Eksyin tälle palstalle, tuli luettuakin pari riviä. Totesin, että minulla ei ole alkoholiongelmaa ( tiesin sen ). Olen siis teidän mielestänne ihminen, jolla on tuo " medium asento" . Kävin kuitenkin hakemassa alkosta hieman juotavaa: Jekkupullo, Konjakkipullo, 2kpl von Raven olutta ja 1kpl Guinness 8% hyvän oluen. Ajattelin nyt juoda 1kpl von Raven oluen ja huomenna, ehkä toisen. Konjakkia täytyy maistella, myös hyvässä ystäväseurassa tietysti kohtuudella. Sekin hyväpuoli, että jos satun käymään baarissa, niin pääsen sieltä pois. Monesti lähdenkin pois jo noin klo 24.00, mutta sitten tuleekin mentyä hieman aikaisemmin. Minusta on todella mukava tavata uusia ja erilaisia ihmisiä baarissa. Asiallisessa paikassa myös tunnelma on hyvä ja ihmiset hyvällä tuulella- minä myös. Aamulla herätessäni voin hyvin, mitä nyt pieni " pöhö " on välillä. Krapulaan asti en juo koskaan.
Alkoholihan on hieno seurustelujuoma, siitä tulee hyvä olo. Hyvän olon tunne on tietysti keinotekoinen. Mutta jos olen ollut hyvällä tuulella koko päivän ja illemmalla otan, hieman juotavaa niin päivä on täydellinen. Sitä en ole ymmärtänyt, miksi monet ihmiset juovat suruunsa ? Itse en koskaan juo suruun tai vihapäissäni.
Alkoholihan on hieno seurustelujuoma, siitä tulee hyvä olo. Hyvän olon tunne on tietysti keinotekoinen. Mutta jos olen ollut hyvällä tuulella koko päivän ja illemmalla otan, hieman juotavaa niin päivä on täydellinen. Sitä en ole ymmärtänyt, miksi monet ihmiset juovat suruunsa ? Itse en koskaan juo suruun tai vihapäissäni.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ole oikeastaan vain tekosyy...
Noinhan se menee, kun on homma hanskassa ja mopedi ei karkaile alta eikä keuli.
Onhan tässä maassa paljon ihmisiä, joille alkoholi säilyy kohtuullisesti käytettynä nautintoaineena koko elämän ilman jatkuvia ylilyöntejä.
Sellaiset ihmiset eivät kuulu eivätkä näy, koska heillä ei ole mitään ongelmaakaan.
Ei muuta kuin kivat heille ja sulle.
Mahtaakohan ketään äsken mainitsemasi asia närästää!? Ehkäpä heitä, jotka tietävät alkoholin tuoman hyvänolon tunteen mutta eivät osaa sitä tunnetta hallita. Alkoholisteja jotka ovat juoneet ja juoneet niin paljon että raitistuttuaankin heitä vielä viina hallitsee...Kohta he sanovat sinulle että hyvää matkaa vaan alkoholismiin....noin juuri se minullakin alkoi...
Ei ole olemassa kohtuukäytön rajoja. Viinaa voi mielestäni kukin juoda ihan niin paljon kun haluaa ja voi. Niin kauan sitä voi tehdä kunnes se on juojalle itselle tai ympäristölle ongelma. Jep, siinäpä se...kylläpä tuli taas sanottua viisasti..
Puhua raittiudesta jos "" raitistuttuaankin heitä vielä viina hallitsee..."" Silloin ollaan vasta kuivilla. ( minun mielipide )
Vieläkö viina vie sinua? :)
kauan se ottaa? Se että tuntee olevansa raitis? Mistä sen tietää? Pikkuhiljaa? Olenko ymmärtänyt oikein. Raitis ihminen ei enään edes ajattele alkoholia. Ihminen joka ei juo mutta silti jollain muotoa on kiinni asiaan nimeltä alkoholi ei ole raitis.
Pyytäisin kuvailemaan eron siihen kun ei juo ja ei ole raitis, ja siihen kun ei juo ja on raitis?
Kiitos vastauksista jo etukäteen!
Minulla ei ole ollut viinanhimoa yli yhdeksään vuoteen. Minä en tarvitse sitä mihinkään tilanteeseen, osaan nauttia elämästä ilman alkoholia, mutta en halua koskaan unohtaa juovaa aikaani, minä palaan ajatuksissani joskus sinne "entiseen elämään" ..tällä tavalla saan huonostakin päivästä erittäin hyvän päivän.
Katosi viinanhimo yllättävän nopeassa ajassa, ehkä kuukausi-pari ja kuten tuossa jo aikaisemmin kirjoitin, minulle se tekee hyvää vielä tänä päivänäkin joskus palata siihen juovaan aikaan, silloin osaan arvostaa pieniäkin asioita, esim. sitä että lapset ovat tänään terveitä, jääkaapissa on ruokaa jne. Todellisuudessa nämät ovat isoja ja arvokkaita asioita, en vain kyennyt ajattelemaan juovana aikana tällaista. Nyt päiväunosille :)
lopetan juomisen tänään!!