ahdistus parisuhteen alussa??

ei ainakaan ole toiminut jutut ikään missä on alkanut ahdistamaan...joskus on alkanut ahdistamaan pienen ajan sisällä joskus vähä isomman...mutta se että jos alkaa ahdistaa kertoo jo hieman jotain mitä oikeasti on mieltä..

Olin todella ihastunut suhteen alussa - siis suurimman osan ajasta - mutta välillä esim. tytön luokse mennessä iski äkkiä sellainen olo että koko nainen kiinnosta ollenkaan, ei tästä tule mitään, menen jonnekin muualle. Vähitellen tunteet tasaantuivat ja nyt on oltu yhdessä kymmenen vuotta :)
Luulisin että tunteiden vaihtelut suhteen alussa ovat ihan normaaleja. Vika ei siis ole kumppanissa vaan omassa päässä.

Eiköhän liene ihan yleistä tommonen, ai kai kaikkia ahdista, mutta ainakin allekirjoittanutta kyllä. Ei todellakaan ainakaan mulla liity siihen, ettäkö suhteessa olisi jotain vikaa, lähinnä omassa päässä... Olen järkeillyt asian niin, että itseä alkaa läheisyys ahdistaa, ja sen kääntää sitten siihen toiseen. Siis ahdistus tulisi joka tapauksessa kaikissa suhteissa, etenkin juuri niissä kaikkein pontentiaalisimmissa.

kemiat ei toimi

Voi olla ettet oikeasti pidä etes kumppanisi sukupuoleasta, jos heti alussa alkaa ahdistaan.
Kannattaa kokeilla eri sukupuolta olevaa kumppania, ehkä se ei ala ahdistaan.

Jos on kysymys muutamasta tapaamiskerrasta niin et voi parisuhteesta puhua yhtään mitään. Ota rauhallisesti ja anna mahdollisuus niin itsellesi kuin myös toiselle. Ei se intohimoinen rakkaus aina samantien leimahda ja joskus käy niin, että sellaista ei koskaan tulekaan. Ei tämä elämä mitään Hollywood-leffaa ole. Täydellistä kumppania ei ole olemassakaan!

reilun kuukauden olen tapaillut erästä miestä. TUnteet positiivisia ja tapaamiset sujuivat hyvin. Pari viikkoa sitten kun asiat olivat liikahtaneet pidemmälle ja ilta oli ollut mukava, heräsin seuraavana aamuna valtavaan ahdistukseen. Tuntui ettei hommasta tule sitten yhtään mitään ja ei huvittanut nähdä koko tyyppiä.

Viikon verran en ottanut itse yhteyttä ja parina tapaamiskertanakin olin vaisu ja varoin rohkaisemasta mitenkään mihinkään lähempään. Ahdisti todella paljon. Mutta pari päivää sitten, kun ei oltu nähty muutamaan päivään ja sovittiin että nähdään, tunne iloisuudesta tuli takaisin :)

Todellakin ollut omalta osalta vuoristorataa, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Oma pää tuntuu, että sekoaa. Ehkä se juuri on ongelmana, että ennen tuota ahdistuksen tunnetta mies kertoi, että "saan hänet sekoamaan" ja muutenkin vuodatti tunteita. En ollut osannut varautua ollenkaan moiseen. Itse en ole tuntenut "sekoamisen tunnetta" varmaan koskaan ja jotenkin tuntui ettei osaa vastata tunteisiin samalla mitalla.

Mutta täytyy tosiaan katsella, miten homma lähtee etenemään. Onneksi kummalakaan ei ole kiire minnekään :) Itse ainakin olen huomannut ihastuvani henkilöihin, jotka jo tunnen pidemmältäkin aikaa. Ahdistus tulee sellaisesta "hyökkäävyydestä" ja tietynlaisesta hätäilystä, jos itse ei ole vielä samalla tasolla.

