Tämä on sitten niin helvetillistä. Paino laskee, vaikken haluaisi. Miksi se on niin helppoa??
Miksi painon nostaminen niin pirun vaikeaa??
Painan 27,3 ja pituutta on 149,6.
En tiedä painoindeksiäni, eikä huvita edes katsoa.
Elämäni on niin rutiininomaista. Joka päivä toimin lähes samalla tavalla.
Ruoka mielessä 27/7. Näen jopa unta ruuasta!
Rakastan ruokaa ja syömistä, mutta vain iltaisin, sillä silloin syön, syön ja syön!
Aamulla herätessäni ajattelen iltaa, jolloin saan syödä. Elän päivän kovin niukalla energiamäärällä(100-200 kcl) ja liikun hulluna. Aamulla juoksen, päivällä kävelen ja illalla taas juoksen. Sitten pesulle. Nälkä on kova! Ja kun kello tulee 9.30 alkaa syöminen. En hotki ruokaani, vaan nautin siitä. Syön leipää, jäätelöä, suklaata ja terveellistäkin ruokaa paljon. Syön aina puoli yhteentoista asti. Välillä tietty taukoja. Tällaista tämä. Ennen nukkumaan menoa jumppaan vielä 30 min huoneessani. Sitten olen tyytyväinen. Hetken.
Aamulla taas sama juttu.
Miten elämäni voi olla tätä ja miksi en osaa muuttaa sitä?? Teenkö hodasta itsemurhaa??
En edes vihaa itseäni, enkä haluaisi pahaa itselleni, mutta... TÄMÄ ON KAMALAA!!!
Auttakkaa jos osaatte, mutta lääkärit, terapeutit, sairaalat, ketkään eivät ole siihen pystyneet. Tämä, tämä on minun maailmani.
Miksi painon nostaminen niin pirun vaikeaa??
Painan 27,3 ja pituutta on 149,6.
En tiedä painoindeksiäni, eikä huvita edes katsoa.
Elämäni on niin rutiininomaista. Joka päivä toimin lähes samalla tavalla.
Ruoka mielessä 27/7. Näen jopa unta ruuasta!
Rakastan ruokaa ja syömistä, mutta vain iltaisin, sillä silloin syön, syön ja syön!
Aamulla herätessäni ajattelen iltaa, jolloin saan syödä. Elän päivän kovin niukalla energiamäärällä(100-200 kcl) ja liikun hulluna. Aamulla juoksen, päivällä kävelen ja illalla taas juoksen. Sitten pesulle. Nälkä on kova! Ja kun kello tulee 9.30 alkaa syöminen. En hotki ruokaani, vaan nautin siitä. Syön leipää, jäätelöä, suklaata ja terveellistäkin ruokaa paljon. Syön aina puoli yhteentoista asti. Välillä tietty taukoja. Tällaista tämä. Ennen nukkumaan menoa jumppaan vielä 30 min huoneessani. Sitten olen tyytyväinen. Hetken.
Aamulla taas sama juttu.
Miten elämäni voi olla tätä ja miksi en osaa muuttaa sitä?? Teenkö hodasta itsemurhaa??
En edes vihaa itseäni, enkä haluaisi pahaa itselleni, mutta... TÄMÄ ON KAMALAA!!!
Auttakkaa jos osaatte, mutta lääkärit, terapeutit, sairaalat, ketkään eivät ole siihen pystyneet. Tämä, tämä on minun maailmani.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onko koulun (olettaisin sun iän koululaiseks) terkkari puuttunut asiaan? Kannattaisi nostaa asia esiin seuraavalla terkkarikäynnillä tai mene ominpäin. Hän/ravintoterapeutti jolle hän ohjaa/muu neuvoo sinua varmasti tasapainoisen syömistottumuksen löytämisessä.
Syöt niin ei-tasaisesti että varmasti paino laskee tulee muita huonojajuttuja ja kiukkua päivällä.
Täytän helmikuussa 18- vuotta.
Kuinka kauan tätä on jatkunut? Olet noin lyhyt. Onko pituuskasvusi tyrehtynyt näiden syömistottumustesi takia?
