Kaipaan kipeästi vinkkejä kuinka pääsen eroon ihastumisen tunteesta erästä henkilöä kohtaan. Pahinta on, että kyseinen henkilö on myös kiinnostunut minusta.
Olen varattu, enkä todellakaan kaipaa näitä tunteita sekoittamaan elämääni, vaikka parisuhteessani onkin joitain korjattavia ja käsiteltäviä asioita. Yritän parhaani mukaan keskittyä tyttöystävääni ja selvittää asioita hänen kanssaan, mutta silti ajatukseni ovat toisaalla. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä.
Ja kuinka kauan ihastumista vastaan pitää taistella? Entä jos se ei menekään ohi?
Olen varattu, enkä todellakaan kaipaa näitä tunteita sekoittamaan elämääni, vaikka parisuhteessani onkin joitain korjattavia ja käsiteltäviä asioita. Yritän parhaani mukaan keskittyä tyttöystävääni ja selvittää asioita hänen kanssaan, mutta silti ajatukseni ovat toisaalla. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä.
Ja kuinka kauan ihastumista vastaan pitää taistella? Entä jos se ei menekään ohi?
Vastaukset 56
Vanhimmat
Niin, sulla on vaikea tilanne. Olin itse samanlaisessa tilassa, joka ratkesi niin, etten voinut ihastustani unohtaa ja nykyään seurustelemme. Onko hänellä jotain annettavaa, jotain mitä sinä etsit? Onko tyttöystävälläsi? Sun pitää kysyä itseltäsi oletko onnellinen tyttöystäväsi kanssa vai voisitko olla onnellinen tämän toisen kanssa. Elämä on turhan lyhyt vietettäväksi se suhteessa joka on epätyydyttävä. Ex-suhteeni ei antanut itselleni sitä mitä etsin, sen olen saanut vasta nyt kun uskalsin irrottautua edellisestä, jatkoin elämääni nykyiseni kanssa. En kadu päätöstäni, vaikkei se helppo ollutkaan.
samoja ongelmia. Ymmärrän hyvin. Koetetaan kestää. Asioilla on tapana järjestyä jotenkin ajan myötä. Jos on tarkoitus niin on:).
..tuttua, niin tuttua. Ei nukuta enkä oikein pysty edes syömään.
Minusta ei ole kuitenkaan heidän suhdettaan rikkomaan. Varsinkaan kun itselle on joskus käynyt juuri niin. Silti toivon, että jos hän on vielä joskus vapaa, niin tapaamme silloin uudestaan.
Elämä ei kuitenkaan odota, korkintaan hetken. Jos joku sillävälin sydämeni vie, niin annan kyllä viedä.
ja missä tapasitte?
turhaan yrität.
Jätä se jo ja tule mun luo, tiedät itsekin, että sun on paljon parempi olla mun kanssa :)
se ohitse menee kun ei tarttis enää koskaan nähdä.Olen ollut ihastunut varattuun jo pitemmän aikaa ja myös tämä varattu varmuudella ihastunut minuun.Suhteen rikkojaksi en ala,joten hän painiskelkoon tunteidensa kanssa ja ratkaiskoon itse mitä haluaa...
Täytyy kyllä sanoa että huono omatunto soimaa jo nyt,koska tavallaanhan olen hänen ajatuksensa kaiketi sekoittanut.Heidän suhdettaan toisiinsa en kommentoi,eikä se minulle kuulukkaan...Mutta korviani myöten ihastuneena,sitä tahtoo ajatella että minulla olisi hänelle niin paljon parempaa annettavana ja paljon enemmän.
Voi huokausten huokaus,olen viime aikoina ajatellut että vapaana naisena minulla on ns.vastuu olla lyömättä löylyä lisää.Pysyttelen siis mahdollisimman kaukana hänestä(tosin se on hankalaa).
No mutta kuitenkin hän varattuna päättäkööt kuinka kauan juurikin aikoo taistella tunteitaan vastaan.
Vai pitäisikö meidän ylipäätään tehdä tunteillemme yhtään mitään kun hän kerran on suhteessa?Tunteekohan hänkin moraalista krapulaa vaikkei mitään olekkaan vielä tapahtunut,minä tunnen morkkista siitä että olemme ihastuneita toisiimme.Jos joku siis tietää miten ihastumisen tunteen voi tappaa kun ei voi paetakkaan pois,niin kertokaa toki minullekkin!
Vaikeaa,mutta varatullahan ne ratkaisun avaimet on kädessä.Minä vapaana osapuolena jos osoitan ihastumistani,olen se paska suhteenrikkoja joka ei ansaitse ketään naista.
Olisiko siis "moraalinen vastuu" sinulla varattu nainen?Tiedän että ajattelen tätä ihastumista hiukka liian vakavalta pohjalta(?),mutta en osaa leikkiä tunteilla jos toisella on jo suhde.Kohdallani kyse taitaakin kaiketi olla rakastumisesta enemmänkin,taidan olla ihan sekaisin...ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa ollenkaan.
tutulta, mutta "minun" diipadaa on varattu(?). Jos hän tuntisi tuolla tavalla minua kohtaan, haluaisin kyllä kuulla sen häneltä itseltään, mutta enpä usko, joten se siitä.
