jos päänahassa on talipunkkeja kykeneekö tavallinen ihotautilääkäri ne huomaamaan ja hoitamaan vai onko ainoa mahdollisuus päästä talipunkeista eroon mennä hiusakatemian törkeän kalliisiin hoitoihin?
talipunkki
eroon!
112368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei ihan tosissaan. Tämä talipunkkihöpötys on ihan käsittämätöntä. Ilmeisesti se on pääsääntöisesti sen pahamaineisen Hiusakatemian levittämää soopaa.
Lukekaa vaikka vähän kansainvälisiä hiustenlähtöä käsitteleviä sivustoja. Talipunkki on niissä käytännössä tuntematon vaiva.
Kumma, että ihmiset uskovat tuohon talipunkkisoopaan. Mutta uskotaan kai sitä hullumpiinkin asioihin.
Hiusakatemia todella pistää sillä rahoiksi, ensin jokaiselta löydetään tämä talipunkki (totta helvetissä,kun se on ihmisen luonnollinen loinen) ja sitten sitä häädetään jumalattoman kalliilla hoidoilla.
Uskokoon ken tahtoo, itsekin olin niin hölmö, että kävin hoidoissa ja mitään en todella hyötynyt.
Raivostuttaa, että tuollainen humpuukiyritys saa toimia kenenkään siihen puuttumatta. - Voisin kertoa lukuisia juttuja ko. firmasta ja sen "asiantuntevista" tutkimuksista ja hoidoista, mutta en enää jaksa.
saa talipunkkia pois. Kävin itse tukkacurella Hämeenlinnassa ja selvisi että ei ne lähde noilla häädöillä pois päänahasta kuin hetkeksi. Ne tulee kehon sisältä ja ihon hoitaminen ei poista kuin sen populaation joka on iholla ja uusi tulee ja uusia tulee kehosta ajan kanssa takaisin.
Ohessa lainaus Hairlosstalk.com:sta löytämästäni keskustelusta. Voitte itse käydä lukemassa niitä. Etsikää vain keskusteluketjuja hakusanalla "demodex". Eipäs niitä juurikaan tunnu edes löytyvän. Jä älkää enään turhaan kantako rahojanne sinne huijari-Hiusakatemiaan.
"Think about it, they EAT sebum. That should be GOOD for fighting MPB? And, I hate to tell you all but our bodies are COVERED with parasites that live on our skin, in our GI tract, etc, and no matter what we do they will always be there. They are part of a system. The bugs on our skin that eat our dead skin flakes might actually be helping our skin? These host-parasite relations have evolved over time to, most of the time, be mutually beneficial arrangements, from a biological point of view.
It is in the parasite's interest to keep the host alive..."
Parasiitti on loinen.
http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=parasiitti
Loinen ei kuulu ihmisen iholle tai kehoon, kysymys on siitä kuinka haitallinen tämä sympioosi loiseläimen kanssa on!
Esimerkiksi eläimillä tiedetää talirauhaspunkin aiheuttavan karvan lähtöä kiistattomasti. Loinen nyt sattuu olemaan eri lajia ihmisellä kuin eläimellä. Nyt kysymys kuuluukin voiko joku todistaa puolesta tai vastaan aiheuttaako talirauhaspunkki ihmisellä karvan lähtöä vai ei?
..että tuo talipunkkihössötys on ihan huijausta.
"Parasiitti on loinen.
Loinen ei kuulu ihmisen iholle tai kehoon, kysymys on siitä kuinka haitallinen tämä sympioosi loiseläimen kanssa on!"
Se muuten kirjoitetaan symbioosi.
Ja sinulla on käsitteet pahasti sekaisin.
Asian voit tarkastaa vaikka netistä lukemalla, mutta lainataan nyt vaikka WikiPediasta oleellisimmat pätkät:
----------------------------------------------------------------------
Symbioosi (kreikan kielestä: sym = kanssa-, biono = elävä) merkitsee biologiassa kahden tai useamman eliölajin edustajien läheistä yhteiseloa.
Symbioosilla voidaan viitata kaikenlaisiin lajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin, joista on haittaa enintään toiselle osapuolelle. Nämä suhteet luokitellaan tarkemmin neljään luokkaan:
1. Mutualismi: molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan ( , -suhde; vastaa yllä esitettyä suppeampaa symbioosin määritelmää).
2. Kommensalismi: toinen osapuoli hyötyy toisesta tuottamatta tälle kuitenkaan haittaa ( ,0 -suhde).
3. Amensalismi: toinen osapuoli aiheuttaa toiselle haittaa, hyötymättä tästä kuitenkaan itse (0,- -suhde).
4. Loisinta: loinen saa isännästään yksipuolista hyötyä ( ,- -suhde).
Symbioosilla voidaan viitata myös yksilöiden tai populaatioiden välisiin suhteisiin.
Ihminen on symbioosissa eräiden bakteerien kanssa. Esimerkiksi suolistobakteerit muun muassa tuottavat ravinteita ja osallistuvat ruoansulatukseen.
----------------------------------------------------------------------
Kyllä niitä symbioottisia eliömuotoja voi olla ihan ihmiseen "kuuluvinakin".
Se että onko jollain talipunkilla vaikutusta hiustenlähtöön, niin tuskinpa. Mahdollisista hyödyistä en osaa sanoa, mutta tuskin niitäkään on.
Kuka muuten sattuisi muistamaan, että mikä sen loisen nimi on, joka elää ihmisen silmäripsissä?
asioihin, nyt ei puhuta bakteereista vaan loisista! Sano nyt joku loinen joka on ihmiselle välttämätön? Ehkä sen nimi ei sitten olisikaan loinen!
"Sano nyt joku loinen joka on ihmiselle välttämätön? Ehkä sen nimi ei sitten olisikaan loinen!"
Juuripa niinkin!
Se oli nimenomaan homman pointti.
Koska talipunkin vaikutukset eivät ole täysin selvillä, niin ei voida olla varmoja onko sen symbionttinen suhde ihmiseen luonnehdettavissa parasitismiksi vai kommensalismiksi.
Teoriassa kyseessä voisi olla vaikka mutualismikin, sillä voihan olla että talipunkki tavalla tai toisella "puhdistaa" päänahkaa. Ei se kauhean todennäköistä ole, mutta varmaa tietoa ei ole suuntaan eikä toiseen. Lisäksi talipunkkeja on liki satakunta eri lajia, joten teoriassa yksi voi käyttäytyä toisella tavalla kuin toinen (vaikka erot tod.näk. johtuvat siitä, että punkit erikoistuvat eri isäntiin).
Seuraavassa kuitenkin Tiede-lehden arkistosta hyvä pätkä siitä, mikä vaikutus näillä talipunkeilla on.
_______________________________________________________________
Tekeekö punkki kaljuksi?
Viimeksi talipunkki herätti yleistä kiinnostusta 1990-luvun puolivälissä, jolloin kampaamoalalla levisi käsitys, että talipunkki voisi aiheuttaa hiusten ohenemista tai irtoamista. Hiustupen punkkien laskemista alettiin markkinoida, samoin aineita, joiden väitettiin vahvistavan hiuksia.
Ylilääkäri Matti Hannuksela kommentoi silloista pohdintaa Duodecim-lehdessä vuonna 1997. Hän huomauttaa, että vastaava kohu on toistunut 10–20 vuoden välein, kun uusi tutkijapolvi on innostunut talipunkista. Tutkimusten perusteella otus on yleensä harmiton mutta voi elimistön puolustusreaktioiden häiriintyessä lisääntyä niin paljon että aiheuttaa karvatupentulehduksia. ”Tämä ötökkä ei kuitenkaan liene osallisena hiustenlähtöön”, hän kirjoittaa. Siksi kaljuuntuville potilaille ei hänen mukaansa kannata määrätä punkkeja tuhoavaa lääkettä.
Hannuksela ehdottaa, että talipunkki saattaisi selittää osan herkkäihoisten aikuisten sitkeistä kasvo- tai päänahkaihottumista. Tästäkään ei kuitenkaan ole näyttöä
No, tuon teorian mukaan kaikki kenellä ei ole talipinkkia ovat sairaita! Tai epänormaaleita tai puutteellisia!
Tiukentuneet lakiasetukset estävät tehokkaiden aineiden käyttämisen. Ainoa joka toimii on ddt-johdannainen.