Neljä vuotta tätä on jatkunut.
Pituuskasvu on stopannut samoin muu hormoonitoiminta. Tosin eivät ne edes kerenneet alkamaan. Menkkoja ei ole, eikä rintoja. Näytän aivan pikkutytöltä. Surullista, mutta totta.
En varmaan koskaan tule saamaan omia lapsia.
En varmasti edes miestä.
eikö vanhempasi tm lähipiitin ihmiset ole reagoineet mirenkään? nyt kipin kapin lääkärille niin saat naiseuteen kuuluvat asiat kohdilleen..eikö pituuskasvun loppuminenkaan ole saanut sinua aiemmin liikkeelle...lihot kyllä ku syöt muulloinkin entä illalla
voi auttaa ellet auta itse itseäsi. On kuin tunkisit puukkoa kaulavaltimoosi ja kyselisit miksi sattuu ja miksi tuntuu, että kuolet. Olet 18-vuotias nuori nainen, et enää pikkulapsi, eli varmasti tiedät kyselemättäkin miksi laihdut ja kidut: Syöt liian vähän kulutukseesi nähden ja rääkkäät itseäsi koko päivän.
Mitä jos haastaisit itsesi kahdenviikon liikuntataukoon. Tekisit itsellesi lupauksen, että kaksi viikkoa syöt 1,5 tunnin sijaan 3 kertaa 1,5 tuntia, etkä juokse etkä jumppaa. Kiduta itseäsi kaksi viikkoa lepäämällä ja syömällä.
Parantumisen on lähdettävä sinusta itsestäsi. Tervehtyminen on VALINTA, aivan samoin nykyinen elämäntapasikin.
että viestin kirjoittaja on keksinyt koko jutun. Naurettaavaa.
Kysyn sinulta, että miksi kirjoittaisin tälle palstalle päätöntä juttua?
Minulle itselleni tämä on kaikkea muuta kuin naurettavaa!!
Syömishöiriöitä on niin monenlaisia. Jokainen on yksilö. Minä sairastanan omalla tavallani.
Minun ei tulisi mieleen keksiä tarinaa näinkin vakavasta sairaudesta.
Se, joka tänne perättömiä kirjoittaa, niin ei takuulla tiedä mitä tämä on! Enkä ymmärrä miksi joku tekisi niin!? Täältä on tarkoitus saada apua ja tukea todelliseen hätään, sekä vaihdella kuulumisia.
Kieltämättä mittojani on vaikea uskoa, mutta niin on myös sairasta ajatusmaailmaani.
Jos pääsisit pääni sisälle olen varma, että naurauisit. Ja vain siksi, koska et ymmärtäisi.
Hulluahan tämä on, mutta minun tarinani on ainakin totta!
no oletpa itse naurettava! mieti mitä seurauksia noilla sun sanoilla voi olla! nyt näyttää siltä että pidät yksin mahdollisena sitä että joku idiootti tulisi tänne huijaamaan!
Oletko ollut sairaalahoidossa?Jollet,niin sinut on saatava sinne!!Keitä ovat läheiset ihmisesi?Olet todella jo lähellä kuolemaa,olen järkyttynyt!
Kyllä tulee mieleen, että kulkevatko vanhempasi/läheisesi laput silmillä???
vanhemmat, ystävät, KAIKKI osaavat auttaa sinua jos vain otat apua vastaan. Olet jo todennut, että sinun menetelmäsi terveyden vaalimisessa eivät toimi, joten mitä jos antaisit, niin; ANTAISIT, jonkun muun kerrankin neuvoa ja viedä eteenpäin. Luottamus johonkuhun toiseen enemmän kuin omaan sairaaseen itseen on avain. Mietiskelepä sitä.
tiedän, että minun pitäisi antaa heidän auttaa, mutta kun he eivät ymmärrä! Olen niin monta kertaa yrittänyt selittää ja kertoa ajatusmaailmastani, mutta KAIKEN he käsittävät väärin. Kaikki yleistetään. Jokainen toimintani on sairasta! Kaikki mitä sanon on valhetta. Minua ei uskota, eikä minuun luoteta. Olen menettänyt uskoni auttajiini.