Itse erosin muutama vuosi sitten silloisen ihastuksen vuoksi. Nyt olen ihastunut varattuun, hän taas luulee, että minä olen varattu. Saattaa olla, että olemme sekoittaneet henkilöt toisiinsa täällä netissä. No, eipä olisi ensimmäinen kerta itselleni ainakaan. "I´m just a dreamer, I dream my life away.."
sinun tunteistasi? Hän ei voi tehdä mitään ratkaisua jos ei tiedä.
Kuulostaapas tutulta kyseinen teksti.. En tiedä onko tämä "meidän tilanteesta", mutta vastaan nyt kuitenkin. Se mitä sanoin, tarkoittaa myös sitä. Tahdon, ettet edes ajattele mitään eroamisia ym, sun on todellakin unohdettava mut. Sinun täytyy se tehdä. Olitpa oman kuvioni nainen tai et, olet suhteessa. Mutta niin se vaan on, että ensin on erottava ja katsottava miten tilanteet kehittyy. Mun takia ei yksikään suhde saa kaatua. Kuulostaa vaan niin tutulta ja ajankohtakin täsmää... Olet upea nainen (mikäli hän olet), mutta ajattelen asiaa järjellä. Olet todella kaunis, en kiellä sitä ja tiedät sen itsekkin.
Sanon sen vielä kerran; olet suhteessa. Sinun tulee ajatella nyt omaa naistasi. Jos päädytkin eroon, on asia siinä tapauksessa toinen. Sitten katsotaan uudestaan. Mutta sen varaan ei tule laskea mitään.
En usko että olet ajattelemani henkilö koska hän tuskin kirjoittelisi tänne, mutta ajatuksesi kyllä kuulostavat kovasti hänen mietteiltään.
Minun ihastukseni on valloittava ja eriskummallinen ihminen, mutta haluan vain ajatella, että kaikki mitä tunnen häntä kohtaan johtuu vain siitä, että suhteessani on ongelmia, tai siitä että olen pitkästynyt. Ja silti on vaikeaa kuunnella jotain järjen ääntä, kun ihastukseni pienikin hipaisu ravisuttaa koko olemustani.
En todellakaan ajattele eroavani nykyisestäni, olemme kokeneet niin paljon yhdessä, enkä voi/halua uskoa, että kukaan voisi olla minulle loppujenlopuksi yhtä sopiva kuin hän. Ja olen tarpeeksi vanha tajutakseni, että elämä ei parane suhdetta vaihtamalla. Silti mietin sitä toista naista jatkuvasti, järjenvastaisesti siis.
Onneksi tämä toinen henkilö on sinun laillasi järkevä eikä odota tai vaadi minulta mitään. Ja toisaalta toivon, että vaatisikin, niin voisin kuitata asian sillä, että ajattelisin, että nyt tämä roisto yrittää vain tuhota suhteeni.
Pallo on minulla, tiedän sen. Mutta en silti missään vaiheessa pyytänyt sitä, ainakaan tietoisesti.
oman tekstisi miettien miltä tuntuu asettua hänen asemaansa kuuntelemaan sanojasi.
Viestisi on täynnä ristiriitaisuuksia, ehtoja, vaatimuksia, ilmaan heiteltyjä tyhjiä sanoja kaunistamassa itsekkyyttäsi.
Hmmm..
Hmmmm... 24.10.2006 klo 18.58
"Kuulostaapas tutulta kyseinen teksti.. En tiedä onko tämä "meidän tilanteesta", mutta vastaan nyt kuitenkin. Se mitä sanoin, tarkoittaa myös sitä. Tahdon, ettet edes ajattele mitään eroamisia ym, sun on todellakin unohdettava mut. Sinun täytyy se tehdä. Olitpa oman kuvioni nainen tai et, olet suhteessa. Mutta niin se vaan on, että ensin on erottava ja katsottava miten tilanteet kehittyy. Mun takia ei yksikään suhde saa kaatua. Kuulostaa vaan niin tutulta ja ajankohtakin täsmää... Olet upea nainen (mikäli hän olet), mutta ajattelen asiaa järjellä. Olet todella kaunis, en kiellä sitä ja tiedät sen itsekkin.
Sanon sen vielä kerran; olet suhteessa. Sinun tulee ajatella nyt omaa naistasi. Jos päädytkin eroon, on asia siinä tapauksessa toinen. Sitten katsotaan uudestaan. Mutta sen varaan ei tule laskea mitään."
palstalla olevaan avaukseen Miltä tuntuu rakastaa. Suhteenne on rakkautta, nykyisen pitkäaikaisen kumppanisi kanssa.
Sokru kirjoitti 25.10.2006 klo 12.25:
"suhteessani on ongelmia, tai siitä että olen pitkästynyt. Ja silti on vaikeaa kuunnella jotain järjen ääntä, kun ihastukseni pienikin hipaisu ravisuttaa koko olemustani."
Suhteessasi on ongelmia, olet pitkästynytkin. Mitä se kertoo suhteestasi? Et selvästikään ole tyytyväinen.
Ihastuksesi pienikin hipaisu ravisuttaa koko olemustasi. Mieti sanojasi. Tahtoisit hänet, se on selvää. Miksi ei? Kuvailemasi kaltainen tunne on selvä osoitus siitä, että olet hullaantunut toiseen, et omaan tyttöystävääsi.
Miksi roikut suhteessa joka ei tyydytä? Olette kokeneet paljon yhdessä, kukaan ei voisi olla sopivampi kuin hän. Näin kirjoitat. Kuinka vanha oikein olet? Älä huijaa itseäsi, olet toisen oma, ajatuksissasi. Onko parempi ilman häntä, vai hänen kanssaan?
Ehkä oletkin oikeassa, mistä minä sen tietäisin. Olen vain kokenut jotain samansuuntaista aiemminkin ja selvisin siitä tunnemyrskystä ehjin nahoin ajan kanssa ja nyt olen entisen ihastukseni kanssa vain erittäin hyvä ystävä.
En halua vain luovuttaa sen takia, että olen hetkellisesti hullaantunut johonkin toiseen. En jaksa uskoa olevani sellainen ihminen, joka ei enää loppuelämänsä aikana ihastu kehenkään uuteen tyyppiin, jos vain löydän sen oikean. En usko mihinkään yhteen oikeaan ihmiseen, vaan siihen, että suhteen toimimisen eteen on tehtävä töitä ja tälläiset ihastumiset ovat lähinnä vihjeitä, että nyt viimeistään jotain olisi tehtävä.
Ehkä olen lapsellinen ja naivi takertuessani pakonomaisesti ihmiseen, jonka kanssa näen itseni vielä kymmenienkin vuosien päästä. Mutta en vain ole vielä valmis laittamaan hanskoja naulaan.
Minua kiinnostaisi tällä hetkellä lähinnä kuulla, kuinka muut suhteessa olevat ihmiset ovat selvinneet ihastuksistaan? Vai olenko todella ainoa ihminen, joka taistelee tälläisen asian kanssa?
Antaa ihastumisen ja hullaantumisen muuttaa kaiken. Hipaisun ravisuttaa ja tekee pitkästä suhteesta roikkumista, juuri äsken ollut hyvä onkin epätyydyttävää. Epäkypsää nähdä syvempi merkitys yhdessä koetulla ja jaetulla elämällä. Lapsellista edes harkita nykyisen suhteen säilyttämistä tekemällä duunia sen puolesta.
Antaa mennä, tulkoon hullaannus ravistaen, tyydytys luokseni käymään.
siltä_ja_väliltä kirjoitti 25.10.2006 klo 14.19: "Lapsellista edes harkita nykyisen suhteen säilyttämistä tekemällä duunia sen puolesta."
Hmmm... Mä taas näen asian niin, että jos lähden juoksemaan jokaisen ihastuksen perässä, tulen elämään loppujenlopuksi aika yksinäisen elämän. Ihmisten määrä kun ei korvaa laatua. Tämän asian kanssa olen painiskellut ennenkin ja varmaan tulen jatkossakin niin tekemään, ehkä tämä nyt on se minun kiroukseni.
En todellakaan aio/halua rikkoa yhteistä kotia vain siksi, että mieleni tekee harrastaa seksiä toisen kanssa. Koska mistä muusta on kyse nopeassa järjenvastaisessa hullaantumisessa kuin pelkästä himosta? Ja vaikka en mikään idealisti olekaan, haluan kovasti nähdä, että rakkaus voi voittaa himon, edes tämän kerran.
......sun muijas vai sen toisen? ihan rehellisesti.sä kirjotit et sä et ole vielä valmis laittamaan hanskoja naulaan.vielä.eli sä harkitset jotain sellasta.ei se sun ihastukses varmaan kauaa vapaalla oo,mitä sit jos sä erootkin ja tahot sen mut se onkin jo löytäny jonkun toisen.oleksä valmis ottaan sellasen riskin?kumman kans sulla on parempi olla?kumpi saa sun olon hyväks?haluuksä et se toinen olis joku päivä jonkun toisen kanssa vai sun kanssa.toimi sillon ku sulla vielä on mahollisuus.mä muuten tein saman ratkasun et jätin suhteeni ja otin ihastukseni.mä tein sen ja oon onnellinen nyt.en mä tienny onnesta ennen kun vasta nyt.
Mustaa ja valkoista kommenttini olikin, kärjistystä.
Ratkaisusi näyttää selkenevän sinulle.
Ehkei sentään kirous, haasteita tähän elämään vaan. Luota itseesi.
Kiitos sinulle. Ja yritän luottaa.
rakkaudeksi.Voitko unohtaa sitä naista? Taidat olla aika hämmentynyt, et varmaan muuten täällä kirjoittaisi.Oletko pettänyt nykyistäsi hänen kanssansa? Jos näin on ehtinyt käymään muista ettei suhteesi enää koskaan ole täydellinen suhde. Et voi koskaan olla enää ilman ajatusta hänestä,jos näin on tapahtunut. Jos petos on tehty on suhteesi petetty. Suhde perustuu luottamukseen. Sitä ei enää sillon ole ja se siitä sitten.
Haluan uskoa, että ajan kanssa voin. Ja tottakai olen hämmentynyt, kuka ei olisi? En ole harrastanut seksiä tämän toisen naisen kanssa jos sitä utelet.
Tiedän myös, että nykyinen suhteeni ei ole enää ikinä entisellään tapahtuneen ja minun läpikäymieni tunteiden jälkeen. Olen kuitenkin niin vanhanaikainen, että uskon pitkässä suhteessa olevan eniten kysymys juuri tahdosta olla toisen kanssa. Ja kyllä, olen puhunut tyttöystäväni kanssa avoimesti tunteistani.
Jos haluaisin tämän toisen naisen, kai minä voisin vain mennä hänen luokseen, hän tuskin laittaisi vastaan. Mutta en halua häntä tarpeeksi tuhotakseni suhteeni. Kyllä, haluaisin hänet hetkeksi vuoteeseeni, mutta en elämänkumppanikseni. Ehkä kukaan muu täällä ei ole niin alhainen, että olisi tuntenut jotain vastaavaa. Syyttömät heittäköön ensimmäisen kiven. Olen intohimoinen ihminen ja tunteeni ovat yleensäkin voimakkaita, hyvässä ja pahassa ja haluankin oppia hallitsemaan niitä paremmin.
Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta kai elämä sitten toisinaan on tälläistä ristiriitaista. Ainakin minun elämäni.
ellet ole pettänyt. silloin ei ole vielä liian myöhästä korjata tilannetta. äläkä petä vastaisuudessakaan, silloin suhteesi on tuhottu.mutta nyt korjaa tilanne, ole onnellinen ettet ole sitä virhettä tehnyt. muuten peli olis menetetty, pettämistä ei voi antaa itselleen ikinä anteeksi.
vaikea antaa anteeksi, mutta noin niinkuin ylipäätään on aina mahdollisuus aloittaa alusta, vaikka olisi mitä tehnyt. En tarkoita sitä, että huvikseen vaan lähdetään pettämään ja ajatellaan, että "ainahan voi aloittaa alusta", vaan tarkoitan sitä, että jos on pettänyt, ei elämä siihenkään lopu eikä kannata itseään halveksia sen tähden ja ajatella sitten että nyt on kaikki menetetty antaa mennä vaan alamäkeä. Kun on käynyt pohjalla, on vain yksi suunta, nimittäin ylöspäin. Kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja aina voi aloittaa alusta. Pettäminen ei ole sen suurempi pahe kuin mikään muukaan, kuten esim. ylpeys, ylimielisyys, juoruilu ja anteeksiantamattomuus.
"...järkevä eikä odota tai vaadi minulta mitään.Ja toisaalta toivon,että vaatisikin,niin voisin kuitata asian sillä,että ajattelisin,että nyt tämä roisto yrittää vain tuhota suhteeni."
Toivoisitko että hän kertoisi toivovansa suhdetta välillänne,siis vaatisi ja odottaisi sinulta jotain.Voisit sitten olla se "hyvä" ja tämä "paha" saisi unohtua.
Olisiko se vastaus kysymykseesi?Olisiko se "roistomainen" käytös tältä vapaalta lopun alkua,tuhoaisiko se ihastumisen tunteen...hmmm,varattu pelästyisi/kavahtaisi ihastuksen vaatimuksia,toinen pettyisi ja perääntyisi...?
Minusta tuntuu tällä hetkellä roistomaiselta koska tahtoisin vaatia häneltä jotain.Että hän työntäisi minut pois läheltään tai kertoisi mitä minulta tahtoo...
Olin aamusta asti ärtynyt ja tänään hänet nähdessäni en hymyillyt hänelle niinkuin tavallisesti,vaan keskitin huomioni muualle ja sen huomattuaan hän lähestyi kuin sanattomasti kysyen ja koskettaen,sekin kosketus tuntui tänään äärettömän luvattomalta.
Välillämme on säkenöinyt pitemmän aikaa ja minä ainakin olen kyllästynyt tilanteeseen.Ehkä tämä ihana ihastumisen tunne ja kaikki se välillämme tapahtuva flirtti,sanat ja katseet tuo hänen elämäänsä väriä ja vaihtelua.Ehkä hänkin on vain pitkästynyt suhteessaan...
Varattu elää parisuhteessa,turvallisessa sellaisessa.Minä taasen eronneena leijailen hänestä huumaantuneena,enkä näe ketään muuta.Jos edes yritän "säätää" jonkun kanssa jotain,tunnen pettäväni itseäni ja toista,koska tunteet eivät ole mukana.
Tämä on niin väärin...kunpa hän olisi vapaa.Tänään minulla on todellakin huono päivä,sillä jos saisin edes tämän illan viettää hänen kanssaan,en tuntisi omantunnon tuskia.Omantunnon tuskia siitä että hän kuuluisi toiselle jos minulla olisi ehkä mahdollista hänet saada.Eikö minulla olisi oikeus se selvittää?Ei,en tiedä.
Kirjoitit:
"Pallo on minulla,tiedän sen.Mutta en silti missään vaiheessa pyytänyt sitä,ainakaan tietoisesti"
Kukapa sitä palloa pyytäisi,mutta ainakin tällaisessa varattu ja vapaa jutussa ei ole epäilystäkään kuka loppupelissä päättää missä vaiheessa suhteessa mennään,ja onko edes mitään suhdetta.
Mietin että taidan vaatia omalta ihastukseltani pallon takaisin.Silloin näen haluaako hän jotain minulta,mitä se on ja miten paljon?
alkaa puolustelemaan pettämistä.Aivan sama mitä kukakin on mieltä...pettäminen on aina pettämistä. sitä ei tapahdu suhteessa, joka on hyvä ja tyydyttävä. Suhteessa on jotain pahasti pielessä mikäli löytää itsensä jonkun muun, kuin oman ladynsa haarojen välistä. Olet itse tainnut pettää ja täällä sitten yrität saada itselles uskoteltua ties mitä.Herätys! Terve suhde ei kolmatta tarvitse!
toivoa sellaisten elämään, jotka OVAT pettäneet tyyliin "älä lyö lyötyä", koska sellaisella, joka ihan oikeesti on pettänyt, on jo muutenkin niin paha olla, ettei siinä enää tarvi kenenkään tulla lisäämään hänen tuskaansa. Olen itsekin omassa elämässäni ollut mielestäni niin hyvä ja elänyt oikein, mutta elämän aikana tulee kaikenlaisia tilanteita, asiat vaihtuvat ja muuttuvat. Meitä ihmisiä kasvatetaan tämän koko meidän elämämme ajan siksi, ettemme olisi niin kovia toinen toisillemme, vaan että ymmärtäisimme myös heikompia ja osaisimme antaa anteeksi. Sitä paitsi pettäminen on pettämistä vain kun se tapahtuu teoissa, mutta onkohan sellaista, joka ei olisi tehnyt sitä ajatuksissaan - enpä usko. Itse en ainakaan menisi pettäjääkään lyömään lakikirjalla päähän.
puolustella!Mä olen pettänyt vaikka suhteessa ei ollut mitään pielessä ja rakastinkin tyttöäni.
En vaan voinut vastustaa sitä kaunotarta,ei tullut mieleenkään puolustella tekoani ja häpeän syvästi heikkouttani.
Pyysin ja sain anteeksi.
Totta että vaikka mulle kuinka paukuttais moraalisaarnaa,niin tehtyä ei saa tekemättömäksi!Voin vaan olla toistamatta tekoani.Onneks tyttöni antaa mulle toisen mahdollisuuden ja oon jotain muutakin edelleen sen silmissä kun vaan pettäjä.
vaikka se helpottaakin pettäjän olotilaa kun saa tunnustaa. Se kuitenkin vaatii siltä petetyltä hyvää itsetuntoa ja aikuisuutta, että pystyy antamaan anteeksi ja unohtamaan ja jatkamaan niinkuin ei mitään olisikaan ollut. Siinä tulee helposti mieleen ajatus, että pannaan vahinko kiertämään. Tottakai ihminen on muutakin kuin pettäjä vaikka kerran olisi pettänytkin. Mutta kaikki tuo kirjoitettu ja kerrottu on livenä vähän erilaista kuin "tahrana paperilla". Ja se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
ainakin kannatti kertoa heti pettämisen tapahduttua,ja mun mielestä parempi kertoa itse kuin että petetty kuulisi sen muualta.
Mä en usko että mun kulta olis antanut anteeksi jos olisi kuullut tekosestani aikojen päästä,ja mä olisin pystynyt käyttäytymään koko ajan kuin mitään ei olisi tapahtunut.Se vasta olisi osoittanut välinpitämättömyyttä tyttöäni kohtaan.
Kultasellani on todellakin hyvä itsetunto ja se vois helposti pistää samalla mitalla takaisin,ihana ja kaunis kun on.Mutta hän on myös fiksu ja tuskin alentuu sellaista tekemään.
Mielestäni vaikka se kornia onkin,niin pettämiseni paransi suhdettamme.Mä arvostan häntä enemmän ja hän...panostaa suhteeseemme enemmän(myös makuuhuoneen puolella.)
Luin noi viestit ja huomaan, ettet ole oman kuvioni nainen. Meillä kun homma meni ihan niin loppuun asti kun kahdella naisella nyt vaan voi mennä. Lisäksi monesta muustakin huomaan, ettet voi olla kyseinen henkilö. Sen verran löytyy epäkohtia, kuten esim. tuo jättämisjuttu ym.
Mielenkiintoista havaita, miten samantapaisissa tilanteissa niin monet elävätkään. Sinulle tahdon sanoa, että älä hyvä nainen ainakaan sille tasolle lähde missä itse "oman kuvioni naisen" kanssa jo pyörähdin. Tsemppiä sulle!
"oman tekstisi miettien miltä tuntuu asettua hänen asemaansa kuuntelemaan sanojasi.
Viestisi on täynnä ristiriitaisuuksia, ehtoja, vaatimuksia, ilmaan heiteltyjä tyhjiä sanoja kaunistamassa itsekkyyttäsi."
Osuit muuten ihan nappiin. Olen vaativa ihminen. Itsekäskin. Helpottiko kyseinen tieto oloasi?
mutta... Pitääkö antaa mennä, jos on ihastunut ja nykyisen kumppanin kanssa pitkä historia ja muutama yhteinen lapsi? Onko oikein lähteä silloinkin vain pikkuhullaantumisen perään? Eikö suhteelle enää voi mitään, jos on himo muiden naisten perään?
sudenkuoppaasi jos selität ihastumista himolla. Ne on kaksi eri asiaa. Ei sitä tarvitse "likastaa". Ehkä hän on ihminen, jonka kanssa toisessa elämäntilanteessa olisit. Ihmiset ovat eri tavoin kauniita ja rakastettettavia, se on hyvä se. Sinun
sinun kommenteistasi tekemäni havaintoni ja vastauksissasi kertomasi tiedot eivät helpota eivätkä vaikeuta minun oloani.
