on saattanut tulla maailmaan jostain muusta syystä. Minulle kerrottiin jo varhain syy, miksi minut oli annettu vauvana pois ja tiesin aina, että minulla on parempi paikka olla juuri siellä, missä olinkin.
Myöhemmin äitini kehoitti minua etsimään biologiset vanhempani, koska olin aina ollut jollain tavalla kiinnostunut sukujuuristani sekä halusin nähdä, minkä näköisistä ihmisistä olin lähtöisin. Hän tarjoutui tulemaan kanssani tapaamisiin ja auttoi etsinnöissä, mutta loppujen lopuksi halusin hoitaa asian yksin. Äitini ja isäni ovat aina ymmärtäneet, että ovat minun ainoa perheeni, rakastan vain heitä eikä mitään kilpailutilannetta voi vieraan ihmisen (biovanhemmat) kanssa syntyä.
Veljeni ei ole koskaan halunnut tutkia juuriaan, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa. Niin ovat ihmiset erilaisia, vaikka samalla lailla olemmekin kasvatettu.
Perheessäni olen siis aina ollut kuin oma lapsi, mitään eroa en ole koskaan huomannut, eikä sitä eroa kai ole olemassakaan. Vanhempanihan olisivat voineet päättää olla koskaan tätä asiaa edes kertomatta, mutta vaara sen paljastumisellehan olisi ollut karmea tosiasia esim vakavan loukkaantumisen seurauksena.
Vanhempana olen jopa ollut asiasta jollain tapaa ylpeä. Olen erilainen ja minulla on ollut paljon tarinoita kerrottavana. Enää en häpeä olla ottolapsi.
Vielä biovanhemmille vinkkinä: Kertokaa asiat totuudenmukaisesti (tietenkin lapsen ikä ja ymmärrys huomioon ottaen), olkaa tukena ja vastatkaa mahdollisiin kysymyksiin.
...Vai niin. Jos itse saisin valita kumpi teistä olisi ollut minun lapseni olisin ottanut veljesi.
AIka ongelmalliseksi menee elämä jos alka biovanhempia miettiä. Adoptiovanhempien pitäisi tuntua biovanhemmilta mutta ei niin ole jos alkaa juuriaan ettimään. Ihmisen aito perhe on siellä missä on kasvatettu ja rakastettu. Ei kannata ahdistella biovanhempia. Heillä voi olla jo ihan oma ja toisenlainen elämä.Paljon lapsia ym. Tää ei ollu sit sulle vaan yleisesti tää loppu.
Kuule Ewa kun meitä on monenlaisia tallaajia tällä pallolla. Joitakin ihmisiä kiinnostaa juuret ja sukuhistoria, toisia se asia EVVK.
Sinä kuulut siis niihin joita ei kiinnosta, minä niihin joita kiinnostaisi, mutta kertojat alkaa olla vähissä. Olen "bio-lapsi", jo aikuinen. Kiinnostukseni alkoi murrosiässä ja jatkuu edelleen.
olen samaa mieltä ottotytön kanssa.. olen myös adoptoitu nuorena ja olen tienny aina sen mut kuitenkin haluan tietää juureni keneltä olen mitäkin perinny. jos etimme juuriamme ei se tarkoita sitö että emme rakastais bio vanhempia..
olla adoption kanssa missään tekemisissä tuollaisten mielipiteidesi kanssa.
Adoptiovanhemmat ovat todellakin ne ainoat oikeat vanhemmat, tottakai. Minun kohdallani biologiset vanhemmat olivat syntymästäni saakka yhteydessä adoptiovanhempiini Pelan kautta. Suostuin tapaamiseen vasta, kun siihen oli tarvetta.
Jouduin selvittämään sukujuuriani lapseni perinnöllisen sairauden takia.
...kymmenen vuoden päästä sitten kun olen 30 :)
Vaan adoptoi.
Jos sulla on tuollainen asenne, ei sulle edes lasta harkita annettavaksi.
Onneksi luovuttajat ovat ERINOMAISEN AMMATTITAITOISIA, joten.....
siksi toiseksen, sä taidat olla vielä aika lapsukainen, kun NYT JO sanot että....aijon adoptoida kymmenen vuoden päästä.
No niinhän sä olet vielä täys kakara.
Vasta 20. KASVA AIKUISEKSI !!!