Mutta toivottavasti tästä sekavasta vuodatuksesta oli edes jotain apua :)

Täällä sitä kanssa yksi, joka juuri tällä hetkellä painiskelee samanlaisessa tilanteessa.. Oon tapaillut yhtä miestä kolmisen viikkoa, ja mielialat on jo sinä aikana vaihdellut ihastuksesta siihen, että ei nappaa ollenkaan. Ja tällä hetkellä on tuo SUURI ahistus!!! En haluaisi ollenkaan nähdä tai pitää yhteyttä tuon miehen kanssa, mies itse kuitenkin ottaa aktiivisesti yhteyttä joka päivä, eikä se ainakaan helpota tätä ahistusta! Oon pohtinut, että oonko vain sitoutumiskammoinen tai sit niin tottunut sinkkuuteen, kun reagoin näin. Ei oo nimittäin eka kerta! Mutta toisaalta, mä uskon siihen, että täydellistä miestä ei ole, mutta on joku, joka on täydellinen minulle. Ja uskon myös, että heti alussa se kolahdus tulee jos on tullakseen. Tällä hetkellä oon vaan epävarma, että miten jatkaisi.. Tekisikö toisin kuin yleensä, ja antaisi miehelle vielä mahdollisuuden, vai jatkaisiko sitä sinkkuelämää (mikä ei aina oo ihan herkkua sekään)...???

Olin parisuhdekammoinen ja yleensä siinä vaiheessa kun alkoi olla liian tiivistä homma loppui siihen.Sitten rupesin tapaileen yhtä mukavaa miestä ja rupesimme seurustelemaan.Kuukauden seurustelun jälkeen olin baarissa ja tein vähän lähemmin tuttavuutta toiseen mieheen,annoin pusun ja numeroni.Mies tiesi että seurustelen.Viikon verran olin päästä sekasin kun en tiennyt mitä tekisin.Jotain tekstailin sen toisen kanssa,mutta emme tavanneet.Jotenkin vain tajusin,kuinka hyvä mies minulla on kuinka paljon hänestä välitän.Pointtini on se että yleensä "suhteeni" on kestänyt sen kuukauden kun olen ollut niin parisuhdekammoinen ja on ruvennut ahdistaan,mutta oikean tullessa kohdalle pääsiin siittä ylitse ja olen onnellisempi kuin koskaan.

että tuo paniikin tunne liittyy ainakin omalla kohdalla jonkinasteisesta sitoutumiskammosta. Itse siis olen panikoija. Ikää jo pari vuotta päälle 20v ja saldona 2kk seurustelusuhde ja nyt tapailen erästä miestä.

Ikinä minulla ei ole ollut ns. parasta kaveria tai ylipäätänsä perheen ulkopuolista ihmistä, johon tuntisin voivani luottaa täysin. en siis uskalla päästää ihmisiä lähelleni.

Nyt kun potentiaalinen ihminen on pitkästä aikaa elämässäni panikoinnin ja etäisyyden ottaminen alkavat nostaa päätään. Tekee mieli juosta karkuun. On vain niin paljon helpompaa olla yksin, kun siihen on niin monen vuoden aikana tottunut. Toisaalta toista ihmistä kaipaa ja haaveilee siitä suhteesta, mutta uskon, että sitä ennen on pakko murtaa tuo panikointi/luottamuspuute-vaihe. Olen oppinut tukahduttamaan tunteeni ja kun toinen niitä vuodattaa, alkaa ahdistus nousta itsellä, koska tuntuu ettei pysty itse vastaamaan samoin.

Onneksi pystyin kertomaan tästä asiasta toiselle ja nyt sovittiin, että edetään hitaasti, ettei tulisi niitä paineita. Olo helpottui huomattavasti. Ehkäpä siis vielä uskallan ajan kanssa hypätä tuon "maagisen" rajan yli ja löytää sen onnen tunteen, josta tällä hetkellä lähinnä haaveilen :)

Painin itse juuri samanlaisten tunteiden kanssa. Olemme seurustellet pari kuukautta ns kaukosuhteessa, nähneet vain viikonloppuisin ja nyt olimme reilun viikon koko ajan yhdessä. Nyt kun palasin yksin kotiin alkoi kaamea ahdistus ja epävarmuus. Tuntuu, että miehestä paljastui sellaisia piirteitä, jotka ärsyttivät ja jotenkin jäi semmoinen tunne, että mieskin huomasi minusta jotakin samankaltaista. Nyt tuntuu, että en olekaan miehen mielestä sellainen, kun hän alussa kuvitteli, sillä hän ei vaikutakaan olevan enää niin ihastunut.
Vai onkohan miehellä päällä samanlainen ahdistus?
Harmittaa pirusti tämä tunne! Olin itsekin niin ihastunut ja varma, että monien seurustelusuhteiden jälkeen tässä olisi minulle se oikea mies! On epätoivoinen tunne, enkö onnistu koskaan!

Kuulostaa niiin tutulta
Itse hämmästyin ja ihan suorastaan pelästyin omaa itseäni kun seurusteltuani reilu 2kk ihan mielettömän ihanan tytön kanssa alkoi ykskaks ahistaa. Sama juttu, nopeasti alkanut parisuhde, ollaan nähty tosi usein, ei ole oikeastaan ollut päivääkään ettei oltaisi oltu jonkinlaisessa kontaktissa toistemme kanssa. Kaikki on tuntunut niin hyvältä, paremmalta kuin koskaan aiemmin seurustellessa, ja sitten yhtäkkiä alkaa ahdistaa... tuntuu niin typerältä ja ihan v*tuttaa, että miten on edes mahdollista ahdistaa näin kun ei ole oikeastaan mitään syytä siihen.. En aio kuitenkaan luovuttaa ja toivon että tää menee ohi mahd pian.

Halusin avata tämän vanhan ketjun kun kuulostaa niin tutulta. Mutta vastapuolesta eli mies jota tapailen. Olen hieman ymmälläni kun tapaamiset menevät aina ihanasti mutta niiden välillä hän pitää tuskin yhteyttä. Aiemmin oli eri juttu, nyt yli 3kk tapailtu, aluksi kerran viikkoon, nyt harvemmin. Hän on niin etäinen ja minä teen aina aloitteen vaikka aina puhuu mitä teemme seuraavaksi. Hän ei pysty myöskään vastaamaan mihinkään tunnejuttuihin, jos sanon että on ikävä niin hän vastaa jotain huumorilla. On myös puhunut että on sitoutumispelkoa edellisestä parisuhteesta. Mut epävarmuus on pahinta kun toisesta ei ota selvää...

Siis nyt kuulostaa niin tutulta! Mutta mulla vielä lisäongelmana että puhuminen ja hitaasti eteneminen ei auta, kokeiltu on ja useasti...

Muutosahdistusta..on normaalia. Merkki vakavien tunteiden tulosta peliin. Enteilee tulevia ongelmia ja ristiriitoja, merkkejä niistä asioista ja luonteenpiirteistä, joista parisuhteessa tulee olemaan yhteenottoja.

Aina....

Eikö se kerro että et ole sen oikean kanssa yhdessä

Avaatko vähän lisää tuota ”ahdistavaa” fiilistä? Koska mielestäni sitä voi olla positiivista ja negatiivistä ahdistusta.

Ainakin itsellä ensimmäisen poikaystäväni tavattuani löysin itseni ahdistavien ajatusten parissa kun suhteemme ei ollut vielä vakaa. Kuten että haluaakohan hän olla kanssani, tai mustasukkaisuus ja jännitys kuitenkin tämmöisten suurien tunteitten tullessa pikku hiljaa peliin. Mikä kuuluu asiaan.

Mutta ahdistus voi kieliä myöskin siitä, että se ei ole sinulle se oikea ihminen. Oletko vasta eronnut tai pyöriikö entinen vielä mielessä? Tai tuntuuko että haluaisit vielä tapailla muita? Mutta kyllä sen itse tietää kun jatkatte tapailua mihin se kehkeytyy tai ei kehkeydy. Kenenkään kanssa ei nimittäin kannata olla jos se tuntuu pahalta.

Minulla kans ahdistaa ihan helvetisti. Rakastan toista niin paljon, etten kykene päästämään irti. Erittäin ristiriitaset fiilikset. Entiedä miten ajatella tai tehdä.