Kerroin havaintoni esittämästäsi mielipiteenäni.
Viestintäsi tarkoittamallesi naiselle ja nyt ymmärtääkseni samansisältöisenä kommenttisi täällä aloittajalle sisältävät syvän ristiriidan. Uskon, että sitä samaa, kasvavaa hämmennystä ja repiviä ajatuksia ja tunteita se aivan varmasti aiheuttaa vastaanottajassa todellisen elämän tilanteessa. Auttaako se mielestäsi ketään muutoinkin hämmentynyttä ihmistä?
"Mun takia ei yksikään suhde saa kaatua."
Jalosti vakuuttelet asettuen tuntemasi naisen tilanteen ulkopuolelle, peräti yläpuolelle. Ehkä haluatkin pysytellä etäällä, vaihtoaitiossa. Ehkä esiinnyt marttyyrinä toivoen toimittavan juuri pyyteetöntä hyväsydämisyyttä vastaan, tällä kertaa.
Tahdot sinut unohdettavan, ettei edes ajatella eroja vaan tuntemasi naisen tulee ajatella omaa naistansa. Vaikka vaikutuspiirisi nainen onkin upea ja kaunis, kuten sanoillasi häntä hivelet kuin oston kohdetta.
"Mutta niin se vaan on, että ensin on erottava ja katsottava miten tilanteet kehittyy."
"Jos päädytkin eroon, on asia siinä tapauksessa toinen. Sitten katsotaan uudestaan. Mutta sen varaan ei tule laskea mitään."
Annat tyhjiä, lausumattomia lupauksia. Asetat niille ehtoja, vaatimuksia! Vieläpä varmistat itsellesi vetäytymismahdollisuuden tilanteesta, johon sanojesi mukaan et halua vaikuttaa. Havaintojeni mukaan haluatkin olla ohjaajana, osallistuvana seremoniamestarina ja sammuttamassa valot, kun näytös on päättynyt kiertävässä elämän teatterissa.
Haluaisitko olla ystäväsi?
"Haluaisitko olla ystäväsi?"
En.
Lukuisat hyvät ystäväni voivat toki olla ystävyydestäni eri mieltä.
Mutta tässä ei ollutkaan kyse ystävyydestä.
Saatoin kuulostaa kylmältä ja laskelmoivalta, sitä en kuitenkaan ole. Olen vain viheltänyt pelin poikki ennen kuin se etenisi pidemmälle. Hän olisi valmis jättämään tyttöystävänsä vuokseni, enkä koe, että se olisi oikea ratkaisu miltään kannalta. En tahdo seurustella enkä sitoutua, ainakaan tällä hetkellä. Tahdon hänen vain pääsevän musta yli ja jatkavan elämäänsä.
edes olet aloittanut hänen kanssaan mitään peliä jos kerran et halua häntä?
Hänen täytyy olla vahvasti ihastunut sinuun,miten hän silloin voi noin vain unohtaa sinut ja jatkaa elämäänsä?Taidat luulla että se on helppoa,omasta kokemuksestani sanon että ei ole ei.
Todellakin tunteetonta viheltää peli poikki siinä vaiheessa kun toinen olisi jo valmis jättämään tyttöystävänsä,"peliä" ei pitäisi päästää edes sinne asti jos tuntuu ettei ole valmis suhteeseen.
Etkö yhtään ajattele miltä hänestä nyt tuntuu?Oletpa kylmä ihminen hrrrr....
Btw.teitä on siinä pelissä kolme ihmistä!
Olisi hyvä ottaa myös hänen tyttöystävänsä tunteet huomioon.Siis jos rinnassa sykkii toiset ihmiset huomioon ottava sydän,eikä kylmä jääkalikka...
Kysyit miksi sitten aloitin pelin hänen kanssaan jos en kerran halua häntä. Kuten aiemmin kirjoitin, onhan hän todella kaunis ja valloittava persoona, enkä todellakaan tiennyt hänen seurustelevan; se tieto tuli täysin puskista vasta kun homma oli edennyt jo niin pitkälle että ...... Niin.
Tottakai otan toiset huomioon, enhän muuten peliä olisi poikki mennyt viheltämään! Mitä oikein ajattelet?? Juuri senhän takia lopetin kaiken ennen kuin se edes alkaakaan. Hyvänen aika sentään! Juuri hänen suhteensa takia tahdoin niin tehdä, ajatellen hänen tyttöystäväänsä jne. En todellakaan tahdo heidän eroavan. Hän on soitellut ja laittanut viestiä, mutta en enää vastaa, en puheluihin enkä viesteihin. Parempi niin. Enkä tee sitä siksi ettenkö mitään haluaisi, vaan siksi että hänelle on parempi niin. Hänelle ja hänen tyttöystävälleen. Kyllä hän äkkiä unohtaa. Ainakin niin toivon. Ja hänelle olen sanonut saman mitä tänne nyt kirjoitin.
sulla on ulosanti todella huono kun sut koko ajan ymmärretään väärin.Toivottavasti tämä kaunis,valloittava persoona ymmärtäis jättää nyt sut rauhaan!
