juoppona

Miksi ko. toimintaa ei kriminalisoida?
   

Alkoholi suurin kehitysvammojen syy
Julkaistu 24.10.2006, klo 06.17 (päivitetty 24.10.2006, klo 07.49)
Vauva nukkuu
Kuva: YLE
      Alkoholi on nykyisin merkittävin kehitysvammaisuutta aiheuttava tekijä, kertoo YLEn Aamu-TV. Arvioiden mukaan vuosittain alkoholin vammauttamia lapsia syntyy 600. Heistä joka kymmenes on vakavasti vaurioitunut.
Sikiövauriot ovat lisääntyneet esim. Pohjois-Suomessa, jossa päihteitä käyttävä äiti oli vielä kymmenen vuotta sitten harvinaisuus.

Lääkärit suosittavat odottaville äideille nollalinjaa, sillä heidän mukaansa turvallista rajaa haitallisen ja haitattoman alkoholin käytön välillä ei ole. Rankaksi juomiseksi katsotaan jo kymmenen keskiolutta viikossa.

Jos äidit ovat juoneet kolmen ensimmäisen raskauskuukauden aikana, tuloksena voi olla päällepäinkin näkyviä, vakavia kehityshäiriöitä. Myöhempi raskausaikainen juopottelu ilmenee vauvan kehityksen myöhästymisenä, oppimis- tai käytöshäiriöinä.
3429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei sillä että aihe ei olis tärkeä, mutta kuuluisko jollekkin toiselle palstalle?

Äänestä

ens alkuun hoitopaikkoja odottaville äideille joilla mikä tahansa päihderiippuvuus! kriminalisoidaan vasta sitten.

saa olla melkoinen huumemamma ennenkun apua löytyy. jos sittenkään. sehän on niitä yksilön ja aikuisen oikeuksia tehdä mitä tykkää, vaikka käyttää päihteitä raskaana. erittäin ikävää, mutta totta. yhteiskunnalla ei ole ilmeisesti ollut varaa luoda riittäviä hoitoresursseja. ja valitettavasti vaikka olisikin, ihan jokainen odottava äiti ei hyödyntäisi kumminkaan.

Äänestä

Se johtaisi salailuun ja näin ollen neuvolan ja terveydenhoitojärjestelmän välttelyyn. Jo nyt on päihdeäitejä, jotka eivät mene neuvolaan, koska luulevat näin joutuvansa pakkohoitoon (vaikka sellaista ei ole).
Lisäksi päihderiippuvuutta pidetään sairautena, eikä täysin "vapaan" valinnan seurauksena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskaana? kirjoitti:

Miksi ko. toimintaa ei kriminalisoida?
   

Alkoholi suurin kehitysvammojen syy
Julkaistu 24.10.2006, klo 06.17 (päivitetty 24.10.2006, klo 07.49)
Vauva nukkuu
Kuva: YLE
      Alkoholi on nykyisin merkittävin kehitysvammaisuutta aiheuttava tekijä, kertoo YLEn Aamu-TV. Arvioiden mukaan vuosittain alkoholin vammauttamia lapsia syntyy 600. Heistä joka kymmenes on vakavasti vaurioitunut.
Sikiövauriot ovat lisääntyneet esim. Pohjois-Suomessa, jossa päihteitä käyttävä äiti oli vielä kymmenen vuotta sitten harvinaisuus.

Lääkärit suosittavat odottaville äideille nollalinjaa, sillä heidän mukaansa turvallista rajaa haitallisen ja haitattoman alkoholin käytön välillä ei ole. Rankaksi juomiseksi katsotaan jo kymmenen keskiolutta viikossa.

Jos äidit ovat juoneet kolmen ensimmäisen raskauskuukauden aikana, tuloksena voi olla päällepäinkin näkyviä, vakavia kehityshäiriöitä. Myöhempi raskausaikainen juopottelu ilmenee vauvan kehityksen myöhästymisenä, oppimis- tai käytöshäiriöinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu