Hyvät neuvot...

Tervehdys kaikki keskustelijat!

Olen 26 vuotias mies. Oon kärsinyt finnitaudista kuudennelta saakka, eli jonku 14 vuotta, eikä parantuminen tosiaankaan häämötä tunnelin päässä. Tauti ei oo mun mielestä helpottanut yhtään teini vuosista.
Oon kokeillut kaikkia mahdollisia voiteita (Skinoren, Differin, Avicid) ja antibiootteja (ainakin Tetralysal, jotain muitakin kyllä).. Linimentit on myös tullut tutuiksi. Oon syönyt pari Roaccutan –kuuria. Ehkä ne vähän helpotti ongelmaa vähäksi aikaa, mutta ei finnit missään vaiheessa kokonaan kadonnut. Ja joka tapauksessa muutaman kuukauden päästä kuurista iho on taas samanlainen kun aikaisemmin.
Ruokavalioakin koitin säädellä pari vuotta, kunnes totesin senkin olevan turhaa. Jätin pariksi vuodeksi pois kaikki karkit, limut, rasvaiset ruoat. Ei auttanut.

Hoidan ihoani mielestäni, ainakin muihin miehiin verrattuna, erittäin hyvin. Pesen säännöllisesti ihotautilääkärin suosittelemilla aineilla. Jotain kertoo myös se, että vietän aamuisin paljon enemmän aikaa peilin edessä kun tyttöystäväni. Kävin myös joskus muutaman kerran kosmetologilla ihon puhdistuksesta, ei apua.

Olen vaipunut epätoivoon jo kauan sitten, ja oon vähitellen päätymässä siihen tulokseen, että muo ei vaan kerta kaikkiaan ole tarkoitettu olemaan normaalinnäköinen. Ja tää mun finniongelma on tosiaan erityisen pahalaatuinen, nimittäin naama on ihan täynnä niitä näppylöitä. Tiedän, että joillekin naisille viisikin finniä naamassa saattaa olla tosi hirveetä, mutta mä olisin pelkästään onnellinen, jos joku päivä pääsisin siihen tilanteeseen, että finnejä tosiaan olisi vaan muutama.

Nyt haluankin sitten kysyä teiltä, arvon ongelmaveljet ja -sisaret, että onko joku oikeasti päässyt joskus tämänlaatuisesta finniongelmasta eroon. Ja erityisesti, jos on, niin miten ja milloin? Mitä hoitoja tässä pitäisi seuraavaksi kokeilla? Vai kannattaako jo lopettaa rahan haaskaaminen ja näyttää vaan siltä omalta itseltäni, jollaiseksi mut on luotu?

Esim. lipputankoon takaperin kiipeäminen kyllä onnistuu, jos vaan se tähän ongelmaan auttaa…
82063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

takia olen valmis tekemään ihan mitä vaan. Ehkäs e onkin enemmän että hakee aina siihen tilanteeseen sopivia juttuja.jotkuta uttaa hetken, toiset pidempään,lopullista apua ei ehkä tuu koskaa.
Tilann on nyt hyvä, kiitos dr.hauschkan ja dermatologica tuotteiden ( avitcid), mutta ei esim tuo avitsid mua auta kuin kausittain.

Kokielematta on vielä laser-hoito, mikrohionta, homeopatia, antioksidanttihoito jne.

Eli ehkä se löytyy kun etsii..Sitkeästi kokeilee vaan eri juttuja (pidemmän aikaa) niin ainakin vähän välillä helpottaa

Äänestä
  • erikoislääkärit ja nimenomaan jotka on erikoistunu akneen yms osais sulle ehdottaa jotain. Jos kerta roakaan ei ole auttanu. Roa on kuitenki vahva lääke.
    Mutta valitettavasti joillakin on ikuisesti jonkun asteinen akne. Se ei lähe pois vaikka missä kävis. Näin minun kaukaisella tutulla joka nyt jo aika vanha sinuun verrattuna ;)
    Mutta voimia sinulle ja ole onnellinen että sinulla on tyttöystävä joka varmasti tukee siinä vieressä sinua.
    Ja muista, vaikka sinulla on akne ja se sinua itseä häiritsee niin kun on muuten hyvä tyyppi niin ulkopuoliset ei sitä aknea edes huomaa.
    Näin se on vaikka ite oliki se hankala ymmärtää jos joku joskus sano et ei edes ajattele et sulla on akne.. vaikka välillä ollu tosi pahanaki iho. Itse kyllä aattelin....

    Äänestä

  • *jasmin kirjoitti:

    erikoislääkärit ja nimenomaan jotka on erikoistunu akneen yms osais sulle ehdottaa jotain. Jos kerta roakaan ei ole auttanu. Roa on kuitenki vahva lääke.
    Mutta valitettavasti joillakin on ikuisesti jonkun asteinen akne. Se ei lähe pois vaikka missä kävis. Näin minun kaukaisella tutulla joka nyt jo aika vanha sinuun verrattuna ;)
    Mutta voimia sinulle ja ole onnellinen että sinulla on tyttöystävä joka varmasti tukee siinä vieressä sinua.
    Ja muista, vaikka sinulla on akne ja se sinua itseä häiritsee niin kun on muuten hyvä tyyppi niin ulkopuoliset ei sitä aknea edes huomaa.
    Näin se on vaikka ite oliki se hankala ymmärtää jos joku joskus sano et ei edes ajattele et sulla on akne.. vaikka välillä ollu tosi pahanaki iho. Itse kyllä aattelin....

    Ketjun aloittaja, puhut kun mun suusta.
    Paitsi että olen samanikäinen tyttö. Kaikki samat hoidot oon kokeillu ja vihdoin löysin edes pienen keinon joka pikkusen helpottaa on se että en hoida ihoani kun iltasin pesu ja perusrasva.
    Hoidin ihoani n.10v aivan liikaa ja siitä seuraukset oli hirveitä. Joten kokeile sitä että peset naaman vaan iltasin ja rasva päälle,ei muuta. Onkos sulla jäänyt arpia aknesta? Ole onnellinen jos ei,mulla on jokaisesta jäänyt :(

    Äänestä

Ei tuu mieleen kun että hoidatko ihoa liikaa??
Itselläni se helpotti jonkin verran ihonkuntoa.
Jääkö sulla sitten näitä kirottuja arpia?

Äänestä

Hmm.. jos olet todella epätoivoinen, olet ehkä valmis kokeilemaan Leo K:n metodeja:
http://www.natural-acne-treatments.com/
Sivut on kirjoitettu ärsyttävään jenkki-tyyliin, mutta olin niin epätoivoinen jossain vaiheessa, että tilasin kyseisen opuksen. Maksoi muistaakseni jonkun 30 dollaria.

Tyyppi on kai tutkinut akne-ongelmaa enemmän kuin kukaan koskaan (itsekin kärsinyt vaikeasta aknesta) ja hoitomenetelminä käytetään enimmäkseen lisäravinteita (hyvät rasvahapot siis omegat erilaiset hivenaineet) ja ruokavaliota. Ohjelma koostuu neljästä eri vaiheesta. Ja jotkut ihmiset ovat kai oikeasti päässeet tällä menetelmällä eroon vaikeasta aknesta. Ja kaikki nämä keinot pyrkivät siis parantamaan aknen luonnollisilla keinoilla, ei siis lääkkeillä.

Vaatii kyllä aikamoisen elämänmuutoksen, mutta jos takaperin lipputankoon kiipeäminenkin onnistuu...

Itse sovelsin kirjasta ainoastaan ensimmäistä kohtaa, jossa kehotettiin syömään noita kyseisiä rasvahappoja muita lisäravinteita. Jätin ruuasta pois myös kaikki pastat, perunat, viljatuotteet ja sokerin. Näpyt lähti. Tämä toimi minulla, mutta en tiedä sitten mikä sinun kohdalla voisi olla oikea ratkaisu.

No voit kysyä lisää, jos mietit tuon opuksen tilaamista.

Äänestä
  • kerroit tosta kirjasta minkä olit tilannut, kannattaako sitä ostaa? Kävin äsken kattomassa niitä nettisivuja ja varmaan hyödyllisiä neuvoja siinä on mut en oo oikein varma pitäisikö sitä ostaa. onko siinä muita neuvoja kuin muutos ruokavalioon ym.?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    kerroit tosta kirjasta minkä olit tilannut, kannattaako sitä ostaa? Kävin äsken kattomassa niitä nettisivuja ja varmaan hyödyllisiä neuvoja siinä on mut en oo oikein varma pitäisikö sitä ostaa. onko siinä muita neuvoja kuin muutos ruokavalioon ym.?

    No itseasiassa se on aika laaja sepustus, jossa oli viisi vaihetta, mitä täytyy tehdä. Ensinnäkin saada hormonitoiminta tasapainoon. Tässä käytettiin apuna erinäisiä luontaistuotteita, joita oli aikamoinen määrä. Mutta tärkeimmät ne rasvahapot. Toisekseen ruokavalio. Sitten paastoamalla kehoitettiin puhdistamaan elimistö. Veren puhdistaminen "parasiiteista" ja hiivasta. Ja maksan puhdistus.

    Uskon, että tuolla menetelmällä on varmaan joku päässyt eroon näpyistään. Mutta tuo ei varmasti ole helpoin tapa, koska se vaatii melkoisen elintapojen muutoksen. Mutta jos kaikki lääkkeetkin on jo kokeiltu ja niistä ei ole apua. Toisekseen, jos on kyllästynyt syömään lääkkeitä, jotka eivät auta, tuo on ainakin luonnollinen tapa parantaa akne.

    Kirjan kirjoittaja ei ole mikään tutkija tai lääkäri, vaan ihan tavallinen heppu, joka on lukenut kai aikamoisen määrän alaan liittyvä kirjallisuutta ja tehnyt "ihmiskokeita" tuttavillaan.

    Lisäksi varoitus siitä, että noudattamalla tuota menetelmää, joutuu ostamaan aikamoisen satsin luontaistuotteita. Joitain tuotteita ei varmasti edes saa Suomesta, vaan joutuu tilaamaan Jenkeistä. Saattaa tulla aika kalliiksi.

    En lähtisi noudattamaan opuksen kaikki ohjeita ihan kirjaimellisesti, vaan ainoastaan ehkä pääperiaatteita. Koska esimerkiksi tuo maksan puhdistus (liver purge) voi mielestäni olla aika vaarallinen. Lisäksi siinä opuksessa oli aika määrä sivuja..

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Meinas loppua jo kärsivällisyys kun luin niitä nettisivuja, samaa asiaa käsiteltiin niin monta kertaa uudestaan mutta mitää vinkkejä en sieltä löytäny eli ilmeisesti pitäisi ostaa se kirja, jossa ne vaan kerrotaan. Siinä annettiin ymmärtää ettei se hoito maksa juuri mitään mutta jos kaikkia luontaistuotteita joutuisi ostamaan niin nehän ovat yllättävä kalliita.
    Olen kyllä syönyt omega 3 nyt kuukauden ajan ja iho on ollut paremmassa kunnossa joten kai sillä kaikella mitä suuhunsa laittaa on merkitystä. Pitää vaan jatkaa taistelua näiden näppylöiden selättämiseksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

..kultaakin kalliimmat kirjoitti:

Tervehdys kaikki keskustelijat!

Olen 26 vuotias mies. Oon kärsinyt finnitaudista kuudennelta saakka, eli jonku 14 vuotta, eikä parantuminen tosiaankaan häämötä tunnelin päässä. Tauti ei oo mun mielestä helpottanut yhtään teini vuosista.
Oon kokeillut kaikkia mahdollisia voiteita (Skinoren, Differin, Avicid) ja antibiootteja (ainakin Tetralysal, jotain muitakin kyllä).. Linimentit on myös tullut tutuiksi. Oon syönyt pari Roaccutan –kuuria. Ehkä ne vähän helpotti ongelmaa vähäksi aikaa, mutta ei finnit missään vaiheessa kokonaan kadonnut. Ja joka tapauksessa muutaman kuukauden päästä kuurista iho on taas samanlainen kun aikaisemmin.
Ruokavalioakin koitin säädellä pari vuotta, kunnes totesin senkin olevan turhaa. Jätin pariksi vuodeksi pois kaikki karkit, limut, rasvaiset ruoat. Ei auttanut.

Hoidan ihoani mielestäni, ainakin muihin miehiin verrattuna, erittäin hyvin. Pesen säännöllisesti ihotautilääkärin suosittelemilla aineilla. Jotain kertoo myös se, että vietän aamuisin paljon enemmän aikaa peilin edessä kun tyttöystäväni. Kävin myös joskus muutaman kerran kosmetologilla ihon puhdistuksesta, ei apua.

Olen vaipunut epätoivoon jo kauan sitten, ja oon vähitellen päätymässä siihen tulokseen, että muo ei vaan kerta kaikkiaan ole tarkoitettu olemaan normaalinnäköinen. Ja tää mun finniongelma on tosiaan erityisen pahalaatuinen, nimittäin naama on ihan täynnä niitä näppylöitä. Tiedän, että joillekin naisille viisikin finniä naamassa saattaa olla tosi hirveetä, mutta mä olisin pelkästään onnellinen, jos joku päivä pääsisin siihen tilanteeseen, että finnejä tosiaan olisi vaan muutama.

Nyt haluankin sitten kysyä teiltä, arvon ongelmaveljet ja -sisaret, että onko joku oikeasti päässyt joskus tämänlaatuisesta finniongelmasta eroon. Ja erityisesti, jos on, niin miten ja milloin? Mitä hoitoja tässä pitäisi seuraavaksi kokeilla? Vai kannattaako jo lopettaa rahan haaskaaminen ja näyttää vaan siltä omalta itseltäni, jollaiseksi mut on luotu?

Esim. lipputankoon takaperin kiipeäminen kyllä onnistuu, jos vaan se tähän ongelmaan auttaa…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu