Mä haluaisin kysyä teiltä, jotka kamppailette kroonisehtavan esim selkäsairauden kanssa, miten olette säilyttäneet elämön raikkauden ja avoimuuden, vai onko käynyt niin että sairaus (kivut, liikkuminen ym) on kutistanut ja rajoittanut elämää, muuttunut elämän otsikoksi ja lähtökohdaksi.
Itseä tuo pelottaa enemmän kuin ne oikeat kivut (ja niitä on, hitto vieköön, välillä ei saa vessassa pebaa pyyhittyä).
Haluaisin ottaa elämästä kaiken irti minkä voi. En haluaisi sanoa mihinkään : en lähde, koska tuo selkä...
Ja kuitenkin niitä oikeita rajoituksia on.
Realismi ja rajapinta on vielä hukassa. Mikä on oikeaa ehdotonta "kieltäytymistä" ja mikä on asenteissa, teeman antamisessa omalle elämälle.
Kommentteja kiinnostuneena vastaanotetaan
Itseä tuo pelottaa enemmän kuin ne oikeat kivut (ja niitä on, hitto vieköön, välillä ei saa vessassa pebaa pyyhittyä).
Haluaisin ottaa elämästä kaiken irti minkä voi. En haluaisi sanoa mihinkään : en lähde, koska tuo selkä...
Ja kuitenkin niitä oikeita rajoituksia on.
Realismi ja rajapinta on vielä hukassa. Mikä on oikeaa ehdotonta "kieltäytymistä" ja mikä on asenteissa, teeman antamisessa omalle elämälle.
Kommentteja kiinnostuneena vastaanotetaan
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.