Heille olen vain sairas. Vain ja ainoastaan sairas. Joka kohdasta. Mikään minussa ei ole tervettä. Se tuntuu pahalta, sillä toinen puoli minusta on täysin terve!
minkälainen on ajatusmaailmaltaan terve puoliskosi? En kysy epäillen, vaan haluten tietää, tähän mennessä olet kertonut vain sen mikä on pahasti vialla.
En usko, että ammattiauttajatkaan luulevat, että olet kauttaaltasi sairas, mutta eiköhän tuon tasoinen sairaus ala vaikuttaa lähes kaikkeen mitä teet; aivan samoin kuin talvi vaikuttaa koko luontoon, vaikka puut ja kukkaset eivät niin sanotusti saakaan aikaan pakkasta ja lumisadetta. Ammattiauttajien tehtävä on paneutua sairauteen ja löytää sen kaikki lonkerot; kukaan tuskin yrittää tehdä sinusta sairaampaa kuin olet. Olen edelleen sitä mieltä, että kannattaa miettiä "antautumista"; autettavaksi antautumista, niin pelottavalta kuin se tuntuukin. Valitettavasti sinä itse olet parantumisesi este. Auttajat osaavat asiansa, sinä vaan et valitettavasti vielä osaa olla autettava.
"Terveinä olemme kaikki samanlaisia, sairaus tekee meistä yksilöitä". – Teo Snellman -
Koetahan jaksaa - ja tulla tarpeeksi rohkeaksi parantumaan, tulemaan samanlaiseksi kuin kaikki muut.
Tarkoitan terveellä puoliskollani, sitä joka tiedostaa jonkin olevan vialla. Terve puolisko sanoo, miten kuuluisi toimia, jotta kaikki olisi hyvin. Aina kun toimin "sairaalla" tavalla se terve puolisko jollain tasolla vastustaa tekemisiäni, mutta ei kuitenkaan ole tarpeeksi voimakas, vaan se sairas puoleni on voimakkaampi.
Tätä on vaikea selittää, mutta toivottavasti jotenkin ymmärsit.
Jokin minussa käskee lopettamaan tämän sairaan touhun.
ajatteluahan tuo : ) Oletko koskaan miettinyt kumman puoliskosi kanssa identifioidut; tarkoitan, että kumman; terveen vai sairaan koet olevan SINÄ - se tyttö, joka olit ennen sairastumistasi? Oletko sinä se terve puolisko sairaus-hirviön kynsissä, vai oletko sinä se sairaspuolisko, jota tuntematon, terve ihmisenmalli toisinaan houkuttelee?
Olisiko mahdollista, että ryhtyisit ajattelemaan itsesi tuoksi terveeksi puoliskoksi ja kertomaan itsellesi sairaiden ajatusten hyökätessä, että nuo sairaat ajatukset eivät ole sinä, eivätkä sinusta, vaan jotain vierasta ja tuntematonta. Puhun ihan vaan ajatusharjoituksista, en mistään konkreettisesta tekemisestä.
Oletan, että identifioidut tällä hetkellä molempien ”puoliskojesi” kanssa, ja koska sairaus voittaa, sortunet ajattelemaan, että todellinen sinä olet enemmän sairaan mielesi kaltainen, eli sairautta harjoittaessasi olet sellainen kuin sinä sisimmiltäsi olet. Mutta näin ei ole; sairaus on sairaus ja sinä olet terve; voisitko systemaattisesti ryhtyä muistuttamaan itseäsi vähän väliä tästä; sairaus et olet todellinen sinä. Sinä olet se terve puolisko ja sairaus on tuntematon peto, joka sinut pettää.
Vaikka et pystyisi vielä mihinkään muuhun, niin erottaudu ajatuksissasi sairaasta minästä; älä suostu ajattelemaan, että se olisit sinä, vaikka se sinussa vallan ottaakin.