Minkä takia pitää aina ihastua silloin kun seurustelee?? Minkä takia aina silloin huomaa jonkun tilaisuuden että saisikin sen ja sen miehen??
Olen niin hiton ihastunut yhteen mieheen, jokin aika sitten hän kertoi minulle että myös hän pitää minusta, oliko pakko kertoa??? Ja myös kaikki mitä hän sanoo ja tekee, kertoo sen hänen puolestaan että merkitsen hänelle jotain.
Myönnän että olen ollut yhteydessä tähän mieheen ja myönnän myös sen etten enää osaa olla soittamatta hänelle.. Muuta ei ole tapahtunut kuin että soitan hänelle joskus, mutta tuntuu siltä etten edes halua lopettaa soittamista hänelle..
Pilaan varmaan oman suhteeni nykyiseeni mutta oma vikani se on jos niin käy, pitää olla realistinen. Pelottavinta on etten nyt edes välitä mitä nykyiseni sanoisi, heittäisikö pihalle pelkästä soittelusta, en tiedä.
Näin on tavallaan hyvä olla ja tavallaan taas tässä ei ole MITÄÄN järkeä!
ahdistaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.