Hmmmm...mikäs sussa on vikana kun hänelle on parempi pysyä seurustelu suhteessaan,kun olla sun kanssa vaikka on suhun niin ihastunut että jättäisi nykyisensä?
Ai niin,et tahtonut/ollut valmis aloittamaan mitään vakavaa?Mutta kuitenkin että ettet mitään haluaisi...
Se, että kirjoittamiani asioita kritisoidaan, on mielestäni vain hyvä asia. En ole missään vaiheessa väittänyt olevani tässä asiassa oikeassa, teen virheitä niinkuin kuka muu tahansa. Olen kuitenkin kehittyvä ihminen kuten meistä jokainen. Tahdoin tässä vain tehdä oikeudenmukaisesti, kas kun joku taas sen sitten vääntää aivan kieroon. Täysin arvattavissa.
Kun kirjoitin MITÄÄN, tarkoitin sillä tutustumista paremmin jne. En todellakaan tahdo kuitenkaan sitoutua tai aloittaa mitään sen vakavampaa. Katson kuitenkin parhaaksi niin hänelle kuin hänen parisuhteelleen pysytellä kaukana ja hissuksiin.
Miksi teen niin? Kuten aiemmin olen kirjoittanut, tahdon tehdä oikein, enkä vittuilla tai olla ilkeä kenellekkään. Tahdon vain, että hänen oma suhteensa jatkuisi ja he voisivat elää elämäänsä eteenpäin ja rakastaa toinen toistaan.
Meitä on niin monenlaisia. Uskon, että useat, jotka ovat kirjoituksiani lukeneet ymmärtävät mitä tarkoitan. Sitten on taas niitä jotka eivät. En voi miellyttää kaikkia eikä ulosantini varmastikaan ole kaikkia miellyttävää. Se ei ole merkityksellistä. Tarkkaavainen henkilö varmasti sen asiani ytimen kykenee hahmottamaan.
Sitten vielä sinulle:
"Hmmmm...mikäs sussa on vikana kun hänelle on parempi pysyä seurustelu suhteessaan,kun olla sun kanssa vaikka on suhun niin ihastunut että jättäisi nykyisensä?"
Koska en tahdo seurustella. Piste. Ja jos tahtoisinkin, en "ottaisi" naista, joka on varattu. Maailma on täynnä vapaita naisia, miksi pitäisi tietoiseti lähteä tuhoamaan jotain suhdetta omien halujensa ym. takia? Niin egosentrinen en todellakaan ole.
Kyllä se nyt on niin, että sinä, ja vain sinä, "ymmärrät aina väärin". Lopeta jankutus ja lakkaa sohottamasta syyttävällä sormellasi ihmistä, jonka elämää et edes tunne. Olet varmaan retkahtanut joskus itse johonkin, joka on jättänyt sinut, ja nyt olet katkera kaikille sellaisille, jotka hipsivät viisaasti eroon kolmiodraamoista. Mutta kaikki kuviot eivät ole samanlaisia, kuin sinun. Tiedä se.
sitä hiiltyy jos toinen ei ymmärrä.Keskusteluahan se kyseenalaistaminekin on.Ei minullekkaan olisi täysin auennut hmmmm:n ajatusmaailma ilman kommentteja.
Kuviot ei todellakaan ole koskaan ja kenelläkään täysin samanlaiset,siksi niistä onkin kiva keskustella kun ne liippaa läheltä.
Onko "mikä sussa on vikana"-tyyppiset letkaukset mielestäsi hyvääkin keskustelua? Asiasta, siis ASIASTA, voi ja pitää voida keskustella, mutta kanssakeskustelijan syyllistäminen ikiomilla ounasteluilla on mulkandereiden puuhaa. Varsinkin, kun kyseessä on vetäytyminen suhteen tyngästä, joka osoittautui vasta jälkikäteen varatuksi toisen kohdalla. Ainakin näin sanottiin.
Saman kannan jankkaaminen ei muutenkaan ole mielestäni keskustelua, se on vain jankkausta.
Anteeksi!(anteeksi Hmmmm:lle myös)Paitsi etten ollut ainoa "jankkaaja" ja "mulkanderi".
Multa ei tuu enää yhtään kommenttia,niin voit rauhassa _sivusta_seurata.
Adios!
Jos personoivan syyttelyn välttäminen yleisellä keskustelupalstalla meni perille, niin hyvä. Muuten kirjoittelet kyllä vallan ok, moni on varmasti kiinnostunut siitä, mitä sanot. Tämä tasapuolisuuden vuoksi, koska edellisissä viesteissä sait minulta vain moitetta (syistä, jotka mainitsin). Peace.
Ihastuminen ei ole vaarallinen tunne. Se on kuin tuuli, joka puhaltaa lävitsesi. Ole ennemmin siitä tunteesta onnellinen. Se on positiivinen tunne, mutta älä anna sille valtaa. Parhaimmassa tapauksessa se vie sinua rutkasti eteenpäin.
Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä ;)
Tiedän omasta kokemuksesta. Ainoa keino tuntuu olevan se, että käyttää sitä tunnetta "törkeästi" hyväkseen muihin tarkoitusperiin. Ei ihastuksen kohteen valloittamiseen vaan melkeimpä mihinkä tahansa muuhun. Rakkaudessa asiat yleensä tuppaa sujuun sutjakkaammin ;)
Olen ollut ihastuneena jo muutamia vuosia. Se vain hohtaa kuin kynttilä.
Ihastus ei anna rauhaa. Hiljainen, salassa pidettävä rauhattomuuden tunne alkaa jo aamusta jatkuen iltaan ja yöhön. Tunne tärkeän ihmisen menettämisestä velloo mahanpohjaa. Inho omaa heikkoutta kohtaan, vaikka mitään pettämistä ei varsinaisesti ole vielä edes tapahtunut. Tästä on päästävä irti keinolla millä hyvänsä. Muuten ei hyvää seuraa. Pitää hankkia uusi harrastus, uusi ystävä tai mitä tahansa täyttämään tätä aukkoa...
kannattaa miettiä onko se vain kiintymys ja velvollisuudentunto mikä teitä pitää yhdessä.
meni aika kauan päästä ihastuksesta ja rakastumisesta yli. Oma kulta muutti kauas pois toiseen maahan :(
"yli" pääsemisen jälkeen tuli ongelmaksi et ihastuin melkeen jokaseen vastaan tulijaan. Hetken päästä sit huomas että ei se ollutkaan ihastusta. Mut nyt puolen vuoden jälkeen alkaa tosissaan helpottaan ja pystyy miettiin jotain vakavampaakin :)
Siitä en tie miten kävis jos oisin parisuhteessa ja ihastuisin johonkin toiseen... Toivottavasti ei ikinä niin käy. Varmaan aika tuskaa.
pois, kyllä se menee ohi. ihastuksia tulee aina pitkässä suhteessa. kyse on enemmänkin siitä, kuinka niihin suhtautuu. anna asian vain olla, niin kyllä se meneekin.
ihmeen tuomitsevia asenteita ihmisillä täällä. kuinka moni vuosia kestäneessä suhteessa ollut voi väittää, että ei ole koskaan edes hetkellisesti ollut kiinnostunut jostain toisesta?
ajatuksia ei varsinaisesti voi kontrolloida, tekoja voi.
niin kauhean huonoa omaatuntoakaan tarvi kantaa, kyllä niitä on sillä toisella puoliskolla :DD.
sugar, bring me sugar
tuo neljän m:n tyyppi....
Ihastus voi kestää koko elämän ajan.
Ja luulen, että jos johonkin ihastuu, niin , ettei
muuta ole mielessä, silloin olemassa oleva suhde on luultavasti sellainen, mitä EI pysty korjaamaan. Alitajunta on jo tajunnut luovuttaa...
kyseisen ihmisen kanssa, kyllä ne tunteet siitä ajan kanssa tasoittuvat. Itsehän parhaiten tiedät, mitä haluat. Selvästikin saat omalta naiseltasi mitä haluatkin, joten pitäydy hänessä. Jos taas et, mieti TARKASTI. Aika helpottaa kummasti.
näkökanta. Kehotat ettei olisi missään tekemisissä. Miksei? Onko parmpi jättää asiat vähän kuin ilmaan, se tuskin on paras ratkaisu miltään kannalta. Pitää osata kohdata ne ikävätkin tunteet ja elää ne aidosti läpi. Puhua molempien osapuolten kanssa ja jatkaa elämää tämän jälkeen eteenpäin. On raukkamaista ja lapsellista vain paeta paikalta ja elää kuin mitään ei olisi edes tapahtunut.
Mulla sama tilanne, ei tämä ihastus mene ohi. Tunteet on ollu samoja jo pitkään, siitä asti kun eka kerran näin sut muutama vuosi sitten. Elän vakaassa parisuhteessa ja kaiken pitäisi olla kohdallaan, mutta ei kait niin oo, kun aina huomaan ajattelevani sinua. Tunne raastaa sisintä ja tilannetta pahentaa se, jos satutaan jossain näkemään.Sä tiedät mun tunteet sua kohtaan ja sullakin on tunteita mua kohtaan. Joka kerran kun sut nään oon ihan hajalla. Menee kauan, että toivun ja joka kerta siitä tulee aina vaan vaikeempaa.Sä kysyit multa joskus, miksi olen suhteessa, jossa en ole onnellinen. En osannut vastata. Ei kait mikään ole niin yksinkertaista. Pallo on mulla, mutta toisaalta mä odotan, että sä tekisit jotain... olisit se rohkeampi... tekisit ratkasevan siirron, mä en siihen kykene. Mä en voi sua unohtaa,vaikka kuinka olen yrittäny. Ja aina kun me nähdään samat tunteet ryöpsähtää voimakkaina pintaan ja musta tuntuu, että jalat pettää alta,kun sä olet niin kaunis. Mun tekis mieli ottaa sua kädestä ja karata yhdessä pois, mutta mä halvaannun paikalleni enkä saa sanaa suustani. Niin kauhee on se ristiriita siinä tilanteessa, kun pitäs olla uskollinen puolisolle ja sitten sä seisot siinä kauniimpana kun koskaan. Enkä mä tiedä mitä mun pitäs tehdä.